
Jaana Kavoniuksen 30.6.2025 vaatimus Lohjan uudelle kaupunginjohtajalle Petra Ståhlille lavastusten lopettamisesta
Todisteet Videot Metsolan koululta kesäkuu 2021
Näistä videiosta näkyy, kuinka Lohjan kaupungin virkamiehet Liisa Saarniniemi ja Ritva Limnell valehtelevat ja tilaavat Rauli Salosen koplan poliisit Ari Lehtosen ja Peter Åkerlundin estämään tahallaan tiedonsaantioikeutta ja antamaan kunnallisvirkamiehille neuvoja ”itsekriminointisuojasta” eivätkä sen sijaan kehota ketään virkamiestä lopettamaan tahallista rikollista toimintaa.
Virkamiehet tilasivat poliisit laittomalla keikalle estämään lapseni potkijan ja hakkaajan nimien ja valvontavastuussa olevien kerhonohjaajien nimien salaamista. Ruohosen kirjassa annettiin etukäteen ohjeet samanlaiseen koulussa autolla ajamalla tapahtuvaan murhaan ja virkamiesten toteuttamaan rikoksen peittelyyn.
Jaana Kavoniuksen oikeilla tiedoilla soittama hätäpuhelu 15.3.2022 Samirin muodostamasta henkirikosuhkasta
Samir Afzalin jatkuvasti esittämistä murhauhkauksista ja koulusurmauhkauksista, Martin uhkaamisesta ja jahtaamisesta puukon näköinen esine hihasssaan:
Martin vangitulle äidilleen 26.9.2024 soittama puhelu
Martti soitti 25.9.2024, 26.9.3024 ja 27.9.2024 syyttömänä vangitulle äidilleen puheluita, joissa kertoo Samirin murhauhkausten jatkumisesta, kouluväkivallasta ja pelostaan mennä kouluun samaan aikaan, kun hänen äitiään etsintäkuulutetaan, vangitaan, syytetään, kotietsintöjä ja salaisia pakkokeinoja jatketaan äitiin Jaanaan kohdistettuna muka ”väärien tietojen esittäjänä. Lavastajasyyttäjät Juntunen, Kohijoki, Mäkelä laativat samassa kuussa 3.9.2024 tahallaan KANSAINVÄLISEN ETSINTÄKUULUTUKSEN Jaanan vangitsemiseksi ja heidän laatimansa etsintäkuulutuksen tekstin mukaan häntä etsintäkuulutetaan ympäri maapalloa vangittavaksi missä tahansa ja uhataan 4 vuoden vankeudella ”törkeästä kunnianloukkauksesta ja v vainoamisesta” valehtelemalla sellaisiksi Jaana Kavoniuksen rikoksiksi sitä, että hän on muka laatinut ”väärät” tiedot Samirin esittämistä murhauhkauksista, väkivallasta ja koko Lohjan kaupungin lavastajakopla yhtyy näihin valheellisiin etsintäkuulutuksiin, vangitsemisiin, syytteisiin ja pyrkivät aiheuttamaan tahallaan syyttömälle Jaanalle yli 5 vuoden vankeuden, vaikka vastaanottavat ja näkevät päivittäin välitunnilla väkivaltaa ja Samirin murhauhkauksia, joita asioissa R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215 ja etsintäkuulutuksissaan valehtelevat ”olemattomaksi” ja muka ”vääriksi” tiedoiksi.
Lohjan virkamiehillä ja poliiseilla oli lakisääteinen velvoite ilmoittaa kouluväkivallasta
Lohjan virkamiehillä ja poliiseilla oli lakisääteinen velvoite ilmoittaa kouluväkivallasta, mutta he tahallaan alistivat Martin hengenvaaralliselle väkivallalle ja murhayrityksille, jättivät kaikki ilmoitukset tekemättä ja alkoivat lavastamaan Jaanaa eli sitä ainutta henkilöä, joka suojeli ihmishenkiä ja ilmoitti väkivallasta.
Ote LUVN:n lastensuojeluviranomaisten sivuilta

Syyttömän Jaana Kavoniuksen vangitsemista, syyttämistä muka ”vääristä” tiedoista, etsintäkuuluttamista, vangitsemista ja vapauttammisen estämistä jatketaan näiden 2023 uutisten ja todisteiden vastaisesti
Nämä uutiset ovat menneet Lohjan kaupunginjohtajalle (entisille ja nykyiselle), lakimiehille, valtuustolle, kaupunginhallitukselle ja lavastuksia toteuttaville asian R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215 ”asianomistajiksi valehdelluille mm. 28.10-31.10.2023 Kavoniuksen vetoomuksina, joilla hän vetosi lavastuksen lopettamiseksi, että ei joutuisi syyttömänä vangituksi lavastajien väärillä tiedoilla. Lavastajat jatkoivat rikostaan ja 22.3.2024 kultti, kaksi tuomittua rikollista Nicholas Peltola ja syyttäjät Juntunen, Kohijoki ja Mäkelä tahallaan vangitsivat syyttömän Kavoniuksen estämällä KOKO todistelun. Lavastajat, tutkinnantappajat ja lavastajat ovat sopineet rikoksistaan etukäteen ja myös niiden jatkaminen on yhteinen tahallinen päätös, jolla he Jaanaan kohdistamaansa rikostaan tahallaan selvien todisteiden vastaisesti jatkavat.
Näin väkivaltarikosten, murhauhkausten ja virkamafiarikosten toteuttajat lavastivat Jaanan täysin selvän näytön vastaisesti oikeiden tietojen esittämisestä vangituksi ja etsintäkuulutetuksi
Kaikki lavastukset asianumeroilla R 23/451, R 23/4811 ja PK 24/1215 on laadittu väärillä tiedoilla ja estämällä todistelu oikeista koulun ja kerhon väkivaltatiedoista, 26.5.2021 murhayrityksestä ja Jaanaan kohdistetusta lavastuksesta on esitetty rikosilmoituksissa.
Kaikki alla olevat Jaana Kavoniuksen laatimat rikos- ja lastensuojeluilmoitukset 2021-2025 laadittu aivan oikeilla tiedoilla Marttiin ja muihin lapsiin kohdistetun hengenvaarallisen jatkuvan brutaalin väkivallan ja aikuisten virkamiesten törkeän rikollisuuden lopettamiseksi. Myös terveyskeskuslääkärit laativat rikosilmoitukset ja niissä olevat oikeat tiedot ovat aivan samoja oikeita tietoja, joita Jaanaan kohdistetussa lavastuksessa, vangitsemis, etsintäkuulutus- ja pakkokeinopäätöksissä valehdellaan vääriksi väärien ilmiantojen laatineiden valheiden perusteella. Syytteet, vangitseminen, etsintäkuuutukset, tutkinnantapot ja pakkokeinopäätökset eivät perustu lääkärinausuntoihin, lastensuojelun kirjauksiin ja MIHINKÄÄN todisteisiin. Ne perustuvat vaan heidän lavastajien sopimiin Jaanaan ja hänen lapseensa kohdistettuihin rikoksiin ja lavastajien sopimaan tahalliseen valehteluun ja todistelun ja aidon väkivallan ja murhauhkausten valehteluun ”olemattomiksi”.
Pahiten ja eniten törkää koulu- ja kerhoväkivaltaa kuten kuristamista, potkimista, hakkaamista, potkimista, vainoamista, uhkailuja ovat toteuttaneet Samir Afzali ja Daniel Isoniemi. Rikoksia ovat tahallaan Jaana ja Petter Kavoniuksen alakouluikäisen lapsen Martin tappamiselle ja vakavalle vammauttamisuhalle alistamiseksi toteuttaneet Lohjan kaupungin virkamiehet ja tutkintoja estäneet poliisit täysin tahallaan ja juuri he ovat sitten omalta rikos- ja korvausvastuulta välttymiseksi ja Jaana Kavoniukselle kostamiseksi sopineet asioissa R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215 Jaanaan kohdistetut lavastukset, syyttömän vangitsemisen, etsintäkuulutukset, kotietsinnöät ja muut pakkokeinot ja valehdelleet kaikkiaJaanan oikeita tietoja vääriksi, koulua väkivallattomaksi ja itseään muka Jaanan ”kunnianloukkaus- ja vainoamisrikosten uhreiksi”, vaikka he ovat sadistisen väkivallan toteuttajia.
Samir esitti vuosien ajan myös Marttiin kohdistettuja murhauhkauksia ja koko kouluun ja etenkin tyttöoppilaisiin kohdistettuja murhauhkauksia ja Samir esitti murhauhkauksia myös kerhon nuoreen ohjaajaan ja opettaja Lauri Pitkäseen kohdistettuna, kun täysin syytön Jaana on erittäin sairaana alistettu muka ”rikoksista epäiltynä” kymmeniin mielipuolisiin kuulusteluihin ja lavastettu sadistista rikollisuutta toteuttaneiden virkamiesten, väkivaltaisten lasten Samirin, Danielin, heidän lastensa ja Lohjan valehtelevien virkamiesten ja poliisi- ja syyttäjäkoplan ja Kavoniuksen lapset 140.000 eurolla aiempien Lohjan virkamiesten rikosten maksajaksi velkuuttaneen KäT Mika Illmanin sopimiin lavastettuihin syytteisiin, vangituksi, etsintäkuulutetuksi ja kotietsintöjen, perättömien lastensuojelu- ja rikosilmoitusten ja salaisten pakkokeinojen kohteeksi.
Väkivalta alkoi jo esikoulussa, jossa häiriintynyt lapsi repi Marttia kiveksistä, uhkasi pudottaa telineestä ja kun Jaana puuttui väkivaltaan, lapsi uhkasi järjestää isoveljensä tappamaan koko Martin perheen.
Nämä ”Kivalassa” Laurentius-koulussa ja Metsolan koulussa rehtoreina ja opettajina toimivat virkamiehet ovat toteuttaneet kaikkia niitä sadistisia rikoksia, jotka Jaana aivan oikeilla tiedoilla kuvasi rikos- ja lastensuojeluilmoituksissaan. Lastensuojelu kävi koululla ja ennen Kavoniuksen lavastusta ja myös sen jälkeen väkivalta on ollut silmitöntä ja hengenvaarallista eikä siihen puuttumisesta kuulu joutua tietenkään vangituksi, vaan siihen puuttumattomuudesta. Juuri siksi ne väkivaltaa tahallaan sallineet lavastivat Jaanan ja sopivat syyttömän äidin lavastamisesta vuosiksi vankilaan. Heidän lavastusrikostensa syytteitä ajaa TAHALLAAN väärillä tiedoilla syyttäjä Mika Mäkelä.
Kaikki tutkinnantapot ja lavastukset on laadittu estämällä AINA ja alusta saakka todistelu, Martin ja Kavoniusten kuulemiset rikosten uhreina. Siis täysin tahallaan.
Kun kerhotäti Anjelika Kent auttoi Marttiin 25.5.2021 automurhayrityksen kohdistettua miestä pakenemaan, tutkinnantappajat syyttäjä Heikki Kohijoki, poliisit Taina Äijälä, Robin Hulden, Jukka Koivunen ja Rauli Salonen kuulivat sitä rikoskumppania Kentiä ”todistajana”, estivät uhrin Martin ja Kavoniusten kuulustelut, Kent valehteli tekijät ”identtisiksi kaksosiksi” yhdessä Salosen tutkinanntappotiimin. Sama Salonen, Hulden, Äijälä, Kimmo Halme, Jasper Uski ja tutkinnantappajat estivät kaikki virkamiesten rikosten tutkinnat valehtelemalla heidät ”alaikäisiksi lapsiksi”, murhatutkinnat valehtelemalla yhden 26.5.2021 ajajan ”identtisiksi kaksosiksi” ja estivät Jaanaan 11.12.2019 kohdistetun väkivaltarikoksen kuulusteluvastauksen ja rikosilmoituksen kirjaamisen, valehtelivat Lempolassa 21.4.2022 Kavoniuksiin kohdistetussa hyökkäyksessä aikuisen 31-vuotiaan todistajan myös ”alaikäiseksi lapseksi” ja hyökkääjän (rikoksen toteuttajan) Laila Oinosen ”todistajana” ja estivät hyökkäyksen kohteena olleiden Kavoniusten kuulustelut. Lisäksi esteelliset poliisit Simo Mamia, Taina Äijälä ja Mats Sjöholm salailevat edelleen vuosien päästä kaikkia hätäpuheluita, parkkipaikan valvontanauhoja ja olivat antaneet syyttäjä Leena Salovartiolle käskyn estää tutkinnat ja syytteet ilman mitään esitutkinta-aineistoa, minkä rikoksen Salovartio 28.11.2022 heidän pyynnsötään toteutti.
Kaikki henkinen ja fyysinen väkivalta Jaana Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistettuna ja murhayritykset ovat siis aitoja ja hengenvaarallisia ja Jaana on toimittanut väkivaltarikosten valokuvat ja lääkärinlausunnot poliiseille, syyttäjille, jotka jatkavat lavastuksia väärillä tiedoillaan ja Jaanan vapauttamisen estämistä. Väkivallalle alistetun ja 26.5.2021 murhayrityksen uhrin lapsen Martin tukemisen sijaan rikoksia johtaneet rehtorit Pirjo Uutela-Morander, Satu-Kristiina Hautamäki, Kati Pikkarainen, Marttia vainonneet opettajat Riikka Sutinen ja Sari Salonen ja lakimies Sanna Lundström laativat ”Kentin tuki”-sähköpostin eli ilmoitivat tukevansa täysillä murhayrituksen paossa auttanutta, ”identtisistä kaksosista” valehdellutta Kentiä. Koulupsykologi Nina Wessman valehteli, että ei muka kuulu koulun henkilökuntaan ja kieltäytyi järjestämästä lääketieteellistä apau koulukiusatulle murhayrityksen kohteelle.
Martti soitti 24.-27.9.2024 useita puheluita vangitulle äidilleen ja kertoi jatkuvasta väkivallasta ja Samirin murhauhkausten jatkumisesta, ja että ei uskalla mennä kouluun. Samaan aikaan väkivaltaa ja murhauhkauksia toteuttaneet lapset Samir ja Daniel, heidän vanhempansa ja rikolliset virkamiehet ovat jatkaneet asioissa R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215 koko virkamafian voimin ja lastenvelkuuttajan Mika Illmanin ”muka-puolueettomalla” lavastustuomaroinnilla syyttömän Jaanan vangitsemista, etsintäkuulutuksia, kotietsintöjä, salaisia telepaikantamisia syyttömän vangitsemiseksi.
Samirin, Danielin ja kaikkien väkivaltaa toteuttaneiden lasten vanhemmat kieltäytyivät selvittämästä lastensa toimintaa ja heidän nimiään salattiin tilaamalla jopa rehtori Satu-Kristiina Hautamäen, väkivaltaa sallineiden kerhotätien Teija Lindbergin, Ritva Limnellin ja lakimies Sanna Lundströmin tilaamina poliisit Ari Lehtomäki ja Peter Åkerlund Metsolan kesäkerholle poliisitehtävään salailemaan vanhemmilta Jaana ja Petter Kavoniukselta, kuka lapsi potki Martin ensimmäisenä kerhopäivänä. Kerhon väkivallasta he eivät tehneet yhtään lastensuojeluilmoitusta, mutta yhdessä tehtailivat perättömiä lastensuojelu- ja rikosilmoituksia. Jaanaa syytetetään, vangitaan ja etsintäkuulutetaan myös ”VAINOAMISESTA”, vaikka hän ei ole KERTAAKAAN EDES TAVANNUT Samirin ja Danielin vanhempia, rehtori Kati Pikkaraista, Sanna Lundströmiä, Nina Wessmania eikä ole vainonnut ketään.
Lavastajat joukkueena valehtelivat mm., että Kavoniukset olisivat muka käyttäytyneet uhkaavasti. Jaanan kuvaama video koululta heidän rauhallisesta käytöksestään, poliisien ja Saarniniemen rikoksista ja muut oikeat todisteet väkivallasta, lavastuksista, murhayrityksistä ja tutkinnantappojen rikoksista ovat nyt virkamafia.fi-sivuilla nähtävillä.
Martin isän Petter Kavoniuksen wilma-ilmoitus 26.9.2024 ja muut isän wilma-ilmoitukset
Isä teki myös ilmoituksen Samirin murhauhkauksesta, mutta raukkamaisuutteen teki sen vaan wilmaan, mutta jätti tahallaan rikosilmoituksen tekemättä omaan lapseensa kohdistetusta väkivallasta, murhauhkauksista ja siitä, että hänen lapsensa äiti on on asioissa R 23/4516, R 23/4811, PK 24/1215 ja muissa lavastuksissa väärillä tiedoilla todisteiden vastaisissa syytteisssä 27.3.2023 lukien, syyttömänä vangittu 22.3.2024 lukien, syyttömänä etsintäkuulutettuna 3.9.2024 lukien, kotietsintöjen, muiden laittomien syyttömään kohdistettujen pakkkokeinojen kohteena eikä ole voinut 7.3.2024 lukien asua vainon ja lavastuksen vuoksi kotonaan ja Martti on niiden äitiin ja Marttiin kohdistettujen törkeiden rikosten vuoksi ilman äitiään. Petter Kavonius on tahallaan estänyt äidin vapauttamista, kotiinpaluuta, toteuttanut rikollista vieraannuttamista ja aiheuttanut tahallaan vahinkoa lapselleen ja lapsen äidille Jaanalla.
OTT Petter Kavonius on isä, jonka mielestä ”totuus on paskaa” ja rakkaus ”haitallista”
https://www.youtube.com/watch?v=ycnMZGTIAtU
Petter Kavonius on isä
- jonka mielestä ”Totuus on paskaa”
- joka mielistelee ja pelkää virkamafiaa
- joka aiheuttaa tahallaan lapsensa äidin syyttömän vangitsemista ja kehottaa suhtautumaan syyttömänä vankilaan joutumiseen ”reissuna”
- joka tekopyhästi hoitaa huoltajuusjuttuja lupalakimiehenä, mutta alistaa raukkamaisuuttaan oman lapsensa hengenvaaralliselle kouluväkivallalle, murhayrityksille ja jättää siitä laissa säädetyt rikosilmoitukset tahallaan (laittomasti), on itse toteuttanut tahallaan 7.3.2024 lukien rikollista vieraannuttamista
- joka on tahallaan kulttijohtaja Ruohosen ja muiden rikollisten kanssa pilannut Jaanan mainetta, jättänyt rikosilmoitukset tahallaan tekemättä syyttömän äidin vangitsemisesta, syytelavastuksista, syyttömän etsintäkuuluttamisesta, kaikista rikollisista kotietsinnöistä, törkeistä petos-, virka-, tuhotyö-, salassapito-, väärennys-, väkivaltarikoksista, henkirikosten yrityksistä
- joka kehotti Jaanaa ”myymään” itseään ja totuuksiaan, petti kaikesta tärkeimmässä eli rakkaudessa
- joka ilmoitti itse ”pakastaneensa haitallisen rakkauden”, minkä jälkeen poliisit tekivät 12.5.2024 kotietsinnän hänen isänsä pakastimeen Lohjalla
Petter Kavoniuksen ”totuus on paskaa”-lausumat (äänite 11.5.2025) ja tunnustus Jaana Kavoniuksen syyttömyydestä
Petter Kavonius on Jaana Kavoniuksen lapsen isä, lupalakimies (jota koskee siinä tehtävässä ehdoton lakisääteinen totuus- ja lojaliteettivelvoite”, oikeustieteen tohtori (OTT, korkein juristikoulutus), lakiasiantoimiston Lakiasiat Petter Kavonius Ky vastuullinen yhtiömies, Lakiasiaintoimisto Kari Uoti Ky:n osakas ja OTT Kari Uotin ”partner”, Jaana Kavoniuksen ja hänen lastensa oikeudenkäyntien entinen asiamies ja Jaana on ,Elisa Palosen ja Matti Wallinin oikeudenkäynneissä ja myös syyttäjä Anja Rantanen-Lahden käynnistämässä Juha ja Susanna Ruohosen (kultin) törkeitä kiristys- ja petosrikoksia koskevassa rikosasiassa 5650/R/43808/21 syyttäjän nimeämä todistaja. Lisäksi Jaana Kavonius on Petter Kavoniuksen tieten syyttömänä vangittu, syyttömänä syytteissä, syyttömänä etsintäkuulutettu, useiden aiheettomiin syyttömään vangitsemistarkoituksessa kohdistettujen kotietsintöjen ja syyttömään kohdistettujen laittomien salaisten pakkokeinojen kohteena.
Jaanan rikosilmoitukset ja vetoomukset lavastusten lopettamiseksi 28.10-31.10.2023 ennen lavastajien 22.3.2024 käynnistämää syyttömän vangitsemista
Lohjan kaupungin virkamiesten valehtelut muka puuttumisesta
Lavastuksiaan salaa toteuttaneet rikolliset virkamiehet valehtelivat tahallaan Kavoniuksille laatimissaan viesteissä muka puuttuvansa väkivaltaan, vaikka alusta saakka sopivat rikoskumppaneina toimivien poliisien ja syyttäjien kanssa tutkinnantapoista ja lavastuksistaan ja toteuttivat niitä samaan aikaan, kun laativat valheitaan ja kieltäytyivät saapumasta Kavoniusten vaatimiin lastensuojelun palavereihin ja salailivat Samirin ja Danielin vanhempien nimiä, vaikka itse Kavoniuksia koskaan kuulematta toteuttivat asioiden R 23/451, R 23/4811 ja PK 24/1215 lavastuksiaan. Nämä ovat siis koulun opetushenkilöstöä ja täysin sadistisia syyttömän äidin lavastajia ja pienen lapsen Martin kidutuksesta ja vainoamisesta nauttineita hirviöitä, jotka salasivat myös muiden oppilaiden vanhemmilta Samirin aiheuttavan hengenvaaran ja joukkosurmauhkaukset. Samaan aikaan 27.5.2024, kun syyttömän Jaanan vangitsemista toteuttaneet heidän rikoskumppanipoliisinsa kävivät Kavoniusten kodeissa tekemässä laittomia kotietsintöjä ”väärien tietojen” esittäjäksi valehtelemansa äidin vangitsemiseksi, he kävivät koulussa väkivaltarikosten ja aseellisten uhkausten vuoksi ja Samir jatkoi kuristamista ja murhauhkauksia, kun Jaanaa etsintäkuulutetaan edelleen väittämällä ”kunnianloukkaukseksi”, että hän ilmoitti kuristamisesta ja murhauhkauksista.
Murhayrityksen paossa auttaneen Anjelika Kentin tuki
Wessman valehteli, että ei muka kuulu henkilökuntaan
Jaana Kavoniuksen oikeilla tiedoilla laatima ilmoitus Facebookissa
Jaanan toimittama selvitys ja lääkärien rikos- ilmoitukset, joiden kaikkien tutkinnat estettiin
Lohjan virkamafialle laaditut valheelliset tutkinnan- tapot
Lavastajapoliisi Robin Huldenin toteutti rikoksia joka vaiheessa
Sama esteellinen törkeitä rikoksia toteuttava poliisi Robin Hulden toimi rikollisten virkamiesten tuttutkinnantappajana, vainosi Kavoniuksia kauppakeskuksissa vanhentuneilla loppulausunnoilla toimittamalla alla olevan täysin epämääräisen lausuntovaatimuksen Jaanalle kesken aterian Lohjan Lempolan McDonaldsìin 25.8.2023 painostustoimena 3 päivää ennen kulttia vastaan ajetun testamenttiriidan S 21/1415 pääkäsittelyä, väärensi lausuntoa käsin tehdyillä merkinnöillä ja sen ”kiireellä” siviilipukuisen moottoripyöräpoliisin 25.8.2023 toimittaman ”loppulausunto”-pyynnön lausumisen määräaika oli päättynyt Huldenin laatiman asiakirjan mukaan jo 24.7.2023. Hulden toimitti sen sitten lavastajarikoskumppaninsa Juha Ruohosen ja Lohjan virkamieten kanssa sopimiaan rikoksiaan varten uudelleen 7.9.2023 klo 12.15 tahallaan ajoitettuna keskelle 7.9.2023 ollutta Kavoniuksen todistajankertomusta HO:ssa.
Sen jälkeen Hulden toteutti syyttömään Kavoniukseen kohdistettuja kotietsintöjä vapuksi ja äitienpäiväksi ajoitettuna 1.5.-12.5.2024 kultin rikoksissa vuodesta 2012 saakka avustaneen poliisi Pekka Mujusen ja kouluväkivallan selvittämistä Metsolan koululle saapuneen polisii Ari Lehtosen, kultin, Peltolan ja Leppäsen rikoskumppanina toimivan sadistisen poliisin Taina Äijälän, poliisi Halmeen ja asian R 23/1383 rikosten toteutuksia mahdollsistaneen poliisi Petteri Hyytiäisen ja noin 20 poliisin ja puremiseen yllytetyn poliisikoiran kanssa 30.5-31.5.2023 ja piirittivät Kavoniuksen kotia kaksi päivää, kiipesivät ulkokatolle, etsivät savupiipusta syyttömän vangiitsemiseksi ja 2024 Huldenin ja Mujusen koplan kanssa tunkeutuivat 86-vuotiaan Tuure Kavoniuksen kotiin ja etsivät äitienpäivänä 2024 Jaanaa jopa v vanhuksen kalapuikkojen ja marjojen seasta pakastimista.
Lisäksi Hulden toteutti saman lavastuskoplan Juntusen, Mäkelän, Kohijoen ym. kanssa 4.4.-13.6.2024 salaisia laittoma pakkokeinopäätöksiä ja väärensi myös niiden päätöksiä 10.3.2025 ja valehteli etsintäkuulutuksista yhdessä rikoskumppaniensa Kavoniuksen lapsen Lohjan koplan ja AA Lindbergin kanssa 140.000 eurolla velkuuttaneen entisen valtionsyyttäjän Mika Ilmanin, Simo Kolehmaisen ja muiden vangitsijoiden kanssa, jotka valehtelivat itswweään ”puolueetomaksi” ja toteuttivatvangitsemista ja KAIKKI ”ratkaisujaan kokonaan ilman todisteita.
Jaanan lavastajilleen kuulusteluissaan laatima 1573-sivuinen loppulausunto
Jaanan oikeilla tiedoilla laatimat rikosilmoitukset 2021-2023
Alla on esimerkkejä Jaanan oikeilla tiedoilla laatimista rikosilmoituksista, joiden vastaisesti asian R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215 lavastukset on toteutettu valehtelemalla ilmoitusten aivan oikeita tietoja vääriksi, estämällä todistelu, väkivaltarikosten uhrien kuulustelut ja valehtelemalla kouluväkivallasta, murhayrityksistä ja murhauhkauksista ilmoittamista väkivaltarikosten toteuttajien ”kunnian” loukkaamiseksi ja oikeiden tietojen laatimista ”törkeäksi kunnianloukkaukseksi” ja ”vainoamiseki”. Jaanan v vapauttamisen estämistä jatkaa sama lavastuskopla, vaikka murhauhkaukset ja väkivalta ovat jatkuneet, lastensuojelu ja lääkärit ovat todenneet kouluväkivallan, murhayritys näkyy valvontanauhoista ja on kirjattu lastensuojelun pöytäkirjoihin 2021-2025 ja Wilma-rekisterissäkin tunnustettu.
Jaana Kavoniuksen ja Totuuspuolueen 26.9.2024 vaatimus lastensuojelulle 25.9-26.9.2024 väkivallan ja lavastusten lopettamiseksi
Oikeilla tiedoilla Jaana Kavonuksen laatima teksti rikos- ja lastensuojeluilmoitukseen Samirin murhauhkausten ja väkivallan jatkumisesta ja syyttömään Jaanaan väärillä tiedoilla kohdistetusta vangitsemisesta ja lavastamisesta.
Jaana Kavoniusta syyttömänä väärillä tiedoilla etsintäkuuluttavat, syyttävät, vangitsevat ja vankilaan lavastuksia toteuttavat asioissa R 23/4516 ja R 23/4811
Virkamafian poliisimafia

Entinen poliisi Paavo Myöhänen, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Kavoniuksen lasten 140.000 euron velkojen ja korvausten estämisen tahallinen aiheuttaja, tuomarien, Lohjan virkamafian, Mika Illmanin, AA Seppo Lindbergin, AA Heikki Saksan rikoskumppani
Poliisi Rauli Salonen, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Rauli Salonen esti Kavoniuksen lapseen 26.5.2021 kohdistetun automurhayrityksen tutkinnan valehtelemalla sitä ”identtisten kaksosten” muka tekemäksi, esti Jaana Kavoniukseen 11.12.2019 kohdistetun murhayrityksen ja törkeän väkivaltarikoksen tutkinnan, tuhosi todisteita syyttäjien kanssa, alisti Kavoniuksen lapsen koulu- ja kerhoväkivallalle,. esti kaikkien Lohjan virkamiesten Metsolan ja Laurentius-koulussa toteuttamien rikosten ja väkivaltarikosten tutkinnat valehtelemalla aikuisia virkamiehiä alaikäisiksi lapsiksi lavastaakseen Jaana Kavoniuksen väärillä tiedoilla, todistelun estämällä syyttäjien Juntusen, Kohijoen ja Mäkelän ajamiin syytteisiin, vangituksi ja etsintäkuulutetuksi syyttömänä. Osallistui Kati Gestraniuksen, Kimmo Halmeen, Keijo Suuripään, PoHan Marko Savolaisen ja hätäkeskuksen virkamiesten kanssa Kavoniukseen 11.12.2019 kohdistetun törkeän väkivaltarikoksen hätäpuheluiden salailuun ”olemattomiksi” valehdeltuina 6 vuotta ja kuulusteluvastausten ja rikosilmoitusten kirjaamisen estämiseen.
Salonen on on saanut toimittaja Panu Huuhtasen kantelun perusteella aiemmin myös laillisuusvalvojilta langettavan ratkaisun valehtelusta rikostutkinnan uutisoinnissa ja jatkanut sen jälkeen entistä törkeämpää valehtelua Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistettujen sadististen rikosten toteuttamiseksi.
Poliisilakimies Keijo Suuripää

Keijo Suuripää tuomittiin lahjusrikoksista, väärensi rekistereitä, valehteli 11.12.2019 laadittua tutkintailmoitusta ja hätäpuheluita olemattomiksi 23.6.2020 ja on vuosikymmeniä osallistunut virkamafian törkeisiin rikoksiin ja niiden peittelyyn.

Syyttömän Jaana Kavoniuksen lavastaneet ja lapset rikoksille tahallaan alistaneet syyttäjät
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe

Jukka Rappe on virkamafiarikollisuuden yksin päätekijä ja johtaja. Hän valehtelee lehdistössä ja tosiasiassa toteuttaa ja mahdollistaa syyttäjämafian rikollisuutta, tutkinnantappoja ja lavastuksia. Tapio Mäkinen, entinen virkamafian ”erikoissyyttäjä” toimii nykyisin VKSV:ssä Jukka Rappen rikoskumppanina erityisesti poliisirikosyksikössä poliisirikosten tutkintoja ja syytteitä estämässä; valehtelee kaikissa päätöksissä, laati 27.3.2023 käynnistettyjä lavastuksia ja 30.5.2023 Iltalehden ”kovia” (lavastettuja) syytteitä varten todistelun estämiseksi Anssi Hiivalan ja nimeltään salatun tutkinnanjohtajan kanssa 31.5.2023 tutkinantapon, jolla Kavonius alistettiin huorittelulle, pornolle, törkeille kunnianloukkauksille, murha, väkivalta- ja raiskauskehotuksille. Valehteli satoja tuhansia rikoksia ”vähäiseksi” määräksi ja niitä sisällöltään ”pääosin asiallisiksi”, vaikka yhtään asiallista viestiä ei ollut.
Rappe valehteli Lounais-Suomen poliisin tutkinanntappokoplan (Sulkko, Kukko, Riiali, Lönnroth, Mäkilä, Helesvirta) ja syyttäjä Katja Haaviston rikoksia varten kultin ja sen rikosten mahdollistamiseksi kaikkia edelleen jatkuvia rikoksia ”vahentuneiksi”. Rappe osallistui myös Anneli Auerin, Jensa Kukan, Matti Wallinin, Mikko, Marko ja Anne Vapan lavastuksiin.
Mahdollisti kaikki edeltävät syyttäjien ja poliisien tutkinanntappajien rikokset ja valehteli satojen tuhansien rikosten kohdistamista Kavoniukseen ”vähäiseksi” myös 18.5.2022, mahdollisti 13.5.-7.10.2022 kahden tuomitun rikollisen Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen ja kaikkien poliisien ja lavastajien rikokset. Alisti Rappen ja poliisien kanssa Kavoniuksen pornolle, murhayrityksille, väkivallalle, raiskauksille, petos-, virka-, salassapitorikoksille ja lavastuksille. Osallistui kaikkien lavastusten toteutuksiin asioissa R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215, vaikka hänen rikoskumppaninsa syyttäjä Tapio Mäkinen 12.5.2022 lähes 20 tutkinnantapolla, Sulkko 2.1.2025, 30.4.2025, poliisi Petteri Hokkinen 24.9.2023, Kukko 4.11.2022 ja 9.5.2023 ja Joensuun poliisi 2022 ”ei rikosta”-päätöksillä myönsivät, että Jaana Kavoniuksen teot eivät ole kunnianloukkauksia eivätkä muitakaan Jaanan rikoksia.
Entinen valtionsyyttäjä, lasten 140.000 eurolla velkuuttamisen ja Lohjan virkamiesten, AA Lindbergin, AA Saksan ja muiden rikoshyöltyjen toteuttaja, joka ”puolueettomaksi” tuomariksi valehdeltuna toteuttaa kaikkia lavastuksen, vangitsemisten ja velkuutuksen rikoksia Länsi-Uudenmaan KäO:ssa

Mika Illman osallistui valtiosyyttäjänä, tahallaan Jaana Kavoniuksen kolmen alakouluikäisen lapsen velkuuttamiseen 140.000 eurolla, korvausten estämiseen, satojen Lohjan kaupungin virkamiesten, poliisien, tuomarien, AA Heikki Saksan ja AA Seppo Lindbergin rikos- ja korvausvastuun estämiseen ja päätekijänä Länsi-Uudenmaan KäO:ssa osallistunut tavoitteellisesti syyttömän rikosten uhrin Jaana Kavoniuksen lavastamiseen asioissa R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215, vangitsemiseen, etsintäkuuluttamiseen, televalvontapäätöksiin; valehtelee itseään puolueettomaksi tuomariksi, vaikka hänet olisi kuulunut tuomita vankeusrangaistuksiin ja virkasuhde purkaa jo vuosikymmeniä sitten ja isossa käräjäoikeudessa lastenvelkuutusrikosten toteuttaja hakeutunut jatkamaan lasten äidin velkuuttamista lavastamista syyttömänä vankilaan. Illman laati 4.3.2024 vangitsemista petaavan haastattelun Iltalehdessä, loukkasi sillä lisää puolueettomuutta, paljasti toteuttaneensa etsintäkuulutuksia syksystä 2023 lukien syyttömään kohdistettuna ja järjestäneensä salaisia istuntoja, jonne Kavoniuksen lakimiestä OTM Saarelaa ei ollut kutsuttu.
Tapio Mäkinen, entinen erikoissyyttäjä, nyt VKSV:n valtiosyyttäjä poliisirikosyksikössä

Tapio Mäkinen, entinen virkamafian ”erikoissyyttäjä”, nykyisin VKSV:ssä Jukka Rappen rikoskumppanina erityisesti poliisirikosyksikössä poliisirikosten tutkintoja ja syytteitä estämässä; tuhoaa todisteista, johtaa tutkinnantappoja kymmenien vuosien rikollisena toimintana, peittelee putkakuolemia, poliisiväkivaltaa ja mukana kaikissa Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistettujen viiden automurhayrityksen, 11.12.2019 väkivaltarikoksen ja Marttiin kohdistetun kouluväkivallan tutkinnan tahallisessa estämisessä. Valehteli satojen tuhansien rikosten kohdistamista Kavoniukseen ”vähäiseksi” 18.5.2022, mahdollisti 13.5.-7.10.2022 kahden tuomitun rikollisen Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen ja kaikkien poliisien ja lavastajien rikokset. Alisti Rappen ja poliisien kanssa Kavoniuksen pornolle, murhayrityksille, väkivallalle, raiskauksille, petos-, virka-, salassapitorikoksille ja lavastuksille. Osallistui kaikkien lavastusten toteutuksiin asioissa R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215, vaikka 12.5.2022 tutkinnantapoilla ”ei rikosta”-päätöksillä myönsi, että Jaana Kavoniuksen teot eivät ole kunnianloukkauksia eivätkä muitakaan rikoksia.
Jaanan syytteisiin, vangituksi ja etsintäkuulutetuksi lavastanut syyttäjä Annukka Juntunen

Asiassa R 23/1220 muka ”kunnianloukkausten” uhreiksi Juntunen valehtelee Juha Ruohosen johtamaa kulttia (Juha, Susanna, Lauri, Monika, Elina, Hanna Ruohonen ja Jukka Ritvanen). Ruohosten ja Ritvasen törkeitä petos-, väkivalta-, kunnianloukkaus- ja raiskausrikoksia ei ole tutkittu, todisteita heidän rikoksistaan ei ole käsitelty ja Juntunen valehtelee tahallaan vääriksi ja Jaana Kavoniuksen muka toteuttamiksi kunnianloukkaus- ja vainorikoksiksi Jaanan julkaisemia aivan oikeita tietoja kultin ja sen asiamiesten rikoksista, joita virkamafia ja Juntunen ovat ovat vuosikymmeniä mahdollistaneet tutkinnantapoillaan. Kaikki Juntusen ”vääriksi” ja ”rikoksiksi” valehtelemat Jaanan julkaisemat tiedot on lainvoimaisesti vahvistettu aivan oikeiksi kolmen oikeusasteen yksimielisillä päätöksillä ja syytelavastusten ja vangitsemisten jälkeen myös Lounais-Suomen poliisi on päätöksillään 2.1.2025 ja 30.4.2023 todennut, että Jaanan tiedot eivät ole vääriä. Lisäksi Länsi-Suomen syyttäjälaitoksessa syyttäjä Anja Rantanen-Lahti on 7.5.2024 käynnistänyt asianumerolla 5650/R/43808/21 Ruohosten törkeistä petos- ja kiristysrikoksista rikostutkinnan ja Jaana on kuultu todistajana samaan aikaan, kun Juntunen ja kultti rikoskumppaneina lavastavat kultin rikosten uhria vankilaan syyttömänä väärillä tiedoilla ja todistelua estämällä ja ylläpitävät syyttömän vangitsemista poliisin ”ei rikosta”-päätösten vastaisesti.
Jaanan syytteisiin, vangituksi ja etsintäkuulutetuksi lavastanut syyttäjä Mika Mäkelä

Asiassa R 23/4516 ja R 23/4811 muka ”kunnianloukkausten” uhreiksi syyyttäjä Mika A. Mäkelä valehtelee a) niitä kahta koulu- ja kerhoväkivaltaa toteuttavaa lasta Samir Afzalia ja Daniel Isoniemeä, joista Afzali on on vuosia uhaillut myös joukkosurmalla ja tappamisella Kavoniuksen lasta, satoja oppilaita ja opettajia , b) heidän vanhempiaan ja c) kaikkia niitä epärehellisiä Lohjan kaup8ngin virkamiehiä, jotka ovat olleet koulu- ja kerhoväkivaltaa ja murhauhkauksia mahdollistamassa. Syyttömään Jaanaan kohdistetut lavastetut syytteet, vangitseminen ja etsintäkuulutukset perustuvat poliisien Taina Äijälän, Robin Huldenin, Pekka Mujusen, Mats Sjöholmin, Jasper Uskin, Rauli Salosen, Jukka Koivusen ja muiden tutkinnantappajien rikoksiin, joilla koulua- ja kerhoväkivallan, Kavoniuksen lapseen 26.5.2021 koululla kohdistetun automurhayritykset ja murhauhkauksen tutkinnat on estetty, niiden uhrin Kavoniuksen lapsen kuuleminen rikosten uhrina estetty ja lavastukset on toteutettu HUS:n, LUVN:n ja Lohjan Wilma-rekisterissä olevien oikeiden rikosfaktojen vastaisesti, ja vaikka lastensuojelun pöytäkirjoihin ja terveyskeskuslääkärin lausuntoihin on kirjattu oikeat tiedot ja Jaana Kavoniuksen kaikki rikos- ja lastensuojeluilmoitukset ja julkaisutoiminta vastaavat niitä oikeita tietoja. Marttia on potkittu, kuristettu, hakattu, revitty kiveksistä, Samir uhannut tappaa vuosia jatkettuna uhkailuna. Aidosta väkivallasta ja murhaauhkauksista laadittuja lastaan ja koko koulun henkilöstöä ja oppilasmäärää suojellut aivan oikeat tiedot laatinut Jaana Kavonius on lavastettu niiden sopimilla väärillä ilmiannoilla, jotka väkivaltaa ja murhauhkauksia toteuttivat ja sitä peittelivät laiminlyömällä tehdä niistä väkivaltarikoksista ja uhkauksista viran puolesta tehtävät pakolliset. Välttyäkseen laiminlyöntivastuulta, he ovat lavastaneet, vanginneet ja etsintäkuuluttaneet totuudenkertojan. Kavoniusta etsintäkuulutetaan syyttäjien Mäkelän, Juntusen ja Kohijoen 3.9.2024 väärillä tiedoilla laatimalla etsintäkuuluksella väittämällä siis tosiaan ”kunnianloukkaukseksi”, ”vainoamiseksi” ja etsintäkuulutus- ja vangitsemisperusteeks, että hän esti oman lapsensa tappamisen ja vammautamisen ja vaati kuristamisen ja muun väkivallan ja murhauhkausten lopettamista ja tutkintaa. Niistä ilmoittaminen ei ole Jaanan ja kenenkään rikos. Silti Jaana 0n siis vangittu, syytteissä ja etsintäkuulutettu ja väkivaltaa ja murhauhkauksia väitetään asioissa R 23/4516 ja R 23/4811 ”kunniallisiksi” teoiksi ja niiden rikosten lopettamisvaatimuksia Jaanan ”rikoksiksi” ja vangitsemis- ja etsintäkuulutusperusteeksi. Kuristamisesta ilmoittaminen ei ole ”kunnianloukkaus”, mutta Samirin Marttiin ja muihin oppilaisiin kohdistama kuristaminen, väkivalta ja murhauhkaukset ovat. Niiden rikosten tutkimisen tahalliseen estämiseen Jaanan lavastaminen siis perustuu. Mielipuolisessa syytelavastuksessa kuristaminen, potkiminen, hakkaaminen ja murhauhkaukset on siis määritelty ”kunnian” suojaamiksi oikeuksiksi ja niistä oikeilla tiedoilla Jaanan laatimat laissa säädetyt rikos- ja lastensuojeluilmoitukset Jaanan muka toteuttamiksi ”vainoamis- ja kunnianloukkausrikoksiksi. Kun Samir kuristi ja uhkasi tappamisella, Jaanan olisi siis virkamafian lavastajien mukaan kuulunut antaa Samir kuristaa tai puukottaa Martin ja olla siihen puuttumatta välttyäkseen kuristajien ja virkamafian lavastuksilta.
Jaanan syytteisiin, vangituksi ja etsintäkuulutetuksi lavastanut syyttäjä Heikki Kohijoki

Asiassa R 23/1383 muka ”kunnianloukkausten” uhreiksi syyyttäjä Heikki Kohijoki valehtelee käräjätuomari Noora Kemppiä, AA Pontus Baarmania ja AA Heikki Saksaa ja Jaanan oikeita tietoja vääriksi. Syytteet, vangitseminen ja etsintäkuulutukset on lavastettu estämällä koko todistelu. Oikeat tiedot Baarmanin, Saksan, Kempin, laamanni Tuomas Nurmen, LähiTapiolan, LP Vahinkosaneerauksen, sen aliurakoitsijan ja muiden virkamafian tutkinnantapoilla törkeitä petoksia, väkivaltaa, väärennyksiä, tietosuoja- ja salassapitorikoksia toteuttaneiden rikoksista ja niissä käytetyistä vääristä tiedoista ja rekisterien ja todisteiden väärentämisestä on esitetty näillä sivuilla. Jaana Kavonius on niiden kaikkien törkeiden rikosten uhri täysin selvien todisteiden perusteella, joiden käsittelyn edeltävien rikosten toteuttajat ja lavastajat estivät. Kemppi, Baarman ja Saksa eivät ole kunnianloukkausten uhreja, vaan törkeiden petos-, virka-, väärennys-, väkivalta-, kiristys-, kiskontarikosten, väärien ilmiantojen, RL 15:9 §:n rikosten rikoskumppaneita, jotka sopivat ja toteuttivat yhdessä jokaisen rikoksensa ja toteuttivat ne virkamafian tutkinnantappojen avulla. Lavastuksen laittoi vireille rikoskumppanina toiminut entinen Helsingin KäO:n laamanni Tuomas Nurmi tahallaan väärillä tiedoilla ja salaamalla Kempin valmistelun, Baarmanin, Saksan, AA Suveksen, vastaajien ja omia törkeitä rikoksia. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Erikoista tässä lavastuksessa on sekin, että Nurmi teki rikosilmoituksen (laati lavastuksia varten väärän ilmiannon väärillä tiedoilla) Nooran, Pontuksen ja Heikin ”kunnian” väitetyistä loukkauksista eikä oman kunniansa loukkauksista. Väitetyt ”kunnianloukkausten urhit” vasta sen Nurmen ilmoituksen ja lavastajapoliisin Simo Mamian yhteydenottojen perusteella valehtelivat itseään rikosten uhreiksi, vaikka ovat peots-, virka- ja muiden rikosten toteuttajia. Nurmen, Kempin ja muun virkamafian avulla Baarman ja Saksa päämiehineen hankkivat miljoonien rikoshyödyt ja ne pitääkseen ja rikoksiinsa säädetyiltä vuosien vankeusrangaistuksilta välttyäkseen sopivat rikoksillaan ryöstämänsä Kavoniuksen lavastamisesta.
Entinen valtakunannsyyttäjä Raija Toiviainen VKSV

VKSV:n lavastuksia Päivi Räsäsen lavastamiseksi Raamatun siteeraamisesta ja mahdollistaa kaikkia virkamafian törkeitä rikoksia. Esti yhdessä valtiossyyttäjä Heidi Savurinteen kanssa 25.11.2019 lukien Kempin, Baarmanin, Saksan, heidän päämiestensä, poliisien, AA Henrikssonin, AA Suveksen, asioiden L 15/649, L 16/352, L 17/261, L 18/36145 vastaajien rikosten tutkinnat ja syytteet ennen Kavoniukseen 11.12.2019 kohdistettua väkivaltarikosta ja myös sen jälkeen rikoshyötyjen ja kaikkien törkeiden rikosten mahdollistamiseksi ja törkeitä rikoksia toteuttaneiden virkamiesten, kultin ja petosverkostojen sopimien lavastusten toteuttamiseksi asioissa R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215.
Vuonna 2017 Toiviainen yllätti ja laati laillisen sananvapauden tulkinnan ”ei rikosta”-päätöksellä Kavoniuksen MV-lehdessä laatimaan maahanmuuttoa vastustavaan kirjoitukseen. Saman sananvapauden tulkinnan olisi kuulunut estää syyttömänä vangitseminen.
Asiassa R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215 asianomistajiksi valehdellut syyttömän Jaanan vangitsemista, syytteitä, etsintäkuutuksia, kotietsintöjä, vankilaan syyttömänä lavastamista ja lasten 140.000 eurolla velkuuttamista toteuttaneet virkamiehet ja asianajajat

Asian R 23/4516 ”uhreiksi”(asianomistajiksi) väitetyt rikoskumppanit
Väkivaltaa ja murhauhkauksia toteuttaneet lapset ja heidän vanhempansa ja Crista Kortelainen, jotka lavastavat Jaana Kavoniusta vankilaan asianumerolla R 23/4516 yhdessä asian R 23/4811 virkamiesten kanssa
- Afzali Nina (Samir Afzalin äiti)
- Afzali Samir (murhauhkaksia, kuristamista, potkimista, hakkaamista vuosia toteuttanut lapsi)
- Isoniemi Daniel (väkivaltaa vuosia toteuttanut lapsi, joka johti väkivaltaista dumdum-jengiä)
- Isoniemi Marika (Daniel Isoniemen äiti)
- Isoniemi Paavo (Daniel Isoniemen isä)
- Kortelainen Crista (Terhi Suokkaan, Ruohosten ja satojen kunnianloukkaukia, vääriä ilmiantoja ja nettivainoja toteuttaneiden rikoskumppani, joka levitti Ruohosten ja Suokkaan koplassa valelakiemies- ja mielisairausherjoja)
Asian R 23/4516 ”uhreiksi” (asianomistajiksi) väitetyt rikoskumppanit
- Kent Anjelika, kerhonohjaaja Lohjan kaupunki, auttoi 26.5.2021 lapsen Martin murhayrityksen tekijää paossa ja valehteli ”identtisistä kaksosista”, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Limnell Ritva, Metsolan koulun kerhon ohjaaja, lapseen Marttiin kohdistettu kerhoväkivalta, peittelijä, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Lindberg Teija, Metsolan koulun kerhon ohjaaja, lapseen Marttin kohdistettu kerhoväkivalta, peittelijä, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Lundström Sanna, hallintojohtaja, lakimies Lohjan kaupunki, väärät ilmiannot ja rikosten päätekijä syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Pikkarainen Kati (rehtori, liittyy kentin suojellun ja 26.54.2021 murhatutkinnan estämiseen, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Salonen Sari, opettaja, Laurentius-koulu, väärät ilmiannot, Jaana Kavoniukseen ja lapseen Marttiin kohdistetut vainot + salassapitorikos, salailee, salailee, onko sukua murha- ja väkivaltarikosten tutkintoja estävälle Rauli Saloselle, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Sutinen Riikka opettaja, Laurentius-koulu, väärät ilmiannot, Jaana ja Martti Kavoniukseen kohdistetut vainot, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Uutela-Morander Pirjo, ent. rehtori, wilma-rekisterin väärentäjä, poliisien, syyttäjien Sutisen, Salosen ym. rikoskumppani syytelavastuksissa, Jaana ja Martti Kavoniuksen ja koko perheen sadistinen vainoaja ja murhayrityksen selvittämisen estäjä, rikollinen valehtelija, Laurentius-koulu, väärät ilmiannot, + salassapitorikos syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Wessman Nina (koulupsykologi, wilma-rekisteristä valehtelija, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
Jaanan lapset 140.000 eurolla velkuuttaneet ja Lohjan kaupungin rikosten toteutusorganisaatio
Jaana Kavoniuksen 3 lapsen potilastietojen ja uskontotietojen levittäjät, korvausten estäjät, alakouluikäiset rikostensa lapsiuhrit 140.000 eurolla velkuuttaneet, Martti Kvoniuksen koulu- ja kerhoväkivallalle, Samir Afzalin murhauhkauksille alistaneet, Kavoniuksista perättömiä lastensuojeluiilmoituksia ja väärilllä tiedoilla Jaana Kavoniuksesta rikosilmoituksia laatineet, Jaana Kavoniuksen asioissa R 23/4516, R 23/4811 ja PK 24/1215 syyttömänä syytteisiin, vangituksi, etsintäkuulutetuksi, kotietsintöjen ja muiden laittomien pakkokeinojen kohteeksi lavastaneet,. Martin äidittömyyden ja Jaana Kavoniuksen kodisssa asumisen esteen aiheuttaneet lavastajat:
- Ahlgren Bror, ent. rehtori (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 5.398,50 €)
- Alhopuro Erkki (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.146,60 €)
- Elo Liisa (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Enlund Raili (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Grandell Rolf (vakuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.146,60 €)
- Haapala Pirjo (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.151,10 €)
- Haataja Anneli (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.143,60 €)
- Hautamäki Satu-Kristiina, rehtori Lohjan kaupunki, väärien ilmiantojen rikoskumppani, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Helenius Pentti (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.143,10 €)
- Huttunen Kimmo, (velkuutti lapsen maksamaan OMISTA virkarikoksista 5.398,50 €, ent. lakimies, laskutti lasta tuomittuna rikollisenakin 6.000 eurolla valtionsyyttäjä Mika Illmanin, poliisi Paavo Myöhäsen ja KäT Hakolan, HO:n ja KKO:n rikoskumppanien avulla
- Hyvönen Sari (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.335,60 €)
- Häkkinen Jouni (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.115,10 €)
- Härmä Antero (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.145,10 €)
- Iitti Riitta (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Ilmarinen Pekka (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.151,10 €)
- Jämsen Tuula(velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.148,10 €)
- Kamula Taisto (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 5.398,50 €)
- Karjalainen Saara (laiminlyöntivastuu, tietosuojavastaava)
- Karppinen Markku (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.143,60 €)
- Kent Anjelika, kerhonohjaaja Lohjan kaupunki, auttoi 26.5.2021 lapsen Martin murhayrityksen tekijää paossa ja valehteli ”identtisistä kaksosista”, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Korsumäki Marja-Leena (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.128,50 €)
- Kuosmanen Mikko, Lakimies, Lohjan kaupunki, mukana tekijänä rikoksissa 2001-2025
- Laine Teuvo (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.143,60 €)
- Lauren Sirpa (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Lehto-Häggroth Elina, ent. kaupunginjohtaja (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.154,10 €)
- Lemberg Juha (ent. rehtori, nyt johtaja, kahden lapseni salassa pidettävien tietojen levittäjä, osallistui kahden lapsen velkuutukseen AA Seppo Lindbergin ja sihteerinsa Kirsi Skytenin perättömillä lausumilla 40.000 eurolla)
- Liimatainen Pekka (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.149,60 €)
- Limnell Ritva, Metsolan koulun kerhon ohjaaja, lapseen Marttiin kohdistettu kerhoväkivalta, peittelijä, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Lindberg Teija, Metsolan koulun kerhon ohjaaja, lapseen Marttin kohdistettu kerhoväkivalta, peittelijä, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Lohjan kaupunki (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 6.856,30 €)
- Lundström Sanna, hallintojohtaja, lakimies Lohjan kaupunki, väärät ilmiannot ja rikosten päätekijä syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Luoma Pekka, (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.238,30 €)
- Lähteenmäki llkka (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.146,60 €)
- Miinalainen Vappu (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.151,10 €)
- Neuvonen Kristiina (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.149,60 €)
- Niemi Tuula (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Nylund Ilkka (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Ourama Kalevi (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Pajuoja Martti (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.148,10 €)
- Patinen Jussi (velkuutti lapseni maksamaan virkarikoksista 1.148,10 €)
- Patinen Sanna, Laurentius-koulun opettaja, myönsi lyöneensä Marttia koulutunnilla kirjalla päähän, Kavoniuksen lapsen velkuuttamiseen ja potilastietojen levitykseen osallistuneen Jussi Patisen aviopuoliso)
- Paunila Ismo (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.146,60 €)
- Peltomaa Ritva (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.143,10 €)
- Pikkarainen Kati (rehtori, liittyy kentin suojellun ja 26.54.2021 murhatutkinnan estämiseen, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Piitulainen Perttu (laiminlyöntivastuu, lakimies)
- Rintanen Leo, ent. poliisi (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.148,10 €)
- Ristikartano Pentti (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.143,10 €)
- Räsänen Pekka (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.143,10 €)
- Rönkä-Nieminen Raija (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.143,10 €)
- Saajos Jonna-Riikka, kuntayhtymä Karviaisen virkamies, väärien ilmiantojen tehtailija, Hautamäen rikoskumppani
- Saari Ritva (velkuutti lapseni maksamaan virkarikoksista 1.145,10 €)
- Saarniniemi Liisa, palvelujohtaja, Lohjan kaupunki, vuosia rikosten toteuttaja, Marttiin kohdistuvien rikosten toteuttaja syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Sainio Inkeri (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.145,10 €)
- Salokari Seija (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.079,70 €)
- Salonen Sari, opettaja, Laurentius-koulu, väärät ilmiannot, Jaana Kavoniukseen ja lapseen Marttiin kohdistetut vainot + salassapitorikos, salailee, salailee, onko sukua murha- ja väkivaltarikosten tutkintoja estävälle Rauli Saloselle, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Salven Leena (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.146,60 €)
- Siltasaari Reijo (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.148,10 €)
- Silvennoinen Pirjo (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.149,60 €)
- Skyten Kirsi, sihteeri, Laurentius-koulu, valehteli todistajana esimiehensä Juha Lembergin ja AA Lindbergin sopimalla tavalla aiheuttaakseen rikosten uhreina oleville lapsille 40.000 euron velat, korvausten estämisen ja 2021 tuhosi Kuosmasen, syyttäjä Heikki Kohijoen, syyttäjä Tapio Mäkisen, poliisien Rauli Salosen, Jukka Koivusen ym. kanssa Marttiin 26.5.2021 kohdistetun murhayrityksen todisteita (valvontanauhoja)
- Sutinen Riikka opettaja, Laurentius-koulu, väärät ilmiannot, Jaana ja Martti Kavoniukseen kohdistetut vainot, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Suominen Kimmo (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Tenhovuori Minna, rehtori Lohjan kaupunki, lapseen Marttiin kohdistetun sadististen kouluväkivallan, v äärien ilmiantojen ja virkarikosten mahdollistaja
- Torikka Kari, ent. Lohjan talousjohtaja (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.149,60 €)
- Uutela-Morander Pirjo, ent. rehtori, wilma-rekisterin väärentäjä, poliisien, syyttäjien Sutisen, Salosen ym. rikoskumppani syytelavastuksissa, Jaana ja Martti Kavoniuksen ja koko perheen sadistinen vainoaja ja murhayrityksen selvittämisen estäjä, rikollinen valehtelija, Laurentius-koulu, väärät ilmiannot, + salassapitorikos syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Vaarala Erja (velkuutti lapseni maksamaan virkarikoksista 1.149,60 €)
- Viita Antti (velkuutti lapseni maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Väre Jari (velkuutti lapseni maksamaan virkarikoksista 1.146,60 €)
- Weintraub Roger, poliisi (velkuutti lapseni maksamaan virkarikoksista 4.989,80 €)
- Wessman Nina (koulupsykologi, wilma-rekisteristä valehtelija, syytelavastaja asiassa R 23/4811)
- Zweygberg Sari (velkuutti lapseni maksamaan virkarikoksista 1.043,10 €)
- Äyräväinen Irene (velkuutti lapsen maksamaan virkarikoksista 1.148,10 €)
Lohjan virkamiesten 140.000 eurolla lasten velkuutusten toteutuksen asianajaja ja rikoksilla rahastaja
Asianajotoimisto Seppo Lindberg Oy ja asianajaja Seppo Lindberg
Nykyisin viattomat lapset 140.000 eurolla rikollisten Lohjan virkamiesten, poliisien Paavo Myöhäsen, Matti-Erik Puputin, entisten valtionsyyttäjien Mika Illmanin, Simo Kolehmaisen, KäT Kirsti Hakolan, laamanni Markku Braxin, KäT Pekka Aaltosen, KäT Mika I. Mäkisen, hovioikeudenneuvoksen Simo Simolan, hovioikeuden presidentin Antero Palajan ja muun virkamafiaverkoston avulla velkuuttanut, Jaana Kavoniuksen velkuuttamista yrittänyt lastenvelkuuttaja AA Seppo Lindberg toimii asianajotoimisto Reims & co:ssa.

Asianajaja Heikki Saksa

Heikki Saksa on toteuttanut virkamafian ”kunnianloukkaus”-lavastuksia jo 2000-luvun alussa poliisi Paavo Myöhäsen, KäT Pasi Kettulan, laamanni Markku Braxin, KäT Kirsti Hakolan ja muun virkamafian kanssa. Toteutti rikollista ”edunvalvontaa” Kettulan kanssa ja esti sillä salaa Kettulan kanssa Braxin lähetysmiskieltoasian, osallistui Kavoniuksen lasten velkuutusrikoksiin Mika Illmanin ja Myöhäsen koplan kanssa, tehtaili perättömiä rikos- ja lastensuojeluilmoituksia ja houkutteli alaikäisiä toimistoonsa ”yksin ilman ketään aikuista”.
Toimi Kavoniuksen kodin ja omaisuuden tuhonneen ja törkeitä petoksia toteuttaneen LP Vahinkosaneerauksen asiamiehenä asiassa L 15/649 ja L 16/352 ja laskuttu törkeistä petoksistaan 30.000 euroa Kavoniukseen kohdistetun 11.12.2019 väkivaltarikoksen, Kempin, Nurmen, AA Baarmanin, AA Itäisen, AA Ojantakasen, AA Suveksen, tutkinnantappokoplan ja ulosottolaitoksen rikoskumppanien Marko Aron, vouti Juha P. Penttilän rikoskumppanuudella ja ulosmittasi rikoshyötynsä heidän ja päämiehensä Jani Jormanaisen kanssa. Salaili Jormanaisen kanssa LähiTapiolan rekisteriin merkittyjä petosten tunnustuksia, väärinraportointia ja valehteli Kavoniuksen kodin suojauksista ja kaikesta muustakin prosessipetosrikoksia toteuttaen. Tunnusti valvontalautakunnassa 15.3.2017, että Jormanaisen 8.10.2014 laatimassa vahinkoilmoituksessa kuvattua piikkausta ei ole olemassa ja valehteli eri tavalla sitä ennen 9.3.2016 Kempin valmisteluun laatimassaan vastauksessa asiassa L 16/352. Saksan kirjallisena tekemä törkeän petoksen tunnustus merkittiin ”ikuisesti salaiseksi” ja Kemppi esti koko todistelun (myös LähiTapiolan rekisteriin. 14.8.2014 ja 11.12.2014 merkityt törkeiden petosten ja tuhotyörikosten tunnustukset , jotta Saksa ja Jormanainen pystyivätjatkamaan prosessipetosvalehteluaan tunnustustaan salaten asiassa L 16/352 ja laskuttamaan rikollisesta valehtelustaan 30.000 euroa ja Baarmanin kanssa 120.000 euroa, sen jälkeen, kun olivat Baarmanin kanssa yrittäneet kiristää Kavoniukselta 58.000 euroa, väkivaltarikoksen 11.12.2019 jälkeen 65.
Asianajaja Päivi Hirvelä (entinen virkamafian edustaja EIT:ssä)

Päivi Hirvelä on yksi Suomen historian pahimmista ihmisoikeusrikollisuuden toteuttajista, joka toimi ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) peittelemässä tahallaan kaikkea sitä järjestäytynyttä rikollisuutta, joka näillä virkamafia.fi-sivuilla kuvataan ja estämässä virkamafian uhrien ihmisoikeusvalitusten vireille tuloa EIT:ssa ja valehtelemassa Suomea oikeusvaltioksi. Hirvelä istui EIT:ssa Kavoniuksen lapsiin kohdistettujen rikosten aikaan. Hirvelä on ollut mukana Suomessa oikeuslaitoksen kokoonpanoissa, joilla lahtelaisen vanhuksen taideomaisuus ryöstettiin, vanhus velkuutettiin 600.000 eurolla ja hänelle lavastettiin ns. suuressa taideväärennysjutussa rikostuomio ja korvausvastuu ulosottovelkojen aiheuttamiseksi, vaikka hän ei ollut koskaan mukana galleriassa, jonka yrittäjä tuomittiin eikä vanhus ollut väärentänyt ainuttakaan taulua.
Hirvelä on toiminut myös valtiosyyttäjänä VKSV:ssä, joka on tutkinnantappo- ja lavastusrikollisuutta organisoiva ja johtava virkamafia.fi-sivuilla kuvattua törkeää rikollisuutta toteuttava organisaatio, jonka päätökset perustuvat todistelun estämiseen ja päätöksissä valehteluun.
Todellisuus EIT:stä ja Hirvelästä on, että EIT on poliittinen elin ja lumejärjestelmän osa ja Hirvelä on yksi pahimmista virkamafiajärjestelmän törkeän rikollisuuden mahdollistajista ja ihmisoikeusrikollisuuden ylläpitäjistä Suomessa. EIT käsittelee vain noin 1 promillen sinne saapuneista rikosten uhrien valituksista ja toimii virkamafian kumileimasimena, jonka perustelemattomien päätösten alle haudataan ja on vuosikymmeniä haudattu Hirvelän ja muiden toteuttamia törkeitä ihmisoikeusrikoksia aivan tahallaan ihmisoikeusvalitusten tahalliseksi estämiseksi päätöksissä valehtelemalla. ”Ihmisoikeustuomioistuin” ei myöskään näissä estetyissä ihmisoikeusvalituksissa edes ole mikään ”tuomioistuin”, vaan Hirvelä tai muu yksittäinen suomalainen virkamafian rikollisuutta peittelevä ja uhrin valtavia vahinkoja ja törkeitä ihmisoikeusrikoksia tahallaan ylläpitävä virkamies esimerkiksi aiemmin myös Pauliine Koskelo (entinen KKO:n presidentti). Nämä virkamiehet eivät ole virkamafian uhrin oikeuksia puolustamassa, vaan estämässä ihmisoikeusvalitusten vireille tuloa ja Suomen valtion korvausvastuuta estämässä ja keinotekoista ”oikeusvaltion” mainetta ylläpitämässä nimenomaan estämällä valituksia, jotka sisältävät törkeimmät lapsiin, vanhuksiin ja muihin virkamafian uhreihin kohdistetut ihmisoikeusrikokset. Hirvelä ei varsinkaan ole lasten oikeuksien puolustaja, vaan toimii aktiivisena rikoskumppanina estämässä Kavoniuksen lapsiin kohdistetun törkeän rikoksen, 140.000 euron velkuutuksen, tietosuojarikollisuuden ja AA Seppo Lindbergin ja Lohjan kaupungin rikoshyötyjen ylläpitäjänä. Asianajotoimisto Susiluoto Oy:ssä hän on kaltaisessaan seurassa, jossa Tapio Susiluoto ja AA Riitta Leppiniemi toteuttavat myös kultin rikosten peittelyä estämällä rekisteröidyn tarkastusoikeutta.
EIT ja suomalaiset valituksita tahallaan estävät virkamiehet toimivat Suomen valtion ihmisoikeusrikollisuutta toteuttavan virkamafiaorganisaation jatkeena oikeusvaltion kulissin ylläpitäjinä ja uhrien vahinkojen korjaamisen tahallisina estäjinä. Lähes kaikki suomalaisten valitukset on vuosia estetty ja niitä estää käytännössä joku Hirvelän tai Koskelon kaltainen suomalainen virkamafian virkamies, joka tahallaan yksin estää asian saamisen vireille. Hirvelän ja muiden Suomen valtiota vastaan ajettujen ihmisoikeusvalitusten vireille tulo