TUTKINNANTAPPAJIEN JA LAVASTAJIEN RIKOSTEN METODIT

Syyttäjien rooli lavastus- ja tutkinnantappoverkoston törkeiden rikosten johtamisessa ja toteutuksissa

Jaanan, lasten, Wallinin ja Palosten alistaminen törkeälle rikollisuudelle on toteutettu nimenomaan syyttäjien tahallisilla rikoksilla

Sulkon valheelliset 2020 tutkinnantapot perustuvat syyttäjien Katja Haaviston, Heidi Savurinteen, Jukka Rappen, Tapio Mäkisen, Jonna Ryynäsen ja muiden edellä otsikossa 1 luetteloitujen syyttäjien tahallaan estämiin tutkintoihin kultin ja verkoston törkeän rikollisuuden tahalliseksi kohdistamiseksi Jaana Kavoniukseen ja muihin uhreihin.  Poliisi Markku Kukon, Aleksi Sulkon ja syyttäjä Paula Pajulan (Anneli Auerin ja Kukan lavastajan) päätöksiin perustuvalla tutkinnantapolla myös Palosen omaisten asiantuntijatodistaja, Jaana Kavoniuksen lääkäri ja todistaja Matti Wallin alistettiin hänen entisen puolisonsa Lise-Lotte Hellören, AA Mika Kivikosken ja tapaamisoikeutta estäneiden rikoksille täysin tahallaan.

Nämä todisteet todistavat, että Kavonius alistettiin tahallaan Ruohosten ja muiden törkeille kunnianloukkauksille, vainoamiselle, muulle törkeälle rikollisuudelle ja Wallin alistettiin tahallaan rikoksille nimenomaan syyttäjien päätöksillä, heidän törkeillä virka-rikoksillaan. Lisäksi Kukko, Länsi-Uudenmaan, Lounais-Suomen, Helsingin ja KRP:n poliisit ja PoHa:n Marko Savolainen estivät Kavoniuksen rikosilmoitusten kirjaamistaOlennaista on, että samaan aikaan syyttäjät ja poliisit eivät estäneet lainkaan Ruohosten, Ritvasen, Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen ja kenenkään Kavoniukseen väärillä tiedoilla laatimien väärien ilmiantojen tutkintaa eikä niiden tietojen vääryyttä siis tutkittu missään ja kaikki tämä on tahallista. Todistelu niiden Jaanan ja Wallinin vastapuolten ja virkamiesten laatimista valheista, loukkauksista ja uhkauksista estettiin täysin tahallaan ja nimenomaan alistamiseksi kultin, virkamafian, petosverkostojen ja netissä tuhansilla viesteillä Kavoniuksen raiskaamiseen, tappamiseen yllyttäneiden, vainoajien, huorittelijoiden ja muiden kunnianloukkaajien rikosten kohteeksi, rikoksille alistamiseksi. 

Asioissa R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811, PK 24/1215, PK 25/713, etsintäkuulutuksilla, kotietsinnöillä, kaikilla pakkokeinopäätöksillä, niistä vapautumisen estämisellä,  Iltalehden ja muun valtamedian rikolliseksi leimaavilla uutisilla niille rikoksille alistettu uhri Jaana Kavonius lavastettiin syytteisiin, vangituksi, etsintäkuulutetuksi, rikolliseksi lehdissä leimatuksi aivan kuten Auer ja Kukka aikanaan etukäteen syyllistäen. Syyttäjien ja poliisien tutkinnantapot Jaana Kavoniuksen oikeilla tiedoilla laatimien rikosilmoitusten ja todistelun estämiseksi ja Ruohosten ja koko verkoston väärien ilmiantojen tehtailulle ja lavastuksille alistaminen ovat törkeitä virkarikoksia ja kidutus- ja syrjintärikoksia, joilla ja huorittelulla, kultin, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan ym. levittämillä törkeillä kunnianloukkauksilla tahallaan vahingoitettiin Jaana Kavoniuksen mainetta, mahdollistettiin tahallaan verkoston kaikki törkeät rikokset ja ”pedattiin” jo tuossa vaiheessa verkoston sopimia syyttömään uhriinsa Jaana Kavoniukseen ja Walliniin kohdistettuja lavastuksia.

Kavoniuksen ja hänen lastensa alistamista verkoston rikoksille toteutettiin kaikissa asioissa 2001-2025 syyttäjien Mika Illmanin, Simo Kolehmaisen, Tapio Mäkisen, Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Katja Haaviston, Heikki Kohijoen, Annukka Juntusen, Mika Mäkelän, Paula Pajulan, Heidi Savurinteen, Heli Haapalehdon, Jonna Ryynäsen, Tarmo Tannerin, Heikki Steniuksen, Jukka Haaviston, Krista Soukolan, Jorma Äijälän, Jorma Kalskeen ja poliisien SADOILLA tutkinnantapoilla, joista yksikään ei perustu todisteiden käsittelyyn eikä todistajien ja oikeiden uhrien kuulemiseen. Katja Haaviston määräyksestä ja esteellisten poliisien Kukon, Sulkon, Huldenin, Uskin, Äijälän, Sjöholmin ym. tahallisilla virkarikoksilla Ruohosten ja muiden laatimia vääriä ilmiantoja Kavoniukseen kohdistettuna samaan aikaan ylläpidettiin tahallaan. Teko on syrjintärikos ja törkeä virkarikos, jolla tahallaan vahingoitettiin Kavoniuksen mainetta huorittelulla, kultin, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan ym. levittämillä törkeillä kunnianloukkauksilla, estettiin niiltä puolustautuminen ja vääristeltiin lavastuksia varten koko ”rikoksia” koskeva materiaalit ja valehdeltiin uhrit rikollisiksi ja syytetyiksi estämällä koko täysin selvä päinvastaisten tosiasioiden todistelu.

Syyttäjien rikokset Savolaisen, hätäkeskuksen ja poliisikoplan rikosten mahdollistamiseksi

Savolaisen, Häken virkamiesten ja muiden rikoskumppanien valehtelu tekaistuista tapahtumista, väärentäminen, kuulusteluvastausten ja todisteiden kirjaamattomuus, hätäpuheluiden valehtelu olemattomiksi ja kaikki Jaanan rikosilmoituksissa kuvattu kultin, virkamafian, petosverkostojen ja asioiden R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811, PK 24/1215, R 22/2464, 5650/R/21969/23 ”asianomistajiksi” väitettyjen rikollisuus on törkeää. Sitä ”laillistettiin” ja mahdollistettiin tahallaan rikoskumppaneina toimivien syyttäjien Annukka Juntusen, Heikki Kohijoen, Mika Mäkelän, Tapio Mäkisen, Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Leena Salovartion, Outi Pyykkösen, Paula Pajulan, Mika Illmanin, Simo Kolehmaisen, Anssi Hiivalan, Leena Salovartion, Outi Pyykkösen, Krista Soukolan, Mika Illmanin, Simo Kolehmaisen, Heli Haapalehdon, Jonna Ryynäsen, Heidi Savurinteen, Heikki Steniuksen, Tarmo Tannerin tutkinnantapoilla ja syyttömään uhriinsa Jaanaan kohdistetulla vangitsemisella, joita päätöksiään he tehtailivat verkoston rikollisuuden valehtelemiseksi laillisuudeksi ja kaikkia verkoston tutkinnantapoilla, väärentämisellä, valehtelulla todistelun estämisellä ja lavastukselle toteutettuja törkeitä rikoksia tahallaan mahdollistaakseen. 

Syyttäjät ovat rikosvastuussa kaikista päätöksistään, koska 

  1. Väärentämisen ja esimerkiksi olemattoman ”Juhonkatu 12 tappelun” ja hätäpuheluiden olemattomaksi valehtelun, syyttömän vangitsemisen ja lavastamisen, Jaanan huorittelun, raiskauskehotusten, korvauspetosten mahdollistaminen sekä Jaanan, Martin ja Elisa Palosen alistaminen vuosien väkivallalle ei ole laillisuutta.
  2. Niiden törkeiden rikosten valehtelu laillisuudeksi syyttäjien päätöksillä ylittää syyttäjien harkintavallan ja he valehtelivat PL 118 §:n säätämän virkarikosvastuun estämiseksi itseltään, tutkinnantappoverkostoltaan, lavastajilta ja niiltä, joiden rikoksia verkosto on tahallaan tutkinnantapoillaan mahdollistanut ja rikosten uhrin Jaanan lavastamista niiden rikosten toteuttajien kanssa tahallaan toteuttanut.

Poliisi Sulkon ja syyttäjä Katja Haaviston 2020 tutkinnantappojen ja asian R 23/1220 lavastusten ristiriita asian 5650/R/43808/21 materiaalin kanssa

Poliisi Aleksi Sulkko esti 27.7.2020  valheellisella tutkinnantappopäätöksellään törkeän petoksen ja kaikkien muidenkin kultin ja sen asiamiesten törkeiden rikosten tutkinnan mahdollistaakseen täysin tahallaan Ruohosten ja Ritvasen kultin ja AA Timo Havian törkeää prosessipetosta, salassapitorikoksia testamenttiriidassa L 19/12892/19 VarsKäO.ssa, HO:ssa asiassa S 21/1415, KKO:ssa ja uudenkin heidän 2024 vireille laittamansa testamenttipetoksen asiassa 761/2024/3383, joka rikos on parhaillaan tekeillä VarsKäO:ssa. Vuosina 2019-2024 Ruohoset, Ritvanen ja Havia yrittivät saada miljoonapetoksilla poliisien Sulkon, Kukon, Äijälän, Huldenin, Mujusen, Riialin, Helesvirran, Lönnrothin, syyttäjien Katja Haaviston, Annukka Juntusen, Heikki Kohojoen, Mika Mäkelä, Heidi Savurinteen, Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Heidi Savurinteen ym. tutkinnantappojen avulla törkeiden petos- ja kiristysrikosten rikoshyötyjä tarinalla ”performanssiesityksestä”, vaikka kyse oli selvän näytön perusteella alusta saakka niistä törkeistä petos- ja kiristysrikoksista, joiden faktojen vastaisesti rikosten uhri Kavonius on lavastettu kultin (Ruohosten ja Ritvasen) ja virkamafiaverkoston sopimilla törkeillä rikoksilla todisteiden vastaisiin syytteisiin, vangituksi ja etsintäkuulutetuksi asiassa R 23/1220 ja PK 24/1215. Vangitsemisvaatimusta olemattomien rikosten perusteella olivat syyttäjien Juntusen, Mäkelän ja Kohijoen kanssa toteuttamassa 22.3.2024 kaikki Ruohoset ja kaksi rikoksista tuomittua lavastajaa Nicholas Peltola ja Mika Leppänen eikä yksikään heidän 22.3.2024 tekstillä laatimansa vangitsemisperusteeksi väittämänsä teko ole edes sinänsä kenenkään rikos Suomessa ja missään ihmisoikeussopimuksen soveltamisalueella.

Sulkon kaikkien muidenkin syyttäjä Katja Haaviston kanssa tahallaan vuonna 2020 tehtailemien tutkinnantappopäätösten ja asian R 23/1220 lavastuksen valheellisuus näkyy myös siitä, että samaan aikaan on nyt viimein käynnissä asiassa 5650/R/43808/21 Lounais-Suomen poliisissa ja syyttäjä Anja Rantanen-Lahden käsittelyssä Ruohosten törkeitä petos- ja kiristysrikoksia koskeva tutkinta. Tosin sekin on toteutettu esteellisen Sulkon 1.11.2021 tekemällä väärällä tutkinnanrajauksella ja virheellisesti muut rikoshyötyjä hankkineet, Ritvanen, Havia ja Kroneld pois rajattuna. Sulkko, Kukko, poliisi Petteri Hokkinen ja jopa lavastustaan Kavoniukseen kohdistava syyttäjä Mika Mäkelä ovat tehneet 4.11.2022, 9.5.2023, 24.9.2023, 12.1.2024, 2.1.2025 ja 30.4.2025 ”ei rikosta”-päätöksiä, joilla todetaan, että Kavoniuksen tiedot eivät ole vääriä eivätkä hänen tekonsa rikoksia, ja silti:

  1. Syyttäjä Annukka Juntunen tahallaan ajaa lavastettua, todistelun estämiseen perustuvaa tekaistua syytettä asiassa R 23/1220 rikosten todelliseen uhriin Jaanaan kohdistettuna.
  2. Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki, Ruohoset, Peltola, Leppänen ja muut syyttömän Jaana Kavoniuksen vangitsijat jatkavat todisteiden estämiseen perustuvaa rikosten uhriin kohdistamaansa vangitsemista.
  3. Juntunen, Mäkelä ja Kohijoki ovat laatineet 3.9.2024 niiden ”ei rikosta”-päätösten vastaisesti Jaana Kavoniukseen (tosiasialliseen rikosten uhriin) kohdistuvan kansainvälisen etsintäkuulutuksen.
  4. KäT Mette Manninen, KäT Marjatta Berg, syyttäjät ja muut verkoston vangitsemis- ja muilla pakkokeinopäätöksillä rikoksiaan Jaana Kavoniukseen kohdistavat syyttömän lavastajat jatkavat syyttömän vangitsemista estämällä KOKO todistelua syyttömyydestä, valehtelemalla päätöksissään, että Jaana Kavoniuksen vapautta ei muka olisi viety yli 20 verkoston tuottamalla vangitsemispäätöksellä.
  5. Kaikki tämä kohdistetaan syyttömään tahallaan nimenomaan todistelun vastaisesti todistelua estämällä täysin tahallaan.

Asian 5650/43808/21 tutkinta ja syyteharkinta yksistään todistavat Sulkon ja Haaviston 27.7.2020 päätöksen ja kaikki kultin ja sen asiamiesten törkeää rikollisuutta mahdollistavat päätökset vääriksi, koska nyt on siis syyteharkinnassa se aivan sama Ruohosten ja Ritvasen kultin törkeä petos- ja kiristysrikos, joka olisi kuulunut tutkia, syyttää ja tuomita vuosia sitten ja estää Juha Ruohosen johdolla toteutettu Jaana Kavoniukseen kohdistettu törkeä rikollisuus ja heidän prosessipetosrikoksensa toteutus asiassa L 19/12892 jo tekovaiheessa eikä vasta sen jälkeen, kun he kymmenillä kirjelmillä ovat rikostaan poliisien ja syyttäjien avulla toteuttaneet ja toteuttavat siis edelleen VarsKäO:ssa numerolla L 761/2024/3383 KäT Inkeri Kuuskosken käsittelyssä olevassa asiassa ja ovat lavastaneet törkeiden rikostensa uhrin Jaana Kavoniuksen syytteisiin ja vangituksi asiassa R 23/1220 ja PK 24/1215. Ruohoset laittoivat pätemättömään testamenttiin perustuvan uuden törkeän petoksen ja törkeän veropetoksen yrityksen vireille ja toteuttavat sitä rikostaan ja asiassa R 23/1220 kantajien todistajaan Jaana Kavoniukseen kohdistettua RL 15:9 §:n, RL 17:1a §:n, RL 25:1-2 ja 3a §:n, RL 11:4c §:n rikostaan samaan aikaan syyttäjien Juntusen, Kohijoen, Mäkelän, Lounais-Suomen,  Länsi-Uudenmaan ja KRP:n poliisien, KäT Mika Illmanin, KäT Mette Mannisen, KäT Marjatta Bergin ja muiden lavastajien rikoskumppanuudella ilman todistelua koko todistelua estäen samaan aikaan, kun syyttäjä Rantanen-Lahden pöydällä ovat kultin vastaavaa törkeää petos- ja kiristysrikosta koskevat todisteet ja Jaana Kavoniuksen 26.8.2024 laatima todistajanlausuma kultin rikoksista oikeilla täydellisillä faktoilla ja todisteilla. 

Syyttömyysnäytön vastainen vangitseminen ja vapautumisen estäminen estämällä vangitun EIS 5 ja 6 artiklan oikeudet ja vireille tulo

Kavoniusta pidetään vangittuna

  1. Poliisin 9.5.2023- 30.4.2025 tekemien ”ei rikosta”-päätöksen vastaisesti estämällä myös uusien todisteiden ja kaiken todistelun käsittely ja oikeus saada vangitsemispäätökset ja aiheeton syyttäminen loppumaan ”viipymättä”
  2. Estämällä PKL 2:13 §:n, PKL 3:15 §:n ja EIS 5 artiklan säätämät prosessit ja oikeus saada mitään niistä vireille

Uutena näyttönä Kavonius toimitti vapauttamis- ja lisätutkintavaatimuksiin 4.11.2022, 9.5.2023, 26.9.2023, 12.1.2024, 2.1.2025 ja 30.4.2025 tehdyt poliisin ”ei rikosta”-päätökset, jonka jälkeen vangitsemista on jatkettu estämällä myös tuon uuden todisteen käsittely, vaikka EIS 6 artikla edellyttää syyttömyyden todistelua.

Lisäksi kyse on siitä, että asianomistajiksi asioissa R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811, PK 24/1224 väitetyt ovat törkeiden petos-, virka- ja väkivaltarikosten toteuttajia ja myös ne rikokset toteutettiin todistelu estämällä, Kavonius väkivaltaisesti hakkauttamalla ja murhaamisella ja raiskaamisella uhkaamalla. Kaikki edeltävät ratkaisut, laskutukset, Kavoniuksen omaisuuden ulosmittaus ja rikoksilla toteutettu korvausten estäminen ovat oikeustoimina pätemättömiä ja mitättömiä OikTL 28-31 §:n ja 33 §:n vastaisissa olosuhteissa syntyneinä. Niiden rikosten toteuttajat sopivat prosessipetostoiminnasta ja muista rikoksistaan. Kavoniuksen ja hänen lastensa korvausten estämisestä väkivaltarikoksen avulla ja poliisit ja syyttäjät siirsivät rikosilmoitukset, rikosten todisteet ja kuulusteluvastauksen käsittelemättöminä arkistoon (Ö-mappiin).

Syyttäjät ovat 22.11.2025 tunnustaneet toteuttavansa rikosilmoitusten siirtämistä Ö-mappiin edelleen tahallaan, valehtelevat rangaistavaksi säädettyjä ”asianomistajiksi” väittämiensä henkilöiden salassapito-, väkivalta-, raiskaus-, petos-, virka-, väärennys-, tuhotyö- ja muuta rikollisuutta siviiliasioiksi, rikosilmoituksia kansalaiskirjelmiksi ja samaan aikaan näiden rikosten uhria samat em. rikosten toteuttajat kaikissa rikoksissaan käyttämillään väärillä tiedoilla lavastavat syyttömänä vankilaan. Rikoksia on toteutettu 11.12.2019 lukien ja mm.  12.5.-7.10.2022 Mäkisen tutkinnantapoilla, 24.3.2023, 27.3.2023, 24.3.2024 lukien ja kaikilla edeltävillä vangitsemis- ja kotietsintäpäätöksillä valehtelemalla Kavoniukseen kohdistettua väkivaltarikosta ja tekopaikalta soitettuja hätäpuheluita olemattomiksi. Länsi-Uudenmaan poliisi on 7.8.2024 kirjallisesti myöntänyt Kavoniuksen tiedot oikeiksi ja syytteissä, vangitsemisissa, pakkokeinopäätöksissä ja poliisihallituksen poliisitarkastajan Marko Savolaisen 24.3.2023 kirjeessä käytetyn tekaistuja tapahtumatietoja (valehtelu Juhonkatu 12 tappelusta) ja Savolainen, hätäkeskuslaitoksen virkamiehet, syyttäjät Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Tapio Mäkinen, Jukka Rappe valehtelivat Kavoniukseen 20.1.2020 kohdistetun rikoksen ja lavastusten rikosten, 27.3.2023 käynnistettyjen syytteiden ja vangitsemisten toteuttamiseksi olemattomiksi Kavoniukseen 11.12.2019 Kaivoslammenkadulta väkivaltarikoksen tekopaikalta soitettuja puheluita. Kavonius on lavastettu ”väärien” tietojen esittäjänä syytteisiin ja vangituksi, vaikka hänen tietonsa ovat oikeita, hänet kuului jättää syyttämättä, vangitsematta ja kuuluu vapauttaa välittömästi ja asiassa tulee käynnistää lavastusten ja tutkinnantapporikollisuuden laaja rikostutkinta.

Poissaolevana vangitseminen perustuu vääriin tietoihin. On täysin selvää, että myöskään tällaisessa vangitsemistilanteessa vangitulta eikä keneltäkään vangitulta voi evätä EIS 5 artiklan oikeutta tutkittaa vangitsemisen laillisuutta ja häneen kohdistettujen vangitsemispäätösten laatimisoikeuden edellytysten puuttumista eikä evätä EIS 6 artiklan säätämää oikeutta eikä pitää vangittuna eikä syytteissä poliisien ”ei rikosta”-päätöksen ja muun selvän rikosnäytön vastaisesti. 

EIS 5 ja 6 artiklan ihmisoikeuden estäminen on kuulunut lopettaa Kavoniuksen vaatimukset ja todistelu käsittelemällä, väärä ihmisoikeussopimuksen soveltaminen lopettaa ja vireille laitto-oikeuden estäneet kaikki päätökset ovat törkeitä rikoksia.

Vangitsemisvaatimuksen teksti 22.3.2024 paljastaa lavastetusta tuomiosta etukäteen sopimisen ja vangitsemisen perustuvan olemattomiin rikoksiin 

Syytettyjen Ruohosten, Peltolan, Leppäsen, syyttäjien Juntusen, Kohijoen, Mäkelän 22.3.2024 laatiman vangitsemisvaatimuksen teksti ja kaikki sen jälkeen virkamafiaverkostossa laaditut, heidän lavastusrikoksiinsa ja syyttömän vangitsemishankkeeseensa etukäteen sovitut vangitsemispäätökset perustuvat ”rangaistuksen täytäntöönpanon turvaamiseen”. Kyseessä on törkein mahdollinen syyttömyysolettaman loukkaus, jossa oikeudenkäyntiä järjestämättä ja todisteita käsittelemättä vangitaan syyttömyysolettaman vastaisesti ja näytöllisesti syytön rikosten uhri tahallaan ja perusteena käytetään 24.3.2024 lukien tuomiota, jota ei ole olemassa, jota ei voi tällä näytöllä laatia ja joka perustelu paljastaa, että tuomiosta on päätetty etukäteen todisteista riippumatta eikä mikään 22.3.2024 vangitsemisvaatimuksen tekstissä ”rikokseksi” väitetty vangitsemisperusteena käytetty vangitsemisperusteen muotoilu täytä yhdenkään rikoslaissa rikokseksi säädetyn teon mitään tekotapaa. Kavonius on ts. vangittu ja pidetään vapauttamista estävien laittomien vangitsemispäätösten ja pakkokeinomielivallan kohteena EIS 7 artiklan ja PL 8 §:n vastaisesti teoista, jotka eivät ole rikoksia.  

Kielletty vangitseminen sananvapauden estämiseksi tekojen perusteella, joita ei säädetä rikoksiksi eikä ole yksilöity rikoksiksi edes vangitsemisvaatimuksissa 

Vangitsemisvaatimuksen 22.3.2024 teksti on todiste siitä, että syytön Kavonius on vangittu sananvapauden käytön estämiseksi. Kohijoen, Mäkelän, Juntusen, Ruohosten, Peltolan ja Leppäsen vangitsemisvaatimuksessa käytetään 22.3.2024 lukien syyttömän Kavoniuksen vangitsemiseen seuraavaa tekstiä: ” Samalla kun Kavonius on piilotellut viranomaisia, hän on jatkanut esiintymistään internetissä. Hänen sinne lataamiaan kirjoituksia ei ole poistettu. Hän on myös lähettänyt uusia kirjoituksia eri osoitteisiin. Nämä kirjoitukset koskevat ainakin Mika Leppästä ja Michael Peltolaa sekä Elina Ruohosta, Hanna Ruohosta, Juha Ruohosta, Lauri Ruohosta, Monika Ruohosta ja Susanna Ruohosta.”

Kavoniuksen rikokseksi he väittävät tekoja, joita ei säädetä rikoksiksi:

  1. ”jatkanut esiintymistään internetissä” (teko ei ole rikos)
  2. ”kirjoituksia ei ole poistettu” (teko ei ole rikos, vaan todiste siitä, että edes Metan mielestä kirjoituksissa ei ole mitään poistettavaa)
  3. ”myös lähettänyt uusia kirjoituksia eri osoitteisiin.” (teko ei ole rikos)
  4. ”Nämä kirjoitukset koskevat ainakin Mika Leppästä ja Michael Peltolaa sekä Elina Ruohosta, Hanna Ruohosta, Juha Ruohosta, Lauri Ruohosta, Monika Ruohosta ja Susanna Ruohosta.” (teko ei ole rikos)

Vangitsemisvaatimuksessa ei yksilöidä AINUTTAKAAN sanaa eikä lausetta, jota väitetään kielletyksi, vääräksi tiedoksi ja Kavoniuksen rikokseksi. Vangitsemisella kielletään sananvapauden käyttö sinänsä eikä vangitsemisvaatimuksessa ole yhtään lainkohtaa, jonka väitetään oikeuttavan Ruohosista, Peltolasta ja Leppäsestä kirjoittaminen kielletyksi. Tuo teksti on Kavoniukseen kohdistetun vapaudenriiston kirjallinen tunnustus, jolla on rangaistu tosiasiassa sananvapauden käytöstä sinänsä eikä oikeudettomasta kirjoittamisesta.

Kavonius on Facebookissa esimerkiksi ilmoittanut 6.10.2023 saapuneesta testamenttiriidan julkisesta Turun HO:n päätöksestä ja Ruohosten ja Ritvasen hävinneen ja Palosen omaisten voittaneen oikeudenkäynnin, josta tiedottaminen ei ole rikos millään perusteella.

Syyttömyysolettaman loukkaus 

Vangitsemisvaatimus 22.3.2024 ja kaikki sen jälkeiset vaatimukset ja vapauttamisen estämiset on toteutettu vangitsemalla teoista, jotka eivät ole rikoksia (”kirjoitti eri osoitteisiin”, ”esiintyy internetissä”) ja käyttämällä vangitsemisperusteena ”rangaistuksen täytäntöönpanon turvaamista, vaikka Kavoniuksella ei ole täytäntöönpantavaa rangaistusta eivätkä EIS 5-7 artiklat ja syyttömyysolettama mahdollista sellaisten ennakoimista ja laatimalla päätökset esteellisissä kokoonpanoissa. Muut oikeudenkäyntivirheet selvitetään jäljempänä yksityiskohtaisesti.

Syytteissä ja vangittuna teoista, jotka eivät ole Kavoniuksen rikoksia

Kavonius on 14.2.2025 laatinut kirjelmän, jossa selvitetään asioiden R 1220/, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811 asianomistajiksi väitettyjen ja laajan rikollisen verkoston rikokset ja yli 100 törkeää petosrikosta Kavoniukseen, lapsiinsa, viranomaisiin kohdistettuna ja 210 purkuperustetta, jotka koskevat kaikkia lainvastaisella tavalla syntyneitä törkeisiin rikoksiin perustuvia päätöksiä.

Kavoniuksen tiedot asianomistajiksi väitettyjen tekemistä rikoksista ovat oikeita eivätkä vääriä ja esitetty muussa kuin kunnianloukkaus- ja vainotarkoituksissa. Julkaisuoikeuden juridiikka selvitetään tämän kirjelmän lopussa ja yksityiselämää loukkaavan tiedonlevityksen ja vainoamisen, kunnianloukkauksen ja minkään rikoksen teonkuvaus eivät täyty Kavoniuksen teoissa. Vangitsemis- ja syyteoikeus puuttuu ja ne tulee KKO:n päätöksellä lopettaa myöntämällä valituslupa ja käsittelemällä valitus, koska Kavoniuksen teot eivät täytä minkään rikoksen teonkuvausta, mutta asianomistajiksi väitettyjen, syyttäjien, poliisien ja vangitsijoiden rikosten teonkuvaukset täyttyvät.

Vangitsemisvaatimus, päätökset syytteet perustuvat olemattomaan henkilöön ”Michael Peltola” 

Vangitsemisvaatimus 22.3.2024 ja kaikki syyttäjien, Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen ja Ruohosten aiheuttamat vangitsemispäätökset kohdistuvat väitteeseen Michael Peltolan” kunnian loukkaamisesta väitettynä Kavoniuksen julkaisutoiminnan kohteena eikä Kavonius ole koskaan sellaisesta henkilöstä kirjoittanut ja julkaissut mitään eikä olemattoman henkilön ja kirjoittamisen kohteeksi väittämisen perusteella kuulu joutua vangituksi.  

Ammattirikollisten ja kultin lahjonta lavastusten toteuttajiksi ja näytön vastainen valehtelu, että rikoksista ei olisi sovittu

Syyttäjien päätösten tahalliset valheet ovat törkeitä virkarikoksia ja rikolliset on lahjottu myös rahalla lavastusten toteuttajiksi. Kavonius on 22.4.2022 ja muissa rikosilmoituksissaan yksilöityjen rikollisten uhri täysin selvän näytön perusteella. 

Virheellisiin rikosten tekijöitä, tekotapoja ja uhriasemaa koskeviin tietoihin perustuvat tekoja ovat

  1. Henkilötietojen käsitelijöiden ja rekisterinpitäjävastuussa olevien yritysten korvauspetokset, jotka on toteutettu kaikilla niitä varten laadituilla väärillä tiedoilla ja virkamafiaverkoston rikosten avulla
  2. Kaikkien henkilötietojen käsitelijöiden ja rekisterinpitäjävastuussa olevien Ruohosten, Peltolan, Leppäsen, Ritvasen, Suokkaan ja tuhansien rikoskumppanien levittämät Kavoniuksen kunniaa loukkaavat valheet ja Iltalehdessä, muualla valtamediassa, sosiaalisessa mediassa, lavastajien ja tutkinnantappajien päätöksissä, 27.5.2014 ja 20.6.2019 lausunnossa, Henrikssonin ja LähiTapiolan petosverkoston rikoskumppaniltaan Antti Hemmiltä tilaamassa valheellisessa lausunnossa, törkeiden petos- ja virkarikosten toteutuksissa Kavoniuksen vastapuolten ja niiden asiamiesten levittämät valheet, joissa väitetään Kavoniusta rikolliseksi, hänen olemattomia rikoksiaan törkeiksi, hänelle on kehitelty olemattomia mielenterveysdiagnooseja, murtovarkaaksi, lehmäksi, haukuttu ulosteeksi, huoraksi, Putinin  perseennuolijaksi ja Lavrovin kullinlutkuttajaksija poistettu kaikki pätevillä sairaalatutkimuksilla ja Wallinin.erikoislääkärin vastaanotoilla ja kuvantamalla asetetut oikeat fyysisten sairauksien ja traumaperäisen stressihäiriön diagnoosit ja tiedot.
  3. Rikoskumppanina toimivan Crista Kortelaisen levittämät muropakettiväitteet ja vastaavat Ruohosten levittämät valelakimieheksi, petosrikolliseksi, vainoajaksi, tietosuojarikolliseksi ja kunnialoukkausrikolliseksi herjaavat valheet. 
  4. Hätäkeskukselle, poliisi-, oikeus-, syyttäjä, ulosotto-, lastensuojelu- ja sosiaaliviranomaisille ja sosiaalisessa mediassa levitetyt väärät ilmiannot valheellisilla tiedoilla, Äijälän tekemät kantelut, Mäkelän ja Huldenin 10.3.2023 soittamat puhelut Wallinille, joissa puheluissa Kavonius leimattiin lääkärinlausuntojen väärentäjäksi.
  5. Rappen, Mäkisen, Juntusen, Kohijoen, Mäkelän ja muiden tutkinnantapot, joilla Kavonius alistettiin törkeille rikoksille
  6. Crista Kortelaisen, Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen, Tapio Mäkisen, Jukka Rappen, poliisien, Mika Mäkelän, Annukka Juntusen, Heikki Kohijoen, Terhi Suokkaan, Ruohosten, Ritvasen ja muiden rikoskumppanien sopimat tutkinnantapot ja niihin liittyvä Mäkisen Peltolalle järjestämä rahalahjoma (10.000 euroa) ja väärät ilmiannot.
  7. Kaikki Kavoniukseen rikoksesta epäillyn asemassa tahallaan näytön vastaisesti kohdistetut kuulustelut, joita väärien ilmiantojen perusteella todistelu estäen on tahallaan toteutettu lavastusten törkeillä rikoksilla.
  8. Kaikki asioiden R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811, R 22/2464, 5650/R/21969/23 ja PK 24/1215 syytteet, vangitsemiset, etsintäkuulutukset, telekuuntelu, kotietsinnät, peitetoiminta, vainoaminen ja muut salaiset pakkokeinot.
  9. Kaikki asianumerolla PL 24/1215 ja muilla numeroilla hovioikeudessa ja KKO:ssa toteutetut Kavoniukseen kohdistetut vangitsemiset, etsintäkuulutukset ja kotietsinnät syyttömän vangitsemistarkoituksessa. 
  10. Kaikki syytteillä ajetut yli 5 vuoden vankeusrangaistusvaatimusten ajamiset 
  11. sinänsä EIT:n ratkaisukäytännön vastaisesti
  12. syrjintärikoksena ottaen huomioon, että kunnianloukkausrikosnimike todetaan Mäkisen ja Rappen 18.5.2022 ja 31.5.2023 päätöksissä ”vähäiseksi sakotettavaksi teoksi”, josta samasta nimikkeestä kohdistetaan syyttömään Kavoniukseen kohdistettuna yli 5 vuoden ehdoton vankeusrangaistus, jollaista ei määrätä edes henkirikoksista ja törkeistä raiskauksista Suomessa.
  13. syyttömään, selvässä rikosuhriasemassa olevaan Kavoniukseen kohdistettuna

Syyttäjät Ari-Pekka Koivisto, Jukka Rappe, Tapio Mäkinen, Anssi Hiivala, Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki, Katja ja Jukka Haavisto, Tarmo Tanner, Heidi Savurinne, Leena Salovartio, Pertti Ventelä, Outi Pyykkönen, verkoston muut virkamiehet ja muut rikoskumppanit sopivat etukäteen Kavoniukseen ja Walliniin kohdistetusta kaikista törkeistä rikoksistaan:

  1. Ensin he alistivat Kavoniuksen Ari-Pekka Koiviston, Jukka Rappen, Tapio Mäkisen, Annukka Juntusen, Heikki Kohijoen, Mika Mäkelän, Heidi Savurinteen, Tarmo Tannerin, Outi Pyykkösen, entisten syyttäjien Mika Illmanin, Simo Kolehmaisen ja Katja Haaviston ja kymmenien heidän rikolliseen verkostoonsa kuuluvien Länsi-Uudenmaan ja Lounais-Suomen poliisien ja KRP:n poliisien tutkinnantapoilla törkeälle rikollisuudelle, mm. törkeille petos-, virka-, väärennys, väkivalta-, kunnianloukkaus- kotirauha-, tuhotyörikoksille, salassapito-, vainoamis- ja työrikoksille. 
  2. Sama rikollinen verkosto sopi netissä ja Juha Ruohosen, kahden tuomitun rikollisen Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen, Terhi Suokkaan johtaman vainoverkoston, Crista Kortelaisen, tämän asian syytettyjen,  Kavoniukseen lapseen törkeää väkivaltaa koulussa kohdistaneiden lasten vanhempien ja Lohjan kaupungin virkamiesten kanssa vääristä ilmiannoista ja Kavoniuksen vankilaan lavastamisesta, vangitsemisesta, korvausten estämisestä, omaisuuden anastamisesta, ulosottovelkuuttamisesta ja Wallinille lavastetusta 26.1.2024 tuomiosta. 
  3. Rikoskumppanina toimiva Tapio Mäkinen ja Jukka Rappe valehtelivat 18.5.2022 ja 31.5.2023 laatimissaan päätöksissä, että Kavoniukseen kohdistetuista rikoksista ei muka olisi sovittu, vaikka rikoksista sopimisesta on kirjallinen näyttö: 
  4. Peltolan 7.7.2021 viesti vankilaan lavastamisesta 
  5. Leppäsen 4.4.2021- 23.7.2021 viestit lavastuksista ja velkuuttamisesta.
  6. Kortelaisen, Suokkaan ja muiden NaistenhuoneOriginal-ryhmässä Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä kunnianloukkauksia väärillä tiedoilla levittäneiden ja vääristä ilmiannoista sopineiden kirjalliset rikoksista sopimisen viestit.
  7. yli 200 Peltolan, Leppäsen, Ruohosten, Ritvasen, Lohjan kaupungin virkamiesten, NaistenhuoneOriginal-ryhmän väärää ilmiantoa ja niistä etukäteen sopimisen viestit
  8. Marika Korten ilmianto Peltolan ja Ruohosten rikoksista sopimisesta
  9. Iina Ahosen ilmiannot
  10. Eva Tervalan viestit, joissa kertoo Keijo Suuripään sopineen syyttömän Kavoniuksen vankilaan lavastamisesta etukäteen
  11. Baarmanin useita kertoja Helsingin KäO:ssa toteuttama rikoksista ja järjestetystä häviöstä ilmoittaminen ja rikoksilla uhkaaminen etukäteen 2015 lukien sovitteluistunnon jälkeen KäO:n parkkipaikalla ja 2018 istuntoaulassa
  12.     Mika Ilmanin, Simo Kolehmaisen, Jukka Rappen ja koko verkoston rikollisuus, jota he toteuttavat verkostona todistelu estämällä
  13. Rikoskumppaneina toimivat Tapio Mäkinen ja Jukka Rappe valehtelivat 18.5.2022 ja 31.5.2023 laatimissaan päätöksissä ja Aleksi Sulkko, Kimmo Halme ja Katja Haavisto 2020 päätöksissään  
  14. Kavoniukseen kohdistettuja rikoksia vähäisiksi ja haitattomiksi.
  15. Viestintää Kavoniukseen kohdistettuna pääosin sisällöltään asiallisiksi, vaikka ne ovat kaikki törkeitä
  16. He kaikki yhdessä sopivat, että 
    – lavastavat rikoksensa uhrin Jaana Kavoniuksen kuulusteluihin
    – kohdistavat häneen todisteiden vastaisia rikosepäilyjä epänormaaleissa kuulusteluissa rikoksesta epäillyksi alistaen tosiasiallisen rikosuhriasemansa vastaisesti
    – lavastavat tekaistuihin kunnianloukkaussyytteisiin muka Crista Kortelaisen ja muiden todellisten rikollisten kunnian loukkaamisesta
    – estävät Kavoniuksen todistelun lavastamisen rikoksia varten, häpäisevät hänen mainettaan estämällä Mäkisen 18.5.2022 päätöksellä, Rappen 31.5.2023 päätöksellä ja muilla tutkinnantapoilla Kavoniukseen kohdistettujen törkeiden kunnianloukkausten tutkinnat, syytteet ja tuomiot
    – estävät Kavoniuksen todistelun, asianomistajasyytteet ja kaikki laissa säädetyt oikeussuojakeinot Ruohosia, kulttia, heidän asiamiehiään ja muita lavastuksilla keinotekoisiksi asianomistajiksi asioissa R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811, R 22/2464 lavastusten rikoskumppaneita ja laajaa verkostoa vastaan ja estävät Kavoniusta ja muita aitoja uhreja saamasta korvauksiaan ja mitään suojaa verkoston törkeää rikollisuutta vastaan.
  17. Kavoniuksen poliittinen ja yhdistystoiminta ja perhe-elämä ja kaikki ihmisen vapaudet estetään ja maine häpäistään ”kovia syytteitä”, vangitsemisia ja etsintäkuulutuksia koskevilla uutisilla
  18. Kavoniusta pidetään verkoston sopimilla rikoksilla syyttömänä vangittuna Totuuspuolueen johtajana ja poliittisena vankina Suomessa valehtelemalla, vangitsemiseen ei sovelleta EIS 5 artiklaa, PKL 3.15 §:ää ja mitään muutakaan
  19. Kavoniusta etsitään laittomilla Mäkisen, Rappen, Mäkelän, Kohijoen, Juntusen, Huldenin, Mujusen ym. toteuttamilla kotietsinnöillä ja televalvonnalla syyttömänä vangittavaksi väärillä henkilö- ja osoitetiedoilla.
  20. Rikoksia syyttömän vangitsemiseksi toteutetaan Peltolan, Äijälän, Leppäsen, ”Minttu Häkkisen”, Suokkaan koplan, Outi Alasen toteuttamalla Kavoniukseen kohdistetulla stalkkauksella, estämällä rikoskumppanina toimineiden  käräjätuomarien  Mette Mannisen ja Niina Koskisen rikoksilla myös kotietsintöjen edellytysten tutkiminen mm. valehtelemalla Mannisen 15.10.2024 päätöksessä ja Bergin 18.11.2024 ja 10.12.2024 päätöksissä ja Bergin ja muiden vangitsijoiden valvontalautakunnalle laatimassaan kantelussa aivan selvän lainkohdan ja poliisin kotietsintäpäätösten muutoksen hakuohjeen vastaisesti, että kotietsintöjen edellytysten tutkiminen ei muka kuuluisi KäO:n toimivaltaan ja ajoittamalla iäkkään Tuure Kavoniuksen vireille laittama asia 86-vuotiaan rikoksen uhrin sairaalassaoloajalle lääkärien laatimien sairausestetodistusten vastaisesti.
  21. Totuuspuolueen, Kavoniuksen ja Oikeusturvakeskuksen vireille laittamien asioiden estäminen valehtelemalla ja todistelu estämällä.

Ruohosen 22.11.2018 uhkaus lavastuksesta ja Suokkaan 19.5.2022 puhelu Ruohosten rikoskumppanuudesta

Juha Ruohonen laati 22.11.2018 sähköpostin, jossa uhkaili ja kiristi häpäisyllä Palosen omaisia ja Jaana Kavoniusta. Ne uhkaukset ja häpäisyllä kiristäminen oli sidottu vaatimukseen, että

  1. Palosen omaiset eivät nosta moitekannetta (jotta kultti saa miljoonaomaisuuden pätemättömällä testamentilla)
  2. Palosen omaiset eivät asioi Jaana Kavoniuksen kanssa eivätkä hänen apuaan, jota Kavonius antoi heille ilmaiseksi
  3. Kukaan ei saisi selvittää Ruohosten, Ritvasen ja heidän asiamiestensä toimintaa ja sen rikoksia.

      
Suokas soitti Kavoniuksen kotipuhelimeen 19.5.2022 ja ilmoitti toimivansa Ruohosten rikoskumppanina. 

Peltolan ja Leppäsen 4.4-23.7.2021 viestit vankilaan lavastuksesta ja sivullisten ilmianto

Todisteena ovat Leppäsen ja Peltolan viestit, joissa he etukäteen ilmoittivat lavastavansa Kavoniuksen vankilaan. NaistenhuoneOriginal-ryhmässä useat sivulliset ja Iina Ahonen (Aarnio-jutun todistaja) lähettivät tietoja ja kuvakaappauksia Suokkaan, Kortelaisen, Ruohosten (mm. Elina Ruohosen), Peltolan ja Leppäsen viesteistä, joista ilmenee heidän toimivan rikoskumppaneina keskenään, levittävän laajalla jakelulla Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä kunnianloukkauksia ja sopineen väärien ilmiantojen laatimisesta keskenään ja verkoston poliisien kanssa m. Suokkaan soitoilla. Lisäksi Eva Tervala ilmiantoi, että poliisilakimies Keijo Suuripää on mukana lavastamassa Kavoniusta syyttömänä vankilaan.

Ilmiantajien viestien kuvakaappaukset Suokkaan ja nettivainokoplan välillä ovat todiste rikoksista sopimisesta

Rikoskumppanina toiminut Tapio Mäkinen valehteli tutkinnantapossaan, että Kavoniukseen kohdistetut rikokset olisivat ”vähäisiä sakotettavia tekoja”, vaikka Kavoniukseen on kohdistettu törkeät petos-, väkivalta-. kavallus-, varkaus-, kotirauha-, tuhotyö- ja virkarikokset, niillä hankittu miljoonien rikoshyöty petosrikollisille, uhattu raiskaamisella, tappamisella ja väärillä ilmiannoilla ja lavastuksilla toteutettu törkeä vapaudenriisto, tahdonvastaisen katoamisen aiheuttaminen, salassapitorikoksia, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisrikoksia ja niillä aiheutettu miljoonavahingot, aiheeton yli 200.000 euron petosrikoslaskutuksiin perustuva ulosmittaus, valtava mainehaitta ja estetty Kavoniuksen poliittinen toiminta, sananvapaus, perhe-elämä, turvallisuuden, kodin, työn, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja muut perus- ja ihmisoikeudet, kidutettu halvaantuneeksi, myrkytetty kreosootilla ja lavastettu vangituksi syyttömänä siten, että Mäkinen ja hänen rikollisista päätöksistään sopineet Juntunen, Kohijoki, Mäkelä. Ruohoset, Peltola ja Leppänen ovat itse päätekijät rikoksissa.

Kyseessä ovat kaikilta osin Kavoniukseen kohdistettuna muut kuin vähäiset sakotettavat teot. Kyse on oikeudenkäytössä kuultavaan Kavoniukseen todistelun, kanne- ja valitusoikeuden, asianomistajasyytteiden, valitusten ja rikosoikeudellisen rikosuhriaseman ja valtavan korvausoikeuden estämiseksi toteutettu RL17:1a §:n ja RL 6:5 §:n 2 momentin säätämä verkostonsa rikollisuus, joka on heidän tekojensa törkeytysperuste ja heidän rikostensa rangaistusten koventamisperuste.

Lohjan kaupungin koplan rikoksista sopiminen ja verkoston vääristä ilmiannoista sopimisen motiivien ja ajoitusten liittyminen toisiinsa

Rikoksista sopiminen näkyy Saarniniemen Metsolan koululle tilaamien poliisien lainvastaisesta tehtävästä, Saarniniemen ja Saajosten 17.6-24.6.2021 lastensuojeluilmoituksen tekstistä, jossa motiiviksi heidän rikoksilleen kerrotaan virkavastuusta välttyminen (RL 3:3 §:n rikos- ja korvausvastuusta välttyminen). Peltola, Leppänen, Ruohoset, Suokas ja Ritvanen tehtailivat keskenään sopimia lastensuojelu- ja aikuishuoli-ilmoituksia, rikos- ja hätäkeskusilmoituksia samaan aikaan Lohjan kaupungin virkarikoskumppanuusverkoston ja Elokapinan laatimien väärien ilmiantojen kanssa poliittisena terrorina ja rikokset liittyvät ajoitusten ja motiivin osalta toisiinsa ja niitä kaikkia ovat verkoston poliisit, syyttäjät, tuomarit ja rikoshyötyjen ulosmittausverkosto mahdollistaneet.

Jaana Kavoniuksen lavastajat ja vangitsijat ovat lasten ja äidin velkuuttaneita rikoskumppaneita ja kaikki relevantit normit rikottiin lavastuksissa ja edeltävissä verkoston rikoksissa

PL 22 §:n, oikeuskanslerin, EU-komission, Etelä-Suomen lääninhallituksen, VarsKäO:n 5.11.2020 päätöksen, Kanta-Hämeen KäO:n 15.7.2021 päätöksen, tutkinnantapporikollisuuden, EY-tuomioistuimen ja EIT:n päätösten merkitys tiedettiin ja Mika Illman ja Simo Kolehmainen, Jukka Rappe, Tapio Mäkinen, Jari Riiali ja verkoston muut vakiojäsenet hakeutuivat lavastusten toteuttajaksi salaamalla roolejaan lasten rikollisena velkuuttajana ja virkamafian rikosvastuun estäjinä, useiden uhrien vankilaan lavastajina ja Mika Illmanin esteellisyys myös ”rokotevastaisiin” kohdistetussa rikollisessa syrjinnässä tiedettiin ja heidän salaamansa varjovalmisteluaineiston käyttö ja kaikki heidän menetelmänsä ylittävät harkintavallan. He eivät välittäneet, koska virkamafian rikosten peittelyn motiivi ja rikoshyötyjen hankintatarve korvasi laillisuuden heidän toiminnassaan. Lasten korvausoikeus oli täysin selvä asianomistajasyytteiden ja Illmanin nostaman kiellettyyn henkilö        poimintaan perustuvan syytteen vireille tullessa. Verkoston jäsenet ovat pysyneet vuosikymmeniä samoina ja yhdessä mafiaan rinnasteisena verkostona toteuttaneet ammattimaista törkeää rikollisuutta, hankkineet verkoston rikoshyödyt ja estäneet omien rikostensa tutkinnat. Kavoniuksen todisteet ovat on suurin koskaan tehty korruption paljastus Suomessa. Jukka Rappe, Martti Juntikka, Päivi Ranki, Elise Salpaoja, Simo Simola, Mika Illman ja Tapio Mäkinen lavastivat Anneli Auerin, Jens Kukan 17.5 vuoden vankeuteen tahallaan ja samalla tavalla kuin nämä samat rikolliset virkamiehet lavastivat Kavoniuksen ja sitä ennen velkuuttivat rikoksillaan Kavoniuksen ja hänen alaikäiset lapsensa. 

Lapsiin kohdistunut 140.000 euron rikollinen velkuutus, äidin Jaana Kavoniuksen velkuutus, heidän korvaustensa estäminen ja kaikki verkoston rikokset on tehty tahallaan vastoin EU-komission, oikeusasiamiehen, EIT:n, Euroopan neuvoston ja Etelä-Suomen lääninhallituksen päätöksiä, todisteita ja täysin selviä normeja. Kun lasten korvausoikeus ja lohjalaisvirkamiesten sadat rikokset todettiin komission, oikeusasiamiehen ja lääninhallituksen päätöksillä, niitä päätöksiä ja mitään muutakaan todistelua ei ole koskaan käsitelty missään,

”Rikoksia” lavastettiin väärentämällä poliisi- ja syyttäjälaitoksissa 

Kun on aivan selvää, että rikoksia ovat kaikki Leppäsen, Peltolan, Vainion, Suokkaan, Ruohosten, Ritvasen, Baarmanin, Rimonin, Saksan, Kempin, lohjalaisvirkamiesten, Lindbergin ym. toteuttama potilastietojen ja salassa pidettäviksi säädettyjen ja päätöksillä päätettyjen tietojen levitys, virkamafia on huolehtinut vuosien ajan siitä, että Kavonius, lapsensa ja Wallin on päinvastoin velkuutettu näille kaikille rikollisille tahallaan ja samaan verkosto lavastaa Kavoniukselle vankeutta, Wallinin lavasti olemattomista rikoksista, uhreista lavastetaan rahastuskohteita näille rikollisille ja lisäksi lavastajat ovat sopineet kaikista tutkinnantapoista, 24.3.-27.3.2023, 30.5-31.5.2023, 22.3.-19.5.2024, 3.9.2024, 30.5.-31.5.2025 rikoksista ja muista päätöksistä, joilla törkeitä rikoksia on mahdollistettu syrjintäperusteella, todistelua estämällä, julkisia viranomaisasiakirjoja syytelavastuksia varten ”salaisiksi” leimaamalla ja väärennyksillä, joita verkosto on toteuttanut yli 200 kertaa.

Jaana Kavoniuksen lailliset tarkoitukset ja niistä valehtelu syytettyjen ja vangitsijoiden lavastuksissa 

Ratkaisut on laadittu esteellisinä, vahingoittamis- ja rikoshyötytarkoituksissa ja käyttämällä  vangitsemispäätöksissä, syytteissä ja kaikissa pakkokeinoissa tahallista valhetta, että Kavonius olisi käyttänyt sananvapautta rikollisiin tarkoituksiin, vaikka heidän hallussaan olivat mm. 2.-9.5.2022 kuulusteluvastaukset ja Totuuspuolueen, Oikeusturvakeskuksen ja virkamafia-sivujen ja ohjelmien tiedotteet laillisista tarkoituksista ja säännöt ja yleisohjelmat, jotka viranomaiset ovat hyväksyneet rekisteröimällä. 

Vääriin ilmiantoihin perustuvia syytteitä ei saanut nostaa eikä vangitsemista ja mitään pakkokeinoja toteuttaa valehtelemalla Kavoniuksen tekoja ”törkeäksi kunnianloukkaukseksi”, ”kunnian-loukkaukseksi” eikä ”vainoamiseksi”, ja että julkaisuilla ja kirjelmillä olisi sellaisia tarkoituksia, koska syyttäjien, poliisien, vangitsijoiden ja muiden pakkokeinojen toteuttajien tiedossa oli Kavoniukseen 2.5.2022 ja 9.5.2024 kuulusteluvastaukset, oikeat tiedot sisältävät Kavoniuksen rikosilmoitukset ja todisteet siitä, että julkistuksilla ja kaikilla kirjelmillä on yli 100 täysin laillista tarkoitusta eli RL 24:9-10 §:n teonkuvauksen, vainoamisen ja minkään rikoksen kunnianloukkaus-, vainoamis- ja muukaan rikollinen tarkoitus ei täyty lainkaan laillisten tarkoitusten vuoksi.

Virkamafia.fi-sivuilla, Jaanalla on asiaa-ohjelmissa, Rumblessa, YouTubessa ja www.totuuspuolue.net-sivuilla julkisesti nähtävillä julkistusten laillinen tarkoitus mafian paljastajana  ja mafian rikosten rikolliset tarkoitukset samaan aikaan, kun se mafia laillista totuudenkertojaa ”rikolliseksi” lavastaa. Tämä teksti on ollut 2019 nähtävillä virkamafia.fi-sivuilla julkistusten laillisista tarkoituksista:   

Julkisen tiedon ja oikeiden tosiasioiden julkistaminen ei ole Kavoniuksen ja kenenkään rikos 

RL 38:1 §:n ja RL 24:8 ja 8a §:n kriteerit eivät täyty eivätkä täyttyneet Kavoniuksen teoissa, kun syytetyt ja heidän yllyttämänsä kymmenet NaistenhuoneOriginal-ryhmän ja muut rikoskumppanit tehtailivat Kavoniuksesta etukäteen sopimiaan perättömiä rikosilmoituksia.

A. Julkisen tiedon julkistaminen ei täytä yksityiselämää loukkaavan tiedonlevityksen teonkuvauksia 

EIS 10 artikla 1.-kohta: ”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.”

PL 12 §:

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.”

JulkL 9 § Tiedonsaanti julkisesta asiakirjasta

”Jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.”

JulkL 11 § 3 mom:

”Jos asiakirja kuuluu oikeudenkäyntiaineistoon, asianosaisen oikeudesta tiedonsaantiin on voimassa, mitä siitä säädetään oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (370/2007) ja oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetussa laissa (381/2007)…”

Julkisen tiedon julkistaminen ei täytä yksityiselämää loukkaavan tiedonlevityksen teonkuvauksia eikä rikoksen toteutus julkisessa virassa ja asianajotoiminnassa ole ”yksityiselämän suojan” piirissä, vaan PL 12 §:n 2 momentin erityisesti suojaamaa sananvapauden käyttöä, johon 2 momentin alaiseen tiedonsaantioikeuteen ei ole säädetty edes lakivarauksella tehtäviä poikkeuksia, joten niiden julkistaminen ei ole ollut Kavoniuksen rikos millään perusteella. Kaikki Kavoniukseen kohdistetut syytteet ja vangitsemiset ovat törkein mahdollinen sanan- ja ilmaisuvapauden ja poliittisen mielipiteen estämiseen perustuva rikos, josta myös valtio on vastuussa, koska tähän mennessä kymmenet tuomarit ja kaikki tässä rikosasiassa luetteloidut syyttäjät, poliisit ja rikoskumppanit ovat tahallaan sopineet syyttömän vangitsemisesta, lavastamista ja estäneet hänen vapauttamistaan täysin rikollisella tavalla niin, että TODISTEITA EI OLE KÄSITELTY MISSÄÄN VAIHEESSA.    

B. Koulun piha, koulu ja virkatehtävät ja rikosten toteutukset eivät ole    ”yksityiselämän” suojan piirissä

Yksityiselämän suoja koskee kotia ja alueita, jotka on laissa määritelty yksityiselämän suojaamiksi alueiksi. Kolu ja sen piha-alueet eivät ole yksityiselämää, vaan julkisia alueita eivätkä mitkään väkivaltarikokset ja niiden tekeminen kuulu rikosoikeudellisesti yksityiselämän suojan piiriin.

Julkiset virkatehtävät ovat kaikki terminologian mukaisesti julkisia tehtäviä, joihin säädetään PL 118 §:ssä, kuntalaissa ja valtion virkamieslaissa rikosvastuu ja niissä tapahtuva toiminta nimitietoineen säädetään JulkL 3 §:ssä ja PL 12 §:ssä julkiseksi.

Jaana Kavonius on  rikollisten virkamiesten hankkeena lavastettu etukäteen vangituksi törkeille rikoksille alistettuna olemattomista rikoksista, soveltamalla yksityisyyden suojaa julkisessa tehtävässä, julkisessa alueessa ja määrittelemällä asianomistajiksi väitettyjen rikollisten väärät tiedot, tahalliset valheet, hengenvaarallinen väkivalta, Samirin  murhauhkaukset ja törkeät virkarikokset ja väärät ilmiannot ”kunnian” suojaamiksi rikollisten oikeuksiksi ja niihin puuttuminen ja totuuden  kertominen niistä rikoksista vangitsemisperusteeksi.

C. NaistenhuoneOriginal-ryhmässä ja netissä nimellään törkeitä kunnianloukkauksia levittäneen Ruohosten, Ritvasen, Kortelaisen, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan ja kenenkään nimen mainitseminen ei ole rikos

Kortelainen, Suokas, Ruohoset, Peltola, Leppänen ja ovat omalla nimellään netissä ja muualla levittäneet Kavoniukseen nimeltä mainiten kohdistettuja perättömiä väitteitä muropakettiviesteillään. Leppänen, Peltola, Ruohoset, Ritvanen, Suokas ja muut nettivainoajat ovat nimillään ja nimimerkeillään levittäneet Kavoniukseen kohdistamiaan törkeitä kunnianloukkauksia tahallisilla rikollisilla valheillaan. NaistenhuoneOriginal-ryhmä ei ”koti”, jossa sovellettaisiin yksityisyyden suojaa. Facebookin (Metan) sopimusehtojen mukaan kirjottajat voivat valita, kirjoittavatko omalla nimellään omalla profiilillaan. 

Nimien mainitseminen ei siis ole kiellettyä, vaan sallittua sopimukseen perustuneena. Tietosuoja-asetuksen mukaan erillistä suostumusta ei tarvita nimen mainitsemiseen, kun käsittelyoikeus perustuu sopimusehtoihin

Koska Kortelainen, Peltola, Ruohoset, Suokkaan kopla ja muut heidän rikoskumppaninsa ovat omalla nimellään levittäneet muiden rikoskumppaniensa kanssa Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä valheita, Kavoniukselle on syntynyt oikeus oikaista valheet samalla alustalla ja nimenomaan kertoa myös se, kuka niitä valheita levittää. Kortelaisen, Ruohosten, Peltolan, Leppäsen ja kaikkien asianomistajiksi asioissa R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811 valehdeltujen rikosilmoitukset on tullut todeta perättömäksi tällä näytöllä samassa yhteydessä kuin muutkin NaistenhuoneOriginal-lavastajien rikosilmoitukset on Mäkisen 12.5.2022 ja Juntusen 5.4.2023 päätöksillä jätetty syyttämättä ja kaikista vääristä ilmiannoista on tullut nostaa syytteet ja Jaana Kavoniusta käsitellä rikosten asianomistajana ja uhrina kaikkien selvien todisteiden perusteella.

D. Julkistusoikeuden todisteet, perustuslain sanamuoto ja kielletty syyttäminen ja vangitseminen sananvapauden estämiseksi 

Kanta-Hämeen KäO:n laamannin Palomäen 15.7.2021 päätös ja VarsKäO:n KäT Hirvosen  5.11.2020 päätös ovat todisteita julkaisuoikeudesta. Julkaisuoikeus näkyy suoraan PL 12 §:n 2 momentin kirjoitustavasta ja JulkL 3 §:stä ja kaikista oikeustapauksista, jotka Kavonius laati ”tietosuojarikosta” ja ”vainoamista” koskevissa lavastajien kuulusteluissa 2.5-9.5.2022 kuulusteluvastauksiin, joita syytelavastajat eivät pöytäkirjanneet jatkaakseen syytelavastuksillaan ja Äijälän ”hölmöiksi” itse tunnustamilla kuulustelukysymyksillä syyttömän uhrinsa vangituksi, etsintäkuulutetuksi ja vankilaan lavastamista. Kavoniukseen ei ole saaneet koskaan yhtään kuulustelua rikosepäillyn väärässä asemassa Kavoniukseen kohdistaa. 

Harkintavallan ylittävä kunnianloukkausrikollisuuden tahallisesti väärä ja valheellinen arviointitapa Kavoniuksen alistamiseksi rikoksille 

Vangitsemisella, syytteillä ja muilla Kavoniukseen kohdistetuilla pakkokeinoilla on toteutettu täysin järjetön sadistinen Kavoniukseen kohdistettu rikos:

  1. Ensin mahdollistettu rikoskumppanina toimineen Tapio Mäkisen, Jukka Rappen, Katja Haaviston, Anssi Hiivalan ja muiden tutkinnantapoilla Peltolalle, Ruohosille, Leppäselle ja laajalle nettivainoporukalle Kavoniukseen kohdistettuja raiskauskehotuksia, murto-varkaaksi, huoraksi, mielisairaaksi, terroristiksi, ulosteeksi ja tuomituksi rikolliseksi leimaavaa täysin perätöntä ja erityisen loukkaavaa kirjoittelua tahallaan Kavoniuksen ihmisarvon poistamiseksi.
  2. Sitten nämä samat törkeiden rikosten toteuttajat ja niille alistajat ovat yhdessä rikoskumppaneina toimineiden Juntusen, Mäkelän, Mäkisen, Rappen, Kohijoen ja vangitsijoiden Reetta Kanniston, Marjatta Bergin, Mette Mannisen ja kymmenien rikoskumppaneina toimineiden tuomarien kanssa vanginneet tahallaan näille törkeille kunnianloukkauksille ja muille törkeille rikoksille alistamansa Kavoniuksen 
  3. yksilöimättä ainuttakaan Kavoniuksen laatimaa sanaa 24.3.2024 vangitsemisvaatimuksessaan
  4. väittämällä hänen rikoksekseen ja vangitsemisperusteeksi niitä Kavoniuksen aivan oikeilla tiedoilla laatimia kirjoituksia, joissa hän kertoo, että ei ole murtovaras, huora, lehmä, uloste, mielisairas ja kertoo olevansa törkeiden rikosten kohde  
  5. vangitsemalla Kavoniuksen siitä syystä, että hän kertoi aivan oikeilla tiedoilla, että Turun HO totesi 6.10.2023 päätöksellään kultin hyväksi laaditun 14.11.2018 testamentin pätemättömäksi.
  6. Näistä OIKEIDEN tietojen esittämisestä Kavonius on siis vangittu häneen törkeitä kunnianloukkauksia, salassapito-, petos-, virka-, kiskonta-, kiristys- ja kavallusrikoksia toteuttaneiden rikoskumppanien 24.3.2024 vaatimuksella, joka on heidän törkeän rikoksensa jatke.

Jaana Kavoniuksen vangitseminen on syyttömään tahallaan kohdistettu törkeä rikos ja Kavonius on kuulunut välittömästi laittoman vangitsemisen jälkeen vapauttaa ja syytteet lopettaa Kavoniuksen vaatimuksilla todisteineen asianumerolla R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811 ja R 24/1215, koska 

  1. 22.3.2024 vangitsemisvaatimuksessa ja sitä vastaavilla vangitsemispäätöksissä kuvattu Kavoniuksen teko ei ole rikos, vaan laillisen sananvapauden käyttöä rikosten paljastamiseksi
  2. Vangitsemista on käytetty PL 12 §:n 2 momentin ja EIS 10 artiklan vastaiseen rangaistukseen laillisen sananvapauden käytön estämiseksi ja laillisesta sananvapauden käytöstä rankaisemiseksi
  3. Kavoniuksen toiminta on laillista sananvapauden käyttöä rikosten paljastamiseksi
  4. Vangitsemisvaatimuksessa väitettyjen julkaisujen kohteena mainitut Ruohoset, Peltola ja Leppänen sekä Suokas ja sadat rikoskumppaninsa ovat itse julkaisseet Kavoniusta koskevia valheellisia tietoja ja Kavoniukseen kohdistetaan heidän väärillä yksilöimättömillä ilmiannoillaan syytteet ja vangitseminen heidän rikollisen viestintänsä ylläpitämiseksi.
  5. Tutkinnantapoilla, asianomistajasyytteiden vireille tulon ja niissä olevien todisteiden estämisellä on alistettu Kavonius rikoksille, joista on täysi näyttö ja seuraavat vireille tulon ja rikosten todistelun ja Kavoniuksen korvausoikeuden estävät päätökset on laadittu myös Kavoniuksen aiheettoman vankeuden, aiheettomien syytteiden ja syyttömänä vankilaan lavastamisen tarkoituksessa
  6. Tapio Mäkisen 13.5.2022, 18.5.2022 ja 7.10.2022 tutkinnantapot ja toukokuussa 2022 laaditut kolme Kavoniukselta salattua tutkinnantappoa Peltolan, Leppäsen, Ruohosten ja tuhansien Kavoniukseen rikoksia kohdistaneiden rikoskumppaneiden rikos- ja korvausvastuunestä estämiseksi
  7. Jukka Rappen ja Anssi Hiivalan 31.5.2023 tutkinnantappo Mäkisen ja koko verkoston rikos- ja korvausvastuun estämiseksi
  8. KäT Päivi Rankin, Anna-Kaisa Bymanin, Mervi Kutvosen 30.5.2023 päätös, jolla Ruohosen rikosten tutkinta ja asianomistajasyytteen todistelu estettiin 31.5.2023 rikoksen ja lavastusten osana
  9. Juho Angervon 4.6.2024 päätös
  10. KäT Mika I. Mäkisen, Peter Arvidssonin, Richard Grönqvistin ja Eeva Palajan 7.3.2023 päätös, jolla estettiin Kavoniuksen ja Matti Wallinin 17.11.2022 vireille laittama asianomistajasyyte
  11. Asko Nurmen 13.11.2023 päätös, jolla estettiin Kavoniuksen ja Matti Wallinin 6.4.2023 vireille laittama Martti Juntikkaa, KäT Hanna Väliahoa, Johanna Ilmasta ja Pasi Kettulaa koskevan asianomistajasyytteen käsittely
  12. Kaikilla päätöksillä PL 21 §:n ja EIS 6 artiklan vastaisella vireilletulon estämisellä on estetty Kavoniuksen ja Wallinin oikeilla tiedoilla ja todisteilla vireille laittamien asianomistaja-syytteiden, kanteiden ja valitusten todistelu ja alistettu Kavonius ja Wallin näiden rikoksistaan sopineiden ja Kavoniuksen vangitsijoiden törkeille kunnianloukkauksille,  estetty todistelu heidän törkeistä rikoksistaan ja vangittu heidän törkeille rikoksilleen alistettu Kavonius Mäkisen, Rappen, Juntusen, Mäkelän, Kohijoen, Peltolan, Ruohosten, Ritvasen ja muiden asianomistajiksi väitettyjen, vireille tulon estäjien, tutkinnantappajien ja lavastajien sopimalla 27.3.-2023, 24.3.2024 rikoksella ja sen jälkeen estämällä vapautuminen todistelun estämistä jatkamalla. 
  13. valehtelemalla Kavoniuksen rikokseksi ja vangitsemisperusteeksi hänen oikeita tietojaan
  14. valehtelemalla heidän rikoksiaan ja väärillä tiedoilla laatimiaan uhkauksia ja Kavoniukseen kohdistamia törkeitä kunnianloukkauksia (huorittelua, murha-, raiskaus- ja väkivaltakehotuksia, mielisairaaksi, terroristiksi, ulosteeksi, natsiksi, noidaksi ja tuomituksi rikolliseksi haukkumista) heidän ”oikeiksi” tiedoikseen
  15. valehtelemalla Kavoniuksen vangitsemisperusteeksi ja rikokseksi sitä, että hän maineensa korjaamiseksi ja rikoksilta suojautumiseksi todisteilla todisti, että ei ole murtovaras, noita, huora, terroristi, mielisairas ja mitään muutakaan, mitä he väittävät, vaan törkeiden rikosten uhri.
  16. valehtelemalla tietojen oikaisun estämismotiivilla oikeita tietoja esittäneen Kavoniuksen laillista viestintää hänen vangitsemisperusteekseen niiden rikoskumppanusten toimesta, jotka ovat Kavoniukseen itse törkeitä rikoksia kohdistaneet Rappen, Mäkisen, Hiivalan, Rankin, Bymanin, Kutvosen, Riialin, Kohijoen, Juntusen, Mäkelän, poliisien Jari Riialin, Taina Äijälän, Robin Huldenin, Markku Kukon, Aleksi Sulkon, Mats Sjöholmin  ja muiden verkoston rikosten tutkintoja ja syytteitä estäneiden tutkinnantapoilla
  17. Kaikki päätökset ovat syntyneet EIS 6 artiklan vastaisesti todistelu kokonaan estämällä eikä missään käsittelyssä ole järjestetty EIS 6 artiklan pakolliseksi säädettyä puolustuksen todistajien kuulustelua. 
  18. Vangitsemispäätöksessä käytetty vangitsemisperuste on ”rangaistuksen täytäntöönpanon turvaaminen”, vaikka täytäntöönpantavaa rangaistusta ei ole olemassa eikä tällä näytöllä kuulu olla olemassa eikä vangitsemisessa saa ennakoida rangaistusta ennen oikeudenkäyntejä (EIS 5-7 artiklan syyttömyysolettaman loukkaus)
  19. Asianomistajiksi on määritelty tahallaan näytön vastaisesti virkamiehet ja muut rikoskumppanit, jotka ovat kohdistaneet törkeitä kunnianloukkauksia, törkeitä petoksia, törkeitä kavallus-, kiristys-, varkaus-, väkivaltarikoksia Kavoniukseen ja väkivaltaa Martti Kavoniukseen, vainoamista törkeitä kunnianloukkauksia, vääriä ilmiantoja ja oikeuden-käytössä kuultavan uhkaamisrikoksiaan Jaana Kavoniukseen, hänen perheeseensä, Elisa Paloseen hänen elinaikanaan, Palosen omaisiin, lääkäriin Matti Walliniin  ja kultin muihin uhreihin. 
  20. Kavoniuksen teko ei ole väitettyihin asianomistajiin kohdistettu törkeä eikä perusmuotoinen kunnianloukkaus, vainoamista, yksityiselämää loukkaava tiedonlevitys (edes teoriassa, koska koulut ja virkatehtävät eivät ole yksityiselämää).
  21. Kavonius on asianomistajiksi valehdeltujen virkamiesten ja henkilöiden rikosten uhri ja myös Kavoniuksen lapsi Martti on heidän rikostensa uhri, väärien ilmiantojen ja otsikossa 2 luetteloitujen virkamiesten ja henkilöiden törkeiden rikosten uhri.
  22. Kavoniuksen teko ei ole kehenkään asianomistajaksi valehdeltuun kohdistettu törkeä eikä perusmuotoinen kunnianloukkaus, vainoamista, törkeä eikä perusmuotoinen yksityiselämää loukkaava tiedonlevitys eikä mikään rikos, vaan Kavoniuksen laillista sananvapauden käyttöä, jonka estäminen ja josta vangitseminen, syyttäminen ja rangaistuksen vaatiminen on syyttäjien, poliisien, asianomistajiksi valehdeltujen, muiden lavastajien ja vangitsijoiden rikos. 
  23. Kavonius on asianomistajiksi valehdeltujen rikoskumppanien laatimien väärien ilmiantojen, heidän levittämiensä törkeiden kunnianloukkausten, törkeiden tuhotyö-, väkivalta-, vapaudenriisto–, varkaus-, petos-, virka-, kiristys-, kavallus-, kunnianloukkaus-, väärennys-, seksuaali- ja kotirauharikosten, syrjintä-, työ-, rekisterimerkintä-, salassapitorikosten, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisen, väärien ilmiantojen, törkeiden yksityiselämää loukkaavien tiedonlevitysrikosten, julkisen kehottamisen rikoksiin, raiskaus-, murha-, sieppaus- ja väkivaltauhkausten, identiteettivarkauden, laittomien uhkausten, vainoamisen, seksuaalisen ahdistelun, salakuvaamisen, poliittisen vainon, perättömien lausumien viranomaismenettelyssä, törkeiden petosten yritysten, henkirikosten yritysten ja tahdonvastaisen katoamisen aiheuttamisen uhri ja kaikkien Kavoniuksen rikosilmoituksissa yksilöityjen rikosten uhri.
  24. Kavoniuksen alistaminen rikoksille on ollut vuosia tahallista ja toteutettu saman rikollisen verkoston tutkinnantapoilla, jotka ovat rikostensa jatkamiseksi ja peittelemiseksi etukäteen sopineet rikostensa uhrin Kavoniuksen lavastamisesta syyttömänä vankilaan, etukäteen vangituksi, todistelun estämisestä Mannisen, Koskisen ja muiden vireille tulon estäjien päätöksillä, laittomista kotietsinnöistä ja rikollisesta valehtelusta, jolla on estetty selvän normin vastaisesti asianomistajiksi väitettyjen ja koko verkoston törkeiden rikosten tutkiminen.
  25. Kavonius on virkamiesten ja henkilöiden törkeiden rikosten uhri eikä minkään rikoksen teonkuvaus täyty hänen teoillaan eivätkä missään vaiheessa vangitsemisen, syyttämisen ja kotietsintöjen edellytykset ole täyttyneet.

Kunnianloukkauksille alistetun Jaana Kavoniuksen lavastaminen kunnianloukkaajaksi vastapuolen Ruohosen sanalistoja lakien sijaan soveltamalla

Rikosten salliminen ja niistä totuuden kertomisen syyttäminen kunnianloukkauksena ovat verkoston rikoksia. Samaan aikaan, kun Ruohosten ja Ritvasen asiamies AA Lotta Kroneld toteutti asiassa R 21/3900 tahallaan prosessipetosrikosta valehtelemalla meneillään olevia ja jo toteuttamiaan  tuhansia päämiehensä ja omia törkeitä tahallisia rikoksia ”riitelyksi”, he yhdessä tehtailivat vääriä ilmiantoja ja aiheuttivat rikostensa uhrille Kavoniukselle joutumisen olemattomien rikosten kymmeniin kuulusteluihin vuosien ajaksi ja niitä heidän rikoskumppanipoliisit ja syyttäjät ajoittivat tahallaan aina äitien- ja isänpäiväksi, juhannukseksi, vapuksi, jouluksi, pääsiäiseksi, uudeksi vuodeksi ja kaikille lomille ja syntymäpäiville estääkseen myös perhe-elämän vuosikausiksi uhriltaan Kavoniukselta ja hänen perheeltään. 

Kroneld, Ruohoset ja Ritvanen aiheuttivat tahallaan poliisien ja syyttäjien rikoskumppanuusverkostonsa kanssa Kavoniukselle myös etukäteen sopimansa tekaistut syytteet, etsintäkuulutukset ja vangitsemispäätökset, joissa rikoksia ei arvioitu normaalitavalla, vaan rikollisen verkoston jäsenet (Ruohosen ”oma poliisi”-verkoston rikoskumppanit Markku Kukko, Aleksi Sulkko Kaarle Lönnroth, Taina Äijälä, Robin Hulden, Pekka Mujunen ym.) estivät koko todistelun ja ennakko-sensuurikieltoa rikkoen Kroneld päämiehineen toteuttivat vääriä ilmiantoja, jossa ”rikoksia leivottiin” Juha Ruohosen omasta päästään keksimillään sanalistoilla.

Juha Ruohosen sanalistojen perusteella esimerkiksi Kavoniuksen ”rikokseksi” valehdeltiin ja ”leivottiin” hänen oman lapsensa Martti Kavoniuksen nimi, kaikkien Ruohosen ja Kroneldin rikoskumppaneina toimivien poliisien ja syyttäjien nimet, täysin normaalit termit ”rikos”, virkarikos, ”kultti”, ”uhri”, ”leivonnainen”, ”leipominen”, ”leipomo”, minkä yhdenkään termin ja sanan käyttöä ei ole missään kielletyksi ja rikokseksi säädetty eikä saanut myöskään Kavoniukseen rikosväitteenä kohdistaa.

Miljoonapetokset, virkarikokset, uhrin vangitsemiset, lavastukset, väärät ilmiannot toteutettiin heidän samoilla väärillä petosvalheillaan rikoksia ”kunnian” suojaamaksi valehtelemalla

Kavoniuksen korvaukset heidän aiheuttamistaan kotinsa tuhoista estettiin heidän petosrikoksillaan, joiden tutkinnat estettiin tahallaan virkamafian tutkinnantapoilla valtavien miljoona vahinkojen tahalliseksi aiheuttamiseksi Kavoniukselle ja hänet velkuutettiin maksamaan petosrikosten toteuttajille ja kotinsa tuhoajille ilman oikeudenkäyntiä 120.000 euroa ja he maksattivat törkeän tuhotyönsä miljoonavahingot uhrillaan Kavoniuksella, jo ei ole osaksikaan kotinsa vahinkoja aiheuttanut. 

Sen jälkeen nämä valehtelevat petosten toteuttajat Baarman, Saksa, Kemppi ja syyttäjä Heikki Kohijoki ajavat nyt syytettä Kavoniusta vastaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa asianumerolla R 23/1383 muka kunniansa loukkauksesta valehtelemalla Kavoniuksen aivan oikeita tietoja vääriksi ja ovat vanginneet Kavoniuksen ilman oikeudenkäyntiä, vaikka kyse on heidän valheistaan, joita ei ole tutkittu törkeinä petos- ja virkarikoksina, vaikka olisi kuulunut tutkia.

Toteutettuaan törkeät petoksensa raportteja väärentämällä ja olemattomia tapahtumia marraskuussa heinäkuun käynteinä raportoimalla, asianajaja Pontus Baarman ja asianajaja Heikki Saksa ja heidän petoslaskutuksensa rikoskumppanina toiminut käräjätuomari Noora Kemppi sopivat laamanni Tuomas Nurmen ja rikostutkintaa estäneiden poliisien ja syyttäjien kanssa rikostensa uhrin Jaana Kavoniuksen lavastamisesta syyttömänä vankilaan. 

Siitä heidän rikoksestaan on kyse asian R 23/1383 syytelavastuksissa, joita Iltalehti ja muut mediat uutisoivat syyttömän Kavoniuksen kovina syytteinä. Asian R 23/1383 syytteet, vangitsemiset ja kaikki muutkin Kavoniukseen kohdistetut syytteet ja pakkokeinot on lavastettu täysin rikollisin menetelmin rikosten uhrin asemassa olevaan Kavoniukseen kohdistettuna. Todellisten rikoskumppanien hankkeena he sopivat etukäteen lavastavansa vankilaan syyttömän totuudenkertojan, jotta Kavonius ei voisi jatkaa totuuden kertomista heidän rikollisuudestaan eikä saisi heidän ryöstämäänsä omaisuuttaan takaisin ja hänelle kuuluvia korvauksiaan.  

Poliisien ja syyttäjien tutkinnantapoilla ja käräjätuomari Noora Kempin ja kymmenien valituksia ja kanteita estäneiden virkamafian tuomarien  päätöksillä on mahdollistettu tätä törkeää petos- ja väärennysrikollisuutta tahallaan 10 vuotta ja maksatettu koplan törkeitä petoksia rikosten uhrilla Kavoniuksella 250.000 eurolla ja estetty täysin  rikollisella tavalla Kavoniukselle kuuluvat miljoonakorvaukset ja hankittu vuosikymmeniä vuosittain miljoonia  LähiTapiolalle, petosverkoston asianajajille ja muille verkoston rikollisille. Kun Kavonius sai petosliigan ja sen virkamiesrikoskumppanit selville, heidän laaja virkamafiansa aloitti lavastamaan rikostensa uhria vangituksi ja syyttömänä vankilaan yli 5 vuodeksi. Kavoniuksen näytöllä olisi kuulunut käynnistää Suomen laajin petos- ja virkarikostutkinta.

Epänormaalit lavastajien pikakuulustelut todistelu estämällä ja käänteiset lavastetut syytteet rikosten toteuttajien ”kunnian” loukkaamisesta 

Jaana Kavonius teki 13.3.2022 noin klo 19 erinomaiseen juridiikkaan perustuvan rikosilmoituksen häneen kohdistuvista törkeistä kunnianloukkauksista ja laittomista uhkauksista. Rikosilmoituksen liitteenä oli noin 500 kuvakaappausta täysin selvistä törkeistä kunnianloukkauksista ja laittomista uhkauksista minuun kohdistettuna ja hän on rikosten uhri eikä syyttäjälaitoslaki ja ETL mahdollista tulkintaa, jossa Kavoniukseen kohdistettuna mikään törkeä loukkaus ja laiton uhkaus ei muka ole päätösten mukaan rikos, mutta Kavoniuksen totuus rikollisista valehdellaan ja syytetään hänen toteuttamaksi kunnianloukkausrikokseksi.

Tuossa vaiheessa Kavoniusta oli uhattu myös ja tappamisella ja vankilaan lavastuksella mm. Nicholas Peltolan 7.7.2021 aamuyöllä lähettämällä törkeällä viestillä ja kotiin yöllä soittamalla uhkaavia puheluita ja hänet oli sitä ennen siis jo konkreettisesti 11.12.2019 hakattu sairaalakuntoon niin, että poskihampaat hajosivat, selkä, raajat ja pääni olivat  täynnä hakkausjälkiä ja ruhjeita ja väkivaltarikoksen toteutuksen aikana oli uhattu murhaamisella, jos hän ei lopeta todisteiden julkaisemista ja korvausten vaatimista. Myöhemmin Kavonius vielä täydensi ilmoitustaan raiskauskehotuksia koskevalla näytöllä, kun niitä levitti mm. Julia Luminen tai joku sellaisella nimellä. Todisteissa oli mukana Kavoniuksen kivittämiseen, muuhun tapaamiseen kehottavaa viestintää ja kaikkiin rokottamattomiin kohdistettua yllyttämistä rikoksiin. Lisäksi Kavonius teki rikosilmoituksen pedofiliasta, jota hänen paljastamansa virkamafiaverkosto toteuttaa ja peittelee ja verkoston tuomarit ovat mukana toteuttamassa tekoihin nähden liian vähäisiä tuomioita. 

Jo seuraavana 14.3.2022 aamuna noin klo 10 alle vuorokaudessa oikeilla tiedoilla laaditusta rikosilmoituksesta verkoston rikosten toteuttaja poliisi Niina Heikkilä oli jo lähettänyt Kavoniukselle tahallaan kuulustelukysymyksiä, joilla hän taas aloitti Kavoniukseen kohdistetun täysin aiheuttaman kuulustelunsa rikoksesta epäillyn asemaan asettaen, vaikka Kavonius ei ollut millään perusteella hänen kuulustelemissaan törkeiksi kunnianloukkaukseksi väittämissään teoissa tietenkään rikoksen tekijä, vaan nämä hänelle juuri toimitetut todisteet osoittivat Kavoniuksen rikosten uhriksi ja rikoksia olevan valtava määrä. Hänen kuulusteluissaan väitettyjä Kavoniuksen ”uhreja” olivat jälleen Ruohoset, Ritvanen ja lisäksi Nella Ovaskainen, joka kirjoitti Suokkaan ketjussa, jolla on sama sukunimi kuin vanhimman lapsen vammauttaneella opettaja Sanna Ovaskaisella.

Myös edeltävä vastaava saman Heikkilän 19.8.2021 käynnistämä kuulustelu oli samalla rikollisella menettelyllä toteutettu ilman esiselvitystä. ilman mitään rikosten yksilöintiä, silloinkin Kavoniusta näytön vastaisesti kuulusteltiin Ruohosten ja Ritvasen kunnian loukkaamisesta sellaisen heidän 18.8.2021 alle vuorokausi aiemmin vireille laittamansa väärän ilmiannon perusteella, jossa mikään heidän rikosväitteensä ei pitänyt paikkaansa. Kavoniukselle ei näissä kummassakaan Heikkilän lavastuksen kuulusteluissa annettu heidän rikosilmoituksiaan nähtäväksi eikä mitään esitutkintamateriaalia eikä ollut mitään rikosten yksilöintiä eikä yhtään sanaa, jota kunnianloukkaukseksi eli Kavoniuksen rikokseksi väitettiin. Väärien ilmiantojen laatijoilta ei näissä kuulusteluissa edellytetty näyttöä, koska niistä lavastuksista oli sovittu etukäteen.

Heikkilän ja kaikkien syytelavastuksia Kavoniukseen kohdistaneiden törkeät virkarikokset perustuvat todisteluun estämiseen, käsittelyjonojen syrjivään ohittamiseen ja siihen, että näitä lavastuksiin räätälöityjä epänormaaleja kuulusteluja oli sovittu etukäteen näytöstä riippumatta ja toteutettiin täysin selvän rikosnäytön vastaisesti tahallaan, vaikka Kavonius oli rikosten uhri.

Kavoniukselle ei ole kerrottu hänen kysyessään, onko Nella Ovaskainen Sanna Ovaskaisen tytär tai sukulainen. Sukulaisuudella on relevanssia, koska esimerkiksi kosto motiivi saattaa olla syynä väärien ilmiantojen laatimiseen ja hänellä kirjoitustensa perusteella vaikutti olevan jonkinlainen motiivi sellaiseen toimintaan. Nella Ovaskaista ja Crista Kortelaista lukuun ottamatta muut NaistenhuoneOrginal-ryhmän laatimat rikosilmoitukset henkilöille ohjattiin esitutkintamenettely kokonaan ohittaen suoraan syyttäjä Tapio Mäkiselle, joka teki niihin tutkinnantappopäätökset 12.-13.5.2022.

Naistenhuonekoplan tehtailemiin rikosilmoituksiin Tapio Mäkinen tehtaili 16 tutkinnantappoa oikein päin ja yksi päätös on tehty Joensuun poliisissa. Niissä tutkinnantappopäätöksissä todetaan, että mitään Kavoniuksen rikosta ei ole ja samanlainen päätös olisi tietenkin kuulunut tehdä kaikkiin muihinkin saman Kavoniusta vainonneen Suokkaan ketjussa kirjoittaneiden eli myös Nella Ovaskaisen ja Crista Kortelaisen vääriin ilmiantoihin, joissa mitkään heidän väitteensä ei pidä paikkaansa. Mika Mäkelä laati 12.1.2024 tutkinnantapot vielä kahteen verkoston väärään ilmiantoon. Kaikki näiden naisten väärät ilmiannot oli tehtailtu saman järjestäytyneen verkoston sopimalla tavalla Terhi Suokkaan ja Ruohosten kanssa niistä sopineiden rikoksilla. Sitä erikoisempaa on, että sama Mäkelä ajaa syytettä Lohjan kaupungin virkamiesten, väkivaltaisten lasten ja vain yhden NaistenhuoneOriginal-kirjoittajan väärillä ilmiannoilla tahallaan koko todistelua estäen ja KAIKKI Kavoniukseen kohdistetut syytteet, vangitsemiset ja pakkokeinot ovat ristiriidassa heidän näiden muiden oikeinpäin todistelulla tehtyjen tutkinnantappojen kanssa.

Kavoniuksen tehtyä 5.1.2022 ja 13.3.2022 rikosilmoitukset täysin selvällä näytöllä häneen kohdistetuista kunnianloukkauksista netissä, Niina Heikkilä ja Taina Äijälä toteuttivat tahallaan kuulusteluja, joissa Kavonius oli aina ”rikoksesta epäilty”, vaikka on näytöllisesti rikosten uhri. Nella Ovaskaisen, Ruohosten ja Ritvasen osalta on poliisi Niina Heikkilän postittamat kuulustelukysymykset esitetty samalla sähköpostilla ikään kuin he olisivat yhdessä tehneet sen rikosilmoituksen. Tämä viittaa siihen, että Ruohoset ja Ritvanen ovat olleet Nella Ovaskaiseen yhteydessä ja myös siihen, että hän saattaa olla lapsen vammat aiheuttaneen Sanna Ovaskaisen tytär ja Ruohosten ja Ritvasen haluun erityisesti toteuttaa vääriä ilmiantoja sellaisen henkilön kanssa, joka haluaisi kostaa, että Sanna Ovaskainen joutui vastuuseen ja oikeudenkäyntiin lapsen asiassa.  

Lisäksi on todisteiden perusteella selvää, että Ruohosten tyttäret yllyttivät 2021 kesällä ja 1.1.2022 lukien NaistenhuoneOriginal-ryhmässä vastaavaa törkykirjoittelua, levittivät erityisesti törkeitä Kavoniuksen rikolliseksi leimaavia viestejä ja osallistuivat myös 2.1.2022 Suokkaan ja Ruohosten johdolla toteutettuun laajaan kunniaani loukkaavaan kirjoitteluun.  

Kaikki NaistenhuoneOriginal-ryhmässä Kavoniuksen mainetta systemaattisesti törkykirjoittelulla pilanneet ovat sopineet syytelavastuksista poliisien kanssa ja Suokkaan nettivainoryhmässä, mikä näkyy Kavoniuksen poliisille ja syyttäjille toimittamista heidän tekstiensä kuvakaappauksista. Kavoniukseen kohdistettuna kuulusteluja toteutettiin jättämällä aina hänen oikeilla tiedoilla tekemät rikosilmoitukset ja todisteet Kavoniukseen kohdistuvista törkeistä kunnianloukkauksista kirjaamatta. Kavoniuksen illalla 13.3.2022 Länsi-Uudenmaan poliisin kirjaamoon toimittamassa rikosilmoituksessa oli todisteet Ruohosten, Suokkaan, Ovaskaisen ym., NaistenhuoneOriginal-ryhmässä levittämistä törkeistä kunnianloukkauksista ja 500 kuvakaappausta teksteistä todisteiksiTeksteissä haukutaan Kavoniusta lehmäksi, mielisairaaksi, väitetään juovan öisin lasten verta, uskovan ufoihin, olevan Lavrovin kullinlutkuttaja, huora ym.  Seurauksena oli siitä ja kaikista muistakin täysin selvään näyttöön perustuvista Kavoniuksen rikosilmoituksista, että Heikkilä, Äijälä, Hulden, Mujunen tai joku heidän rikoskumppaninsa tahallaan käynnistivät aina rikosuhriaseman vastaiset mielipuoliset kuulustelut, joissa Kavonius oli ”rikoksesta epäilty”, vaikka oli törkykirjoittelun kohde enkä niiden laatija.

Ovaskaisen väärän ilmiannon perusteella on nostettu 27.3.2023 aiheeton Kavoniukseen kohdistettu syyte numerolla R 23/1110. Se on nostettu eri numerolla kuin Ruohosten ja Ritvasen väitettyyn asianomistaja-asemaan perustuva syyte numerolla R 23/1220, vaikka kuulustelut oli toteutettu Ovaskaisen, Ruohosten ja Ritvasen osalta samalla Heikkilän sähköpostilla poliisissa samalla asianumerolla. Numerointi on muutettu mahdollisesti heidän yhteisen rikosilmoituksensa yhteyden häivyttämiseksi, vaikka kuulustelut on toteutettu siis samalla Heikkilän viestillä.   

Naistenhuonekirjoitteluun osallistui myös Crista Kortelainen. Hänet on määritelty ”asianomistajaksi” syytelavastuksessa numerolla R 23/4516, vaikka esitutkintaa ei ole toimitettu. Kortelaisen kuuluisi olla syytettynä Kavoniukseen kohdistetuista törkeistä kunnianloukkauksista ja vainoamisesta eikä päinvastoin. Hän on levittänyt Ruohosten kanssa sosiaalisessa mediassa ja poliisille laatimassaan väärissä ilmiannoissa perättömiä Kavoniuksen kunniaa loukkaavia valheita, että Kavoniuksen tutkintotodistus olisi peräisin muropaketista, ja että Kavonius olisi valelakimies. Hän on laatinut väärät tiedot ainoastaan kunnianloukkaustarkoituksessa ja levittänyt niitä NaistenhuoneOriginal-ryhmässä, jossa on 177.000 jäsentä ja laatinut väärän ilmiannon samoilla väärillä tiedoilla aiheuttaakseen Kavoniukseen kohdistetut perättömät rikosepäilyt, syytteen, vangitsemisen ja muiden pakkokeinojen kohteeksi joutumisen, ja on myös tosiasiassa aiheuttanut ne haitalliset kaikki seuraukset muiden rikoskumppanien kanssa. Kun hän päätti ryhtyä rikoksiinsa, Kavoniuksen Helsingin yliopiston laatima tutkintotodistus on ollut helposti saatavilla ja yleisesti nähtävillä virkamafia-sivuilla, kuten myös muut ansiokkaan lakimiesuran todistukset ja ylioppilastodistukseni 10.0 keskiarvolla. 



Kavonius ei ole levittänyt mitään Kortelaista koskevia vääriä tietoja enkä loukkauksia eikä edes tiedä, mitä hän ja syyttäjä Kavoniuksen ”rikokseksi” eikä mitään Kavoniuksen rikosta ole olemassa. Lisäksi on selvää, että Kavoniuksen millään julkistuksella ei ole koskaan ollut kertaakaan kunnianloukkaus- ja vainoamistarkoitusta, vaan rikosten paljastamisen ja oikeusloukkausten korjaamisen tarkoitus. Kavonius ei myöskään ole missään vainoamisrikoksen teonkuvauksen tarkoittamalla tavalla seuraillut tätä henkilöä, jota ei tunne lainkaan eikä seuraillut ketään muutakaan missään eikä Kavonius ole vainonnut koskaan ketään.

Kortelainen osallistui nettivainoryhmään, joka on erikoistunut ihmisten vainoamiseen mm. tuossa sosiaalisen median ryhmässä Suokkaan johdolla ja hänen rikoksistaan ja väärien ilmiantojen tehtailusta sopimisesta on kirjallinen näyttö. Jos lakeja olisi noudatettu, Kortelaisen ja kenenkään Naistenhuone-kirjoittelija ei tietenkään kuulu olla asianomistaja eikä Kavoniuksen kuulunut kertaakaan rikoksista epäillyn asemassa kuulusteluun eikä näiden vainoajien uhrin Kavoniuksen kuulu olla syytettynä ja vangittuna.

Juha Ruohonen levitti pesänselvittäjälle ja Palosen omaisille 15.11.2018 lukien sähköposteja, joissa Kortelaisen tavoin valehteli Kavoniusta valelakimieheksi, ja että Kavonius ei muka olisi päivääkään toiminut itsenäisenä lakimiehenä. Toisaalta hän väitti ristiriitaisesti, että Kavonius olisi irtisanottu LähiTapiolasta lakimiestehtävästä hänen väittämiensä ”mielisairauksien” vuoksi. Ruohoset olivat mukana myös Naistenhuoneen nettivainoporukassa valelakimies-, mielisairaus- ja murtovarkaus ym. valheita levittämässä ja 2021 kesällä Ruohosten tyttäret käynnistivät Kavoniukseen kohdistetun törkykirjoittelun ketjun. 

Kavoniuksella ei ole mielisairauksia, hänellä on todistettava ansiokas lakimiesura ja ristiriitaisten valheiden vuoksi oli poliisin ollut helppo tutkia ja syyttäjän tuomita kaikki heidät kaikista rikoksistaan Kavoniusta kohtaan. Sen sijaan he yhdessä päättivät lavastaa Kavoniuksen syytetyksi, vangituksi ja etsintäkuulutetuksi rikosten uhrin asemastani täysin tietoisina. Jos Kavonius ei ole päivääkään Ruohosen mukaan toiminut lakimiehenä, miten Kavonius olisi sitten voitu sellaisesta hänen olemattomaksi väittämästä ammatista ja tehtävästä irtisanoa ”mielisairauden” perusteella? 

Muropaketti- ja valelakimiesvalheiden levitys on ollut Kavoniukselle erittäin haitallista ja kärsimystä aiheuttavaa ja aiheuttanut valtavia vahinkoja myös yhdistyksen ja Totuuspuolueen maineelle, koska Kavonius niiden johtajana on leimattu valelakimieheksi, rikolliseksi ja valehtelijaksi.  Kavoniukselle on ollut arvostettu juristiura eikä hänellä ole mitään rikostaustaa. Kavonius on valittu Euroopan parhaana vakuutusalan asiantuntijana EU-komission asiantuntijaryhmän jäseneksi, toiminut LähiTapiolassa vuosia henkivakuutusyhtiön pääjuristina, johtoryhmän juridisena konsulttina, yhtiöryhmän useiden osastojen lainopillisena neuvonantajana, tietosuojavastaavana, Pohjoismaisen vastuuvalintatyöryhmän asiantuntijajäsenenä, laillisuus-valvojana eli compliance officerina, Vakuutusalan koulutuskeskuksen ja vakuutustutkinnon henkilövakuutuksen asiantuntijaryhmän puheenjohtajana,  säätiön selvitysmiehenä, henkilöstö-rahaston valtuuston varapuheenjohtajana ja useissa luottamustehtävissä. 

Kavonius on valmistunut ennätysajassa alle 2 vuodessa juristiksi erityismaininnan oivallisesti ja lähes kaikki arvosanat olivat parhaimmat mahdolliset tasoa erinomainen, pääsi oikeustieteen opiskelijaksi ensimmäisellä yrityksellä ja todistuksen keskiarvo on ollut alakoulusta saakka ja myös ylioppilastodistuksessa tasan 10.0.

Kavoniuksen pitäisi lavastajien syytteiltä ja yli 5 vuoden vankeusrangaistuksilta, nykyiseltä vangitsemiselta ja etsintäkuulutuksilta välttymiseksi valehdella tutkintoni olevan muropaketista, ja ettei olisi koskaan toiminut lakimiehenä, vaikka olen saanut siitä palkkaa Suomesta ja EU:sta.

Kortelaisen väitetty asianomistajarooli on syytelavastusnumerolla R 23/4516 liitetty Kavoniuksen lapsen Marttiin väkivaltaa kohdistaneiden lasten ja heidän vanhempiensa laatimilla väärillä ilmiannoilla toteutettuun syytelavastukseen, vaikka Kortelaisen rikollisuus liittyy Naistenhuone-kirjoitteluun ja muiden Terhi Suokkaan ja Ruohosten kirjoitusketjussa NaistenhuoneOriginal-ryhmässä vääriä ilmiantoja laatineiden naisten rikosilmoitusten käsittely oli Kortelaista ja Ovaskaista lukuun ottamatta keskitetty esitutkintaa toimittamatta syyttäjä Tapio Mäkiselle, joka teki 16 ja Mäkelä 2 syyttämättäjättämispäätöstä 12.5-13.5.2022 niihin muihin saman henkilöryhmän ilmoituksiin. Samaan numeroon liittäminen tarkoittaa, että he ovat rikoskumppaneita, ja että sosiaalisessa mediassa toteutettu vainoaminen liittyy Lohjan kaupungin virkamiesten Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistamaan rikollisuuteen, lapseen Marttiin kohdistettuun rikollisuuteen, ja että he ovat yhdessä  toteuttaneet vääriä ilmiantoja samoilla väärillä tiedoilla aiheuttaakseen syyttömälle vainoamalleen Martin äidille aiheettomat syytteet, vangitsemisen, etsintäkuulutuksen, kotietsinnät, häpeää ja vankeuden yli 5 vuodeksi syyttömänä. 

Lisäksi Kortelaisen ja Ovaskaisen eriyttämisestä ja heidän erilaisesta kohtelustaan samaan NaistenhuoneOriginal-ryhmään liittyvän rikollisuuden toteutuksessa vaikuttaa olevan kyse siitä, että syyttäjien henkilöt ovat faktisesti vaikuttaneet siihen, että samanlaisia saman koplan rikoksia on arvioitu eri tavalla.  Kortelaisen ja Ovaskaisen toteuttamat väärät ilmiannot ovat osa NaistenhuoneOriginal-ryhmässä etukäteen sovittua Terhi Suokkaan ja Ruohosten johdolla toteutettua törkeää rikollisuutta ja myös Kortelaisen, Ovaskaisen ja Lohjan kaupungin koplan ja väkivaltaisten lasten ja heidän vanhempiensa laatimat väärät ilmiannot ovat aivan samalla tavalla tiedoiltaan vääriä kuin ne muut, joihin rikosilmoituksiin on 12.-13.5.2022 tehty syyttäjä Tapio Mäkisen, Mäkelän 12.1.2024 ja sitä ennen Joensuun poliisin päätökset rikosepäilyjen lopettamisesta. 

Myös Kortelaisen ja Ovaskaisen osalta olisi tullut tehdä täysin samanlaiset päätökset eikä kenenkään heistä väärillä ilmiannoilla vireillä laittamissa asioissa olisi tullut kohdistaa uhriin Kavoniukseen ainuttakaan kuulustelua koskaan eikä nostaa ainuttakaan Kavoniukseen kohdistettua syytettä eikä toteuttaa mitään pakkotoimia.

Sen sijaan heistä jokainen on toteuttanut Kavoniukseen, hänen lapsiinsa, perheeseensä, yhdistykseensä ja puolueeseensa kohdistuvaa tahallista törkeää rikollisuutta ja heidän kaikkien kuuluu saada syyte ja vankeusrangaistus, koska heidän rikoksillaan aiheuttamansa vahingot Kavoniukselle, perheelleen, puolueelle ja yhdistykselle ovat niin suuret, rikokset on kohdistettu oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseksi ja heidän rikoksistaan törkein on vangitsemisen aiheuttaminen ja sen kohdistaminen etukäteen  sovittujen väärien ilmiantojen tehtailulla täysin syyttömään ihmiseen tahallaan.

Väärinkäytettyään itse vuosia nettivainoja toteuttamalla sananvapautta ja sovittuaan vääristä ilmiannoista, he ovat aiheuttaneet rikoksillaan tilanteen, jossa täysin tekaistuilla syytteillä vaaditaan sellaisen vankeusrangaistuksen soveltamista Kavoniukseen syyttömänä, jota ihmisoikeussopimus, perustuslaki, Euroopan neuvoston päätöslauselmat ja EIT:n tuomiot mm. ratkaisu Mariapori vs. Suomi eivät mahdollista lainkaan sananvapausasioissa, ja jota vain Kavoniukselle räätälöityä aiheetonta ja rikosnimikkeen laatuun nähden kestämätöntä oikeuskäytännöstä poikkeavaa rangaistusvaatimusta ei ole saanut syytteillä toteuttaa kehenkään Suomessa lainkaan. 

Yli 5 vuoden vankeus vastaa tapon rangaistusta eikä Kavoniuksen teko ole rikos lainkaan. Sen sijaan Kavonius on rikosten uhri. Esimerkiksi törkeästä lapsenraiskauksesta on Suomessa määrätty vuosi 3 kuukautta eikä Kavoniuksen kuulu totuuden kertomisesta joutua vangituksi jo etukäteen ja milloinkaan eikä mitään syytteitä ja rangaistusvaatimuksia tällä näytöllä ole saanut Kavoniukseen kohdistettuna toteuttaa. 

Muropaketti-viestittelijän Kortelaisen rikokset on kuulunut syyttää Kavoniukseen kohdistettuna törkeänä kunnianloukkauksena ja osana Ruohosten, Ritvasen, heidän asiamiestensä, Suokkaan, Peltolan, Leppäsen ja noin 120 muun henkilön Kavoniukseen kohdistamastaan rikollisuudesta. Lista näistä kunnianloukkausten toteuttajista on ollut Kavoniuksen Jasper Uskille 22.4.2022 toimittamassa rikosilmoituksessa ja 5.1-28.3.2022 rikosilmoituksissa, joissa oli täysi näyttö.

”Rikoksesta epäiltynä” Tapio Mäkisen ja Mats Sjöholmin salaaman syyttämättä jättämispäätöksen vastaisesti

Poliisi Satu Yli-Hirvelä pyysi anteeksi, että tutkinnanjohtaja Mats Sjöholm ja Tapio Mäkinen olivat jättäneet ilmoittamatta Mäkisen tutkinnantapoista, joilla Jaana Kavoniukseen kohdistettu rikosepäily oli lopetettu. Tapio Mäkisen ja Mats Sjöholmin laiminlyöntien vuoksi Jaana Kavonius oli Yli-Hirvelän kuulusteluissa viikon senkin jälkeen, kun edes Mäkisen ja Sjöholmin päätösten perusteella mitään Kavoniuksen rikosta ei ollut olemassa. Yi-Hirvelä oli rehellinen poliisi, joka oli esimiestensä pakottamana ja esimiesten rikoksista tietämättömänä pakotettu näiden lavastusten kuulusteluiden yhdeksi toteuttajaksi. Sen sijaan Taina Äijälä, Simo Mamia, Niina Heikkilä ja kaikki verkoston virkarikosten toteuttaja nauttivat kiduttaessaan rikoksillaan syytöntä uhriaan Kavoniusta ”pikakuulusteluillaan”. 

Mäkinen laati 15.6.2023 poliisien valheellisen vastauksen ja kaikki lavastajat jättivät vastaamatta valheitaan koskeviin kysymyksiin jatkaakseen rikolliseen valehteluun perustuvaa lavastusta

Mäkisen johdolla kopla laati tahallaan 15.6.2022 valheellisen vastauksen, jossa salailivat tahallaan taustalla lavastuksia toteuttaneiden syyttäjien Mika Mäkelän ja Annukka Juntusen nimiä. Kaikki lavastajat valehtelivat tutkinnantappopäätöksissään, 15.6.2022 vastauksessa ja Marko Savolaisen kanssa lavastuksia varten sovitussa 24.3.2023 kirjeeseen laadittua tekaistua ”Juhonkatu 12 tappelua” koskevassa vastauksessa. He jättivät tahallaan vastaamatta:

  1. Kavoniuksen 28.7.2022 Mäkiselle, Äijälälle ja muille lavastajille laatimaan kysymykseen.
  2. Kavoniuksen 11.1.2023 Mäkiselle laatimiin kysymyksiin hänen 18.5.2022 tutkinnantappopäätöksensä valheisiin ja ”tutkinnanjohtajaa” koskeviin kysymyksiin.
  3. Kavoniuksen Savolaiselle 14.4.2023 Savolaisen 24.3.2023 valehtelua koskeviin kysymyksiin.
  4. 
Mihinkään kysymyksiin ei ole koskaan vastattu yhtään mitään, ja he kaikki tiesivät toteuttavansa törkeä rikosta, valehtelevansa rikostensa toteuttamiseksi ja lavastavansa täysin syytöntä valtavalle rikosmäärällä alistamaansa uhria vankilaan syyttömänä.

Vainotun Kavoniuksen lavastaminen vainoajaksi VarsKäO:n pöytäkirjausten ja muiden oikeiden tietojen vastaisesti 

Ruohoset, Ritvanen, Kroneld ja Havia valehtelivat oikeudessa ja väärissä ilmiannoissaan, että

  1. Ruohosten ja Ritvasen kuuleminen käräjäoikeudessa olisi muka estynyt Kavoniuksen heihin muka kohdistaman vainoamisen takia. 
  2. Heillä on ”tunne”, että Kavonius vainoaisi heitä kaikkialla, vaikka Kavonius ei ole vainonnut heitä missään eikä heidän vainoamisväitteisiinsä liittynyt mitään todisteita eikä sellaisten tuntemusten perusteella ole tietenkään saanut Kavoniukseen rikosepäilyä, kuulusteluja syytteitä ja pakkokeinoja kohdistaa.

Kavonius toimitti poliiseille, syyttäjille ja Länsi-Uudenmaan KäO:lle kopion Varsinais-Suomen käräjäoikeuden pöytäkirjasta, josta ilmenee, että Kavonius on kuultu etänä Lohjalta, Juha Ruohonen on ollut paikalla kaikissa valmisteluistunnossa Turussa, osassa istunnoissa on ollut paikalla ainakin Lauri Ruohonen ja Jukka Ritvanen oli paikalla kaikissa pääkäsittelyn istunnoissa VarsKäO:ssa, Juha ja Susanna Ruohonen olivat paikalla (Juha Ruohonen jokaisessa istunnossa häiriköimässä ja uhkailemassa) Turun hovioikeudessa eikä Kavonius ole vainonnut heitä missään. 

VarsKäO:n pöytäkirjaan ja oikeuden päätöksiin oli kirjoitettu heidän itse luopuneen 6.4.2021 omasta kuulemisestaan ja kaikista henkilötodistajista ja itse kertoneen todelliseksi syyksi sen, että toimittivat muka ”unohtuneen” sellaisen kirjallisen todisteen, jossa Elisa Palonen videoituna kehuu Ruohosia, ja että tämä Elisan oma kertomus sitten korvaisi kaiken heidän henkilötodistelunsa.

Turun hovioikeudessa on 15.11.2022 ja 28.8.2023 pääkäsittelyn alkaessa uudestaan tehty päätös, että heidän vasta hovioikeudessa esittämää kuulemisvaatimustaan ja mitään uusiksi todisteiksi väittämiään aineistoja ei hyväksytä, koska väitteet vainoamisesta eivät pidä paikkansa, heidän oma henkilökuulemisesta luopuminen on pöytäkirjattu eikä heillä ollut mitään syytä esittää todistelua miltään osin vasta hovioikeudessa, ja koska kuulemisesta luopuminen ei johdu vainoamisesta.

Vaikka on täysin selvää, että he ovat vainonneet Kavoniusta ja pöytäkirjaan on kirjattu, että heidän omasta kuulemisestaan luopuminen ja henkilötodistajien nimeämättömyys ei missään vaiheessa johtunut Kavoniuksesta, heidän rikoskumppaneinaan toimivat poliisit ja syyttäjät ja Kavoniuksen aiheettomasti vanginneet ovat tahallaan syyttämässä Kavoniusta vainoamisesta ilman vainoamisrikosta, vanginneet hänet tahallaan syyttömänä olemattomista rikoksista ja tosiasiallisena valtavan sadistisen rikosmäärän uhrina sellaisille rikoksille saman verkoston tutkinnantapoilla alistettuna, kohdistaneet Kavoniuksiin ja Totuuspuolueen jäseniin kotietsintöjä, etsintäkuuluttaneet syyttömän Totuuspuolueen johtajan olemattomista rikoksista, levittäneet lavastettuja syytteitä, etsintäkuulutus- ja vangitsemisuutisia maineen pilaamiseksi ja tahallaan ajavat syytettä olemattomista vainoamisrikoksista ja tosiasiallisten törkeiden kunnianloukkausten rikoksen uhrin asemassa yrittävät lavastaa Kavoniuksen vankilaan yli 5 vuodeksi muka törkeistä kunnianloukkauksista ja vainoamisesta täysin selvän näytön vastaisesti ja estämällä sen näytön käsittelyn esitutkinnassa, syyteharkinnassa, kaikissa vangitsemiskäsittelyissä ja syyttäjien, Huldenin ja Mujusen sopimissa kotietsinnöissä ja etsintäkuulutuksissa.

Vainoamiseksi säädetään teko, jossa rikoksentekijä vainoamistarkoituksessa seurailee kohdettaan. Kavonius ei ole seurannut näistä rikollisista ketään, mutta hänellä on toisaalta oikeus seurata itseensä kohdistuvan rikoksen etenemistä ja valtakirjan perusteella ja todistajana estää heidän ja virkamafian rikoksen jatkaminen Palosen omaisiin ja Walliniin kohdistetussa heidän rikoksessaan ja toteuttamalla perustuslain 12 §:n 2 momentin säätämällä oikeudella laillista julkaisutoimintaa. 

Kavoniukselle syytteet lavastaneet ja hänet vanginneet valehtelevat totuuden kertomista omasta rikollisuudestaan ja sitä paljastusta koskevia Jaanalla on asiaa -ohjelmia ja virkamafia-sivujani vainoamiseksi, vaikka heidän omat tekonsa ovat täysin kiellettyä perustuslain vastaisen ennakkosensuurin toteuttamista rikollisessa tarkoituksessa, täysin sairasta sadistista viranomaisvainoa, RL 15:9 §:n rikollisuutta, ”asianomistajiksi” valehdeltujen vainoamis- petos-, väkivalta-, raiskaus- ja muuta törkeää rikollisuutta. 

Lisäksi sama kopla on sopinut rikoskumppaneina, että Kavoniukselle lavastetaan täysin tekaistua vainoamistuomiota asianumeroilla R 23/4516 ja R 23/4811 myös hänen lastaan Marttia vuosikausia koulussa ja kerhossa pahoinpidelleiden ja vainonneiden lasten, heidän vanhempiensa ja virkamiesten kunnianloukkauksista ja vainoamisesta, vaikka he ovat vainonneet Kavoniusta väärillä ilmiannoillaan, kuulustelleet olemattomista rikoksista, alistaneet syytelavastuksillaan ja tutkinnantapoillaan täysin sadistiselle rikollisuudelle ja täysin poikkeavalle satojentuhansien rikosten määrälle ja kaikki heidän rikoksiaan koskevat faktat Kavoniuksen kirjelmissäni, rikosilmoituksissa, oikeudenkäyntiasiakirjoissa ja julkaisuissa perustuvat todisteisiin ja ovat oikeita. Kavoniuksen teoistani vainoamisrikoksen ja minkään muunkaan rikoksen teonkuvaus ei täyty millään perusteella.  

Valheelliset heidän Kavoniukseen kohdistamansa vainoamisväitteet on kuulunut tutkia ja syyttää väärinä ilmiantoina, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisena, törkeinä kunnianloukkauksina ja lisäksi häneen, oikeuslaitokseen, esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisiin ja Palosen omaisiin ja asiamieheensä kohdistettuna törkeänä petoksena sekä Palosen omaisiin kohdistettuna törkeänä kiristysrikoksena, jossa heitä kiristettiin luopumaan todistajastaan Jaana Kavoniuksesta näiden jatkuvien rikosväitteiden kohteeksi lavastamisella.

VarsKäO:n pöytäkirjasta ja VarsKäO:n 5.11.2020 ja 4.6.2021 ratkaisuista, Turun HO:n 15.11.2021 ja 6.10.2023 ratkaisuista ja KKO:n 19.6.2024 ratkaisuista suoraan näkyy, että heidän kuulemisensa ei estynyt heidän väittämänsä vainoamisen vuoksi. Silti Kavonius ei ole saanut näin selvällä näytöllä heitä vastuuseen vääristä ilmiannoista ja törkeistä petoksista, vaan hänet on näytön vastaisesti lavastettu vainoamissyytetyksi tosiasiallisena vainon kohteena ja syyttömänä vangituksi. Kavoniukseen, Walliniin ja Palosiin kohdistettu rikollisuus, todisteena olleisiin oikeuden päätöksiin nähden käänteinen lavastus ja kultin ja sen asiamiesten rikosten tutkinnan tahallinen estäminen johtuu juuri siitä tosiasiasta, että Kavoniuksen paljastama kultti on soluttautunut poliisi- ja syyttäjäorganisaatioon ja ne järjestäytyneenä rikollisryhmittymänä toteuttavat yhdessä tahallaan näitä törkeitä rikoksia.

Rikoksista tekee poikkeuksellisen törkeän myös se, että he jatkoivat niitä yhdessä, vaikka myös hovioikeus on päätöksellään hylännyt kaikki heidän vainoamistarinansa ja hylännyt heidän kuulemisvaatimuksensa, jonka he esittivät vaatimalla kuulemistaan ensivaiheessa hovioikeudessa valheelliseen vainoamistarinaan perustuneena.

He olivat omilla rikoksilla aiheuttanut tilanteen, että heitä ei saatu kuultua normaalitavalla käräjäoikeusvaiheessa lainkaan ja vielä törkeämpää on, että Kroneld päämiehineen siviiliriidassa valehtelivat 31.8.2021 ja sitä ennen 18.8.2021 yhdessä laativat samoilla väärillä tiedoilla Kavoniusta vastaan ”tietosuojarikosta” ja ”vainoamista” koskevat tahalliset perättömät ilmiannot täysin selvien VarsKäO:n ja HO:n pöytäkirjojen ja 5.11.2020, 4.6.2021 päätösten vastaisesti. He ovat jatkaneet vääriä ilmiantojaan HO:n käsittelyratkaisujen, HO:n tuomarien suullisessa pääkäsittelyssä uudelleen perättömäksi toteamien vainoamisväitteiden kumoamisen ja 6.10.2023 päätöksen jälkeen ja aiheuttaneet törkeillä rikoksillaan tahallaan Länsi-Uudenmaan KäO:ssa asianumerolla R 23/1220 vireille laitetut täysin perusteettomat, heidän väärien ilmiantojensa väärillä tiedoilla lavastetut syytteet Kavoniukselle, laajan häpäisevän uutisoinnin, maanpakolaisuuden, turvapaikassa asumistarpeen, kaksi perusteetonta syyttömään kohdistettua laitonta vangitsemista laillisen esteen aikana, etsintäkuulutuksia ja useisiin sivullisiin kohdistettuja kotietsintöjä.

Kroneld valehtelee päämiestensä kanssa hovioikeudelle 31.8.2021 laatimassaan kirjelmässä, että Kavonius olisi painostanut todistajia, vaikka kaikki kantajaosapuolen todistajat on kuultu ja he ovat kertoneet, että heitä ei ole painostettu. Lisäksi Ruohoset ja Ritvanen eivät ole kertaakaan nimenneet ainoatakaan todistajaa ja estäneet itse jopa omat kuulemisensa, joten Kavoniuksella ei ole ollut teoreettistakaan mahdollisuutta uhkailla olemattomia todistajia eikä Kavoniuksella ole aavistustakaan, keitä he edes väittävät todistajakseen, koska ketään he eivät nimenneet koskaan. Kirjelmissään oikeudelle sekä poliisille ja syyttäjille laatimissaan väärissä ilmiannoissaan he ovat myös valehdelleet, että Ruohoset ja Ritvanen eivät olisi pystyneet tulemaan paikalle käräjäoikeuteen ja salanneet, että Juha Ruohonen oli henkilökohtaisesti paikalla kaikissa valmistelun istunnoissa ja Ritvanen aina paikalla pääkäsittelyn istunnoissa, Myös Lauri ja Susanna Ruohonen olivat osassa istuntoja paikalla henkilökohtaisesti eli kaikissa valmisteluistunnossa ja pääkäsittelyssä jokaisena päivänä heitä oli paikalla KäO:ssa ja HO:ssa ja aina mahdollisuus olla kaikilla paikalla. Kavoniukseen Kroneld päämiehineen kohdistivat perättömät rikosilmoitukset kiistämällä olleensa paikalla. 

Hovioikeuden tuomarit ovat joutuneet useita kertoja huomauttamaan Kroneldille, Ruohosille ja Ritvaselle että heidän ei kuulu jatkaa perättömiä vainoamisväitteitä, koska väitteet on moneen kertaan hylätty ja VarsKäO:n pöytäkirjasta näkyy, että heidän kuulemisensa esteet eivät lainkaan johdu Kavoniuksesta, vaan pöytäkirjatusta syystä, kun itse ilmoittivat kuulemisensa ”tarpeettomaksi”. Siviiliriidan totuusvelvoitteen rikkominen on ollut vuosien ajan tahallista 

Vainoamisen kriteerit eivät täyty Kavoniuksen teossa ja vainoamissyyte perustuu vääriin faktoihin

RL 25:7a §: ” Joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Kavonius ei ole tarkkaillut ja seuraillut ketään missään eikä ”oikeudettomasti” kirjoittanut mitään, vaan käyttänyt oikeudenkäymiskaaressa säädettyä kanne- ja muutoksenhaku-oikeuttaan, JulkL:ssa, laissa oikeudenkäynnin julkisuudessa yleisissä tuomioistuimissa, tietosuoja-asetuksessa ja aiemmassa HetiL:ssa säädettyjä oikeuksiaan, rekisteröidyn tarkastusoikeutta, ROL 1:14 §:n, EIS 13 artiklan ja PL 118 §:n säätämiä oikeuksiaan ja PL 12 § 2 momentin ja EIS 10 artiklan säätämiä oikeuksia lakiin perustuvasti, oikeilla faktoilla ja oikeilla tiedoilla, puolustautuakseen törkeältä rikollisuudelta ja korjatakseen Baarmanin, Saksan, Kempin, Ruohosten ja Ritvasen kultin, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan ja valtavan viranomaisrikollisten verkoston hänelle, lapsilleen, Wallinille ja Elisa Palosen omaisille aiheutettuja valtavia vahinkoja. Kaikista Kavoniuksen esittämistä tiedoista on täysi näyttö. Sen käsittely on estetty rikosten toteuttamiseksi.

Turun hovioikeuden päätöksellä 15.11.2022 on hylätty Ruohosten, Ritvasen ja Kroneldin ”uusi todistelu” ja kuulemisvaatimus, joka perustui heidän väitteeseensä, että Kavonius olisi vainonnut heitä. Kuulemisen he estivät itse ja se heidän esittämänsä oikea syy (toimittivat todisteeksi Elisalla äänittämänsä vanhan videon) mainitaan VarsKäO:n pöytäkirjassa. 

Vangitseminen ja kiellettyjen rangaistusten käyttäminen on vainoamista. Syyttömän vangitseminen, syyttäminen, kiellettyjen rangaistusten kohdistaminen ylisuurina kohtuuttomina EIT:n kieltämillä vankeusrangaistuksina Kavoniukseen olemattomista rikoksista valtavalle rikosmäärälle alistettuna ja omaisuudeltaan Peltolan, Baarmanin, Saksan, Henrikssonin, Mäkisen, LähiTapiolan, LP Vahinkosaneerauksen ja Jani Jormanaisen rikoksilla ryöstettynä on Geneven pakolaissopimuksessa säädettyä vainoamista ja vainoilla on poliittinen peruste. Vangitsemisella on estetty poliittisen mielipiteen esittäminen. Rikoksilta puolustautuminen ei ole vainoamista Kavoniuksen tekona, mutta hän on vainottu ja lavastajiensa vainoama.

Rokoterikollisuuden totuuden estämiseksi vangitseminen 

Kavonius on vangittu niiden todisteiden ja tosiasioiden käsittelyn estämiseksi, jotka koskevat rokoterikollisuutta, koronarokotteilla toteutettua perus- ja ihmisoikeuksien loukkausta, kokeellisten injektioiden yhteyttä valtavaan ylikuolleisuuteen. 

Kavoniuksen mitkään tiedot eivät ole vääriä, vaan Niinistö, kaikki THL:n ja Tampereen rokotetutkimuskeskus, valtiojohto, perustuslakivaliokunta, Soten pakkopiikitysten toteuttajat ovat vastuussa rokotehaitoista, kuolemista ja kaikki rokotuksen haitat ja kuolemat tulee selvittää sillä näytöllä, jonka Kavonius toimitti todisteeksi ja jonka julkaisu ei ole rikos, mutta tietojen julkaisun väittäminen Kavoniuksen rikokseksi ja vangitsemisperusteeksi on globaalin rikollisuuden ja valtiojohdon, poliisien, syyttäjien ja mRna-injektion ominaisuuksista tahallaan valehdelleiden ja siitä rahastaneiden rikos. Kavonius jättää samaan aikaan 20.1.2025 koronarokoterikollisuutta ja kansanmurhia koskeva rikosilmoituksen, joiden rikosten peittely on Kavoniukseen syyttömän kohdistettujen syytteiden, vangitsemisten, etsintäkuulutusten ja vankilaan lavastamisen motiivi, jossa ”esimerkinomaisia” tekaistuja kunnianloukkaustuomioita lavastamassa ja käskyttämässä ovat Sauli Niinistö, Ari-Pekka Koivisto, Jukka Rappe, Tapio Mäkinen, Annukka Juntunen, Heikki Kohijoki ja Mika Mäkelä. 

Myös saksalainen juristi Reiner Fuellmich on lavastettu vankilaan ja pidetty yli vuosi jo vangittuna rokoterikollisuuden toteuttajien hankkeena totuuden kertomisen estämiseksi. Rokoterikollisuuden tosiasiat on kuvattu 22.1.2025 Kavoniuksen rikosilmoituksessa nro 6.   

Olemattomasta ”muusta teosta” valehtelu vangitsemisvaatimuksissa ja 8.4.2024 rikoskumppani Simo Kolehmaisen ym. 8.4.2024 päätöksessä kielletyn ennakkosensuurin toteuttamiseksi vangitsemisella 

Rikoskumppaneina toimivat törkeän vapaudenriiston toteuttajat Mäkelä, Juntunen, Kohijoki, Kolehmainen, Pörsti ja Sjöblom valehtelivat tahallaan 10.4.2024 vangitsemispäätöksessä epämääräisellä tavalla olemattomasta ”muusta teosta” kielletyn ennakkosensuurin toteuttamiseksi laittomalla vangitsemisella.

”Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.” (Perustuslaki 12 §) 

Kavoniuksella ei näytöllisesti mitään muuta tekoa kuin sananvapauden käyttö. Teot, joita syytetään nimikkeillä ”törkeä kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaava tiedonlevitys ja vainoaminen” on toteutettu kirjoittamalla ja lausumalla. Fyysistä vainoamista ei ole ja vainoamiseksi on syytteissä määritelty toistuva viestintä ja väitetty sitä tiedoiltaan vääräksi viesteissä mukana olleiden todisteiden vastaisesti, vaikka ne todistavat Kavoniuksen tiedot oikeiksi. 

Kun Jaana Kavoniuksen syytetyistä teoista poistetaan syyttäjien tekemät normatiiviset luonnehdinnat (normatiiviset nimittelyt ja kuorrutukset), voidaan havaita se, mitä Jaana Kavonius on tosiasiallisesti tehnyt: tosiasiallisina tekoina ovat julkisten lausumien esittäminen joistakin henkilöistä ja tapahtumista.  Muita todellisia tekoja tässä asiassa ei ole.  

Syyttäjät ja muut vangitsijat ovat valinneet sananvapautta käyttäneen henkilön vaientamiseksi pitkällä EIT:n Suomelle langettavissa ratkaisuissa kieltämällä vankeusrangaistuksella normatiiviseksi kuorrutukseksi nimikkeet: Kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen sekä vainoaminen. 

  1. Kunnianloukkaukseksi syyttäjät ovat kuorruttaneet ja nimittäneet sananvapauden käyttöä, kun joku tai jotkut ovat kokeneet lausumat itseään loukkaaviksi. 
  2. Vainoamiseksi syyttäjien nimittelyssä sananvapauden käyttöä on puolestaan kutsuttu silloin, kun samoja henkilöitä koskevia lausumia on useita ja lausumisen kohteet ovat olleet itsekin mukana vastaanottamassa massasähköpostitettuja lausumia
  3. Toisaalta ei ole edes väitetty, että jakelussa olisi vääriä henkilöitä. Jakelu on kohdistettu niille, joilla on ollut esim. toimintavelvollisuus Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistetun rikollisuuden lopettamiseksi. 
  4. Vangitsemisperusteena 22.3.2024 on käytetty ”internetissä esiintyminen” (siis sinänsä laajasti ja kokonaan) ja ”kirjoittaminen eri osoitteisiin” eivätkä vangitsemisperusteena käytetyt teot ole rikoksia lainkaan.
  5. Myöskään kuudessa paikantamiseen käytetyssä salaisissa televalvontapäätöksissä ei ole mitään rikosnimikettä eikä mitään rikoksen teonkuvauksen täyttävää yhtään tekoa ja silti on puututtu vakavalla tavalla Kavoniuksen EIS 8 artiklan ja PL 10 §:n säätämään yksityiselämän suojaan ja vapauteen yksilönä ja syytetyt ovat näitä kaikkia rikoksia Kavoniukseen kohdistettuna aiheuttaneet. 
  6. Sananvapauden käyttö on yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä syytettyjen mielestä puolestaan silloin, kun heidän ja rikoskumppaneina lavastavien syyttäjien ja vangitsijoiden mielestä Jaana Kavoniuksen olisi pitänyt vaieta tietämistään tapahtumista ja teoista, jotka syyttäjät ovat nimittäneet yksityiselämäksi.

Erilaisista normatiivisista nimityksistä huolimatta kaikki teot ovat kirjallisesti tai suullisesti tehtyjä lausumia erilaisista henkilöistä ja tapahtumista. Kavoniuksen toimittamia todisteita ja julkaisuoikeuden laillisia perusteita (rikollisuuden paljastaminen yhteiskunnallisesti merkittävällä tavalla) ei ole huomioitu lainkaan. 

Vangitsemista on perusteltu sillä, että on olemassa jatkamisvaara. Kun normatiivinen kuorrutus poistetaan, niin faktisesti on kyse siitä, että syyttäjät vaativat ennakolta vangitsemisella estämään Jaana Kavoniusta antamasta lausumia julkisesti, siis he avoimesti ovat myöntäneet tavoittelevansa ennakkosensuuria. Jaana Kavoniuksen tulevien lausumien estämiseen syyttäjät käyttävät jatkamisvaaran käsitettä. Tässä tapauksessa ”jatkamisvaaran eliminointi” tarkoittaa täysin selkeästi ja yksiselitteisesti perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksessa kielletyn ennakkosensuurin toteuttamista.

Pintanaarmuista valehtelu vangitsemisessa ja mielisairaaksi valehtelijaksi hulluksi leimaaminen syytettyjen nettikirjoittelussa ja väärissä ilmiannoissa lääketieteellisen näytön vastaisesti ylittää harkintavallan

Kavoniukseen 11.12.2019 kohdistetun väkivaltarikoksen pintanaarmuista valehtelu on vangitsemispäätöksissä tahallista. Missään Kavoniuksen todisteeksi toimittamassa lääkärinlausunnossa ja lääketieteellisessä materiaalissa ei ole syyttäjien ja vangitsijoiden valehtelemaa ”pintanaarmu”-diagnoosia. Rikosten ja valehtelunsa toteuttamiseksi verkoston rikolliset ovat salailleet 5 vuotta hätäkeskusäänitteitä, joita ilmenee aivovammadiagnoosiin sopiva tajuttomuus kaksi kertaa ajalla 17:59-18:30 ja partio on kirjannut rikoksen törkeäksi eikä perusmuotoiseksi väkivaltarikokseksi. Väkivallassa on käytetty jotain hakkausvälinettä, jonka jäljet näkyvät Kavoniuksen selässä ensiavussa otetuissa valokuvissa ja diagnoosina ovat ruhjeet selässä ja raajoissa ja muita väkivallan jälkiä kasvoissa.

Syytetyt ovat virkamiesten ohella leimanneet Kavoniuksen mielisairaaksi ja valehtelijaksi. Poliisi on 7.8.2024 myöntänyt, että kaikki Kavoniuksen tiedot olivat oikeita ja PoHan Savolainen ja kymmenet virkamiehet ja syytetyt sopivat valheistaan keskenään leimatakseen Kavoniuksen mielisairaaksi tarinoitsijaksi ja valehtelijaksi.

Rikosten uhrin Kavoniuksen vangitseminen ja yli 5 vuoden kielletyn vankeusrangaistuksen ajaminen syytelavastuksina ”vähäisestä sakotettavasta teosta” rikosten uhriin kohdistettuna

Kavonius on näytöllisesti rikosten uhri. Häneen kohdistetaan rikosten toteuttajien sopimilla törkeillä rikoksilla syyttömään kohdistetut syytteet, vangitseminen olemattomista rikoksista ja EIT:n kieltämä yli 5 vuoden vankeus samasta rikosnimikkeestä väitetysti törkeästä kunnianloukkauksesta, kunnianloukkauksesta ja vainoamisesta eli samoista rikosnimikkeistä, joka on Tapio Mäkisen ja Rappen tutkinnantappopäätöksillä 12.5.20-13.5.2023, 18.5.2022 ja 31.5.2023 määritelty ”vähäiseksi sakotettavaksi” Ruohosten, Ritvasen, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan, Kortelaisen, Lohjan virkamiesten, Baarmanin, Saksan, Kempin ja tuhansien loukkaajien törkeissä viesteissä, kun  kohdistettiin Kavoniukseen.

Kavoniuksen nimen perusteella samaan rikosnimikkeeseen sovelletaan tahallaan yli 5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta Juntusen, Kohijoen, Mäkelän, Mäkisen, Peltolan, Leppäsen ja Ruohosten Kavoniukseen kohdistamissa täysin aiheettomissa syytteissä ja häntä on pidetty 22.3.2024 lukien syyttömänä vangittuna estämällä 10 vuoden ajan todistelu siitä, että hänen kaikki tietonsa ovat oikeita, hän on törkeiden rikosten uhri ja Peltolan, Leppäsen, Ruohosten, Suokkaan, Kortelaisen ja tuhansien Kavoniukseen rikoksia kohdistaneiden rikollisten tiedot ovat törkeitä kunnianloukkauksia, törkeitä petos-, virka-, väärennys- ja tuhotyörikoksia ja laittomia uhkauksia, joissa kehotetaan Kavoniuksen raiskaamiseen, tappamiseen ja hakkaamiseen ja samalle väkivallalle huorittelulle alistettiin Anne Vapa, joka tiedottaa virkamafian rikoksista ja auttaa syyttömän Kavoniuksen vapauttamisessa. 

Valtakunnansyyttäjänvirastosta johdettu virkamafian lavastusrikollisuus ”Rappen nuoteilla”

Valtakunnansyyttäjänvirasto on vuosia johtanut, toteuttanut ja peitellyt ammattimaista rikollisuutta, jossa virkatehtäviä käytetään törkeän rikollisuuden toteutukseen ja rikoshyötyjen hankintaan. Sitä kutsutaan virkamafiaksi. Virkamafia lavastaa tahallaan syyttömiä ihmisiä vankilaan ja estää verkoston törkeiden rikosten tutkinnat, syytteet ja tuomiot. Virkamafia on toiminut Suomessa varmuudella yli 30 vuotta. Lakimies Jaana Kavonius keräsi todisteet virkamafian rikoksista vuodesta 1992 ja perusti Totuuspuolueen 26.4.2023 virkamafian lopettamiseksi. 

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on vuosikymmeniä johtanut virkamafiaa, jonka rikollisuuttaTotuuspuolueen johtaja lakimies Kavonius paljastaa. Virkamafia yritti ensin vaientaa Kavoniuksen hakkauttamalla sairaalakuntoon ja uhkaamalla murhaamisella. Kavonius jatkoi rohkeasti todisteiden julkistamista. Siitä syystä verkosto käynnisti hankkeen Kavoniuksen vaientamiseksi vankilalla lavastaakseen hänet syyttömänä vuosiksi vankilaan. Rappe ja muut verkoston rikolliset ovat vanginneet syyttömän totuudenkertojan Jaana Kavoniuksen poissaolevana 9 kertaa pysyäkseen itse vankilan ulkopuolella. Kaikki Kavoniukseen kohdistetut syytteet ja vangitsemispäätökset on toteutettu estämällä kokonaan Kavoniuksen todistelu.  

Rappe oli lavastamassa myös Anneli Auerin ja Jens Kukan vankilaan yli 17 vuodeksi ja lavastaa parhaillaan Jaana Kavoniukselle, Mikko, Marko ja Anne Vapalle vankeustuomioita poliittisena vainona sananvapauden estämiseksi. He ovat vain murto-osa lavastaja-Rappen uhreista. Rappen kanssa virkamafian valtavaa rikollisuutta toteuttavat valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka KoivistoOuti Pyykkönen, sadat tuomarit, poliisit, syyttäjät ja virkamiehet. Virkamafia on hankkinut miljardien rikoshyötyjä tietyille asianajajille, LähiTapiolalle, Juha Ruohosen kultille, lääketeollisuudelle ja petosverkostoille. Tältä mafialta ei ole Suomessa suojassa nykyisessä tilanteessa kukaan.  Rappe verkostoineen alistaa 31.5.2023 päätöksillään raiskauksille ja muille rikoksille kaikki koronarokotuksesta kieltäytyneet ja Totuus-nimisen puolueen johtajan Jaana Kavoniuksen, joka kertoo totuuksia Rappen ja hänen virkamafiansa rikoksista ja Vapat samalla poliittisella perusteella. Rappen johdolla virkamafia alistaa päätöksensä kohteet raiskauksille terveydentilan ja poliittisen mielipiteen perusteella. Rappe, Mäkinen, Juntunen, Kohijoki, Mäkelä, Koivisto, Pyykkönen ja kaikki LIITE 1-4 asiakirjoissa yksilöidyt ovat mukana verkoston lainvastaisten päätösten, tekojen, laiminlyöntien ja valtavien rikoshyötyjen hankinnassa.

Poliisi Markku Kukon kirjallisen tunnustuksen vastainen Kavoniuksen ja syyttäminen, vangitseminen ja lavastaminen 

Rikollisen poliisin Markku Kukon (ainut) laillinen päätös 4.11.2022 on tunnustus, jossa hän itse toteaa asianomistajasyytteen ajamisen oikeudeksi eikä rikokseksi samaan aikaan, kun esteelliset syyttäjät lavastivat kuulusteluja Ruohosten ja Ritvasen väärillä ilmiannoilla myös ”asianomistajasyytteesi on rikoksesi”-kuulusteluilla ja asian R 23/1220 lavastuksina määrittelemällä rikoslain, EIS:n ja PL:n kieltojen vastaisesti muiden valheellisten tutkinnantappojen avulla valehtelemalla asian R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516,  R 23/4811 ja R 22/2444 lavastuksissa ”rikokseksi” juuri asianomistaja syytteen ajamisen, kanteet, valitukset, rikosilmoitukset ja lastensuojeluilmoitukset, vaikka ne ovat Kavoniuksen ja Wallinin oikeilla tiedoilla laatimia oikeussuojakeinoja. 

Kukon 4.11.2022 ja 9.5.2023 päätökset ovat kirjallinen tunnustus siitä, että asian R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811 syytteitä ja pakkokeinoja toteutetaan olemattomista Kavoniuksen teoista ja Wallin 26.1.2024 tuomittiin olemattomista rikoksista, joista syyttäjältä puuttuu syyteoikeus. Kavoniuksen ja Wallinin asiaomistajasyytteissä kuvattujen todellisten rikosten valehtelu ”kunnian” suojaamaksi oikeudeksi, ”siviiliriita-asioiksi” ja Kavoniuksen vangitseminen asianomistajasyytteiden ajamisen estämiseksi ja Rankin, Kutvosen, Bymanin, Juntikan, Nurmen, Angervon, Mäkisen ym. toteuttamat asianomistajasyytteiden estämiset ovat törkeitä virkarikoksia.

Syyttäjien, Ruohosten, Ritvasen, Suokkaan, Peltolan, Leppäsen ja muiden lavastajien rikoskumppanuus ja motiivit

Kyse ei ole Kavoniuksen rikoksista, vaan 22.3.2024 vangitsemisvaatimuksen laatimisesta väärillä tiedoilla tahallaan ja siitä rikoksesta sopimisesta Rappen, Juntusen, Mäkelän, Kohijoen, Hiivalan, Rankin ja muiden rikollisten kesken etukäteen ja heidän törkeistä rikoksistaan sitä ennen, sen jälkeen ja parhaillaan. 

Tutkinnantapoilla ja lavastuksilla virkamafia on mahdollistanut kultille, sen asiamiehille ja verkostolle törkeitä rikoksia ja miljoonarikoshyötyjen hankintaa

Syyttäjät ja poliisit ovat tutkinnantapoillaan mahdollistaneet kultille törkeää rikollisuutta ja rikoshyötyjen hankintaa ja siksi määrittelivät kultin raiskaus-, petos- ja muut rikokset tutkinnantapoillaan ”kunnian” ja ”yksityiselämän” suojaamiksi oikeuksiksi lavastaakseen kultin uhrin Kavoniuksen näytön vastaiseksi ”rikolliseksi”.

Varkauksiin, raiskauksiin, kavalluksiin, kouluväkivaltaan ja muihin vastapuolten törkeisiin rikoksiin on sovellettu lakiin perustumatonta ”kunnian suojaa” rikosten uhrin vangitsemiseksivaikka missään asiassa ei ole ollut missään vaiheessa kyse Kavoniuksen rikoksista, vaan 

  1. Peltolan törkeistä huume-, kavallus-, varkaus- väkivaltarikoksista ja varastetun tavaran kaupasta, jota tämä huumerikollinen ja Kavoniusta ampumisella ja 7.7.2021 juuri tällaisella lavastuksella uhannut ammattirikollinen on toteuttanut rikoskumppaneina toimineiden poliisien (mm. Taina Äijälän, Robin Huldenin, Mats Sjöholmin), syyttäjien ja vangitsemisen toteutuneiden virkarikollisten, tutkinnantapojen ja Tapio Mäkisen rikoskumppaneiden avulla Kavoniuksen omaisuutta 10 000 eurolla, mikä on myös hänen palkkionsa näistä rikollisista lavastuksesta Mäkisen hänelle junailemana.
  2. Leppäsen rikoskumppanuudesta ja hänen leviämistään sadoista törkeistä viesteistä ja häirintäsoittoista, jotka ovat selvää vainoamisen rikollisuutta, ja joiden tutkinnat rikoskumppaneina toimineet Rappe ja Tapio Mäkinen estivät näitä lavastusrikoksia varten ja Leppäsen rikoksista etukäteen palkitakseen.
  3. Ruohosen kultin ja asiamiestensä törkeistä rikoksista, joista on täysi näyttö ja kaikki rikokset toteutettu 20 vuotta samojen virkamafian rikoskumppanien tutkinnantapoilla ja oikeuslaitoksessa mm. entisen laamanni Martti Juntikan organisoimana rikollisuutena samojen päätöksissään ammattimaista rikollista valehtelua ja lavastuksia vuosia toteuttaneiden tuomarien mm. Päivi Rankin, Elisa Salpaojan ja muiden rikoskumppanuuksilla.
  4. Virkamafian ja petosverkostojen laajasta rikollisuudesta, jossa tietyt tuomarit, poliisit, syyttäjät, ulosottolaitoksen, AVI:n ja Lohjan kaupungin virkamiehet, asianajajat, LähiTapiolan petosverkosto ja siihen sidoksissa olevat tietyt rikoksista palkkiota saavat lääkärit ja yritykset ja Jani Jormanainen toteuttavat valtavien rikoshyötyjen hankintaa yhdessä ja virkamiehet toimivat kiristys-, kiskonta- ja petosrikollisuudessa   väkivalta- ja muussa rikollisuudessa, ja jonka rikokset Kavonius sai selville ja siksi sen verkoston rikolliset sopivat törkeistä rikoksista, joille hänet alistettiin ja syyttömänä vankilaan lavastuksista.

Juha Ruohosen johdolla kultti ja sen asiamiehet laativat sekä asioiden L 19/12892, S 21/1415 ja S 2023/637 tuomareille ja koko testamenttiriidan ajan kaikissa oikeusasteissa kaikissa kirjelmissään ja lisäksi poliiseille, syyttäjille, pesänselvittäjälle, Palosen omaisille ja useille sivullisille Kavoniusta koskevaa valheellista viestintää, jossa leimasivat Kavoniuksen valehtelevaksi todistajaksi, mielisairaaksi, noidaksi, natsiksi, vainoajaksi ja rikolliseksi ja aiheuttivat rikoksillaan syyttömälle Kavoniukselle syytteet, vangitsemisen ja kiristivät todistajaan ja asiantuntijaan eli Jaana Kavoniukseen ja Walliniin kohdistamillaan rikoksillaan myös Palosen omaisia luopumaan Kavoniuksesta ja Wallinista todistelussaan. 

Hovioikeudessa ja pesänselvityksessä Ruohoset, Ritvanen ja Kroneld levittivät itse aiheuttamaansa Jaana Kavoniukseen kohdistettua lavastettua syytettä, vaikka syytteet ovat salassa pidettäviä ja syyte on syntynyt heidän rikoksiaan todistelu estämällä ja heidän rikostensa tutkinnat estämällä. Heidän tekonsa on törkeä prosessipetos, väärä ilmianto, törkeä petos, salassapitorikos, törkeä kunnianloukkaus, syrjintärikos, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisrikos ja jokainen rikos tehty törkeän petoksen teonkuvauksen tarkoittamassa rikoshyödyn ja rikoshyödyn tarkoituksessa. 

He levittivät KäO:ssa, HO:ssa, KKO:ssa, esitutkinnassa, syyteharkinnassa, pesänselvityksessä, netissä ja Palosen omaisille ja työntekijöille perättömiä väitteitä, joissa väittivät Jaana Kavoniuksen syyttäneen Juha Ruohosta murhaajaksi, ja että Kavonius olisi irtisanottu työtehtävistään mielisairauden vuoksi, ja että tietoja hänen mielisairauksistaan olisi vapaasti saatavissa lausuntoja käräjäoikeuksista. Kavoniuksella ei ole mielisairauksia.

He valehtelivat Jaana Kavoniuksen muka vainonneen Ruohosia ja Ritvasta kaikkialla ja etenkin VarsKäO:ssa siten, että eivät muka olisi pystyneet olemaan paikalla käräjäoikeudessa. VarsKäO:n pöytäkirjaan oli merkitty heidän rikostensa ja valehtelunsa aikana oikeat tiedot siitä, että he itse luopuivat omasta kuulemisestaan väittämällä sitä tarpeettomaksi sen jälkeen, kun Havia, Ruohoset ja Ritvanen olivat prekluusion jälkeen eli määräaikaan nähden myöhässä nimenneet uudeksi todisteekseen sellaisen yli 10 vuotta vanhan videon, jossa Palonen Juha Ruohosen manipuloimana kehuu Juha Ruohosta. Juha Ruohonen oli KäO:ssa paikalla kaikissa suullisissa valmisteluissa, hänen poikansa Lauri oli paikalla ainakin yhdessä valmistelussa ja Ritvanen oli paikalla kaikissa pääkäsittelyn istunnoissa KäO:ssa. Juha Ruohonen oli paikalla Turun HO:ssa Kroneldin kanssa ja ainakin yhdessä istunnossa oli paikalla myös Susanna Ruohonen. Jaana Kavonius kuultiin KäO:ssa etänä Lohjalta ja HO:ssa etänä salaisesta turvaosoitteesta.  

Turun hovioikeus on kirjallisella päätöksellään asiassa S 21/1415 hylännyt kaikki heidän 31.8.2021 ”uusiksi” todisteikseen väittämänsä aineistot toteamalla, että mikään heidän Jaana Kavoniukseen kohdistamassa väite ei pidä paikkaansa, ja että heidän kuulemisensa estyminen ei johdu Kavoniuksen heihin kohdistamastaan vainoamisesta, vaan heidän oma luopumisensa syy näkyy KäO:n pöytäkirjasta. 

Jaana Kavoniukseen kohdistettiin rikoksesta epäiltynä kuulusteluja, ja hän on joutunut syytetyksi vainoamisesta perusteettomasti noiden väärien tietojen perusteella, ja koska ”vainoamista” on määritelty poliisissa toimivien kultin rikoskumppanien Aleksi Sulkon, Taina Äijälän, Jari Riialin, Niina Heikkilän, Robin Huldenin, Mats Sjöholmin ym. toteuttamilla lainvastaisissa kuulusteluissa teonkuvauksista irrotettuna ja käynnistetty verkoston sopimia rikostutkintoja sellaisten Ruohosten rikosilmoitusten perusteella, jossa he väittävät, että heillä on ”tunne”, että Kavonius vainoaisi heitä ”kaikkialla”, vaikka sellaisella väitteellä ei ole saanut Kavoniusta kuulustella, häneen rikosepäilyä kohdistaa, esitutkintaa käynnistää eikä syytettä nostaa. 

Samaan aikaan Jaana Kavonius oli Ruohosten, Ritvasen ja heidän rikoskumppaneina toimivan valtavan nettivainoverkoston rikosten kohteena ja Kavoniuksen vakava sydänvika ja epileptiset kohtaukset pahenivat rikollisuuden seurauksena, ja hän on joutunut yli vuoden asumaan kodin ulkopuolella rikoksilta suojautuakseen.

Käräjäoikeudessa Ruohoset ja Ritvanen laativat tahallaan oikeudenkäyntikirjelmän, jossa valehtelivat, että vastaajat olisivat vaatimassa testamentilla 10 % osuutta, vaikka osuus oli heidän tieten 100 %. Ruohoset ja Ritvanen olivat tehneet verotuksen välttämiseksi keinotekoisen järjestelyn säätiöstä, jonka päätösvaltaa käyttäisi Juha Ruohonen, ja jonka avulla Palosen yrityksen varoja olisi tarkoitus ohjata Ruohosten ja Ritvasen haltuun veroja kiertäen. Törkeää petosta tuon säätiökuvion avulla ja testamenttiosuuksista valehtelemalla on toteutettu tahallaan myös sen jälkeen, kun Havia Juha Ruohosen kanssa sopi, että Ruohonen vastaanotti haasteen myös säätiön toimeenpanijan ominaisuudessa. Testamenttiasiakirjan 12.11.2018 perusteella on siis ollut selvää, että vastaajien osuus oli 100 %, he kaikki sen tiesivät sen ja silti valehtelivat tahallaan osuudeksi 10 %. Se on siviiliriidan törkeä petos, jonka toteuttajia ovat kaikki Ruohoset. Ritvanen ja Havia yhdessä.  
Peltolan rikosten motiivi on pitää Mäkisen, Juntusen, Kohijoen ja järjestämä 10.000 euron rikoshyöty ja painostaa Kavonius luopumaan 7.7.2021 rikosilmoituksesta

Asiassa on kyse siitä, että 

  1. Peltola varasti ja kavalsi sekä tuhosi Kavoniuksen omaisuutta 10 000 eurolla ja välttyäkseen korvaus- ja rangaistusvastuulta valehteli esitutkinnassa ja alkoi lavastamaan Kavoniusta pitääkseen rikoshyödyn. Kavoniuksen 2.7-7.7.2021 rikosilmoituksissa kuvataan Peltolan, Leppäsen ja Miko Vainion rikokset, joista kaikista on todisteet. 
  2. Peltola laati vankilaan lavastuksista uhkausviestin 7.7.2021 jo samana yönä, kun Kavonius toimitti poliisille todisteet hänen anastamastaan omaisuudesta.
  3. Peltolan rikoskumppaneina toimivat poliisit Äijälä, Sjöholm, Hulden, Uski, Kari ja syyttäjät Mäkinen, Kohijoki, Juntunen, Mäkelä ja Rappe mahdollistivat törkeää petos-, kiristys-, kavallus-, varkaus-, väkivalta- ja uhkailurikollisuutta hänelle ja koko verkostolle tutkinnantapoillaan.
  4. Mäkinen järjesti Peltolalle 10.000 € rikoshyödyn valheellisilla 7.10.2022 tutkinnantapoillaan palkkioksi Kavoniuksen lavastuksen rikoksista. Mäkinen valehteli 10.000 € rikoshyödyn hankintaa näpistykseksi, vaikka se ei vastaa rikoslain teonkuvausta näpistyksessä, vaan oikeuskäytännössä 8500 € on pidetty rajana tekotavaltaan törkeässä rikollisuudessa.
  5. Kavoniusta on kohdeltu tahallaan syrjivästi kaikessa tutkinnoissa ja tutkinnan estämisessä.

Myös syyttäjien ja Peltolan rikoskumppani Mika Leppänen kertoi 4.4.2021 rikoksensa motiivin

Mika Leppänen kirjoitti useita uhkausviestejä ja soitti kymmeniä häirintäpuheluita huhtikuussa 2021 ja ilmoitti alkavansa tehtailemaan vääriä ilmiöitä ja kostona siitä, että Kavonius ei ottanut häntä Oikeusturvakeskus ry:n hallituksen jäseneksi. Lisäksi hän on 23.7.2021 ja muissa viesteissä on ilmoittanut rikostensa tavoitteena olevan Kavoniuksen vahingoittaminen ja ”varaudu maksamaan” eli ilmoittanut taloudellisen rikoshyödyn hankinnan rikostensa tavoitteeksi. Tämän(kin) selvän näytön vastaisesti Juntunen, Kohijoki, Mäkelä, Mäkinen ja Rappe päätöksissään valehtelivat, että verkoston rikoksista ei olisi sovittu, ja että Leppänen ei muka olisi Kavoniusta vainonnut.

Asian R 23/1383 asianomistajiksi väitettyjen motiivit

Asian R 23/1383 rikoskumppanien Noora Kempin, Pontus Baarmanin, Heikki Saksan,  Tuomas Nurmen, tutkintojen  estäjien, lavastajien ja LähiTapiolan laajan petosverkoston ja virkamafian motiivit liittyvät heidän rikollisen verkostonsa miljoonarikoshyötyjen määrään ja motiivit ovat asian L 15/649, L 16/352, L 17/261 ja L 18/36145 rikoshyödyn pitäminen ja heille kuuluvilta rikos- ja korvausvastuilta välttyminen lavastamalla rikosten uhri vankilaan muka ”kunnianloukkauksista”, vaikka kyse on heidän törkeistä petos-, virka- ja muista rikoksista, jotka Kavonius on viimeksi 7.1.2025 ja 12.1.2025 päivätyissä rikosilmoituksissaan ja korvausvaatimuksissaan yksilöinyt.

Asian R 23/4516 ja R 23/4811 asianomistajiksi väitettyjen motiivit

Asian R 23/4516 yksi asianomistaja Crista Kortelainen kuuluu Terhi Suokkaan, Peltolan, Leppäsen ja Ruohosten nettivainoverkostoon, joka sopi Kavoniuksen maineen pilaamisesta ja vääristä ilmiannoista ja perhe-elämän estämisestä. Asian R 23/4516 ja R 23/4811 muut asianomistajat ovat koulu- ja kerhoväkivallan toteuttajia ja mahdollistajia. Liisa Saarniniemi ilmoitti motiiviksi rikoksille kirjallisesti 17.6-24.6.2021 perättömien lastensuojeluilmoitusten tehtailun, jotta kukaan virkamies, väkivaltainen lapsi vanhempineen ja Lohjan kaupunki eivät joudu vastuuseen laiminlyönneistään (RL 3:3 §:n säätämältä vastuulta välttymisen motiivi lavastuksen rikoksissa)

Lavastusten eteneminen, ajoitusten motiivit, 11.12.2019 väkivaltarikos petosrikoshyötyjen hankinnassa ja Savolaisen 24.3.2023 rikos 27.3.2023 lavastuksiin sovittuna valehteluna 

Asioiden R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811, R 22/2464 ja 5650/R/21969/23 kaikki Jaana Kavoniukseen ja Matti Walliniin väärillä tiedoilla, perusteettomasti kohdistetut syytteet, esitutkinnan, syyteharkinnan, vangitsemisen ja muiden pakkokeinojen lainvastaiset menetelmät, vääristä ilmiannoista, valheellisista tutkinnantappopäätöksistä, lavastuksista ja pelastustoimen laiminlyönnistä sopiminen tulee syyttää ja tuomita Kavoniukseen, hänen lapseensa Marttiin, muihin lapsiinsa, Walliniin, Totuuspuolueeseen, Oikeusturvakeskukseen ja Elisa Palosen omaisiin kohdistettuina törkeinä rikoksina. Kavoniukseen on kohdistettu tekaistut syytteet, vangitsemiset ja kaikki pakkokeinot alla selvitetyillä lavastuksilla (Lavastus1- Lavastus 3).

Lavastus 1

Asian R 23/1383 ”asianomistajat” eivät ole Kavoniuksen kunnianloukkausrikoksen ja muunkaan rikoksen uhreja, vaan poikkeuksellisen törkeiden miljoonapetosrikosten toteuttajia, Kemppi on törkeä virkarikollinen ja he ovat toteuttaneet myös yhdessä salassapitorikokset, väärät ilmiannot ja törkeät perättömät lausumat esitutkinnassa ja kaikilla Kavoniuksen rikolliseksi leimaavilla viesteillä ja lavastuksillaan Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä kunnian loukkauksia ja sopineet jokaisen sadistisen rikoksensa etukäteen.  

Kavonius on lavastettu syytteisiin, vangituksi ja muiden  pakkokeinojen  kohteeksi väärentämällä vuosien ajan hätäkeskuslaitoksen rekisteriä, kirjaamalla sinne olematonta ”Juhonkatu 12” osoitteessa väitetysti ollutta tappelua koskevat väärät tiedot ja sopimalla 24.3.2023 poliisihallituksen lakimiehen Marko Savolaisen kanssa, että Savolainen ja hätäkeskuslaitoksen virkamiehet valehtelevat, että Jaana Kavoniukseen  Kaivoslammenkadun ekojätepisteellä Lohjalla 11.12.2019 kohdistettua väkivaltarikosta ja siihen  liittyviä hätäpuheluita ei olisi olemassa. 

Hätäpuheluita on salattu, oikeita tapahtumia valehdeltu olemattomiksi ja tapahtumaksi ”Juhonkatu 12 tappelu 11.12.2019” tekaistu tapahtuma valehdeltu Marko Savolaisen ja hätäkeskuksen virkamiesten kanssa sovitulla tavalla 24.3.2023 siinä tarkoituksessa, että Kavoniukseen on neljän päivän päästä 27.3.2023 kohdistettu täysin aiheeton lavastettu syyte ”törkeistä kunnianloukkauksista”  ja ”vainoamisesta” asianumeroilla R 23/1110, R 23/1220 ja R 23/1383 ja myöhemmin asianumeroilla R 23/4516 ja R 23/4811 väittämällä Kavoniuksen syyllistyvän kunnianloukkaukseen ja vainoamiseen ”vääriä” tietoja esittämällä ja itseensä ja lapsiinsa kohdistuvista (tosiasiassa oikeista) rikoksista ilmoittamalla, vaikka Kavoniuksen tiedot ovat oikeat ja väkivaltarikoksilla on ollut juuri se törkeiden petos- ja virkarikosten toteutusmotiivi, jotka rikokset on aloitettu ennen väkivaltarikosta Kavoniuksen 24.11.2019 ja muissa rikosilmoituksissa kuvaamilla rikoksilla ja juuri niitä rikoksia ja miljoonarikoshyötyjen hankinta toteutettu 20.1.2020 lukien Kavoniukseen kohdistettuna estämällä hänelle kuuluvat korvaukset ja aiheuttamalla yli 200.000 euron aiheettomat ulosottovelat murhauhkausten, väkivallan ja asioiden L 15/649, L 16/352 ja L 17/261 vastapuolten, niiden asiamiesten ja rikoskumppaneina toimivien tuomarien ja tutkintoja estäneiden poliisien ja syyttäjien  rikoksilla ja toteuttamalla törkeitä petoksia ja muita rikoksia asianomistajiksi valehdeltujen sopimia törkeitä rikoksia Kavoniuksiin, Palosen omaisiin  ja Walliniin kohdistettuna.

Asiassa on kuulunut käynnistää rikostutkinta ja nostettava syytteet, koska 

  1. Länsi-Uudenmaan poliisi on 7.8.2024 myöntänyt Kavoniuksen tiedot oikeiksi ja luovuttanut hätäpuhelut, joita hätäkeskus ja Savolainen valehtelivat olemattomiksi ja poliisi on 7.8.2024 myöntänyt myös sen, että ”Juhonkatu 12” osoitteessa ei ole ollut mitään tehtävää.
  2. Hätäkeskuslaitoksen 14.8.2024 päätöksellä, Savolaisen 24.3.2023 valheellisella tekstillä ja syytteitä 27.3.2023lukien ajavien ja vangitsemista 26.3.2024 syyttömään kohdistettuna toteutetuilla rikoksilla jatketaan rekisterin tietosisällöstä valehtelua ja syyttömän Kavoniuksen vangitsemista myös PKL 3:15 §:n määräaikanormia ja PKL 3:6.3 §:n ja PKL 2:13 §:n normeja rikkoen.
  3. Asioissa L 15/649, L 16/352 ja L 17/261 kaikki vastapuolten laskutus ja Kavoniuksen korvausten estäminen on toteutettu heidän väärillä tiedoillaan, jotka ovat törkeiden petosten ja lavastusten toteuttajien Kavoniukseen kohdistama rikoksia niillä asioiden L 15/649, L 16/352 ja L 17/261 todisteilla, joiden käsittely estettiin tutkinnantappopäätöksillä Kavoniuksen korvausten estämiseksi, Baarmanin, Saksan. Henrikssonin, Suveksen ja LähiTapiolan ja heidän päämiestensä laskutusrikoshyötyjen toteuttamiseksi, Kavoniuksen omaisuuden ulosmittaamiseksi rikollisille ja asian R 23/1383, R 23/1110, R 23/1220, R 23/4615 ja R 23/4811 syytteiden lavastamiseksi petos-, väkivalta- ja kiristysrikosten kohdistamiseksi Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa. 
  4. Vangitseminen on toteutettu valehtelemalla Helsingin HO:n tuomarien Simo Kolehmaisen, Kristian Sjöblomin, Toni Pörstin ja syyttäjien Annukka Juntusen, Mika Mäkelän ja Heikki Kohijoen etukäteen sopimalla tavalla ”pintanaarmuiksi” Kavoniukseen 11.12.2019 kohdistettua väkivaltaa salaamalla vangitsemisen, muiden pakkokeinojen ja syytteiden lavastamiseksi syyttömään kohdistettuna 11.9.2024 saakka partion soittamia hätäpuheluita, joista paljastuu neljän partion poliisin havainneen Kavoniuksen menneen ”huonoon kuntoon” pelastustoimen laiminlyönnin vuoksi ja Kavonius ollut tajuton klo 17.59-18:07 ja uudelleen poliisi Einistön soittaessa 18:26,  ambulanssi oli jätetty 17:59 tilaamatta ja ensiapua jätetty toimittamatta.Hätäkeskuksessa oli kaikkien puheluiden aikana kirjattu väärät tiedot ”Juhonkadun tappelusta” ja loppuun saakka yritetty ohjata poliisit ja ambulanssi väärään osoitteeseen Juhonkadulle.   
  5. Kavoniuksen tiedot ovat oikeat, häneen kohdistettu lavastus on rikos ja lavastajien kaikki tiedot rangaistavalla tavalla vääriä. 

Lavastus 2

Kavonius on lavastettu syytteisiin, vangituksi ja muiden pakkokeinojen kohteeksi asianumerolla R 23/4516 ja R 23/4811 valehtelemalla myös Kavoniuksen lapseen Martti Kavoniuksen kohdistettua koulu- ja kerhoväkivaltaa olemattomaksi samalla tavalla rekisteriä väärentämällä ja sen sisällöstä valehtelemalla ja hätäkeskusmateriaalia salaamalla kuin Kavoniukseen kohdistetussa väkivallan olemattomaksi valehtelussa on lavastuksissa toimittu. Kavoniuksen lavastamiseksi hänen lapseensa kohdistettua jatkuvaa vaarallista väkivaltaa ja 26.5.2021 murhayritystä ei ole tutkittu lainkaan, Martti Kavoniuksen, hänen vanhempiensa Jaana ja Petter Kavoniuksen, Marttia yli vuoden kouluväkivallan uhrina hoitaneiden sairaanhoitajien ja lääkärien ja lastensuojelun virkamiesten kuulustelut on estetty tahallaan, jotta heidän oikeita tietojaan ei ole käsitelty lainkaan missään vaiheessa ja väkivaltaa toteuttaneet lapset, heidän vanhempansa ja väkivaltaa peitelleet, mahdollistaneet Marttia ja hänen vanhempiaan vainonneet ja kymmeniä perättömiä lastensuojelu-, aikuishuoli- ja rikosilmoituksia perheestä tahallaan laatineet ja koulu- ja kerhoväkivallasta lakisääteiset ilmoitukset tahallaan estäneet virkamiehet on saatu valehdeltua ”asianomistajiksi” R 23/4516 ja R 23/4811 valehtelemalla Jaana Kavoniuksen aivan oikeita tietoja vääriksi kiistämällä väkivalta ja väittämällä väkivaltaan puuttumista Kavoniuksen muka toteuttamaksi ”törkeäksi kunnianloukkaukseksi ja vainoamiseksi”, vaikka kaikki lavastuksissa asianomistajiksi valehdellut virkamiehet ja henkilöt on tullut kuulla rikoksista epäiltyinä väkivaltarikoksissa, vainoamisessa, väärissä ilmiannoissa ja oikeudenkäytössä kuultavien uhkaamisesta ja Jaana, Martti ja Petter Kavonius ovat heidän rikostensa uhreja.  

Kavoniusta koskevat ”vainoamis”-syytteet perustuvat heidän samoihin vääriin tietoihin, väkivaltarikoksen uhrin, hänen vanhempiensa, hoitohenkilöstön, Sanna Auran (21.4.2022 tapahtumien osalta) ja lastensuojelun virkamiesten kuulemisen ja todistelun tahalliseen estämiseen ja siihen, että Kavoniuksen oikeilla tiedoilla laatimat lailliset oikeussuojakeinot on määritelty vainoamiseksi, vaikka oikeussuojakeinojen määrittely rikokseksi on poliisin ja syyttäjän tehtävässä kiellettyä ja EIS 1, 7, 13, 14, 17-18 artiklan vastainen laiton ”rikoksen” määrittely. 

Lavastus 3

Kavonius on lavastettu syytteisiin, vangituksi ja muiden pakkokeinojen kohteeksi asianumerolla R 23/1220valehtelemalla Kavoniuksen oikeita tietoja vääriksi kultin rikoksissa vastoin VarsKäO:n, Turun HO:n ja KKO:n 4.6.2021, 6.10.2023 ja 19.6.2024 päätöksiä, joilla 

  1. Juha, Susanna, Lauri, Monika, Hanna, Elisa Ruohoset, Jukka Ritvasen, heidän asiamiestensä Timo Havian ja Lotta Kroneldin kaikki tarinat ja vaatimukset on hylätty.
  2. Jaana Kavoniuksen, Palosen omaisten, lääkärien Matti Wallinin, Hannu Lauerman ja kaikkien kantajien todistajien kertomukset on todettu yhdenmukaisiksi, oikeiksi ja vastaavan myös kirjallista ja äänitetodistelua ja kaikki kantajien vaatimukset hyväksytty kaikilla oikeuden yksimielisillä päätöksillä
  3. Lavastuksia on kaikissa Jaana Kavoniukseen väärillä tiedoilla kohdistetuilla syytteillä, vangitsemisilla ja pakkokeinopäätöksillä toteutettu 
  4. Sadoilla verkostona toteutetuilla valheellisiksi laadituilla tutkinnantappopäätöksillä, joista mikään ei perustu todisteluun
  5. Jukka Rappen, Anssi Hiivalan ja nimeltään salatun ”tutkinnanjohtajan” 31.5.2023 päätöksellä ja ”tutkinnanjohtajan” henkilöllisyys on selvitettävä 31.5.2023, 18.5.2022 ja 30.11.2019 rikoksissa.
  6. Sopimalla hätäkeskuslaitoksen virkamiesten ja Marko Savolainen kanssa valehtelusta ja Savolaisen 24.3.2023päätöksestä neljän päivän päästä 27.3.2023 aloitetun Kavoniukseen syyttömänä kohdistetun rikolliseksi lavastuksen ja vankilaan syyttömänä lavastamisen rikoksista.
  7. sopimalla, että kaikki Martti Kavoniukseen vuosia koulussa ja kerhossa väkivaltaa ja vainoamista kohdistaneet ja Kavoniuksiin väärillä ilmiannoilla rikoksia kohdistaneet valehtelevat rikoskumppaneina toimivien poliisien ja syyttäjien kanssa sopimallaan tavalla Kavoniusten tietoja vääriksi ja estävät hätäkeskusäänitteet ja koko todistelun lavastaakseen väärillä tiedoilla ja sopimillaan rikoksillaan syyttömän totuudenkertojan Jaana Kavoniuksen vankilaan.

Vääristä tiedoista ja oikeiden tietojen todistelun estämisestä lavastajat ovat sopineet etukäteen 

  1. syyttömän Kavoniuksen alistamisesta valtavalle rikosmäärälle
  2. sen jälkeen syyttömän Kavoniuksen lavastamisesta vankilaan yli 5 vuodeksi, hänen maineensa ja juuri perustetun Totuuspuolueen maineen pilaamiseksi lavastamalla Kavonius ja Totuuspuolue ja Oikeusturvakeskus häpäisevien uutisten kohteeksi ja Kavonius tekaistujen syytteiden väärillä tiedoilla syytteisiin ja pakkokeinojen kohteeksi toteuttamalla lavastuksia valehtelemalla, hätäkeskuspuheluita, laskutuksia ja muuta todistemateriaalia olemattomaksi. 

Kyse on kaikilta osin törkeistä rikoksista, joilla Kavoniuksen koti ja koko omaisuus on tuhottu tahallaan törkeillä tuhotöillä, työsuhde irtisanottu, törkeän tuhotyörikoksen ja irtisanomis- ja työsyrjintärikosten rikostutkinnat ja korvaukset tahallaan estetty, Kavoniuksen ja hänen lastensa korvaukset on estetty ja petosrikosten toteuttajien miljoonapetosrikoshyödyt hankittu ja Kavoniuksen tilivarat ja eläke ulosmitattu laskuttamalla törkeistä petoksista Kavoniukseen 11.12.2019 kohdistetun  väkivaltarikoksen ja murhauhkauksen avulla.

Sen jälleen samat verkoston rikolliset ovat sopineet myös Kavoniuksen lapseen kohdistetusta väkivallasta, sen lopettamisen estämisestä, valheellisilla tutkinnantapoilla koulun ja kerhon tapahtumien valehtelusta olemattomiksi ja Kavoniukseen kohdistetusta lavastuksesta, jossa kaikkia hänen oikeita tietojaan on valehdeltu vääriksi ja ”törkeiksi kunnianloukkauksiksi”, vaikka kyse on tosiasiassa vastapuolten ja lavastajien törkeistä petos-, virka-, väärennys-, tuhotyö ja muista rikoksista niiden toteuttamina, niissä heidän käyttämistään vääristä tiedoista ja heidän omien rikostensa tutkintojen, syytteiden ja tuomioiden tahallisesta estämisestä. 

Kavonius on lavastettu syytteisiin, etsintäkuulutetuksi, kotietsintöjen, televalvonnan kohteeksi ja vangituksi 

  1. valehtelemalla hänen aivan oikeita tietojaan vääriksi
  2. valehtelemalla todistelun hänen tietojensa oikeellisuudesta muka puuttuvan, vaikka se on todistettavasti toimitettu satoja kertoja ja todisteet Kavoniuksen syyttömyydestä ja asemasta rikosten uhrina ja lavastajien rikoksista ovat erittäin selvät
  3. valehtelemalla Kavoniukseen kohdistetun 11.12.2019 väkivaltarikoksen vammoja vangitsemispäätöksissä ”pintanaarmuiksi” salaamalla Kavoniuksen, ulkomaalaisen miehen ja partion poliisin soittamia hätäpuheluita, joista ilmenee poliisin hätääntynyt ilmoitus, että Kavonius on valahtanut tajuttomaksi ja poliisi toteaa hänen menneen ”huonoon kuntoon” ja vammat on aiheutettu kohdistamalla voimakasta väkivaltaa pään alueelle siten, että kaksi isoa poskihammasta oli hajonnut, vammat kirjattu ruhjeiksi ja teko väkivallan voimakkuuden ja seurausten vakavuuden perusteella kirjattu törkeäksi pahoinpitelyksi, josta aiheutui yli 3 kk työkyvyttömyys ja myös psyykkinen shokki eikä minkään aineiston perusteella ole voinut päätyä vangitsemisen toteuttaneiden Kanniston Kolehmaisen, Pörstin, Sjöblomin, Juntusen, Mäkelän, Kohijoen, Pölösen, Engstrandin ja Stenbergin vangitsemisratkaisuun kirjoitettuihin valheellisiin tietoihin.
  4. salaamalla väkivaltarikoksen motiivina olevaan asioiden R 23/1383, R 23/1220, R 23/4516 ja R 23/4811 asianasianomistajiksi valehdeltujen henkilöiden rikoksia, jotka on toteutettu väkivaltarikoksen ja murhauhkauksen avulla ja joiden rikosten tutkinnat on tahallaan estetty niiden törkeiden rikosten uhrin Kavoniuksen lavastamiseksi syytteisiin, etsintäkuulutetuksi, vangituksi ja muiden pakkotoimien ja häpäisevien ”valehtelevaksi kunnianloukkaus- ja vainoamisrikolliseksi” leimattuna, vaikka kyse on asianomistajiksi valehdeltujen ja lavastajien yhdessä toteuttamasta törkeästä rikollisuudesta syyttömään tahallisesti kohdistettuna.
  5. valehtelemalla vakavaa 2 vuotta kestänyttä koulu- ja kerhoväkivaltaa ja 26.5.2021 autolla toteutettua Jaana Kavoniuksen lapseen Martti Kavoniukseen kohdistettua murhayritystä olemattomaksi yli 50 rikos- ja lastensuojeluilmoituksen ja Länsi-Uusimaassa julkaistun tutkimustiedon oikeiden faktojen vastaisestisamojen verkoston rikoksia toteuttavien poliisien Jasper Uskin, Pekka Mujusen, Robin Huldenin, Mats Sjöholmin, Taina Äijälän, Simo Mamia, Rauli Salosen, Jukka Koivusen ym. tutkinnantapoilla ja lavastamalla niillä poliisien, Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Annukka Juntusen, Mika Mäkelän, Heikki Kohijoen, KäT Mika Illmanin väärillä tiedoilla asian R 23/4516 ja R 23/4811 syytteet, etsintäkuulutukset, vangitsemiset ja kotietsinnät, joita ovat toteuttaneet samat tutkinnantappajat omien päätöstensä rikosten avulla jatkorikoksina.
  6. salaamalla myös kouluväkivallan hätäpuheluita ja niiden oikeita tietoja lavastusten toteuttamiseksi siten, että Kavonius on vasta osaksi elokuussa 2024 saanut Samir  Afzalin esittämiä murhauhkauksia koskevan hätäpuhelun, hätäkeskuksen virkamiehet jatkaneet 14.8.2024 lukien tallenteiden laitonta salaamista ja niiden valehtelua olemattomaksi myös poliisin 7.8.2024 toteuttaman puheluiden olemassaolon myöntämisen jälkeen ja vaikka Helsingin HAO on 3.4.2024 ja uudelleen 10.9.2024 määrännyt puhelut annettavaksi Kavoniukselle
  7. tilaamalla Metsolan koululle Ritva Limnellin, Teija Lindbergin, Liisa Saarninimen ja Sanna Lundströmin sopimilla rikoksilla kaksi poliisia tahallaan estämään Marttiin kohdistetun väkivallan tekijän selviäminen, estämällä samojen virkamiesten rikoksilla 16.6.2021 hätäkeskuksen saapuminen Metsolan koululle, laiminlyömällä soittaa automurha-yrityksen 26.5.2021 rikoksessa lainkaan hätäkeskukseen ja kenellekään ja laatimalla sen jälkeen virkamiesten, kouluväkivaltaa toteuttaneiden lasten, heidän vanhempiensa, rikosten tutkinnat estäneiden poliisien (Uski, Hulden, Mujunen, Salonen, Halme ym.) ja syytelavastusten syyttäjien väärillä tiedoilla syytteet koulu- ja kerhoväkivallan lopettamisvaatimuksia oikeilla tiedoilla laatineeseen kouluväkivallan uhrina olevan lapsen äitiin tahallaan kohdistettuna ja toteuttamalla näissäkin asioissa etsintäkuulutuksia, vangitseminen, kotietsintöjä ja häpäiseviä ”Totuuspuolueen johtajaan” kohdistettuja uutisia väärillä tiedoilla ja törkeiden lapseen, äitiin ja Kavoniuksiin kohdistettujen rikosten tutkinnat, todistelut ja kuulustelut tahallaan estämällä.
  8. estämällä kouluväkivallan uhrin Martti Kavoniuksen, hänen vanhempiensa, HUS:n henkilöstön ja lastensuojelun kuulustelut syyttömän äidin lavastamiseksi ”kunnianloukkaajaksi” ja ”vainoajaksi”, vaikka kyse on asian R 23/4516 ja R 23/4811 asianomistajiksi valehdeltujen törkeistä väkivalta- ja virkarikoksista, heidän vääristä ilmiannoistaan, törkeistä kunnianloukkaus- ja vainoamisrikoksistaan ja RL 15:9 §:n rikoksista Marttiin, Jaana, Petter ja Tuure Kavoniukseen kohdistettuna.
  9. väärentämällä hätäkeskuslaitoksen, poliisihallituksen, poliisin, syyttäjä-, oikeus- ja ulosottolaitoksen, Lohjan kaupungin, LähiTapiolan, LP Vahinkosaneeraus Oy:n, Jani Jormanaisen ja ulosottolaitoksen rekisterimerkintöjä ja useita todisteena merkityksellisiä asiakirjoja ja valehtelemalla rekisterissä olevia hätäpuheluita, asiakirjoja ja verkoston rikollisten kirjallisia petosten tunnustuksia ”olemattomiksi”  
  10. salaamalla vuosien ajan Kavoniukseen 11.12.2019 Kaivoslammenkadulta soitettuja useita Kavoniuksen, ulkomaalaisen miehen ja poliisi Einistön soittamia hätäpuheluita ja sitä, että Kavoniukselle aiheutui voimakkaasta väkivallasta hengenvaarallinen tajuttomuus ainakin kaksi kertaa (klo 17:59-18:07) ja klo 18:24 lukien ja puheluita on salattu, jotta hätäkeskuksen rikoskumppanit, Savolainen, Juntunen, Rappe, Mäkelä, Kohijoki ja vangitsijat ovat voineet valehdella Kavoniuksen oikeita tietoja vääriksi hänen lavastamisekseen ja siinä tarkoituksessa hätäkeskuksen ja Savolaisen virallisiin kirjeisiin ja päätöksiin on valehdeltu hätäkeskuksen soitetun vain yksi äänetön 16 sek. puhelu, joka oli virheellisesti tahallisesti kirjattu ”häirintä- ja vahinkosoitoksi” ja sellaista väärää tietoa tahallaan ylläpidetään edelleen
  11. laatimalla 11.12.2019 hätäkeskuksessa ja poliisihallituksen lakimiehen Marko Savolaisen kanssa 24.3.2023sovitulla rikoksella tahallaan tekaistu tapahtuma ”tappelu Juhonkatu 12” osoitteessa ja siihen tarinaan liittyviä tekaistuja jonkun muun ilmoittajan soittamiksi valehtelemia  puheluita, joita ei ole ollut koskaan olemassa ja laittamalla syytteet syytöntä Kavoniusta vastaan vireille 27.3.2023 niillä lavastajien etukäteen sopimilla väärillä tiedoilla ja käyttämällä samoja vääriä tietoja etsintäkuulutuksissa, vangitsemisessa, kotietsinnöissä ja häpäisevissä ”kovien” tosiasiassa tekaistujen lavastettujen syytteiden, etsintäkuulutusten ja vangitsemisten uutisissa.
  12. lavastusrikosten toteuttamiseksi 
  13. rehellisen poliisin Einistön ja kolmen muun partioiden poliisien 11.12.2019 kirjaamaa tutkintailmoitusta 5530/R/74358/19 on poliisi Keijo Moilasen, Kimmo Halmeen, Kati Gestraniuksen, Rauli Salosen ja Keijo Suuripään sopimalla tavalla valehdeltu olemattomaksi oikeiden 11.12.2019 tapahtumatietojen salailemiseksi
  14. Jaana Kavoniuksen 19.1.2020 laatima kuulusteluvastaus jätetty tahallaan ETL 9:1 ja 2 §:n vastaisesti pöytäkirjaamatta, kaikki 5.1-19.1.2020 väkivaltarikoksen motiivin selvittävät rikosilmoitukset kirjaamatta ja siirretty esteellisten poliisien Halmeen, Suuripään, Salosen, Gestraniuksen sopimilla rikoksilla käsittelemättöminä ja virheellisesti sähköposteiksi” kirjaamalla arkistoon
  15. tutkintojen estämisen ja 19.1.2020 ilmoituksen kirjaamattomuusrikoksen avulla ja toteuttamalla sitten se Kavoniuksen rikosilmoituksissaan kuvaama törkeä rikos heti 20.1.2020 alkaen tutkintoja tahallaan estäneiden poliisien ja syyttäjien virkarikosten, KäT Noora Kempin, KäT Hannu Vienon, laamannien Tuomas Nurmen, Ilkka Lahtisen, Martti Juntikan ja valitukset, kanteet ja asianomistajasyytteet estäneiden verkoston tuomarien rikoskumppanuuksilla.
  16. alistamalla Jaana Kavonius, hänen lapsensa, läheisensä, Totuuspuolueen, Oikeusturvakeskuksen henkilöt, ”rokottamattomat” (kokeellisesta koronarokotteeksi kutsutusta injektiosta kieltäytyneet), lääkäri Matti Wallin ja Elisa Palosen omaiset tahallaan valtavalle rikosmäärälle poliisien ja syyttäjien valheellisilla tutkinnantappopäätöksillä, valehtelemalla verkoston ja kultin rikoksi haitattomiksi ja törkeitä petoksiaan, törkeitä kunnianloukkauksissaan, salassapitorikoksiaan, virkarikoksiaan, väärentämistä ”mielipiteenvapaudeksi”.
  17. alistamalla erityisesti Jaana Kavonius 18.5.2022 ja 31.5.2023 poliisien, syyttäjien ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen rikolliseen valehteluun perustuvilla tutkinnantappopäätöksillä yhteensä noin 100.000 törkeälle rikokselle, seksuaaliselle väkivallalle, törkeille kunnianloukkauksille, valehtelemalla tekijöitä ”tuntemattomiksi ryhmittymiksi”, rikosmäärää vähäiseksi, viestintää ”pääosin asialliseksi” ja sallituksi ”rokottamattomuuden” ja Totuuspuolueen johtajaksi ryhtymisen perusteella ja viestien sisältävän Kavoniuksen politiikan, ammatin ja elinkeinon  ”asiallista” arvostelua, vaikka ne sisälsivät raiskauskehotuksia, huorittelua, Kavoniuksen tappamiseen, sieppaamiseen ja väkivaltaan kehottamista, perättömiä mielisairaaksi, huoraksi, natsiksi, lehmäksi, ulosteeksi, rotaksi, oravaksi, ”lasten veren juojaksi”, ”Putinin perseen nuolijaksi”, Lavrovin kullinlutkuttajaksi” leimaavia syvästi ihmisarvoa alentavia loukkauksia.

Rikoksilla on poliittinen motiivi ja Kavoniukseen kohdistetut lavastukset on ajoitettu nimenomaan ”Totuuspuolueen johtajaan” kohdistettuina 30.5.2023 Iltalehden ja 19.6.-22.6.2023 Helsingin Sanomien julkistuksella sovittuina häpäisevinä ”kovina syytteinä” uutisoituna. Lavastajat ovat odottaneet häpäisevän uutisoinnin ajoittamisessa, jotta rikolliseksi leimaaminen on saatu kohdistettua juuri aiemmin 26.4.2023 perustetun Totuuspuolueen johtajaan ja koko puolueeseen kohdistettuna puolueen toiminnan estämiseksi, maineen pilaamiseksi ja Totuuspuolueen johtajan ja koko puolueen leimaamiseksi ”törkeistä rikoksista vangitun, etsintäkuulutetun” puoluejohtajan Jaana Kavoniuksen johtamaksi. 

HS:n Reinbothin laatimassa 21.-22.6.2023 uutisessa, jota edelsi Reinbothin soitto Kavoniukselle 19.6.2023, hän tahallaan valehtelee Totuuspuolueen olevan ”Venäjämyönteinen”, ja että sen olisi perustanut muutama perussuomalainen ja hovioikeudenneuvos. Etenkin Iltalehdessä on sen jälkeen levitetty isoja uutisia etsintäkuulutuksista, vangitsemisesta ja myös Outi Alasen ja toimittaja Jari Hanskan sopimalla rikoksella valheellista viestintää, jossa levitetään valheellisia väitteitä, että Jaana Kavonius olisi värjännyt hiuksensa, esiintyisi Outi Alasena ja olisi syyllistynyt petoksiin. 

Kaikki Iltalehden 30.5.2023, 4.3.2024 ja 7.6.2024 artikkelit ja HS:n 19.6.-22.6.2023 ja 27.10.2024 artikkelit, Jussinniemen ja Ruohosten Alibiin salassapitorikoksia toteuttaen laatima kirjoitus Niskasaaren ja ja muiden rikoskumppanien kirjoittelu on toteutettu Kavoniuksen ja hänen puolueensa maineen pilaamiseksi ja valittu sosiaalisessa mediassa ja muussa jakelussa ja oikaisuoikeus estämällä rikoksentekomenetelmät ja alustat puolustautumisen estämiseksi ja maksimaalisen vahingon ja kärsimyksen tuottamiseksi.

Rikoksista törkeimmät ovat henkirikosten yrityksiä, Kavoniuksen lasten velkuuttaminen 140.000 eurolla kostona Mika Illmanin johdolla ja vangitseminen, jossa ”rikos” on oikeiden tietojen esittäminen ja Kortelaisen, Ruohosen ym. levittämät valelakimiesvalheet ja törkeä rikollisuus määritelty ”kunnian” suojaamiksi oikeuksiksi. Mitkään syytteissä, vangitsemisissa, etsintäkuulutuksissa ja em. uutisissa esitetyt väitteet eivät pidä paikkansa ja niitä julkaisseet lehdet ovat pahentaneet mainehaittaa estämällä journalistiohjeiden vastaisesti Kavoniuksen vastineet ja väärien tietojen oikaisun.

Kavoniukseen, hänen lapsiinsa ja Walliniin kohdistettu salassapitorikollisuus 2001–2025 on tahallista ja samoilla teoilla on toteutettu törkeitä kunnianloukkauksia 

Asiassa ei ole kyse Kavoniuksen tekona perusmuotoisesta eikä törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedonlevityksestä eikä mistään hänen toteuttamastaan salassapito- ja muustakaan rikoksesta. Sen sijaan on kyse 2001–2025 lukien toteutetusta ja yhä pahenevasta rikoksesta, jossa Kavoniukseen, hänen lapsiinsa, Walliniin ja Palosen omaisiin on kohdistettu sellaisia rikoksia ja laskutettu niistä ja törkeistä petoksistaan. Kavoniukseen, hänen lapsiinsa, Walliniin ja Palosen omaisiin kohdistettuja salassapitorikoksia, törkeitä yksityiselämää loukkaavia tiedonlevitysrikoksia ja ovat:

  1. Kavoniuksen kolmeen alaikäiseen lapseen kohdistetut Lohjan virkamiesten rikokset
  2. Opettaja Sari Salosen oppilaille kertomat salassa pidettävät Jaana Kavoniuksen kirjelmät, joita hänellä ei ollut oikeutta käsitellä luokassa opetustehtävässään.
  3. Ranan Rimonin (tosiasiassa Baarmanin) laatima Ruohosten, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan ja muiden rikoskumppanien levittämä allekirjoittamaton 20.6.2019 päivätty word, sen laatiminen ja Baarmanin rikos, jolla hän toimitti salassa pidettävät asiakirjat sivulliselle Rimonille.
  4. Jarmo Henrikssonin, Teija Kermisen, Elisa Mäkisen, Veera Konttisen, Vesa-Jaakko Rantalan vastaava rikos Antti Hemmin kanssa
  5. Leena Järvisen 27.5.2014 laatimaksi väitetty lausuma AVI:ssa. 
  6. Asianajotoimisto Sivenius & Suvannon laskusta paljastuva salassapitorikollisuus, jossa Teija Kerminen, Anne-Maija Jalonen, Vesa-Jaakko Rantala, Jarmo Henriksson ja muut työnantajan edustajat asioivat puhelimitse ja sähköpostilla työterveyslääkäri Leena Järvisen kanssa ja hankkivat törkeisiin petosrikoksiinsa salassapitorikoksillaan Kavoniuksen potilastietoja.
  7. Kaikki Ruohosten, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan, Kortelaisen ja muiden rikoskumppanien levittämät perättömät mielisairasväitteet ja muut valheelliset loukkaukset.
  8. Ruohosten laatima Alibin teksti polyamoriasta.
  9. Juha Ruohosen 26.10.2020 lähettämä materiaali VarsKäO:lle varjovalmisteluissa.
  10. Juha Ruohosen levittämät Kavoniukseen kohdistamat pakkohoitoväitteet.
  11. Ruohosten, Ritvasen ja Kroneldin 31.8.2021 Turun HO:lle asiassa S 21/1415 lähettämä materiaali ilman salausmerkintöjä.
  12. KäT Hanna Väliahon salainen viestintä Juha Ruohosen kanssa ja Wallinin terveystietojen toimitus hänen salassapitorikoksellaan Ruohoselle.
  13. Ruohosten, Ritvasen ja Havian rikokset 27.4.2021 VarsKäO:ssa, jossa he käyttivät sivullisten kuullen rikoksillaan hankkimiaan Wallinin ja Kavoniuksen potilas- ja terveystietoja
  14. Nicholas Peltolan 4.7.2021 laatiman perättömän rikosilmoituksen tietojen levitys netissä ja siihen sivullisten kutsuminen yleisöksi netissä.
  15. Leppäsen levittämät mielisairausväitteet
  16. Salassa pidettävän syytteen tietojen vuotaminen Iltalehdelle Rappen, Mäkisen, Illmanin ja Ruohosten rikoksilla ja julkaisu 30.5.2023 Iltalehdessä ”kovia syytteitä” koskevina uutisina.
  17. Ruohosen rikokset, joilla hän levitti salassa pidettävää syytettä 7.7.2023 pesänselvittäjälle, Palosen omaisille, OTT Kavoniukselle ja asiassa S 21/1415 kaikille HO:n tuomareille, jotka totesivat sen kielletyksi todisteeksi päätöksellään, jolla rikoksen jatkaminen estettiin estämällä niiden rikosväitteitä sisältävien valheellisten syytteiden käyttö todisteena.
  18. Kaikki Juntusen, Kohijoen, Mäkelän, Mäkisen ja heidän rikoskumppaniensa päätökset, joilla he ovat kaikkia näitä rikoksia mahdollistaneet tutkinnat ja syytteet estämällä, ”mielipiteen vapaudeksi”, ”haitattomaksi” ja ”siviiliasioiksi” valehtelemalla., koska mikään edellä luettelouduista ei ole ollut ”siviiliriita-asia”, vaan yleisen syytteen alaista törkeää rikollisuutta, jolle rikoksentekijät, poliisit, syyttäjät, asianomistajasyytteiden estäjät, kanteiden, valitusten estäjät, vangitsijat ja rikollisten toteuttamille ja sopimille pakkokeinoille alistajat Jaana Kavoniuksen alistivat.
  19. Toukokuussa 2025 paljastunut Kavoniuksen potilastietojen urkinta

Walliniin ja Kavoniukseen kohdistetut lavastukset liittyvät toisiinsa ja niitä toteuttaa sama verkosto

Walliniin ja Kavoniukseen kohdistetut lavastukset liittyvät toisiinsa ja niitä toteuttaa sama verkosto Lounais-Suomen poliisissa päätekijä on Jari Riiali ja poliisien ja syyttäjien rikoskumppaneina toimii kymmeniä törkeitä rikoksia toteuttavia virkamiehiä.

Jaana Kavoniukseen ja Matti Walliniin kohdistetuissa samanlaisissa samaan aikaan toteutetuissa lavastuksissa ja rikollisuudelle alistamisessa on kysymys siitä, että tämä verkosto on yli 20 vuotta mahdollistanut myös Juha Ruohosen, hänen perheensä ja Jukka Ritvasen muodostaman kultin raiskaus-, petos- ja muita rikoksia ja sen kahden asiamiehen AA Havian ja AA Kroneldin rikoksia. Näiden rikosten osana on tekeillä asian R 23/1220 lavastus Kavoniukseen kohdistettuna, toteutettu Wallinin lavastus asiassa R 22/2464 väärennetyllä esitutkinta-aineistolla ja lavastettu tuomio 26.1.2024 Walliniin kohdistettuna viestin perusteella, jota ei ole koskaan Wallin ja kukaan laatinut.

Kun Kavonius ja Wallin ryhtyivät toimimaan VarsKäO:ssa testamenttiriidassa L 19/12892 moitekanteen kantajien Elisa Palosen omaisten todistajana ja asiantuntijakuultavana, kultin rikoksia vuosikymmeniä avustaneet poliisit ja syyttäjät ryhtyivät heille kummallekin lavastamaan poliisi- ja syyttäjäorganisaatioita käskyttävän Ruohosen tilauksena samalla rikollisella tavalla lavastettuja rikossyytteitä, tuomioita ja korvausvastuita RL 15:9 §:n painostus- ja uhkailurikoksina. 

Wallin oli 29.11.2024 Turun HO:lle asiassa E 23/1594 laatimalla kirjelmällä ajamassa asianomistajasyytettä lavastuksen toteuttanutta syyttäjä Outi Pyykköstä vastaan. Kavonius ja Wallin tulevat vaatimaan samaa rikosvastuuta myös poliisi Jari Riialille ja muille verkoston tutkinnantappo- ja lavastusrikosten toteuttajille ja tämän ja kaikkien täyteen näyttöön perustuvien asianomistajasyytteiden estäminen on virkamafian rikollisuutta, jolla niitä rikoksia toteutetaan. 

Wallinin lavastuksen on 26.1.2024 toteuttanut ja rikoskumppanuusverkostolle tekaistuun tapahtumaan perustuvia rikoshyötyjä hankkinut sama entinen syyttäjä Katja Haavisto, joka tutkinnantapoillaan on poliisien Jari Riialin, Markku Kukon, Aleksi Sulkon, Robin Huldenin, Taina Äijälän ym. kanssa alistanut Jaana Kavoniuksen ja Matti Wallinin täysin sadistiselle kultin rikollisuudelle vuosikausia. Riiali on päätekijänä mukana myös parhaillaan asianumerolla 5650/43808/21 ja 5650/R/21969/23 toteutuksessa olevissa lavastuksissa. Riialin tutkinnanrajauksilla on tarkoitus estää kultin rikosten syytteet ja tuomiot asianumerolla 5650/43808721 ja Martti Juntikan rikoskumppanina vireille laittamassa Walliniin kohdistetussa lavastuksessa asiassa 5605/R/21969/23 Wallinia yritetään lavastaa ”salassapitorikoksesta” sellaisen asiakirjan perusteella, jossa ei ole yhtään salassa pidettävää kohtaa. Tutkinnantappoja samojen poliisien verkosto on toteuttanut vastoin esitutkinta-aineistoa ja väärentämällä esitutkinta-aineistoa vuosikymmenien ajan siinä tarkoituksessa, että kultin ja koko tämän laajan järjestäytyneen rikollisen verkoston kaikkien rikosten tutkinnan estämisellä verkosto toimii valtavien rikoshyötyjen hankintaorganisaationa ja lavastaa rikostensa paljastajia syyttömän vankilaan todistelun estämällä.

Wallinin asiassa E 23/1594 Turun HO:lle toimittamassa 29.11.2024 aineistossa ovat tiedot Wallinin lavastamisesta. Siitä selviää Pyykkösen, Haaviston, Riialin ja muiden Wallinin lavastajien rikosten törkeys ja tahallisuus. Samalla tavalla yhtä tahallisesti verkosto on toteuttanut rikosten uhrin Jaana Kavoniukseen kohdistettuja lavastuksia ja mahdollistanut kaikkea mahdollista rikollisuutta häneen kohdistettuna Baarmanille, Saksalle, Kempille ja muille verkoston rikosten toteuttajille. 

Rikosten poliittinen motiivi, vainoaminen ja syrjintä poliittisin perustein RL 11:4c §:n rikosten toteuttamismotiivilla PL 9 §:n ja PKL 3:6.3 §:n normeja rikkomalla 

RL 11:4c §:n rikokset ja kaikki purkuhakemuksessa kuvatut rikokset, lavastetut syytteet, rikoksille alistaminen, mielivaltainen vangitseminen, vapauttamisen estäminen, mielivaltaiset pakkokeinot, kotietsinnät, kodin tuhoaminen, korvausten estäminen, kostovelkuutukset, raiskauksille, seksuaali- ja muulle väkivallalle alistaminen, murhayritykset ja turvattomuus ovat todisteita poliittisesta vainosta, turvapaikkaperusteiden täyttymisestä ja PKL 3:6.3 §:n ja PL 9 §:n vastaisesta vangitsemisesta. Vangitseminen etukäteen ilman todisteita, kohtuuttomat ylisuuret rangaistukset, laittomat kotietsinnät ja niiden tutkimisen estäminen poliittisena vainona ja esteellisenä käsittely sen kaiken toteuttamiseksi ovat rikoksia Kavoniukseen kohdistettuna.

RL 11:4c § (3.3.2023/328) Tahdonvastaisen katoamisen toteuttaminen

”Joka valtion edustajana tai sen luvalla, tuella tai suostumuksella pidättämällä, vangitsemalla, kaappaamalla tai muulla tavoin riistää toiselta liikkumisvapauden tai eristää toisen tämän ympäristöstä, kiistää vapaudenriiston jälkeen sen tapahtumisen taikka salaa vapaudenriiston kohteeksi joutuneen olinpaikan tai sen, mitä hänelle on tapahtunut, ja aiheuttaa menettelyllään vapaudenriiston kohteeksi joutuneen jäämisen vaille oikeussuojaa, on tuomittava tahdonvastaisen katoamisen toteuttamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.”

Syytteitä ajetaan ja vangitsemiset on toteutettu EIT:n ratkaisun Mariapori vs. Suomi ja Euroopan neuvoston 2007 lukien kieltämillä vankeusrangaistuksilla ja Geneven pakolaissopimuksen kokonaan kieltämillä vankeusrangaistuksilla ennakkosensuurin kiellon vastaisesti ja täysin syyttömään väärään henkilöön (rikoksen uhriin) ja turvapaikanhakijaan kohdistettuna.

Jaana, Martti, Petter ja Tuure Kavoniuksen ja Totuuspuolueen hallituksen jäsenten koteihin on tehty myös laittomia kotietsintöjä vappuna ja äitienpäivänä 2024, samoin Totuuspuolueen ja Oikeusturvakeskuksen tiloihin. ja uudelleen 2025 peräti noin 20 poliisin ja poliisikoiran voimin. Vaikka oikeus saada riitautettua nämä väärillä tiedoilla laittomasti tehdyt kotietsinnät on selvä ja forum on Länsi-Uudenmaan KäO, tähän asiaan liittyvästi KäT Mette Manninen esti 15.10.2024 Myös kotietsinnän edellytysten riitauttamista koskevan asian vireilletulo valehtelemalla päätöksessään, että Jaana Kavonius olisi muka laittanut vireille tuomioistuimeen kuulumattoman asian, vaikka Tuure Kavoniuksen samana päivänä vireille laittamassa asiassa on järjestetty istunto ja valtamedian uutisissa on vastaavia laittomia kotietsintöjä ja toteuttanut poliisi tuomittu virkarikoksesta ja kaikki nämä kotietsintöjen edellytysten puuttumista koskevat asiat kuuluvat täysin selvästi pakkokeinolain normien mukaisesti käsiteltäväksi Länsi-Uudenmaan KäO:ssa. Jaana Kavonius on alistettu viranomaismielivallalle, jossa hänen ja läheistensä koteihin on tunkeutunut 3 isokokoista poliisia useita kertoja vangitakseen syyttömän Jaana Kavoniuksen ja etsiäkseen Jaana Kavoniusta jopa Tuure Kavoniuksen pakastimesta ja noin 20 poliisia koirineen ja kiipesivät jopa katolle etsimään savupiipusta. Vireilletulo on toisin sanoen estetty valehtelemalla ja sitä ennen tunkeuduttu kotiin röyhkeästi rikollisessa tarkoituksessa ilman kotietsintälupia ja antamatta myöskään kotietsinnästä laissa säädettyjä päätöksiä.

Vainoksi katsotaan Geneven pakolaissopimuksen ja sitä vastaavan Suomen ulkomaalaislain 87 a §:n mukaan erityisesti:  

  1. Teot, jotka ovat laatunsa ja toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. 
  2. Vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.
  3. Fyysinen ja henkinen väkivalta, mukaan luettuna seksuaalinen väkivalta
  4. Oikeudelliset ja hallinnolliset toimenpiteet taikka poliisin toimintaan ja lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, jotka ovat itsessään syrjiviä tai jotka toteutetaan syrjivällä tavalla
  5. Kohtuuton ja syrjivä syytteeseen paneminen ja rankaiseminen
  6. Muutoksenhakumahdollisuuden puuttuminen tai epääminen, minkä seurauksena on kohtuuton tai syrjivä rangaistus
  7. Luonteeltaan sukupuoleen tai lapsiin kohdistuva teko.
  8. Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistuva Suomessa toteutettu rikollisuus täyttää kaikki vainon kriteerit ja turvapaikan saamisen edellytykset. Kavoniusta ja hänen lapsiaan on Suomessa vainottu vuosien ajan systemaattisesti rikoksilla, joiden perusteella ulkomaalaiset ovat saaneet samaan aikaan turvapaikkoja Suomesta.
  9. Kavoniukseen kohdistettujen syytteiden ja vangitsemisen poikkeavuus, luonne Geneven pakolaissopimuksen ja ulkomaalaislain määritelmien täyttävänä poliittisena vainona ja syrjintä näkyy myös siitä, että
  10. Suomessa kunnianloukkaus on muiden kunnianloukkausnimikkeellä syytettyjen ja tuomittujen syytteissä ja tuomioissa sakotettava lieväksi katsottava teko.
  11. Kavonius on ainut henkilö, jolle Suomessa vaaditaan yli 5 vuoden vankeutta ”törkeä kunnianloukkaus”- ja ”vainoamis”-nimikkeillä sananvapauden käytöstä, joihin ei saa vankeusrangaistusta liittää EIT:n tuomioiden ja Euroopan neuvoston päätöslauselmien vastaisesti lainkaan.
  12. Hänelle syytteillä yritetään aiheuttaa aiheeton vankeus, joka vastaa tapon rangaistusta.
  13. Rangaistusmaksimi törkeästä kunnianloukkauksesta on 2 vuotta.
  14. Syytteet ja pakkokeinot on toteutettu estämällä todistelu siitä, että tiedot ovat oikeat eikä kyse ole Kavoniuksen rikoksista, vaan hänen totuutensa ja todisteidensa paljastamasta rikollisuudesta.
  15. Vaikka Kavoniuksen sananvapautta on käytetty yhteiskunnallisesti erittäin hyväksyttävään toimintaan eli viranomaisrikollisuuden, petosverkostojen ja kultin rikosten paljastamiseen eivätkä hänen tietonsa ole vääriä, häneen kohdistetaan esteellisissä kokoonpanoissa laadittuja syytteitä ja vangitsemisia, joita toteuttavat juuri ne henkilöt ja virkamiehet, joiden omia rikoksia Kavonius on paljastanut juristina aivan pätevillä todisteillaan. 

Tällaisista väitetyistä tekaistuista kunnianloukkausrikoksista hänelle siis vaaditaan tahallaan syrjivästi sellaista täysin muiden vastaavilla nimikkeillä syytettyihin verrattuna poikkeavaa yli 5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta, jota ei ole koskaan kohdistettu kehenkään ihmiseen Suomessa eikä saa kohdistaa. Kavoniuksella ei ole mitään rikostaustaa eikä hänen tällä näytöllä kuulu olla syytteissä, vangittuna, etsintäkuulutettuna ja minkään pakkotoimien kohteena. Euroopan neuvosto on 2007 lukien päätöslauselmallaan ja EIT yli 20 langettavassa ratkaisussaan mm. Mariapori vs. Suomi todennut kokonaan kielletyiksi myös ehdolliset vankeusrangaistukset, joten Kavoniukseen kohdistettu EIS 5-7 artiklojen, PKL 3:6.3 §:n, PKL 3:15 ja 17 §:n ja 2.13 §:n vastainen vangitseminen on syrjintärikos ja törkeä virka- ja vapaudenriistorikos myös EIT:n ja Euroopan neuvoston päätöksiin ja EIS:n 13., 14, 17–18 artiklojen säätämiin ihmisoikeuksiin verrattuna. Ihmisoikeudet kuuluvat ”jokaiselle” yhdenvertaisesti ihmisinä, mutta VAIN Jaana Kavoniukselta ne on Suomessa poistettu ja vain Jaana Kavonius on asetettu ”syytettynä” (tosiasiallisesti siis lisäksi kokonaan aiheettomasti syytettynä) kaikkiin muihin vastaavassa asemassa oleviin kunnianloukkauksista syytettyihin eriarvoiseen asemaan, koska

  1. Vain häneen kohdistetaan yli 5 vuoden vankeus, jota ei ole koskaan kohdistettu kehenkään muuhun ihmiseen Suomessa.
  2. Häneen kohdistetaan jo etukäteen ilman mitään todistelua nyt jo 27.3.2023 lukien yli 2,5 vuoden ajan aiheeton syyte, 24.3.2024 lukien aiheeton kohtuuton kielletty vainoksi säädetty vankeus todistelu ja kaikki EIS 5-8 oikeudet estämällä pakkokeinolain normeja rikkoen ja räikeä ihmisoikeusloukkaus vangitsemalla tahallisesti syytön, alistamalla hänet törkeille rikoksille ja ylläpitämällä PKL 3:15 §:n vastaisesti törkeää vapaudenriistoa, vaikka vankeus sananvapausasioissa on kielletty myös ehdollisena EIT:n ja Euroopan neuvoston ratkaisuilla kokonaan.
  3. Kohdistamalla vain Kavoniukseen henkirikosten rangaistusasteikon mukaista yli 5 vuoden aiheetonta kiellettyä rangaistusvaatimusta sananvapausasioissa, joissa se on kielletty kokonaan, ja vaikka törkeän kunnianloukkauksen rangaistusmaksimi on rikoslakiin kirjoitettuna 2 vuotta eikä Kavoniuksen rikosta ole olemassa, vaan hän on valtavalle rikosmäärälle lavastajien ja tutkinnantappajien alistama rikosten uhri.

Kaikki Kavoniukseen kohdistettu rikollisuus, mielivaltainen ja kohtuuton rankaiseminen ja vireille tulon estäminen ja vainoaminen ovat myös turvapaikkaperuste, koska jokainen teko täyttää Geneven sopimuksen vainon määritelmän. Painavat syyt myöntää valituslupa ovat: 

  1. Kavoniuksen vireille laittamien vapauttamisvaatimusten, EIS 5 artiklan, PKL 3:15 §:n ja PKL 2:13 §:n säätämien oikeuksien estämistä on toteutettu 
  2. vangitsemalla hänet laittomasti
  3. sen jälkeen kiistetty vangitsemisen tapahtuminen siinä tarkoituksessa, että valheellisilla ”vapauttasi ei ole viety”-perusteluilla on toteutettu lainvastaisia keinotekoisia vireille tulon estämisiä ja keinotekoisesti estetty EIS 5 artiklan, PKL 2:13 §:n ja PKL 3.15 §:n säätämät oikeudet saada ”viipymättä” tutkittua vangitsemispäätösten laillisuus ja aiheettomat syytteet ja vangitsemispäätökset loppumaan.
  4. Kavoniuksen teko ei ole rikos edes poliisin mielestä eikä minkään todisteen perusteella.
  5. Vankeutta ylläpidetään todistelua estämällä, mitä EIS 5-7 artiklat eivät Suomessa salli.
  6. Valitusluvan myöntäminen on ollut pakollista ja välttämätöntä syyttömän ihmisen vapauttamiseksi ja Kavonius on heti määrättävä vapautettavaksi sillä perusteella, että vangitsemis- ja syyttämisedellytykset ovat puuttuneet jo KäO:ssa 26.3.2024 vangitsemisessa alusta saakka ja puuttuvat edelleen.
  7. Syyttömän vangitseminen on murhaa pahempi rikos, jossa syyttömän äidin vangitseminen kohdistuu myös Kavoniuksen pieneen lapseen.
  8. Ruohosilla ja Ritvasella on juuri sellainen kultti, jonka todisteet Kavonius on toimittanut. 
  9. Tekojeesus-sana kuvaa epäaitona kristuksena esiintymistä totuudenmukaisesti.
  10. Kirjailija Tuire Malmstedt on ”Kaikki valta maan päällä”-kirjassaan kuvannut asian R 23/1220 asianomistajiksi väitettyjä Ruohosia ja Ritvasta kulttina. 
  11. Kirjailija kertoo tutkimustensa perusteella päätyneen johtopäätökseen, että pahin rikos ei ole murha, vaan elävän ihmisen vapauden eli syyttömän vangitseminen. 
  12. Kultin uhri Elisa Palonen oli kultin rikoksen uhri vuosikymmeniä ja vapautui vasta kuolemalla. 
  13. Jaana Kavonius on saman kultin murhaa pahemman törkeän vapaudenriistorikoksen uhrina vangittu 24.3.2024 vangitsemisvaatimuksesta ja 24.3.2023 valheellisen tekstin paljastamalla tavalla kultin ja sen rikoskumppanien lavastamana.
  14. Ruohoset ja Ritvanen ja kukaan muukaan asianomistajiksi asioissa R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811 väitetyistä ei ole näytöllisesti millään perusteella Kavoniuksen rikosten uhreja, vaan päinvastoin.
  15. Syyllisyyksien ja syyttömyyksien arviointia ei ole toteutettu lainkaan normien ja todisteiden perusteella, vaan lavastuksina ja mahdollistamalla törkeää rikollisuutta tutkinnantappotoiminnalla.
  16. Kavoniuksen rikosilmoitukset ja vapauttamisvaatimukset tulee käsitellä todisteet käsittelemällä ja todistajat kuulemalla, jotka olisi kuulunut kuulla 10 vuotta sitten eikä sen jälkeen, kun syytön äiti on 14 kertaa vangittu ilman  
  17. Asioissa R 23/4516 ja R 23/4811 törkeiden väkivaltarikosten uhri on myös hänen lapsensa Martti Kavonius. 
  18. Jaana Kavoniuksen kuuluu päästä vapaaksi elämään syyttömäksi todistettuna lapsensa kanssa omaan kotiinsa.
  19. Syyttömän Kavoniuksen vangitseminen on törkeä vapaudenriisto, tahdonvastaisen katoamisen aiheuttaminenja vangitsemisen rikoksilla on aiheutettu valtavat vahingot tasa-arvolakia ja muuta normistoa rikkomalla    
  20. Syyttömään ilman todisteita kuusi kertaa kohdistettu täysin laiton vangitsemismenettely ja valehtelu EIS 5 artiklan, PKL 3:15 §:n ja 2:13 §:n sisällöstä ja niissä säädettyjen oikeussuojakeinojen epääminen poissaolevana vangitulta ja valehtelu, että oikeutta ”viipymättä” riitauttaa vangitsemispäätös ei olisi olemassa lainkaan, ovat kaikki RL 11:4c §:n teonkuvaukset täyttäviä rikoksia. 
  21. Tässä kirjelmässä ja rikosilmoituksissa kuvattu Jaana Kavoniukseen kohdistettu rikos toteuttaa   RL 11:4c §:nteonkuvauksen ja rikos on jatkunut yli vuoden ja jatkuu edelleen.
  22. Kavoniuksen  vaientamisessa on käytetty törkeitä vapaudenriistorikoksia ja RL 11:.4c §:ssä säädettyä Jaana Kavoniukseen kohdistettuna tahdonvastaisen katoamisen aiheuttamista, jolla on estetty myös lainkohdassa tarkoitetulla tavalla myös EIS 5 artiklan, PKL 3:15 §:n ja PKL 2:13 §:n säätämät oikeussuojakeinot valehtelemalla päätöksessä, että vangitsemispäätös ei muka synnyttäisi oikeutta tutkituttaa sitä vangitsemispäätöstä ”viipymättä” EIS 5 artiklan ja PKL 3:15 ja 2:13 §:n säätämällä tavalla ja myös hänen lapsensa Martin oikeus normaaliin turvalliseen koulunkäyntiin ja elämiseen, EIS 8 artiklan takaamat kaikki oikeudet, äidin lähivanhemmuuden toteutus.
  23. PKL 3:6.3 § ei mahdollista laillisen esteen aikana turvapaikan hakijaan kohdistettua poissaolevana vangitsemista ja Kavonius on syyttömänä vangittu poliittinen vanki Suomessa
  24. PKL 2:13 § Kohtuuttoman vangitsemisen kielto: ””Ketään ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, jos se olisi kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi.” 
  25. Kavoniuksen rikosuhriasema ei oikeuta vangitsemiseen lainkaan 
  26. Kuulemisoikeuden loukkaukset, EIS 6 artiklan loukkaukset ja lainvastaisten menettelyn myöntäminen kaikkien syyttäjien kirjallisilla tunnustuksilla 24.10-25.11.2024 ja 22.1-28.2.2025. 
  27. Kaikki syyttäjät Heikki Kohijoki, Annukka Juntunen, Mika Mäkelä jatkavat tahallista vangitsemista, vaikka ovat itsekin 24.10.-25.11.2024 myöntäneet, että prosessi on tähän saakka jokaisessa vangitsemiskäsittelyssä ollut EIS 6 artiklan vastainen ja toteutettu kokonaan ilman puolustuksen todistelua ja estämällä myös Kavoniuksen PKL:n normien mukaan pyytämä suullinen käsittely, 
  28. EIS 6 artikla oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, joka on estetty kokonaan
  29. Syyttömänä vangitun Kavoniuksen vapauttamistakin estävät samat syyttäjät ja vangitsijat tahallaan PKL 3:15 §:n ja PKL 2:13 §:n vastaisesti prosessissa, jossa kaikkien Kavoniuksen syyttömyydestään todistajiksi nimeämien kuulemiset on estetty.
  30. Lavastuksiin sovitut ja ajoitetut muut rikokset (tutkinnantapot, uutisten ajoitus ja vireille tulon estämiset)
  31. Syytteet ja pakkokeinot asiassa R 23/1383 on lavastettu tekaistun 
tapahtuman ja rekisteriväärennysten avulla
  32. Jaana Kavoniukseen, hänen lapsiinsa, läheisiinsä, puolueeseensa, yhdistykseensä, lääkäriinsä Walliniin, Elisa Paloseen ja hänen omaisiinsa kohdistetut kaikki rikokset ovat törkeitä, niiden rikosnäyttö on ollut täysin selvä ja Jaana Kavonius on jokaiseen rikosilmoitukseensa nimennyt riittävästi henkilöt todistelua.
  33. Kirjallisina todisteina ovat olleet jopa vastapuolten kirjalliset tunnustukset törkeistä petoksista ja väärennyksistään.
  34. Kaikki verkoston toteuttama rikollisuus on mahdollistettu täysin tahallaan tutkinnantappopäätöksillä, joista jokainen perustuu törkeä valehteluun tasapuolisuusperiaatteen ja muunkin laillisuuden syrjäyttämiseen ja kaiken rikosnäytön tahalliseen tutkimisen estämiseen, kirjaamattomuuteen ja rekisterien väärentämiseen. 
  35. Olennaista on, että yksikään asiassa syntynyt tutkinnantappopäätös ja lavastuksen syyte, vangitseminen ei perustu mihinkään todisteisiin, vaan todistelun estämiseen.

Tutkinnantapoilla törkeät rikokset valehdeltiin ”siviiliasioiksi”

Virheellinen rekisterinpito ja väärien henkilötietojen käsittely miljoonarikoshyötyjen hankinnassa, korvausten estämisessä, väärissä ilmiannoissa ja tutkinnantapoissa toteutettiin tahallaan ja niillä todelliset rikokset mahdollistettiin, niille alistettiin Jaana, hänen lapsensa, Wallin, Palosen omaiset ja verkoston törkeät rikokset valehdeltiin ”siviiliasioiksi”. 

  • Kaikki virheellinen henkilötietojen käsittely, rekisteririkollisuus, väärät ilmiannot ja tarkastusoikeuden estäminen ovat tahallisia tekoja ja syy-yhteydessä siihen, että rikoksilla velkuutettu Jaana Kavonius, hänen lapsensa ja Wallin eivät ole saaneet rikosvahinkoja korjattua, rahojaan takaisin, korvauksiaan ja sen sijaan käänteisesti verkoston sopimalla tavalla velkuutettu, Jaana Kavonius ja Wallin lavastettu, Jaana Kavonius vangittu, etsintäkuulutettu ja kotietsinnöille ja muille vainoilla alistettu. 
  • Rekisterinpitäjät on velvoitettava vastaamaan kysymyksiin reksiterinpidostaan, sen ristiriidoista, väärentämisestä ja väärien tietojen käyttämisestä korvauspetostoiminnassa ja väärissä ilmiannoiissa.

Korvausten estäminen ja korvauksiin oikeutettujen ulosottovelkuutus rikollisin menetelmin ollut vuosia täysin tahallista törkeän rikollista toimintaa

Kavoniusta on tahallaan kymmeniä vuosia estetty saamasta hänelle selvästi kuuluvia korvauksiaan keneltäkään 

  1. kotinsa tuhonneilta
  2. halvaantumisesta työpaikkakiusaamisella, työsyrjinnästä, laittomasta irtisanomisesta
  3. kreosoottivahingoista, kasvaimista ja henkilövahingoista
  4. salassapito-, tietosuoja- ja kunnianloukkaus- ja vainorikoksista
  5. tehtailuista vääristä ilmiannoista
  6. Peltolan anastamasta ja tuhoamasta omaisuudesta
  7. perus- ja ihmisoikeusloukkauksista
  8. KSL:n ja VSL:n pakollisiksi säätämistä korvauksista
  9. kärsimyskorvauksia
  10.  tietosuoja-asetuksen säätämiä korvauksia
  11. perhe-elämän, vaalien ja poliittisen toiminnan estämisestä ja syrjinnästä

Lisäksi Kavoniuksen kaikkien lasten, Tuure ja Petter Kavoniuksen ja Matti Wallinin korvaukset on estetty yhtä rikollisin menetelmin.

EU-komission ja Etelä-Suomen lääninhallituksen päätösten vastainen Kavoniuksen lasten velkuutus 140.000 eurolla ”kohtuullisuutena”

EU-komissio, Etelä-Suomen lääninhallitus ja oikeusasiamies ovat todenneet Lohjan kaupungin ja sen virkamiesten rikkoneen esteellisyysnormeja, valehtelevan aiheuttaakseen kanteluasioissa väärät päätökset ja lapsiin kohdistamat teot rikoksiksi, joilla on syntynyt lapsille ehdoton korvausoikeus. Silloinen tietosuojadirektiivi, HetiL, EIS 1, 5–6, 13–14, 17–18 artiklat, PL 6, 21 ja 118 §:t ja nykyinen tietosuoja-asetus, JulkL ja tietosuojalaki säätävät, että jokaisella oikeusloukkauksen kohteella tulee olla tehokas oikeussuojakeino myös virkamiehiä vastaan. 

Virkamafia on valtiosäännön kieltämä rikollisjärjestö, joka on vuosikymmeniä huolehtinut siitä, että kukaan ei saa sen rikoksia normaalitavalla tutkittua, vaan joutuu valtavan kostotoimien ja rikosmäärän kohteeksi, jää verkoston rikosten vuoksi ilman korvauksiaan ja oikeuksiinsa vedonneet mafian kostovelkuuttaa järjettömillä summilla ja lavastaa vankilaan ja sakotuksiin täysin rikollisessa prosessissa.

Siviiliriidan törkeiden petosten uhrin lavastus ”kunnianloukkaajaksi” ja ”vainoajaksi” valehtelemalla verkoston rikollisuutta ”kunnialliseksi” ”yksityiselämäksi”

Siviiliriidan totuusvelvoitteen rikkominen Baarmanin, Saksan, Suveksen, Henrikssonin ja Kavoniuksen vastapuolten rikoksilla ja Marttiin kohdistettu vakivalta, 11.12.2019 rikos ja niiden salliminen eivät ole ”mielipiteen vapautta”, vaan törkeitä rikoksia ja rikollisuutta, jolla Kavonius ja lapset velkuutettiin, täysin selvä korvausoikeus tahallisesti rikollisesti estettiin ja väkivalta on aina rikos. 

OK 14:1 § § (12.6.2015/732)Riita-asiassa asianosaisen on pysyttävä totuudessa tehdessään selkoa niistä seikoista, joihin hän vetoaa asiassa, ja lausuessaan vastapuolen esittämistä seikoista.”

Siviiliriidassa on totuusvelvoite sekä OK 14:1 §:n että tapaohjeen perusteella. Totuusvelvoitteesta poikkeaminen säädetään rikokseksi eikä ”siviiliriita-asiaksi”, kuten lavastaja Kohijoki 22.1.2025 valehteli. Sen vastainen valehtelu on RL 36:1-2 §:n säätämä rikos. Petosrikoksella aiheutetun vahingon määrä on niin huomattava, että kyseessä on petoksen törkeä tekomuoto. Törkeä petos on kyseessä tämän rikosasian näytöllä:

  1. Niitä tapahtumia ei ole olemassa lainkaan, joita vastapuolet asiamiehineen valehtelivat raporttiinsa, oikeudenkäyntikirjelmiinsä, päätöksiinsä ja laskutuksiinsa.
  2. He kiistivät korvauspäätökset 1.6.2015-1.10.2018. Suves ja Konttinen ovat 1.10.2018 tunnustaneet kirjallisesti prosessipetokset.
  3. Korvaukset evättiin viemärivahingossa koksiluukun rikkoutumista koskevilla petoksilla ja he jatkoivat oikeudenkäynnissä salaamalla LähiTapiolan rekisterimerkintöjä, joissa korvausoikeus oli Niskalan kirjauksilla 14.8.2014 ja myönteisillä sijaisasunnon ja muilla korvauksilla kirjallisesti myönnetty. 
  4. Pölyvahinko aiheutettiin valehtelemalla suojauksista ja osastoinneista ja salaamalla LähiTapiolan, Niskalan, Jormanaisen ja Walveen tunnustuksia 11.12.2014, joilla he myönsivät, että suojaukset ja osastoinnit puuttuivat. Sama näkyy todisteena olevista valokuvista, LU Rakennus Oy:n ja Tehopuhdistus Oy:n toimitusjohtajan todistuksista ja terveys- ja rakennustarkastajien käyntitiedoista.
  5. Koko Jormanaisen, Walveen ja Niskalan laatima 8.10.2014 vahinkoilmoitus on törkeä petos ja kaikki tapahtumat tekaistuja ja tunnustettu 11.12.2014 petokseksi.
  6. Rimonin ja Baarmanin lausunnossa 20.6.2019 on lääketieteellisesti mahdottomia johtopäätöksiäkoska fyysiset vammat on väitetty psyykkisiksi. Lisäksi sen laatiminen ja käsittely on salassapitorikos ja siitä laskuttaminen ja käyttö törkeä petos. Todisteena olevasta prof. Putuksen lausunnosta ilmenevät syytettyjen omaisuudelle ja terveydelle aiheuttamat vahingot.
  7. LähiTapiolan rekisteristä on tuhottu ja väärennetty rekisterin osia ja useita asiakirjoja ja Kavoniuksen 17.9.2014 laatima pölyvahingon vahinkoilmoitus oikeilla tiedoilla oli tahallisesti Niskalan käskystä jätetty kirjaamatta, jotta Niskala, Walve ja Jormanainen saivat toteutettua tekaistuilla tapahtumilla 8.10.2014 lukien ja koko siviiliriidan ajan törkeitä petoksia.
  8. Kerminen ja Konttinen osallistuivat työpaikkakiusaamiseen, aiheuttivat halvaantumisen, muut sairaudet ja osallistuivat 2008–2023 väärentämiseen, salassapitorikosiin, rekisteri- ja tietosuojarikoksiin ja petoksiin, vaikka ovat lakimiehen ja laillisuusvalvonnan (compliance officer) tehtävissä.
  9. Pölyvahingon (tekopäivä 17.9.2014) kiistäminen perustui petokselliseen valehteluun ja rekisterissä koko petoksen ajan kirjattuna olleiden 11.12.2014 tunnusten salailuun.
  10. Vuotovahingon korvaukset estettiin valehtelemalla viemärit kuvatuiksi elo- ja lokakuussa 2014 kahteen kertaan, ja että kuvauksissa olisi putket todettu ehjiksi, vaikka ne oli kuvattu hajonneina ja Niskala teki niihin 1.10.2014 noin 100.000 € korjaussuunnitelman. Petoksellinen valhe putken kunnosta ja olemattomista viemärikuvauksista sisällytettiin LähiTapiolaEtelän 12.12.2014 päätöksiin ja kaikkiin syytettyjen oikeudenkäyntikirjelmiin tahallaan, jotta törkeillä petoksilla estettiin Kavoniukselle kuuluvat 600.000 € korvaukset.
  11. Rikosten peittelemiseksi LähiTapiolassa estettiin tarkastusoikeutta vuosia, mikä on tietosuoja- ja syrjintärikos jo sinänsä. Kun Kavoniukselle luovutettiin 23.10.2017 oman korvausasiansa materiaalia, viemärikuvauspetos paljastui. Kaikki videot olivat tehty 31.10.2005 eli 9 vuotta ennen 2014 vahinkotapahtumaa eikä mitään 2014 kuvauksia ole tehty eikä olemassa lainkaan. Päätökset 12.12.2014, joilla korvaukset evättiin, ovat jo tällä näytöllä törkeä petos. 
  12. Petoksen paljastuttua Suves ja Konttinen toteuttivat 11.12.2018 uuden törkeän petoksen ja muuttivat tarinaa kuvauspäivästä ja valehtelivat viemärit kuvatuksi 12.12.2014, vaikka korvaukset oli 12.12.2014 päätöksellä evätty tarinalla elo- ja lokakuun 2014 viemärikuvauksista eikä kukaan ole edelleenkään toimittanut mitään 2014 kuvauksia ja on täysin varmaa, että putket eivät olleet ehjät. Kuvauksia ei ole voitu tehdä 12.12.2014, koska hajonnut viemäri oli piikattu ja viety kaatopaikalle syksyllä 2024 ja Kavonius asui sijaisasunnossa 24.9.2014 alkaen. 
  13. He toteuttivat myös useita törkeiden petosten yrityksiä yhteensä 50.000 eurolla: yrittivät laskuttaa 700 euron arvoisista muovilaatikoista noin 20.000 euroa, yrittivät laskuttaa 10.000 euroa laskutuskiellon alaisista sovitteluista ja yrittivät estää 10.000 € suuruista oikeusturvavakuutukseni korvausta vuosien ajan. Törkeä petos säädetään myös yritysasteella rangaistavaksi ja tavoiteltu rikoshyödyn määrä on merkittävä ja törkeitä rikoksi ja niiden yrityksiä satoja tekoja. 
  14. Niskala, Jormanainen, Laakso ja Walve ovat tunnustaneet aliurakointisuhteet ja sitovat korvauspäätökset, joiden perusteella LP Vahinkosaneeraus, Jormanainen ja LähiTapiola ovat suoraan pakottavan KSL:n ja VSL:n mukaisessa korvausvastuussa ja aliurakointisuhde näkyy suoraan LP Vahinkosaneerauksen postittamasta laskusta.
  15. Siviiliriidassa ja 12.12.2014 päätöksessä Suves, Konttinen, Niskala, Kerminen ja LähiTapiolaEtelä valehtelivat, että Kavoniuksella ei muka ole putkirikkoa korvaavaa sopimusta. LähiTapiolan vakuutuskirjasta näkyy Kavoniuksella olleen laaja vakuutussopimus, jonka ehtojen mukainen korvaus estettiin heidän törkeillä petoksillaan kiistämällä ja estämällä LähiTapiolan rekisteristä, vakuutusehdoista ja vakuutuskirjasta näkyvä korvausoikeus.
  16. Kavoniuksen ja LP:n välillä ja lisäksi hänen ja LähiTapiolan välillä on asiakassuhteet ja kumpikin yritys on laskuttanut Kavoniusta ja ovat KSL:n ja VSL:n tarkoittamia elinkeinonharjoittajia. Ne ja muut vastaajat ja rikoskumppanit ovat perusteettomasti välttyneet korvaamasta Kavoniuksen kodissa aiheuttamansa vahingot ja oikeudenkäynnissä törkeillä petoksilla aiheuttamansa vahingot ja aiheuttaneet valtavat vahingot ja kärsimykset laskuttamalla prosessipetoksistaan ja salassapitorikoksistaan ja siirtämällä rikoshyödyt ulosottoperintään, koska heidän rikoksiaan ja todisteita niistä törkeistä rikoksistaan ei ole Laitisen, Aron, Penttilän ja Tainion rikoskumppanuuden ja LIITE 2-rikoskumppanuusverkoston  rikosten vuoksi saanut missään tutkittua, vaikka heidän rikoksiaan koski tutkinta- ja syytepakko.
  17. Kavonius hakattiin rikosten toteuttamiseksi ja uhattiin tappamisella. Verkoston rikolliset ovat OikTL:n vastaisesti myös hyödyntäneet ja toteuttaneet Kavoniukseen kohdistettuja väkivaltarikoksia rikoshyödyt hankkiakseen. Raakaa väkivaltaa, murhauhkauksia ja törkeitä kiristys-, kiskonta- ja petosrikoksia hyödyntämällä syntynyt velkasuhde on kokonaisuudessaan keinotekoinen ja kokonaisuudessaan rikoksilla syntynyt. 
  18. Rikoskumppanina toimivien asianosaisasemassa ”kuulusteluja”, niiden ajoituksia ja tutkinnantappoja toteuttaneiden poliisien ja syyttäjien rikoskumppanuutta ja rikosten törkeyttä alleviivaa, että RL 6:5 §:n 2 momentin mukainen verkosto on yhdessä kohdistanut ensin alakouluikäisiin lapsiin vastaavat rikolliset velkuutukset 140.000 eurolla ja samat rikolliset (mm. Mika I. Mäkinen, Palajat, Laitinen, Saksa, Kolehmainen) ovat olleet niitä kaikkia toteuttamassa. 
  19. He ovat törkeillä rikoksillaan ja uhrien oikeussuojakeinot verkostollaan estämällä kohdistaneet täysin perusteettomat häikäilemättömät rikolliset velkuutukset lapsiin ja kotinsa ja omaisuutensa verkoston törkeillä tuhotyörikoksilla menettäneeseen ja laittomasti irtisanottuun, halvaannutettuun Kavoniukseen ja estäneet tahallaan uhreille kuuluvat korvaukset törkeitä petosrikoksia toteuttamalla ja niitä poliisien, Tainion, Aron, Penttilän, tuomarien ja syyttäjien virka-asemaa törkeällä tavalla mahdollistamalla. 
  20. Jokainen rikollinen velkuutus ja korvausten petoksellinen estäminen on toteutettu lainvastaisella tavalla estämällä jokaisen kanteen, valituksen, ulosottovalituksen ja todisteiden käsittely lakiin ja todisteisiin nähden päinvastaisen lapsiin ja Kavoniukseen kohdistetun velkuutuksen toteuttamiseksi.
  21. Olennaista on, että mikään heille väkisin synnytetyssä ”saatavassa” ja velkasuhteissa ei ole syntynyt käsittelemällä mitään kodin, työsuhteen, koulun, kerhon, kultin ja oikeudenkäyntien tapahtumia koskaan missään eikä ainuttakaan todistetta ja henkilötodistelua ole käsitelty missään, jotta rikollisille on saatu syntymään laskutukset ja Kavoniukselle ja lapsille asema heidän rikollisen ulosmittauksensa avuttomana hakattuna uhrina ja ”velallisena” ja Kavoniukselle lisäksi lavastettu asema verkoston junailemana ”törkeistä rikoksista etsintäkuulutettuna vangittuna valehtelevana Totuuspuolueen johtajana”.
  22. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Petosten tunnustusten ja muun petosnäytön vastainen laskutus, ”kunnianloukkaus”-syytteet ja rikoksen uhrin vangitseminen ovat saman verkoston yhdessä toteuttamia rikoksia ja kaikissa rikoksissa he käyttävät samoja vääriä tietoja estäen todistelun

Rikosten tutkinta on aiemmin tahallaan estetty, vaikka Jormanainen, LähiTapiolaEtelän vahinkotarkastaja Rauno Niskala ja lakimies Veera Konttinen, AA Heikki Saksa, AA Juri Suves, AA Pontus Baarman ja LP Vahinkosaneerauksen työntekijä Mikael Walve olivat 14.8.2014, 11.12.2014, 15.3.2017, 31.8.2018, 1.10.2018 ja 11.12.2018 tunnustaneet törkeät petokset ja törkeän tuhotyön, tunnustaneet suojausten puuttuneen Kavoniuksen kodissa 17.9.2014 toteutetussa piikkauksessa ja tunnustaneet viemärin väärinraportoinnin 14.8.2014, AA Juri Suves, AA Pontus Baarman, AA Heikki Saksa olivat tunnustaneet törkeät petokset, joita toteuttivat siviiliriidan kirjelmillään ja 8.10.2014 vahinkoilmoituksen tekaistuilla tapahtumilla. Tunnustukset oli merkitty LähiTapiolan ja asianajotoimistojen rekistereihin, joiden sisältöä valehdeltiin heidän viesteissään olemattomaksi.  

Rikosten tunnustukset oli merkitty LähiTapiolaEtelän ja valvontalautakunnan rekistereihin. Jormanainen, hänen asiamiehensä Heikki Saksa ja samaan rikokseen osallistuneet LähiTapiolan, LP Vahinkosaneeraus Oy:n työntekijät henkilöt AA Juri Suves, AA Pontus Baarman, AA Jarmo Henriksson asianajotoimistoineen ja päämiehineen laskuttivat törkeistä prosessipetoksistaan yli 200.000 euroa

Siviiliriidan totuusvelvoitteen vastaisella laskutuksella petosten tunnustajat ovat perineet ulosotossa saatavina rikoshyötyjään, koska heidän rikostensa tutkinnat on aiemmin estetty tahallaan ja virkamiehet Marko Aro, Noora Kemppi, Marko Savolainen, verkoston poliisit ja muut rekistereitä väärentäneet virkamiehet ovat toimineet rikoskumppaneina.  Laskutukset toteutettiin em. petosten lisäksi estämällä rikoskumppanina toimineen KäT Noora Kempin ja KäT Hannu Vienon rikoksilla 20.1.2020 ja 14.9.2020 koko kirjallisen ja henkilötodistelun käsittely ja kohdistamalla Kavoniukseen 11.12.2019 kanteiden lopettamiseksi törkeä pahoinpitelyrikos, jonka toteuttaja uhkasi Kavoniusta murhalla, jos hän jatkaa kanteitaan ja heidän rikosvastuunsa vaatimista ja lisäksi henkirikoksen yritys, joka toteutettiin pelastustoimen laiminlyönnillä ja ohjaamalla ambulanssia tahallaan väärään osoitteeseen viidessä hätäpuhelussa. 

Murhayrityksiä ja murhauhkauksia on ollut 2013–2023 useita. Kavoniuksen yhteen lapseen kohdistetun autolla yliajon tiedot löytyvät saman vahinkonumeron 361-140726-L alta, jossa Jormanainen, Walve ja Niskala toteuttivat 8.10.2014 törkeän petoksen ja salasivat sen tunnustusta.

Kavoniukselle on aiheutettu asioissa L 15/649, L 16/352 ja L 17/261 yli miljoonan euron vahinko törkeiden petosten vuoksi saamatta jääneinä korvauksina ja yli 200.000 euron vahingot ja rikosten toteuttajille hankittu vastaavat rikoshyödyt laskuttamalla tunnustetuista törkeistä petoksista ja salassapitorikoksista ja aiheeton henkilövakuutusturvan ja koti-, vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen päättyminen. 

Aiheeton syyte Jaana Kavoniukseen kohdistettuna on toteutettu Länsi-Uudenmaan KäO:ssa asianumerolla R 23/1383 samoilla väärillä tiedoilla, joilla LähiTapiolan ja sen asiamiesten ja rikoskumppanien törkeitä petoksia on toteutettu ja rikoskumppanit Baarman, Saksa ja Kemppi ovat väärin perustein ”asianomistajina” petosten tunnustusten vastaisesti todistelun estämisellä aiheutetuissa syytteissä, joissa syyttäjät ilmoittivat e 2024 käynnistävänsä Jaana Kavoniuksen vaatimat rikostutkinnat, mutta koska he ovat osallistuneet rikosten toteutuksiin ja Kavonius vaati heitä vastuuseen, Juntunen, Kohijoki ja Mäkelä 8.12.2024, 22.1-28.2.2025 sitten vaan ilmoittivat, että jatkavat kaiken todistelun estämistä.

Petosrikosten laskutus perustuu myös Jormanaisen, Walveen ja Niskalan 8.10.2014 lukien toteuttamaan törkeään petokseen, sen tunnustuksen vastaiseen laskutukseen ja LähiTapiolaEtelässä toteutettuihin rikoksiin.

Rikoskumppaneina toimineet LähiTapiolan lakimies Veera Konttinen ja AA Juri Suves toteuttivat 23.2.2016rikoksen, jossa he ja joku nimeään salaten valehtelivat ”oikeudellisesti merkityksettömäksi” 8.10.2014 petoksen olemattomia tapahtumatietoja ja 11.12.2014 LähiTapiolan rekisteriin merkittyä tunnustusta, vaikka niitä samoja vääriä tietoja käytettiin miljoonapetosten toteutuksiin. Kaikki korvausvaatimuksen kohteena olevat johtajat, sisäisen tarkastuksen esimiehet Tuomas Angervo ja Kimmo Niskala ja vakuutustutkinnan esimies Kari Leivo olivat jakelussa ja rikosoikeudellisessa laiminlyöntivastuussa törkeiden petosten vahingoista ja kaikista puuttumattomuuden jälkeisistä rikoksista. Vahinkoilmoituksen 8.10.2014 kaikki tiedot on Jormanainen 11.12.2014 tunnustanut olemattomiksi ja fakta näkyy myös valokuvista, raportista ja terveys- ja rakennustarkastajien, professori Putuksen ja RakSystemsin raporteista. Jormanainen ja Saksa ovat valvontalautakunnassa 15.3.2017 tunnustaneet vääriksi eli siviiliriidan petokseksi 9.3.2016 kirjelmän väärät tiedot.

Jaana Kavoniuksen velkuuttaminen ja lavastaminen asiassa R 23/1383 LähiTapiolan rekisteriin merkittyjen petosten tunnustusten vastaisesti todistelu niistä estämällä ”siviiliasioiksi” valehdeltuna

LähiTapiolan rekisteriin on merkitty 

  1. sitovan 14.8.2014 korvauspäätöksen tunnustukset 
  2. oikea vahinkokuvaus, jolla Niskalan 2015 postittama teksti on todisteellisesti väärennys
  3. kaikki ne laskut, raportit ja päätökset, joita valehdeltiin olemattomiksi oikeudenkäynnissä. 
  4. viemärikuvaukset, joiden teknisistä tiedoista näkyy niiden valmistetun 31.10.2005 eikä 2014
  5. Jormanaisen, Niskala ja LU Rakennus Oy:n 11.12.2014 tunnustukset, että suojauksia ei rakennettu
  6. todisteet rikollisesta maksuliikenteestä ja asiakirjojen väärentämisestä
  7. väärennetyt ja aidot korvauspäätökset, joista näkyy, että maksutietoja on poistettu Kavoniukselle postitetuista päätöksistä
  8. kotiosoitteen väärentäminen petoksellisen maksuliikenteen salaamiseksi ja päätösten ohjaamiseksi Niskalalle Suveksen, Kermisen, Konttisen, Jormanaisen, Walveen; Lagerströmin, Rintalan Varjosen, Niskalan, Henrikssonin ym. petosten jatkamiseksi 
  9. Suveksen kirjallinen tunnustus siitä, että LP Vahinkosaneeraus Oy on laskuttanut nimenomaan Kavoniusta eikä LähiTapiolaa
  10. Walveen ja Jormanaisen tunnustukset aliurakoinnista, jonka he ja Saksa ja Baarman rikollisesti kiistivät siviiliriidassa aiheuttaakseen Kavoniukselle miljoonavahingot ja hankkiakseen itselleen miljoonan rikoshyödyn, vaikka olivat myöntäneet juuri sen vastuunsa, joka kuluttajansuojalain ja auktorisointiehtojen perusteella suoraan syntyy 
  11. kaikki relevantit tiedot ja todisteet, jotka Kavonius toimitti myös poliisille ja syyttäjille ja joiden perusteella on täysin varmaa heidän ymmärtäneen syytelavastukset vireille laittaessaan ja kuulustelut väärässä roolissa kohdentaessaan ja Kavoniuksen vangitessaan, että todisteet eivät puuttuneet ja niillä todisteilla Kavoniuksen ei kuulu olla syytteessä, vaan hän on asian R 23/1383 asianomistajiksi valehdeltujen ja LähiTapiolan, LP Vahinkosaneerauksen, Suveksen, Jormanaisen, Rimonin, Henrikssonin  ja laajan petos- ja virkarikosverkoston uhri ja hänen kotinsa ja omaisuutensa tuhoaminen on törkeä tuhotyö, joka toteutettiin  tahallaan ja kaikki petokset tehty miljoonarikoshyödyn hankkimiseksi.
  12. todisteet siitä, että törkeitä petos- ja muita rikoksia on toteutettu tahallaan vuosien ajan täysin selvien rekisterimerkintöjen ja todisteiden vastaisesti laatimalla vastapuolten ja niiden asiamiesten kirjelmiin ja virkamiesten päätöksiin tahallisesti väärät tiedot vastoin täysin selviää todisteita ja estämällä rekisteröidyn tarkastusoikeutta valehtelemalla kaikkea sitä materiaalia olemattomaksi.

Suveksen ja Konttisen tunnustukset ja todistelun estäminen niistä

Suves ja Konttinen ovat kirjallisesti 1.10.2018 ja 11.12.2018 tunnustaneet, että kaikki ne korvauspäätökset ovat olemassa, joiden olemassaolon he kiistivät 1.6.2015 vastauksessaan siviiliriidassa ja että 12.12.2014 päätöksessä väitettyjä kielteisen korvauspäätöksen perusteena käytettyjä elo- ja lokakuussa 2014 väitetysti tehty ja viemärikuvauksia ei olekaan olemassa. Ne kaikki 2018 kirjalliset tunnustukset ovat samalla heidän sitä edeltävien törkeiden petosten tunnustuksia, joiden vastainen velkuuttaminen ja korvausten estäminen, tutkinnantapoilla tahallaan toteutettu heidän rikostensa tutkimisen ja heille kuuluvien syytteiden ja tuomioiden ja korvausten estäminen on törkeä virkarikos ja törkeä petos. 

Lisäksi 11.12.2018 heidän laatimansa uusi tarina muka 11.12.2014 kodissa tehdyistä viemärikuvauksista on uusi törkeä petos, koska oli joulukuussa mahdoton kuvata viemäristöä, kun se oli toimitettu jo syksyllä 2014 jäteasemalle. 

Työpaikkakiusaamisen tiedot ja Järvisen kirjallinen 27.12.2017 tunnustus, että 27.5.2014 lausunto ei ole hänen laatimansa ja Henriksson ym. laskuttaa olemattomista asioinneista

Jarmo Henriksson, Elisa Mäkinen, Teija Kerminen, Veera Konttinen, Antti Pöllänen, Minna Kohmo, Vesa-Jaakko Rantala, Mikko Mäenpää, Kari Leivo, Kimmo Niskala, Anne-Maija Jalonen ja Tuomas Angervo laativat tahallaan eri viranomaisille väärennetyn ”Leena Järvisen” muka 27.5.2014 laatiman asiakirjan, jossa työpaikkakiusaaminen ja sen karmivat seuraukset kiistetään ja väitetään, että kenenkään heistä tiedossa ei olisi ollut mitään vammoja, sairauksia poissaoloja, työpaikkakiusaamista,  ylisuurta työkuormaa ja siitä reklamointia, ja että asiaan liittyvät palaverit olisivat muka sujuneet ohjeiden mukaisesti, hyvässä hengessä, päättyneet 15.10.2009, ja että Kavoniusta olisi kaiken  aikaa vain ” positiivisesti erityiskohdeltu”.

Järvinen itse on kirjallisesti 27.12.2017 kiistänyt osallistuneensa millään tavalla em. asiakirjan laatimiseen. Hänen postittamistansa epikriiseistä näkyy 12 sivua kirjattua tietoa vakavista työpaikkakiusaamisen seurauksista ja sen kestosta sekä 5 kk kestänyt poissaolo halvaantumisen vuoksi, joka oli kaikkien työnantajan edustajien tiedossa. Asian L 17/261 oikeudenkäyntiasiakirjoissa oli todisteena koko kirjeenvaihto ja palaverivaraukset 2014 saakka ja niiden perusteella poliisin olisi kuulunut käynnistää esitutkinta jo 2009, jotta Kavonius ei olisi halvaantunut. Olemattomista asioinneista ja rikoksista laskuttaminen on rikos ja juuri sellaisesta ainoastaan on laskutettu poliisien, Vienon, Kempin, Helinin, syyttäjien ja muun virkamafian sopimien rikosten päätösten avulla. Kun seurauksena on halvaantuminen, sen väittäminen positiiviseksi erityiskohteluksi on törkeä kunnianloukkaus ja todistaa myös työsyrjinnän rikoksen. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

VSL, KSL, vakuutuskirja ja sijaisasuntoa koskevan vakuutusehtokohdan merkitys sekä LähiTapiolaEtelän, LP:n, Jormanaisen, Suveksen, Saksan ja Baarmanin myöntämät törkeät petokset

LP:n, LähiTapiolaEtelän ja Jormanaisen virheelliseen toimintaan ja niiden Kavoniukselle aiheuttamien 
vahinkojen korvaamiseen sovelletaan pakottavasti VSL:ia, KSL:ia ja työturvallisuuslakia. 
Tästä pakottavasta lainsäädännöstä ilmenevät perusasiat tässä asiassa ovat: 

  1. Vakuutuskirjaan ja vuositiedotteisiin merkitään ”sopimuksen olennainen sisältö” (VSL 6 ja 7 §). Samaan aikaan, kun LähiTapiolaEtelä KäO:ssa kiistää, se on lähettänyt Jaana Kavoniuksen kotiin jatkuvasti vakuutuskirjat, joissa kerrotaan sopimuksen olennaiseksi sisällöksi, että kantajalla on oikeus saada 50-vuotiaan putken rikosta korvaus 3000 euron omavastuulla vähennettynä. Juuri tätä korvausta Kavonius oli kanteellaan hakemassa. 
  2. LähiTapiolaEtelä/Suves myöntää vastineessaan, että LähiTapiolaEtelä on LP:n palveluiden ”välittäjä”, mutta ristiriitaisesti valehtelee, että KSL:ia ei asiaan sovellettaisi. Palveluiden välittämiseen sovelletaan KSL:ia (KSL 1:1 §) eli Suves/LähiTapiolaEtelä itse ovat kumonneet oman kiistämisperusteensa.
  3. LähiTapiolaEtelä/Suves myöntää vastineessaan, että VSL 70 §:ssä säädetty sitova määräaika lasketaan siitä, kun LähiTapiolaEtelä sai tiedot, joita se käyttää päätöksessään. Lisäksi Suves myöntää vastineessaan, että LähiTapiolaEtelä sai tiedon putken iästä ja rikkoutumissyystä jo 13.8.14 (eikä vasta joulukuussa) ja tämä näkyy myös todisteista. Juuri näillä tiedoilla (putken ikä ja rikkoutumissyy) LähiTapiolaEtelä teki siis myönteisen perusteratkaisun 14.8.14. VSL 3 § ja 70 §:n säätämä määräaika estävät päätöksen muuttamisen näillä samoilla faktoilla päinvastaiseksi joulukuussa 2014. 
  4. Baarman/LP valehtelevat KäO:ssa, ettei LP Vahinkosaneerauksen ja Kavoniuksen välisessä suhteessa sovellettaisi KSL:ia, koska Kavonius ei ole ”tilaaja” eikä hänen ja LP Vahinkosaneerauksen välillä muka ole sopimussuhdetta. Oikeat tiedot: 
    1. LP Vahinkosaneeraus on kiistämistä jatkaessaan samanaikaisesti jatkanut noin 5000 euron laskunsa perimistä Kavoniukselta jopa ulkoisen perinnän kautta ja laskussa on asiakasnumero. 
    1. ”Tilaaja”-termi on KSL 8 luvussa. KSL:n soveltamisnormit ovat 1 luvussa eikä siellä ole tilaaja-termiä. Tilaaja-termillä ei siis ratkaista lain soveltamista
    1. Koska LP vahinkosaneeraus (elinkeinonharjoittaja) perii maksua Kavoniukselta (kuluttajalta) palvelustaan, KSL:ia sovelletaan (näkyy suoraan KSL 1 luvusta). 
  5. Baarmanin laatimassa KäO-vastineessa ja raporteissa myönnetään 19 kertaa Niskalan toimineen LP:n kaikkien töiden tilaajana.
  6. Lisäksi Niskala on todistettavasti toiminut suoraan sopijana urakoitsijoiden kanssa ja maksanut LähiTapiola Etelän nimissä vuoto- ja pölyvahingon laskuja. Silti Suves ja LähiTapiolan petoskopla valehtelivat tahallaan, että Niskala ei muka tilannut mitään ja nämä ovat kaikki heidän rikoksistaan petosnäyttöä.
  7. Saksan myöntäminen 15.3.2017. Saksa ja Jormanainen ovat Saksan 15.3.2017 valvonta-asian vastineella myöntäneet KäO-vastineessa 9.3.2016 esittämänsä kertomuksen ”toisesta” pölyvahingosta tekaistuksi eli kiistämisensä perusteettomaksi. 
  8. Piikkauspäivälle 17.9.2014 tarinaan lisätyllä Laakson käynnillä Baarman ja LP Vahinkosaneerauksen petosliigan henkilöt myöntävät törkeän tuottamuksen pölyvahingossa eli koko kanteen oikeaksi. 
  9. VSL 72 § säätää tyhjentävästi, että vakuutusyhtiö voi vähentää tai evätä korvauksia vain todistamalla korvauksenhakijan vilpin. 
  10. LähiTapiola Etelä ei ole edes väittänyt Kavoniuksen menetelleen vilpillisesti eikä Kavoniuksen puolella ole mitään epärehellisyyttä.  
  11. Koko LähiTapiola Etelän joulukuun 2014 päätöksentekomenettely on myös VSL 72 §:ssä ehdottomasti kielletty.
  12. Suves valehtelee, että ennen joulukuuta 2014 ei olisi olemassa päätöksiä. Valehtelu on helppo kirjallisilla todisteilla osoittaa.
  13. Kavonius on hankkinut FINE:sta asiantuntijalausunnon, jolla Suveksen tarinointi ”asiakasystävällisyyteen” perustuvista Niskalan ”sitomattomista ennakkotiedoista” kumotaan. 
  14. Kavoniukselle on maksettu sijaisasuntokustannuksia, joita ei koskaan vakuutusehtojen mukaan makseta selvittelykustannuksina (kuten Suves väittää), vaan niitä AINA edeltää VSL 70 §:ssä säädetyn myönteisen perusteratkaisun tekeminen.
  15. Suves rikoskumppaneineen valehtelevat KäO:ssa, että ”maksupäätös” olisi juridisesti ihan eri asia kuin ”korvauspäätös”, ja että ennen joulukuuta 2014 olisi tehty vain ”maksupäätöksiä”, jotka muka olisivatkin ”sitomattomia lupauksia” (vaikka on siis maksettu euroja tilille). 
  16. LähiTapiola on 31.3.2017 lähettänyt asiakirjat, jossa kirjallisesti vahvistetaan, että korvauspäätös = maksupäätös. Lisäksi VYL ja vakuutusyhtiön toimilupa kieltävät makselemasta Suveksen mainitsemia ”asiakasystävällisyysrahoja”.
  17. Asiaan sovelletaan pakottavana työturvallisuuslakia, jonka karkeasta rikkomisesta asiantuntijarooleissa on kyse. Lain 2 § säätää kaikki velvoitteet vastaajille.
  18. LP Vahinkosaneeraus kuuluu erityisosaajien JVT-yhdistykseen, Niskala on riskienhallintapäällikkö ja Baarman valehtelee maalaria Jormanaista ”ammattilaiseksi”, vaikka hän on ammattilainen lähinnä törkeiden rikosten toteuttajana ja ammattitaidottomuudella aiheutti miljoonavahingot, joiden korvausvastuulta törkeitä petoksia toteuttamalla on toistaiseksi välttynyt aiheettomasti ja nyt se hänen vastuunsa tulee toteuttaa.  
  19. Kavoniuksen velkuuttamisessa ja korvausten estämisessä toteutettujen törkeiden petosten valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Asiaan sovellettava Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntö jätettiin tahallaan soveltamatta ja todistelu sitovista korvattavuusratkaisuista estettiin lavastuksissa, tutkinnantapoissa ja törkeiden petos- ja virkarikosten toteutuksissa

Kavoniuksen korvausoikeuteen kotinsa vahingoista kuuluu/kuului soveltaa pakottavaa vakuutussopimuslakia, Kavoniuksen kotivakuutusehtoja, jotka olivat 2014 voimassa ja sitovia Niskalan 14.8.2014, 24.9.2014 ja 1.10.2014 korvattavuusratkaisuja. Päätös 12.12.2014 ja vakuutuksen irtisanomispäätös 3.7.2018 tulee todeta pakottavan lainsäädännön vastaisena mitättömäksi ja kaikki tässä kirjelmässä korvausten ja törkeiden petos- ja virkarikosten tuomioiden estämiseksi toteutetut päätökset ovat estäjien ja Kavoniuksen lavastajien toteuttamia törkeitä rikoksia. 

LähiTapiolaEtelän päätöksillä 12.12.2014 -22.12.2014 lukien toteutetut rikokset ovat törkeitä, tahallisia ja niitä ovat tehneet vakuutuslainsäädännöstä ja juridiikasta perillä olevat henkilöt. Rikoksia on jatkettu asiassa L 15/649 ja L 16/352 koko oikeudenkäynnin ajan ja sen jälkeen 10 vuotta keskeytyksettä ja jo ennen kanteen nostamista täysin selvien sitovien korvauspäätösten vastaisesti.  AA Juri Suveksen kanssa LähiTapiolan petosten toteuttajat ovat sopineet 1.6.2015 valehtelevansa rekisterissä olleita korvauspäätöksiä olemattomiksi. Korvauspäätökset olivat kantajan todisteina asiassa L 15/649 ja L 16/352 ja LIITE A1-asiakirjassa todisteina 121–127. Kavoniuksen korvausoikeus oli aivan selvä ja asiaan kuului pakottavana soveltaa seuraavaa Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntöä: 

  1. FINE-001093, VKL 35/14 ja VKL 118/08 (vakuutusyhtiön vastuu käyttämistään ja tilaamistaan yrityksistä),
  2. VKL 570/12, VKL 553/07, VKL 273/11, VKL 304/14, FINE-003858 (korvattavuusratkaisun sitovuus), 
  3. FINE-001972 ja FINE-003850 (korvauksen alentamisen tai epäämisen edellytyksenä vakuutusyhtiön näyttämä vilppi), 
  4. VKL 451/12 (rajanveto kunnossapitotoimen ja korvattavan esinevahingon välillä) 
  5. VKL 701/06 (vakuutusyhtiö menettää oikeutensa vedota kielteisiin seikkoihin, kun ei tee ratkaisua säädetyssä määräajassa eli ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 1 kk:ssa).

Kultin äänitteet ja raiskauskultin todisteet ovat todisteita kultin rikosten törkeydestä ja Kavoniuksen tietojen oikeellisuudesta ja syyttömyydestä

Juha Ruohosen itsensä kultissaan äänittämät autenttiset äänitteet on toimitettu poliisille ja syyttäjille. Kaikki Ruohosen perheenjäsenet kulttijohtaja Juha Ruohonen, vaimo Susanna Ruohonen, lapset Lauri, Monika, Elina ja Hanna Ruohonen ja Jukka Ritvanen ovat taloudellisesti vuosia rahastaneet ja kiristäneet uhriaan ja yrittävät nyt törkeillä petoksillaan ja testamenttiriidan kantajien Palosen omaisten todistajaan Jaana Kavoniukseen kohdistamalla vankilaan lavastamisella hankkia uhrinsa miljoonaomaisuuden. Kavonius toimitti kultin törkeää rikollisuutta mahdollistaneille poliiseille ja syyttäjille tässä videossa esimerkkeinä julkaistut autenttiset äänitteet ja paljon muita äänitteitä ja autenttisia kirjallisia materiaaleja. Rikosten näyttö on selvä ja kultin ja myös virkamafian rikokset ovat törkeitä. Kavoniuksen julkistamat autenttiset äänitteet eivät ole Kavoniuksen tekemä kunnian ja ”yksityiselämän” loukkaus, koska kultin kammottavat rikokset eivät kuulu ”kunnian ja yksityiselämän” piiriin, koska esim. ”yksityisiä raiskauksia” ja ”yksityisiä törkeitä vapaudenriistoja” ei saa toteuttaa lainkaan. Alla olevat äänitteet Kavonius julkisti Rumblessa https://rumble.com/user/JaanaKavonius  ja koska ne todistavat hänen puhuvan totta kultin rikoksista, Kavoniuksen vangitseminen ja syytteet on poistettava ja syyttömän vangitsemisen ja syytteet aiheuttaneen kultin kaikki jäsenet ja rikoskumppanit on vangittava:

äänite 1: Tällä äänitteellä kulttijohtaja esiintyy Elämän ja kuoleman herrana ja uhkaa kuolemalla vastustajiaan ja Palosen entistä aviomiestä ja kaikkia, jotka eivät suostu luovuttamaan omaisuuttaan kultille. 

äänite 2: Tällä äänitteellä kulttijohtaja Juha Ruohonen antaa suoria testamenttauskäskyjä muka jumalalta ja kristukselta peräisin olevina määräyksinä, ja testamentit ovat pätemättömiä jo pelkästään tällä perusteella. 

äänite 3: Tällä äänitteellä Juha Ruohonen vaatii Elisa Paloselta rahaa jumalana esiintyen: 

äänite 4: Tällä äänitteellä Juha Ruohonen esiintyy Jeesuksena ja itkettää uhriaan manipuloidakseen uhrin antamaan rahaa: 

äänite 5: Rahastustarkoitus on selvä tämänkin äänitteen perusteella: 

äänite 6: Tämä äänite todentaa Juha Ruohosen ja kultin rikos törkeänä vapaudenriistona. Ruohonen ja kulttinsa määräsivät uhrille Elisa Paloselle kiellon liikkua yksin, asua kodissaan ja kiellon käyttää omia rahojaan. Uhrin rahat ohjattiin kultille Juha Ruohosen profetioilla, Jeesuksena ja jumalana esiintyen: 

äänite 7: Kultin rikollisuus perustuu vastustajien uhkailuun ja demonisointiin ja uhrille annettiin yleinen salauskäsky: 

Juha Ruohonen hoilasi uskonnollisen vaikutelman aikaansaadakseen itse keksimiään hoilotuksia rahastuspaasauksien sekaan.

Jaana Kavonius on julkaissut kultin Elisa Paloseen kohdistaman petoksellisen rahastuksen ja seksuaalirikollisuuden todentamiseksi aivan oikeilla tiedoilla videon, joka perustuu autenttisiin kultin äänitteisiin ja Juha Ruohosen kultissaan laatimiin kirjallisiin materiaaleihin. Kaikki äänitteillä on todisteellisesti totta eikä totuudenkertojan Jaana Kavoniuksen kuulu olla vangittuna ja syytteissä. Sen sijaan rikostutkintoja tahallaan estäneiden ja syyttömän Kavoniuksen syytteisiin ja vangituksi lavastaneiden kymmenien virkamafian poliisien, syyttäjien Jukka Rappen, Tapio Mäkisen, Annukka Juntusen, Mika Mäkelän, Heikki Kohijoen, Katja Haaviston, Heidi Savurinteen, Tarmo Tannerin, kultin, sen rikoskumppaneina toimineiden tuomittujen rikollisten Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen ja  kaikkien Kavoniuksen vangitsijoiden, velkuuttajien, kodin tuhoajien ja korvausten estäjien on jouduttava viimein rikoksistaan vuosiksi vankilaan ja korvaamaan tahallaan aiheuttamansa rikosvahingot ja menettämään koko rikoshyötynsä. 

Kavoniuksen Rumblessa julkaisema video Virkamafian raiskauskultti on yhteiskunnallisesti merkittävän rikollisuuden totuudenmukainen paljastus ja perustuslain 12 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan säätämän sananvapauden laillista käyttöä kultin ja virkamafian rikosten paljastamiseksi oikeilla tiedoilla. Koska videon paljastamat kultin ja virkamafian rikokset ovat todisteellisesti totta, video ja mikään muukaan Kavoniuksen teko ei ole Kavoniuksen toteuttama kunnianloukkaus eikä millään perusteella Kavoniuksen rikos. Videolta kuuluvaa iljettävää kultin rikollisuutta Annukka Juntunen väittää siis muka kunnialliseksi toiminnaksi, vaikka kultin törkeissä petoksissa ja uhrinsa Elisan raiskauksissa ei ole mitään kunniallista: Virkamafian raiskauskultti

Raiskauskultin rahastus virkamafian suojeluksessa ja virkamafian syyttäjät, poliisit ja tuomarit rikollisen kultin palveluja toteuttamassa 

Syyttäjä Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki, Jukka Rappe, Leena Salovartion, Katja Haavisto ja kymmenet poliisit ja tuomarit ovat koko rikoksen toteutuksen ajan mahdollistaneet kultin toteuttamia törkeitä raiskauksia, törkeitä petoksia Jeesuksena esiintyen, laittomia uhkauksia, salassapitorikoksia, vääriä ilmiantoja, kultin salaista tuomioistuinta, oikeudenkäytössä kuultavien uhkailua, työntekijöiden ja Kavoniuksen uhkailua, törkeitä kunnianloukkauksia ja raakaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Juha Ruohonen uhkaili vastustajiaan väkivallalla ja hänen uhrinsa Elisa Palonen kuoli Ruohosen, hänen kulttiinsa kuuluvien Juha Ruohosen, hänen vaimonsa Susanna Ruohosen, lastensa Monika, Lauri, Hanna, Elina Ruohosen ja Jukka Ritvasen rahastamana. Kultti rahasti Palosen omaisuutta vähintään noin miljoonalla, loisivat maksattamalla elinkustannuksensa ja tehtailivat tekaistuja laskuja, joilla Palosen omaisuutta ryöstettiin, maksatettiin remontteja Elisalla ja käteissuorituksia katosi Ruohosten ja Ritvasen kultille satoja tuhansia euroja kirjanpitäjän ja varatoimitusjohtajan dokumentoimalla tavalla. Varatoimitusjohtaja ja yhtiön työntekijä kertoivat testamenttiriidan oikeudenkäynnissä Ruohosten kiristäneen Elisaa ja Elisan pyytäneen piilottamistaan mökille. Kun he saivat kiristettyä Elisan piilostaan, rahastus laskutuksilla ja käteisnostoilla moninkertaistui.

Monika Ruohonen valehteli oikeudessa, että kulttia ei ollut eikä vakuutuksen edunsaajia ollut muutettu.  Vaikka työntekijä toimitti jo vuonna 2012 poliisi Pekka Mujuselle todisteeksi entisen vakuutuskirjan, josta näkyi edunsaajina olleen muut kuin Ruohoset ja muutetun vakuutuskirjan, jossa oli merkitty edunsaajiksi Hanna ja Elina Ruohonen, Mujunen esti tutkinnat. Sama Mujunen, yhdessä poliisi Robin Huldenin ja syyttäjä Annukka Juntusen kanssa ovat lavastamassa kultin rikoksia paljastanutta Kavoniusta syyttömänä vankilaan ja poliisit ja syyttäjät ovat estäneet kultin rikosten tutkinnat. Heidän olemattomiksi valehtelemansa 22.000 euron vakuutussuoritukset on nostettu, mikä näkyy perukirjasta. Perukirja paljastaa kultin laskuttaneen noin 60.000 euroa myös Palosen kuoleman jälkeen.

Esitutkinnassa 2009 Juha Ruohonen perheineen valehteli toimintaansa talkootyöksi ja pyyteettömäksi uskonnolliseksi avuksi. Ruohosten kultti perustui väkivaltaan, törkeisiin petoksiin, miljoonien rikolliseen rahastukseen, törkeään kiskontaan, törkeään kiristykseen. Ruohonen laati profetiat mielen tuhoamiseen ja omaisuudesta luopumiseen ja Linna-oppeja Ruohosen profetoimana. Profetioita oli myös Juha Ruohosen väkivallan oikeutuksesta kultin uhriin Elisaan ja vastustajiin kohdistettuna.  Susanna ja Juha Ruohonen raiskasivat Elisaa, pakottivat viikonloppuisin tulemaan suudeltavaksi erityisesti inhoamaansa lesboseksiin, ja Juha Ruohonen valehteli sitä jumalan tahdoksi. Ruohoset pakottivat uhrinsa myös maksamaan raiskauksistaan ja kulttijohtaja laati itselleen ”profetioita”, joilla perusteli Elisaan kohdistamaa raakaa väkivaltaa ja raiskauksia.  Kultin profetia Omantunnon ja moraalikoodien muodostuminen sisältää huoraksi pakottamista ja todisteen pakkoavioliitostaElisa joutuu ruoskimaan itseään ja hokemaan olevansa ”vanha huora” ja sivulla 15 on teksti ”jaksoi viikonloppuisin pakottautua Susannan suudeltavaksi.” Tämä ei ole Ruohosten, Ritvasen ja AA Kroneldin väittämää ”polyamoriaa”, vaan heidän raiskaus- ja rahastuskulttinsa rikollisuutta ja poliisien olisi kuulunut vuosia sitten tutkia, syyttäjien syyttää ja kultti tuomita myös törkeistä raiskauksista. 

Kultti oli laatinut 2008 jo ensimmäisen testamentin rahastustaan varten ja ovat salailleet sitä 2021 saakka asianajaja Timo Havian kanssa. Se oli siis olemassa, kun Ruohoset ja Ritvanen valehtelivat 2009 esitutkinnassa toimintaansa talkooksi ja pyyteettömyydeksi ja 2019 Havian valehdellessa toimintaa kultin asiamiehenä performanssiesitykseksi, vaikka rahastivat oikeasti. Toisen testamentin tämä rahastava kultti pakotti Elisan allekirjoittamaan 12.11.2018 vain kaksi päivää ennen kuolemaansa. Elisan kuolemaan liittyy miljoonamotiivi. Poliisit Markku Kukko, Aleksi Sulkko ja Jussi Helesvirta valehtelivat 7.1.2019 Palosen kuoleman jälkeen, että Elisasta ei otettu mitään näytteitä. Kavonius sai vuonna 2023 selville poliisien ja Ruohosten salaamat positiiviset näytteet, joiden päiväys on 13.11.2018 ja Ruohosen 22.11.2018 viesti paljastaa hänen asioineen patologin kanssa. Elisan keittiön kaapinovesta löytyi myrkkyjuoman ohje ja häntä makuutettiin elävänä ruumisarkussa. 

Tätä kaikkea ovat mahdollistaneet Lounais-Suomen ja Länsi-Uudenmaan poliisin tietyt samat poliisit ja syyttäjät apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe, valtionsyyttäjä Tapio Mäkinen, Katja Haavisto, aluesyyttäjä Annukka Juntunen, Mika Mäkelä ja Heikki Kohijoki. Annukka Juntunen on erityisesti kultin rikosten mahdollistaja yhdessä poliisien Taina Äijälän, Pekka Mujusen, Jari Riialin, Robin Huldenin, Mats Sjöholmin, Kaarla Lönnrothin, Markku Kukon, Aleksi Sulkon, laamanni Martti Juntikan, käräjätuomarien Päivi Rankin, Anna-Kaisa Bymanin, Mervi Kutvosen, Juho Angervon ja laajan virkamafian verkoston kanssa.    

Kaikki perustui rikolliseen rahastukseen, väkivaltaan, raiskauksiin ja kiristyksiin virkamafian rikoskumppanuudella. Palosen kuoleman jälkeen paljastuneet laskutukset Teknovisiolle, Visit Oy:lle, Susanna Ruohoselle maksettu ylisuuri palkka, hänen tappiollinen kenotekoinen työtehtävänsä, paljastunut elinkustannusten maksattaminen, valtava käteisnostojen määrä, henkivakuutusmuutokset, keinotekoiset osoitemuutokset, pimeä palkan ja vuokran maksattaminen, testamenttivarojen disponointi ja raiskaus- ja väkivaltarikokset on todisteita siitä, että Ruohoset, Ritvanen, Havia ja Kroneld valehtelivat 2009 esitutkinnassa ja kaikissa totuusvelvoitteiden alaisissa prosesseissa 2009-2024 rangaistavaksi säädetyllä tavalla. 

Poliisien ja syyttäjien olisi kuulunut aloittaa kultin rikosten tutkinta. Kulttijohtajan, kulttiperheen, kahden tuomitun rikollisen Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen, Terhi Suokkaan, Jukka Rappen, Tapio Mäkisen, syyttäjien Heikki Kohijoen, Annukka Juntusen, Mika Mäkelän ja kymmenien poliisien kopla aloitti rikosten paljastamisen estämiseksi Kavoniuksen lavastamisen syyttömänä vankilaan. Tämä kopla näkyy myös vangitsemisvaatimuksesta. 

Miljoonatestamentti Timo Havian kassakaapissa ja tekeillä oleva törkeä veropetos 2008 testamentilla virkamafian tutkinnantappojen ja asian R 23/1220 lavastusten avulla

Asianajaja Timo Havia toimi Ruohosten ja Ritvasen asiamiehenä testamenttiriidan käräjäoikeusvaiheessa ja salaili heidän kanssaan tahallaan rahaliikennettä, itse laatimaansa kassakaapissaan säilyttämäänsä vuonna 2008 Palosen syöpäsairauden aikana muutettua testamenttia, henkivakuutuksen edunsaajamuutoksia kultin hyväksi, kaikkia petokselliseen erehdyttämiseen perustuvia rikollisia tekoja ja rikoksiinsa perustuvaa aitoa rahaliikennettä. 

Havia, Ruohoset ja Ritvanen salailivat laatimalla vuonna 2019 asiassa L 19/12892 valheellisen vastauksen, jossa  valehtelivat kultin rikollista rahastustoimintaa ja uhriin kohdistettua väkivaltaa, törkeitä vapaudenriistoja ja törkeitä raiskauksia ”performanssiesitykseksi” eli näytelmäksi, vaikka samaan aikaan salasivat valtavaa laskutustaan, vakuutusten edunsaajamuutoksia, käteisnostoja, jo vuonna 2008 Havian toimistossa laadittua testamenttia kultin hyväksi ja yrittivät saada pätemättömän 12.11.2018 testamentin  avulla 14.11.2018 kuolleen uhrinsa Elisa Palosen koko miljoonaomaisuuden. Elisaan kohdistettuna raiskaus- ja petosrikollisuutena ja rikoksen tarkoituksena olleen rikoshyödyn määrä huomioon ottaen teko ole millään perusteella näytelmää, vaan oli suunniteltu ja toteutettu törkeänä petokseksi, toteutettu rikoksena, jolla hyväuskoisen Palosen rahat ja koko valtava omaisuus vietiin ja yritettiin jäämistö viedä. Lisäksi Juha ja Susanna Ruohosen Elisa Paloseen kohdistamat rikokset olisi vuosia sitten kuulunut tutkia, syyttää ja tuomita myös törkeinä raiskaus-, väkivalta- ja vapaudenriistorikoksina.

Keinotekoinen säätiöjärjestely 12.11.2018 testamentilla, siihen liitetty Juha Ruohosen määräysvalta testamentissa on toteutettu ainoastaan veronkiertotarkoituksissa eli törkeän veropetoksen toteuttamiseksi sen lisäksi, että he ovat jättäneet lahjaveroilmoituksen tekemättä elettyään vuosikymmeniä uhrinsa varoilla, maksatettuaan hänellä elinkustannuksensa, remontteja Paraisten kiinteistöllä, matkojaan käteisnostoja sadoilla tuhansilla euroilla, nostettuaan pimeitä palkkoja ja muutettuaan kaikki testamentit ja henkivakuutussuoritukset kulttipetosten avulla siten, että rahavirrat ohjattiin Ruohosille ja Ritvaiselle suoraan ja säätiökuvion päätösvallan kautta lisäksi keinotekoisesti veroja kiertäen samoille henkilöille Ruohosille ja Ritvaselle.

He salailivat vuosina 2018–2024 vuonna 2008 laadittua aiempaa testamenttia ja esitettyään sen todisteena asiassa S 21/1415, he kieltäytyivät kertomasta, vetoavatko siihen testamenttiin. He salailivat aiempaa pätemätöntä testamenttia ja kieltäytyivät vastaamasta kysymyksiin tahallaan yli tuon 3 vuoden ajan nimenomaan verkonkiertotarkoituksessa aiheuttaakseen salailulla ja vastaamattomuudella (rikoksillaan) keinotekoisen tilanteen, jossa verottaja ei voisi tehdä verotuspäätöstä. Hävittyään 2018 testamenttia koskevan asian kaikissa oikeusasteissa, kultti ja sen asianajaja Lotta Kroneld käynnistivät 19.6.2024 uuden samanlaisen törkeän petoksen yrityksen, jota ovat 2018–2024 keskeytyksettä jo toteuttaneet pätemättömäksi kolmessa oikeusasteessa todetulla sellaisella 12.11.2018 testamentilla, jota valehtelivat vuosia Elisan laatimaksi, vaikka tiesivät sen Juha Ruohosen laatimaksi, ja jonka Ruohonen ja Kroneld Turun HO:ssa tunnustivat viimein Juha Ruohosen laatimaksi.

Verottajan edustaja on Palosen omaisille, pesänselvittäjä Leppiniemelle ja OTT Petter Kavoniukselle ilmoittanut, että verottaja ei voi tehdä verotuspäätöstä enää 2008 testamentin perusteella yli 3 vuoden kuluttua kuolemasta (PerVL 31 §). Juuri siksi he salailivat siitä niin kauan, että yrittävät 27.6.2024 aloittamansa uuden törkeän petoksen avulla saada haltuunsa petoksella syntyneen pätemättömän 2008 laaditun testamentin avulla saman rikoshyödyn, jota yrittivät edellä selvitetyillä törkeillä petos- ja kiristysrikoksilla 2018 testamentin perusteella ja salailivat tahallaan 2008 laadittua, koko salailun  ajan Havian kassakaapissa säilytettyä testamenttia myös verottajalta yli 3 vuotta hankkiakseen rikollisen salailun ja testamentti- ja kulttipetosten avulla rikoshyödyt verovapaasti eli koko kultin rikoshyödyn verovapaasti välttääkseen verot rikollisen salailunsa avulla. 

Perintökaari 15 luku säätää otsikolla ”Perintöön tai testamenttiin perustuvan oikeuden menettämisestä ja perinnöttömäksi tekemisestä:

1 §

Älköön kukaan saako perintöä tai testamenttia sen jälkeen, jonka kuoleman hän on tahallisesti aiheuttanut rikollisella teolla.

2 §

Jos joku on tahallansa hävittänyt tai salannut perittävän testamentin, voi oikeus julistaa hänet kokonaan tai osaksi menettäneeksi oikeutensa perinnön tai testamentin saamiseen tämän jälkeen.

3 §

Mitä 1 ja 2 §:ssä on sanottu, sovelletaan myös siihen, joka on ollut osallinen niissä tarkoitettuun tekoon.

He ovat tahallaan salanneet 2008 testamenttia ja myös kummankin testamentin pätemättömyysperusteita. 

Ruohosten ja Ritvasen kultin rikoksista on satoja todisteita ja kulttikirja julkaistu samaan aikaan, kun totuuden paljastanut Jaana Kavonius on Ruohosten, syyttäjien ja kahden tuomitun rikollisen hankkeena 22.3.2024 vangittu todistelu kokonaan estäen

Yksityiskohtainen kuvaus kultin ja sen asiamiesten rikoksista on 

  1. Jaana Kavoniuksen kantelusta, joka koskee AA Kroneldia ja rikosilmoituksesta 18.6.2024 sekä pesänselvittäjälle lähetetystä vaatimuksesta.
  2. Jaana Kavoniuksen 26.8.2024, 28.8.2024 ja 17-20.9.2024 rikosilmoituksista.
  3. Jaana Kavoniuksen todistajana ja asianomistajana 20.8.2024 laatimassa asian 5650/R/43808/21 kuulusteluvastauksesta
  4. Kaikissa Kavoniuksen 2018–2024 laatimissa sadoissa rikosilmoituksissa, 19.1.2020 kuulusteluvastauksesta asiassa 5530/R/74358/19 (väkivaltarikosta koskeva asia)
  5. Kavoniuksen 14.9.2021 ja 12.2.2023 vireille laittamista asianomistajasyytteistä, joiden vireilletulon Juntikan kopla, KäT Ranki, KäT Byman, KäT Kutvonen ja KäT Juho Angervo estivät alistaakseen Kavoniuksen kultin ja sen asiamiesten rikoksille ja toteuttaakseen todistelun estämisen tahallaan asian R 23/1220 syytelavastuskoplan törkeitä rikoksia varten ja rikosten uhrin Jaana Kavoniuksen lavastamiseksi syyttömän vankilaan. 
  6. Kavoniuksen 31.3.2025 ja 12.6.2025-23.6.2025 vireille laittamissa asianomistajasyytteissä.

Kavoniuksen 4.10.2024 rikosilmoitukseen on koottu eräitä keskeisiä rikosten rahaliikennettä, murhatutkinnan estämistä, Kavoniukseen kohdistetun rikollisuuden massiivisuutta, törkeyttä, sadistisuutta, vahingollisuutta ja asian R 23/1220 lavastusten ja tutkinnantappojen avulla toteutetun rikollisuuden törkeyttä kuvaavia rikosten tekotapojen ja miljoonamotiivien faktoja.

Asiassa on syntynyt uutena näyttönä kultteja koskeva Tuire Malmstedtin kirja ”Kaikki valta maan päällä”joka on julkaistu ja esitelty uutisissa valtamediassa 22.10.2024 ja kirjamessuilla. Ruohosen ja Ritvasen kultti esitellään kirjassa kulttitermein  samaan aikaan, kun  Kavonius on syyttömänä vangittu ja rikosepäilyt kohdistettu Kavoniukseen termin käytöstä ja muilla tekaistuilla perusteilla, vaikka kyse on kultin toteuttamista törkeistä raiskaus-, petos-, kunnianloukkaus-, uhkailurikoksista, salassapitorikoksista ja Ruohosen ja kulttinsa rikos on jatkunut Kavoniukseen kohdistettuna vuosia ja viimeksi 27.10.2024 häpäisevillä kirjoituksilla väärillä tiedoilla HS:n Turun yksikön ja todennäköisesti poliisi Jari Riialin rikoskumppanuudella.

Kaikki varjovalmistelut ovat rikollista toimintaa

Varjovalmisteluita on ollut Jaana Kavoniuksen, lasten, Wallinin ja Palosten kaikissa asioissa, koska kultti ja petosverkostot ovat osa virkamafiaa ja kaikki rikokset on suunniteltu huolella etukäteen niissä varjovalmisteluissa, joista on kirjalliset todisteet. Henrikssonin ja Baarmanin varjovalmistelut näkyvät heidän laskuistaan, Illmanin varjovalmistelut näkyvät 4.3.2024 Iltalehden uutisesta ja 18.2.2021 varjovalmistelut on KäO:ssa myönnetty jo 18.21.2021.Myös Petter Kavonius on ollut mukana varjovalmisteluissa 7.3.2024 jälkeen. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Henrikssonin ja LähiTapiolan 10.000 € törkeän petoksen yritys, laskutuspetokset ja varjovalmistelut eivät ole ”siviiliriita-asioita”

Henrikssonin 24.6.2020 ja 31.8.2020 laskuista näkyy suoraan 10.000 € petoksen yritys laskuttamalla sovitteluistunnoista. Laskusta näkyy suoraan myös laskuttaminen varjovalmisteluista, olemattomista tapahtumista, salassapitorikoksista ja aineistosta, jota ei ole koskaan toimitettu asiaan L 17/261 eikä Kavoniukselle, ja joka on laskutusta lakisääteisesti maksuttomista asioista ja rikosasioista, vaikka asia L 17/261 ei ole rikosasia. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Ulosottopetokset olemattoman velan ja törkeiden petosten rikoshyötyjen perintänä eivät ole ”siviiliriita-asioita” 

LähiTapiolaEtelässä ”joku” on Aron, Nurmen, Jormanaisen, Kempin ja Penttilän kanssa sopimalla laittanut 7.7.2022 ja 27.7.2022 vireille muka LähiTapiolaEtelän saatavana kaksi perintäasiaa Kempin 20.1.2020 ja Helsingin HO:n 19.5.2021 päätösten perusteella, vaikka niistä suoraan näkyy, että kummallakaan päätöksellä ei ole velvoitettu Kavoniusta maksamaan euroakaan velkojaksi väitetylle LähiTapiolaEtelälle. Lisäksi velkomus on tahallaan laitettu vireille 2019 tehtyjen lainvoimaisten oikeuden vahvistamien nollasopimusten vastaisesti ja tietoisena siitä, että jokainen perintään laitettu euro on saatu aikaan törkeillä rikoksilla. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Oikeusturvakorvauspetokset eivät ole ”siviiliriita-asioita”

Konttinen, Kerminen ja Suves ja muut LähiTapiolan petosverkoston jäsenet estivät useita vuosia Kavoniusta saamasta oikeusturvavakuutukseni korvauksia valehtelemalla, että 2 aivan eri vahinkotapahtumaa eli viemärivuotovahinko ja piikkauspölyvahinko olisivat muka ”sama vahinkotapahtuma”. Petoksen yrityksillä he pyrkivät hankkimaan 10.000 € rikoshyödyn. He ovat myöntäneet petoksen yrityksen maksamalla vuosien viiveellä korvauksen, joka olisi pitänyt maksaa vaatimuksen mukaisesti kuukauden kuluessa eikä vuosien päästä. He ovat itse tunnustaneet törkeät petoksensa ja myös Finen viestinnästä LähiTapiolan petoksen yritys paljastuu.  Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” törkeiden petosten mahdollistamiseksi syyttäjän virkarikoksilla syyttäjien sähköposteilla, petostuomioiden estämiseksi ja niiden rikosten uhrin Kavoniuksen lavastaminen muka petos- ja virkarikosten toteuttajien ”kunnian” loukkaajana vangituksi ovat törkeä virkarikos.

Ulosteeksi haukkuminen tarkastusoikeuden estämiseksi Sivenius& Suvannon asianajotoimistossa ja väkivallalla uhkailu LähiTapiolassa eivät ole ”siviiliriita-asioita”

Tapio Mäkinen laati ajalla 13.5.2022, 18.5.2022 ja 7.10.2022 verkoston tuhansille rikollisille ja Mäkisen päätöksillä erityisesti myös Kavoniusta väkivallalla, lavastuksilla ja ampumisella uhkailleille ja satoja vääriä ilmiantoja tehtailleille monista rikoksista tuomituille Nicholas Peltolalle ja Mika Leppäselle Kavoniukseen ja hänen perheeseensä kohdistettujen kaikkien rikosten tahalliseksi mahdollistamiseksi tutkinnantappoja, joissa Mäkinen tahallaan valehteli tuhansia omalla nimellä Kavoniukseen törkeitä kunnianloukkauksia, tappamis-, hakkaamis-, kivittämis- ja raiskaamiskehotuksia kohdistaneita henkilöitä tuntemattomiksi ja törkeitä rikoksia haitattomiksi ja vähäisiksi sakotettaviksi teoiksi ja Nicholas Peltolan törkeää kavallusrikosta näpistykseksi, vaikka Peltola kavalsi 10.000 eurolla Kavoniukselta omaisuutta.

Sitten Mäkisen ja koko verkoston rikoksiin laativat 31.5.2023 tutkinnantapon apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe ja valtionsyyttäjä Anssi Hiivala Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistettujen poikkeuksellisen törkeiden rikosten tutkintojen, syytteiden, todellisten rikollisten tuomioiden estämiseksi, Kavoniuksen korvausoikeuden estämiseksi ja hänen alistamisekseen vuosikymmeniksi törkeille rikoksille. Sen jälkeen ja sitä ennen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe, syyttäjät Katja Haavisto, Anssi Hiivala, Tarmo Tanner, Heidi Savurinne, Tapio Mäkinen  ja kymmenet poliisit laativat tahallaan tutkinnantappoja, joissa valehdeltiin Kavoniuksen huorittelua, hänen raiskaamiseensa ja tappamiseensa kehottavia viestejä ja tuhansia törkeitä kunnianloukkauksia ja laittomia uhkauksia ja kaikkia mahdollisia muita Kavoniukseen kohdistettuja rikoksia haitattomiksi ja sallituiksi muka Kavoniuksen elinkeinon, ammatin ja politiikan arvosteluna, rokottamattomuuden ja Totuuspuolueen johtamisen vuoksi. 

Asianajajien tapaohjeen kohdan 2.3 mukaan asianajajien on toiminnassaan otettava huomioon asiakkaiden vastapuolet, joita asianajajien on kohdeltava asiallisesti ja joiden laillisia oikeuksia asianajajien on kunnioitettava. Kun Jaana Kavonius vaati Asianajotoimisto Sivenius & Suvanto Oy: ja asianajaja Jukka Suvanton ja Juha Siveniuksen puuttumaan asianajajien Jarmo Henrikssonin ja Elisa Mäkisen prosessipetostoimintaan, Sivenius ei vastannut mitään ja Jukka Suvanto lähetti laajalla jakelulla viestin, jossa haukkui Kavoniuksen ja hänen viestintänsä ”Tuubaksi”. Kun Kavonius teki kantelun valvontalautakunnalle, Suvanto laati sinne tekstin, jossa korosti tarkoittavansa sanalla paskaa ja muita ulostetta kuvaavia sanoja. Tätä hän sitten silti väitti tapaohjeen mukaiseksi kohteliaisuudeksi ja Kavoniusta ja hänen oikeuksiaan kunnioittavaksi toiminnaksi.

Väärennysten toteuttaminen eivät ole ”siviiliriita-asioita”

Lounais-Suomen poliisi on myöntänyt kirjallisesti, että 20.6.2022 mennessä syyttäjä Outi Pyykkösen aloittaessa törkeällä virkarikoksellaan Wallinin lavastamisen ”rikolliseksi”, hän syyttäjänä laittoi sen vireille väärennetyllä esitutkinta-aineistolla. Samaa materiaalia on väärennetty vähintään 187 kertaa. OCR-väärennykset on myös poliisi Jutta Sainio myöntänyt ja väärennykset näkyvät vertaamalla aitoja asiakirjoja väärennettyihin. Kavoniuksen 14.2.2022 todistajankertomuksen sitaatti on myös väärennysrikoksen kohteena. Kavoniuksen 28.7.2023 vastakanteesta näkyy, että muita virkamafian, AA Pontus Baarmanin, AA Leif Itäisen, AA Heikki Saksan, AA Juri Suveksen, AA Henrikssonin, LähiTapiolan, LP Vahinkosaneerauksen, Jani Jormanaisen, hovioikeudenlaamanni Asko Nurmen, poliisien Taina Äijälän, Aleksi Sulkon, Mats Sjöholmin, Robin Huldenin, Simo Mamian, Kimmo Halmeen, Sari Ryynäsen, Sami Karin, Samuel Erikssonin, Keijo Moilasen, Jari Riialin, Keijo Suuripään, Jasper Uskin, syyttäjien Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Tapio Mäkisen, Katja Haaviston, Profiam Sosiaalipalveluiden (Tarja melakari, Sanna Skomars, Mikko Ailoranta), hätäkeskuslaitoksen, Marko Savolaisen ja muiden rikoskumppanien toteuttamia on ainakin 70 kpl ja törkeä todistusaineiston vääristelemistä ja väärentämistä on kohdistettu useisiin rekistereihin ja väärennetty satoja tuhansia asiakirjoja ja rekisterimerkintöjä tahallaan törkeiden rikosten ja rikoshyötyjen toteuttamiseksi. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Sairaudet ja potilastietojen vääristely Rimonin, Baarmanin ym. 20.6.2019 rikoksissa Kavoniukseen kohdistettuna ja niistä laskutus eivät ole ”siviiliriita-asioita”

Jaana Kavoniuksen on tutkimalla todennut vakavasti sairaaksi vähintään 100 lääkäriä ja kaikista tutkimuksista on laboratorionäytteet, röntgenkuvat, ultraäänitutkimusten tulokset, hermoratatutkimusten tulokset, magneettikuvaukset, valokuvia vammoista, ensiavussa otetut valokuvat ja lääkärinlausunnot. Sitä törkeämpää on, että sadistinen virkamafia on haurasta Kavoniusta vuosia kiduttanut ja pahoinpidellyt tappaakseen hänet nimenomaan kiduttamalla, pelastustehtäviä estämällä ja tehdäkseen lapsista äidittömän. Kun se ei ole onnistunut, ne sadistit yrittävät tehdä 11-vuotiaasta Martista äidittömän hänen loppulapsuutensa ajaksi lavastamalla syyttömänä vankilaan, jotta Kavonius olisi hiljaa heidän rikoksistaan. Kavonius on myös alistettu törkeille kunnianloukkauksille vuosiksi ja myös lavastusten ”kovien syytteiden”, etsintäkuulutusten ja vangitsemisten uutisten levitys valtamediassa ja kaikki asioiden R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811 syytteet, vangitsemiset ja pakkotoimet rikosväitteineen, kuulustelut ja syyttäjien häneen kohdistama rikollisuus ovat myös törkeitä kunnianloukkauksia. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Ruohosten ja Ritvasen kultin rikokset ja testamenttipetokset eivät ole ”siviiliriita-asioita”

Ruohosten ja Ritvasen toiminta täyttää kultin määritelmän, heidän toimintansa on julkaistu kultteja koskevassa kirjassa ja VarsKäO:n, Turun HO:n ja KKO:n päätöksillä on hylätty heidän tarinansa ”performanssista”, ”polyamoriasta” ja erikoislääkärien Hannu Lauerman ja Matti Wallinin asiantuntijalausunnot kulttimaisesta toiminnasta. Kultti-termi on yleisesti käytössä eikä se voi olla rikos vain Kavoniuksen lausumana syrjintänormien vuoksi.

Ruohoset, Ritvanen ja AA Kroneld ovat tunnustaneet Juha Ruohosen laatineen Elisa Palosen laatimaksi väitetyn testamentin, AA Havia on saanut sanktion valvontalautakunnalta, AA Kroneld, Ruohoset ja Ritvanen saaneet huomautuksen tahallisesta vastaamattomuudesta KäO:ssa testamenttiriidan virallisella päätöksellä ja he ovat jääneet kiinni valehtelusta henkivakuutuskorvausten edunsaajasuorituksissa. Poliisi ja syyttäjä Anja Rantanen-Lahti ovat käynnistäneet törkeistä petos- ja kiristysrikoksista tutkinnat asianumerolla 5650/R/43808/21, jossa Kavonius on määritelty asianomistajaksi ja todistajaksi ja se on samalla näyttö asian R 23/ 1220 syytteiden, vangitsemisen ja pakkotoimien vääristä tiedoista ja niillä Kavoniukseen kohdistetuista rikoksista. 

ToimittajaTuire Malmstedt on tehnyt kulteista kirjan nimeltään ”Kaikki valta maan päällä”. Siinä KULTTEJA ja lahkoja koskevassa teoksessa on mukana myös Ruohosten. kultti. Kultti-termiä on käytetty kirjassa ja kaikissa muissakin yleisissä julkaisuissa. 

Kirja ja muu netistä löytyvä kultti -terminologian käyttö ovat todisteita siitä, että 

  1. Kultti-termi ei ole rikos Jaana Kavoniuksen ja kenenkään käyttämänä.
  2. Jaana Kavoniuksen kertomat tiedot Ruohosten ja Ritvasen kultista eivät ole vääriä.
  3. Kavoniukseen ei saanut rikosepäilyjä, kuulusteluja, syyteharkintaa kultti -termin käytöstä kohdistaa eikä mitään syytteitä ja pakkokeinoja kohdistaa.
  4. Länsi-Uudenmaan KäO:ssa asian R 23/1220 syytteet, vangitsemiset, vapaudenriistot, muut pakkokeinot, syyttäjien Juntusen, Mäkelän, Kohijoen, Rappen, Hiivalan, Haaviston, kuulusteluja Kavoniukseen kohdistaneiden poliisien ja syyttäjien, Mika Illmanin, Ruohosten ja Ritvasen teot ovat rikoksia.
  5. Asian 5650/R/43808/21 tutkinnanrajaus on tahallisesti väärä ja poliisien (ainakin Markku Kukon, Kaarle Lönnrothin, Aleksi Sulkon, Jari Riialin ja Mikko Perämäen),  syyttäjä Anja Rantanen-Lahden rikos, Juntusen, Mäkelän, Kohijoen, Länsi-Uudenmaan kymmenien poliisien koplan rikos, jolla on pyritty vaikuttamaan ja vaikutettu myös lavastuksiin asiassa R 23/1220 ja aiheutettu tahallaan EIS 5-7 artiklan ja PKL:n vastainen aiheeton  vangitseminen, syytteet, muita pakkokeinoja ja pyritty toteuttamaan asianumerolla R 23/1220 ja muilla saman koplan lavastuksilla Kavoniukseen kohdistettu poikkeuksellisen törkeä vapaudenriistorikos yli 5 vuodeksi ja hänen lapselleen (kultin uhrin Elisa Palosen kummipojalle) Martti Kavoniukselle äidittömyys ja muuta huomattavaa vahinkoa.
  6. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” törkeiden petosten estämiseksi ja on törkeä virkarikos.

Yliajoyritykset ja tutkintojen estäminen eivät ole ”siviiliriita-asioita”

Ammattirikollisen syyttäjänä rikoksiaan vuosikymmeniä toteuttavan Tapio Mäkisen valehtelusta ja hänen kaverinsa rikollisesta poliisin Sami Karin rikollisista teoista huolimatta Kavonius sai kännissä lapsensa päälle ajaneelle haastemiehelle Björn Jägerroosille tuomion hänen ajettuaan ensimmäisessä automurhayrityksessä Kavoniuksen 9-vuotiaan lapsen päälle suojatiellä keskellä Lohjan keskustaa. Rikoksen näkivät useat sivulliset todistajat.  Martin päälle vastaavalla tavalla automurhayrityksenä ajanut ei ollut ”identtinen kaksonen” ja se yliajoyritys näkyy 4 valvontakamerastanauhasta, vaikka Lohjan virkamiehet sihteeri Kirsi Skyten, rehtori Pirjo Uutela-Morander, lakimies Sanna Lundström tuhosivat 12 nauhoitetta rikosta peitelläkseen. Tapio Mäkisen ja saman poliisin Sami Karin osuus murhayrityksissä, liivijengeillä uhkaamisessa, putkaväkivallassa, putkakuolemissa ja niiden tutkintojen tahallisessa estämisessä ja valvontanauhojen tuhoamisessa ja olemattomiksi valehtelussa on vuosia heidän tahallaan toteuttamaa rikollisuutta. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Samirin murhauhkaukset ja koulu- ja kerhoväkivalta eivät ole ”siviiliriita-asioita” ja ne ovat olemassa

Kavoniukseen kohdistetaan asioissa R 23/4516 ja R 23/4811 rikosepäilyjä saman Huldenin valheellisilla tutkinnantapoilla, joka käyttää niitä omia edeltäviä virkarikoksiaan laittomiin kotietsintöihin ja on sopinut rikoksistaan syytteiden lavastajien ja syyttömän uhrinsa vangitsijoiden kanssa. Kaikki tiedot Samirin murhauhkauksista ja koulu- ja kerhoväkivallasta ovat totta ja ne ovat jatkuneet vangitsemisen, syytteiden ja muiden pakkokeinojen aikana. Niiden toteutukset ovat törkeää väkivaltarikollisuutta ja niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” ja valehtelu 3.9.2024 etsintäkulutuksissa niitä Samir Afzalin ja Daniel Isoniemen väkivaltarikoksia ja murhauhkauksia olemattomiksi on törkeä virkarikos, jonka he toteuttivat vangitakseen ja etsintäkuuluttaakseen lastaan Marttia ja muita väkivallalta ja murhalta suojelleen äidin Jaana Kavoniuksen.

Mäkelän ja Huldenin 10.3.2023 rikos ja salassapitorikokset Jaana Kavoniukseen kohdistettuna eivät ole ”siviiliriita-asioita” 

VarsKäO:n lainvoimaisessa 5.11.2020 päätöksessä ja muissa VarsKäO:n ja Turun HO:n päätöksissä todetaan salassapitorikoksiksi kaikki ne kultin, Suokkaan, Baarmanin, Rimonin, Hemmin, Henrikssonin toteuttamat potilastietojen levitykset, joita he ovat tahallaan toteuttaneet ennen päätöstä ja sen jälkeen. 

Syyttäjälaitoslaki 22 § ei ole mahdollistanut sitä puhelinsoittoa, jonka Mäkelä määräsi Huldénin 10.3.2023 soittamaan Wallinille eikä Kavoniuksen leimaamista lääkärinlausuntojen väärentäjäksi eikä Äijälän, Mäkelän, Huldenin 16.10.2024 ja 24.10.2024 väärillä tiedoilla laatimia kanteluita painostustoimena ja potilas-lääkärisuhteen puuttumista.  

Ruohosten, Ritvasen ja AA Kroneldin pesänselvittäjälle ja asiassa S 21/1415 Turun HO:lle lähettämä salassa pidettävä syyteasiakirja ja Iltalehden 30.5.2023 ja 4.3.2024 uutiset ovat todisteita salassapitorikoksista. Länsi-Uudenmaan KäO, VarsKäO ja Turun HO ovat vahvistaneet, että niitä ei ole saanut levittää ja sama näkyy suoraan JulkL:n, lain oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa, potilastietolain ja ROL:n normeista, joiden rikkominen on rikos ja Kavonius rikosten uhri.  Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Väärien ilmiantojen rikosmotiivin kirjalliset tunnustukset Lohjan kaupungissa ja koulu- ja kerhoväkivallan pöytäkirjaus ja näyttö

Jonna-Riikka Saajos ja rehtori Satu-Kristiina Hautamäki ovat kirjallisesti ilmoittaneet 17.6.2024-23.6.2021 virkarikosten ja väärien ilmiantojen motiivit, joita ovat kaikissa rikoksissa toteuttaneet ja Lohjan virkamiehet yhdessä kirjallisesti ilmoittaneet antavansa täyden tuen Marttiin 26.5.2021 kohdistetussa automurhayrityksessä auttaneelle Anjelika Kentille. Niidenkin rikosten todistelu perustuu heidän omaan kirjalliseen tunnustukseensa. 

Lisäksi Samir Afzalin, Daniel Isoniemen ja muiden väkivaltaisten lasten väkivallasta on äänitetodisteena hätäkeskuspuhelut, lastensuojelun, terveyskeskuslääkäri ja HUS:n kirjaukset ja Martti Kavoniuksen puhelut 25.9-12.10.2024, jossa hän kertoo väkivallan ja Samirin murhauhkausten jatkuneen.  

Jaana Kavonius teki aitoja tarpeellisia ilmoituksia kouluväkivallasta ja murhayrityksestä. Myös terveyskeskus ja sen useat lääkärit ovat tehneet oikeilla tiedoilla kirjauksia lapseen Marttiin koulussa kohdistetusta vainoamisesta, väkivallasta ja siihen tahallisesta puuttumattomuudesta ja avun estämisestä. HUS, terveyskeskus, Jorvin, Meilahden ja Lohjan sairaalat ja kymmenet yksityis- ja erikoislääkärit ovat tutkimalla todenneet Kavoniuksen fyysisesti vakavasti sairaaksi ja että hänellä on myös rikoksista johtuva vaikea krooninen unettomuus ja traumaperäinen krooninen stressihäiriö ja 11.12.2019 väkivaltarikoksen ja kreosootin aiheuttamia vammoja, kasvaimia ja sairauksia. 

Jaana ja Petter Kavonius Martin vanhempina hakivat lapselle HUS:n avun asianmukaisesti. Lastensuojelun päätökset, terveyskeskuslääkärin totuudenmukaiset kirjaukset ja lapselle ja äidille rikosuhrina tehdyt HUS:n ja muut tutkimukset ovat täysi näyttö siitä, että lohjalaiset virkamiehet ja muut rikoskumppanit ovat tahallaan laatineet poliisi- ja syyttäjärikoskumppaninsa kanssa vääriä ilmiantoja ja estäneet tutkintoja törkeissä rikoksissa ja sen jälkeen vielä pyrkineet lavastamaan rikoksistaan raportoineen äidin rikolliseksi ja rikoksia toteuttaneet keinotekoisiksi uhreiksi valehdeltuina.

Rikollisten poliisien rikoskumppaneina ”kuulusteluilla” toteuttamat rikokset eivät perustu lainkaan asian todisteluun (terveyskeskuksen, HUS:n ja lastensuojelun kirjauksiin ja koulun tapahtumia koskeviin faktoihin), vaan pelkästään siihen äärimmäisin törkeään rikokseen, että normaali todistelu on korvattu ”todistajina” täysin väärissä rooleissa kuultujen valehtelevien esteellisten asianosaisasemassa olevien syytettyjen ja muiden virkamiesten rikollisella valehtelulla, jota on sitten käytetty ”todisteena” samojen esteellisten virkarikollisten. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Kuosmasen, Salosen ja Patisen tunnustukset rikosnäyttönä

Lohjan kaupungissa Liisa Saarniniemi, Ritva Limnell, Teija Lindberg, poliisit Peter Åkerlund, Ari Lehtonen, KäT Kirsti Hakola ja Jaana ja Petter Kavoniuksen Lohjan KäO:sta 17.10.2007 poistanut partio toteuttivat rikoksen estämällä oman asioinnin dokumentointia eli videointia julkisessa virastossa. Samasta syystä poliisit Mamia, Sjöholm, Savolainen, Äijälä, Uski, Suuripää, Moilanen, Pitkämäki, Markkula, Riiali, Kukko, Halme, Riiali, Sulkko, KäT Hanna Väliaho, laamanni Martti Juntikka, virkamies Johanna Ilmanen ja muut rikoskumppanit ovat estäneet julkisissa oikeuslaitoksen tiloissa ja kaupan parkkipaikalla Kavoniukseen itseensä kohdistetun rikoksen valvontanauhamateriaalit ja tuhonneet useita kertoja todisteeksi ymmärtämiään valvontanauhoja ja estäneet rikosilmoitusten ja todisteiden kirjaamisen.

Lohjan kaupungin lakimies Mikko Kuosmanen on kirjallisesti myöntänyt, että kuvaamiseen estäminen oli Saarniniemen laiton teko. Heti, kun Kavoniukset vaativat saada kaikki valvontanauhat 18.2.2021, 26.5.2021 ja 21.4.2022 lukien, niiden tahallinen tuhoaminen ja saamisen estäminen on yhtä laitonta. Rikokset on tunnustettu Kuosmasen myöntämisellä. Opettaja Sanna Patinen on luokassa lyönyt Marttia ja tunnustanut sen. Teon ovat nähneet muut oppilaat. Opettaja Sari Salonen on tunnustanut levitelleensä Jaana Kavoniuksen laatimia lastensuojeluasian kirjelmiä ja itseään koskevia kantelukirjelmiä luokassa ja käsitelleensä niitä esteellisenä lainvastaisella tavalla alaikäisten kymmenien sivullisten läsnä ollessa. Rikokset on tunnustettu ja ne on toteutettu niin, että niistä on kymmeniä todistajia. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos

Tutkinnantapot oikeinpäin NaistenhuoneOriginal-verkoston rikoksiin ovat todisteita Kortelaisen. Suokkaan ym. vääristä ilmiannoista

Joensuun poliisin 2022 keväällä tekemä tutkinnantappo Petra Faalerin väärään ilmiantoon ja Mäkisen muihin NaistenhuoneOriginal-koplan vääriin ilmiantoihin 11-13.5.2022 oikein päin laatimat 15 tutkinnantappoa ja Mäkelän 12.1.2024 tutkinnantappo ovat todiste siitä, että

  1. Samanlaiset tutkinnantapot olisi kuulunut tehdä jokaiseen näiden rikollisten tehtailemaan väärään ilmiantoon jo esiselvittelyssä (joka laiminlyötiin aina tahallisesti kokonaan) ja käynnistää välittömästi jokaisesta väärästä ilmiannosta rikostutkinta ja kuulla Jaana Kavonius asianomistajana.
  2. Nella Ovaskaisen, Ruohosten, Ritvasen, Crista Kortelaisen, Noora Kempin, Pontus Baarmanin, Heikki Saksan, Tuomas Nurmen, asioiden R 23/4516 ja R 23/4811 väkivaltarikosten toteuttajien ja kaikkien heidän rikosverkostonsa rikoskumppanien tehtailemiin vääriin ilmiantoihin on ollut velvollisuus tehdä tutkinnantapot ja toteuttaa laillista virkatoimintaa ja suojella Jaana Kavoniusta, lapsiaan, Totuuspuolueen ja Oikeusturvakeskuksen mainetta vääriä ilmiantoja ja kaikkia rikoksia vastaan.

Mäkisen 12.5.2022 päätökset, Juntusen 5.4.2023 päätös ja Mäkelän 12.1.2024 päätökset ovat todisteita Kavoniuksen syyttömyydestä ja lavastusten vääristä ilmiannoista 

Syyttäjä Annukka Juntusen 5.4.2023 tekemät kaksi päätöstä ja Mäkelän 12.2.2024 päätös ja kaikki Mäkisen NaistenhuoneOriginal-ryhmän rikosilmoituksiin tekemät ”ei rikosta”-päätökset ovat todisteita siitä, että mikään muukaan syytevastuksissa rikokseksi valehdeltu Kavoniuksen teko ei ole rikos. Päätökset 12.5.2022, 5.4.2023 ja 12.1.2024 on tehty samalla juridiikalla, jonka Kavonius 2.5-9.5.2022 kuulusteluvastauksissa selvitti ja todisteilla todisti oikeaksi. Jaana Kavoniuksen teoissa ei täyty törkeän eikä perusmuotoisen kunnianloukkauksen eikä minkään muunkaan rikoksen teon kuvaukset, koska 

  1. Mikään Kavoniuksen julkistus ei sisällä väärää eikä oikeudenvastaisesti esitettyä tietoa.
  2. Mikään julkistus ja teksti ei johdu kunnianloukkaustarkoituksesta, vaan yhteiskunnallisesti merkittävän paljastuksen laillisesta esittämisestä ja laillisten oikeussuojakeinojen käyttämisestä.
  3. Kavoniuksella on ollut ja on perustuslaillinen oikeus kumota perusteeton syyttömyysolettama oikeilla todisteilla heidän rikoksistaan juuri sillä ”laillisella tavalla”, joka säädetään oikeudeksi PL 12 §:n 2 momentissa ja EIS 6 artiklan 2-kohdassa. 

Juntusen, Mäkisen ja Mäkelän em. päätökset ja niiden perusteena olleet tietosuojarikosta ja vainoamista koskevat Kavoniuksen kuulustelukertomusten juridiikka, todistelu ja kattava laillinen selvitys laillisesta julkistusoikeudesta ja Kavoniukseen, lapsiinsa, Palosiin, Totuuspuolueeseen, ”rokottamattomiin” ja Oikeusturvakeskukseen kohdistetusta törkeästä rikollisuudesta ovat samalla täysin näyttö siitä, että Juntunen, Kohijoki, Rappe, Mäkinen, Mäkelä ja väärien ilmiantojen laatijat ja lavastajat ovat rikoskumppaneita ja kaikkien rikokset on varmuudella tahallaan toteutettu ja tekotavaltaan äärimmäisen törkeitä ja synnyttävät 

  1. esteellisyysperusteiden näytön
  2. heidän rikostensa tahallisuusnäytön
  3. syytepakon syyttäjille ja laillisuusvalvojille heitä kaikkia vastaan, virkasuhteiden purkamis-, pidätys- ja vangitsemisperusteet ja korvausvelvollisuuden heille, valtiolle, Lohjan kaupungille ja rekisterinpitäjille ja myös RL 3:3 §:n ja 5:4 §:n vastuun ja he ovat kaikki rikoskumppaneita ja vähintään avunantajan ja yllättäjän asemassa suhteessa toisiinsa.

Juntusen, Kohijoen, Mäkelän, Mäkisen ja muiden syytevastaajien tiedossa on ollut varmuudella ja todistettavasti, että missään Kavoniuksen julkistuksessa ei ole vääriä tietoja eikä niitä oli julkistettu kunnianloukkaus- ja vainoamistarkoituksessa, vaan Kavonius on heidän yhteisen rikoksensa uhri ja PL 12 §:n 2 momentin säätämistavan vuoksi ”jokaisella” on oikeus heidän rikoksistaan saada tietää. Niiden laillisten tarkoitusten ja oikeiden tietojen ja todisteiden julkistaminen lähettäminen ja niiden käyttäminen oikeussuojakeinojen osana ei ole millään perusteella rikos Suomessa eikä missään maailmassa, jossa ihmisoikeussopimus on voimassa. He ovat tienneet syytteet nostaessaan ja kaikki kuulustelut tahallaan käynnistäessään, että RL 24:9-10 §:n teonkuvaukset eivät ole täyttyneet missään vaiheessa Kavoniuksen teoissa, ja että tiedot eivät olleet vääriä. 

Niiden Kavoniuksen laillisten tekojen syyttäminen rikoksina ja vastapuolten ja syyttäjien yhdessä toteuttamat rikokset ja niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” ovat törkeä virkarikos.

Syrjintärikoksen tunnustus 31.5.2023 päätöksellä

Totuuspuolueen johtajaan Jaana Kavoniukseen on tahallaan kohdistettu kymmeniä aiheettomia kuulusteluja Länsi-Uudenmaan ja Lounais-Suomen poliisien (mm, Robin  Hulden, Taina Äijälä, Mats Sjöholm, Aleksi Sulkko, Jari Riiali, Kimmo Halme, Simo Mamia, Kaarle Lönnroth, Jussi Helesvirta, Kimmo Halme, Markku Kukko, Pekka Mujunen, Keijo Suuripää, Keijo Moilanen, Rauli Salonen, Kati Gestranius, Jasper Uski, Jari Tuimala), VarsKäO:n entisen laamannin Martti Juntikan, KäT Päivi Rankin, KäT Mervi Kutvosen, KäT Anna-Kaisa Bymanin, KäT Juho Angervon, syyttäjien Tapio Mäkisen, Annukka Juntusen, Mika Mäkelän, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen, Anssi Hiivalan ja muiden samaan verkostoon kuuluvien sopimilla menetelmillä epänormaaleissa prosesseissa ja Kavonius on alistettu tutkinnantapoilla Ruohosen ja Ritvasen kultin, heidän asiamiestensä, petos- ja virkarikosverkostojen rikoksille ja muulle massiiviselle rikollisuudelle. 

Päätöksissä perustellaan muita rikoksia ”rokottamattomuudella” ja ”Totuuspuolueen johtamisella” eli terveydentilaan ja poliittiseen mielipiteeseen ja vain yhden puolueen johtajaan kohdistetulla syrjinnällä. 

Kavoniukseen on tahallisesti vuosien ajan kohdistettu aiheettomia rikosepäilyjä ja rangaistus- ja korvausuhkia täysimittaisissa (ylimitoitetuissa ja aiheettomissa) kuulusteluissa ja syyteharkinnassa mm. täysin laillisen ja yleisen ”KULTTI”-termin käytöstä ja väitetty sitä ”törkeäksi kunnianloukkaukseksi” samaan aikaan, kun Kavonius on Rappen, Hiivalan, Mäkisen, Huldenin, Uskin, Sjöholmin, Riialin, Sulkon, Äijälän, Kukon, Halmeen ym. tutkinnantapoilla alistettu huorittelulle, pornon vastaanottajaksi, muille ihmisarvoa loukkaaville törkeille kunnianloukkauksille, murhayrityksille, törkeille väkivaltarikoksille, törkeille vahingontekorikoksille, kavalluksille, varkauksille, törkeille petoksille ja muulle vakavalle rikollisuudelle. Samat rikokset ja mainehaitta on  kohdistettu rikosepäilyineen ja ”kovia syytteitä”, etsintäkuulutuksia ja vangitsemisia koskevilla uutisilla leimaavasti häpäisevästi Totuuspuolueeseen  ja Oikeusturvakeskukseen ja myös puolueen ja yhdistyksen toimintaa haitattu tahallaan, merkittävästi ja mm. vaaleihin osallistuminen estetty rikoksilla (lavastuksilla, aiheettomilla vangitsemisilla, etsintäkuulutuksilla, televalvonnalla), ja se kaikki on syyttäjien johdolla toteutettua törkeää Kavoniukseen, Totuuspuolueeseen, Oikeusturvakeskukseen ja rokottamattomiin kohdistettua rikollisuutta.  

Olemattomuusvalehtelut verrattuna Lohjan poliisin 7.8.2024 tunnustukseen, LähiTapiolan 23.10.2017 luovuttamaan materiaaliin ja väärennetyt rekisteritiedot ja muut ”olemattomuus”-valehtelun petokset ja tarkastusoikeuden estäminen rikosten toteutuksissa

Edellä on laajasti selvitetty polisien, poliisihallituksen ja hätäkeskuslaitoksen rekisteriväärennyksiä. Rekistereitä on väärennetty myös LähiTapiolassa, Asianajotoimisto Itäinen & Ojantakanen Oy:ssä, Jani Jormanaisen, Ranan Rimonin, Rimon Research Oy:n, PipeSnaken, LP Vahinkosaneerauksen, Asianajotoimisto Sivenius & Suvanto Oy:n rikoksissa kaikkien heidän rekistereissä, raporteissa, kirjelmissä ja valehtelivat laskutuksiaan, raporttejaan, valokuviaan olemattomiksi. Kaikki Jaana Kavoniuksen tiedot heidän rikoksistaan ovat totta eikä Kavoniuksen kuulu olla syytettynä, vangittuna, etsintäkuulutettuna, ulosotossa eikä jäädä rikosten vuoksi ilman korvauksiaan. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Poliisien ja syyttäjien päätöksissä valehtelu on törkeä virkarikos

Poliisien ja syyttäjien tutkinnantapot ovat kaikki rikoksia, joihin laaditut valheet on helppo todistaa rikoksiksi. Kun aikuiset virkamiehet eivät ole alle 10- vuotiaita, 31-vuotias assistentti ei ole alle 18-vuotias, tekijät eivät ole tuntemattomia, päätöksissä valehtelu on heidän oma kirjallinen tunnustuksensa rikollisuudestaan eikä valehtelua tarvitse edes todistaa, kun sen järjettömyys näkyy vertaamalla lapsiksi valehdeltuja aikuisia heidän oikeaan ikäänsä ja 22.4.2022 nimilistaan ja heidän nimillä tehtailemiinsa päätöksiin, jotka koskevat ihan samoja henkilöitä, joita tutkinnantapoista ja tuntemattomiksi valehdellaan. Esimerkiksi 7.3.2023 rikosilmoituksen kaikki poliisi- ja syyttäjärikokset ovat tahallisia ja niistä 40 rikosta on kuvattu ja hyvin dokumentoitu ja tekijät jatkavat niitä edelleen. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Oikeusasiamiehen ja finanssivalvonnan havainnot virkamafian ja 
LähiTapiolan rikollisuudesta vastaavat Kavoniuksen todisteita

Jaana Kavonius on esittänyt täydet todisteet jokaisesta rikoksesta, joilla hänen lapsensa velkuutettiin 140.000 eurolla, hänet hakattiin, velkuutettiin ja siitä, miten törkeillä rikoksilla ja väärillä tiedoilla vastapuolten rikoshyödyt hankittiin ja lavastusten, vangitsemisen ja pakkokeinojen rikoksista: https://drive.proton.me/urls/YBD9YB0Z10#dTHOmqnFzFHR  todistemateriaali:

  1. Jaana Kavoniuksen oikeilla tiedoilla laatimat sadat rikosilmoitukset ja niiden todisteet (kaikki järjestettynä aiheittain kansioissaan) ja niihin laaditut valheelliset tutkinnantappopäätökset (kansiossa ”TUTKINNANTAPOT” ja alakansioissa poliisi- ja syyttäjäkohtaisesti tutkinnantapot)
  2. Jaana Kavoniuksen vireille laittamat virkamafian tahallaan estämät asianomistajasyytteet ja niiden todisteet ja niiden vireille tulon estäneet virkamafian rikosten valheelliset päätökset
  3. Jaana Kavoniuksen vireille laittamat kaikki estytyt kanteet, valitukset, ulosottovalitukset, niiden todisteet ja kaikki niiden vireille tulon estäneet virkamafian rikosten valheelliset päätökset
  4. kaikki ”olemattomiksi” valehdellut todisteet lähetys- ja vastaanottajatietoineen Kavonius on julkaissut 19.4.2024 juuri siksi, että niiden julkistaminen todistaa syyttömän vangitsemisen ja petos- ja virkarikosten, väkivallan, lavastusten törkeyden. Vangitsemispäätöksissä valehdellaan näiden todisteiden muka puuttuvan, vaikka eivät puuttuneet, vaan on tahallisesti jokaisessa verkoston rikoksessa estetty koko todistelu.
  5. Kaikki Jaanalla on asiaa -ohjelmat ja virkamafia.fi-sivujen sisältö vastaavat todisteita

Todisteet Kavonius on dokumentoitunut LähiTapiolan, verkoston asianajajien, virkamiesten ja kultin järjestäytyneen rikollisryhmänsä laajasta rikollisuudesta. Todisteet todistavat verkoston toteuttaneen tahallaan törkeitä petoksia, huoritteluita, salassapitorikoksia, kodin ja omaisuuden tahallisen tuhoamisen, työpaikkakiusaamisen, halvaantumisen, työsuhteen laittoman irtisanomisen, ulosottopetokset, lasten velkuuttamisen, koulu- ja kerhoväkivallan, automurhayritykset, 11.12.2019 väkivallan, väärennykset.  Kavoniusta lavastetaan vankilaan syyttömänä todisteiden vastaisesti samaan aikaan, kun myös valtamedia uutisoi laajoista LähiTapiola-ryhmän petoksista, työpaikkakiusaamisesta ja raporttien väärentämisestä ja poliisien rikollisuudesta ylimpien laillisuusvalvojien päätöksillä todennettuna. Fiva ja oikeusasiamies ovat tehneet samoja havaintoja, joita Kavonius on todisteilla todistanut virkamafiasta.

Kavonius havaitsi jo LähiTapiolan henkivakuutusyhtiön päälakimiehenä ja laillisuusvalvojana LähiTapiolan johdon ja Teija Kermisen, Vesa-Jaakko Rantalan, Veera Konttisen, esimiehensä Antti Pölläsen, Minna Kohmon ja LähiTapiolan johtohenkilöiden  ja korvausorganisaatioiden laajan rikollisen toiminnan ennen kuin Kavonius juuri niiden havaintojen vuoksi laittomasti äitiyslomalla irtisanottiin. Hänet irtisanottiin laittomasti perhevapaalla ilman irtisanomisperustetta juuri siksi, että hän ei päässyt jatkamaan laillista raportointia ja paljastamaan heidän törkeitä rikoksiaan. Kavonius oli 6 vuotta ennen rikollista irtisanomista täysin sadistisen työpaikkakiusaamisen kohteena ja halvaantui ja vammautui pysyvästi niiden rikosten seurauksena. Kavoniuksen ei kuulu vankillalta välttymiseksi valehdella todisteiden vastaisesti törkeää rikollisuutta laillisuudeksi eikä peitellä, koska verkoston törkeät rikokset ovat olemassa ja ne ovat myös valtamedian uutisia.

Oikeusasiamiehen päätös 2019 Lounais-Suomen poliisin rikoksista

Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen totesi 2019 päätöksellään, että Lounais-Suomen poliisissa on jo pitkään ollut rikollisia käytäntöjä. Tutkinnantappoja ja lavastuksia toteutetaan vuosikymmenten rikollisena perinteenä samojen tiettyjen rikollisten poliisien ja syyttäjien koplassa rikollisin menetelmin päätöksissä valehtelemalla ja todistelu estämällä. Helsingin Sanomat uutisoi (21.8.2019), että juttuja oli siivottu pinoista ilman, että päätöksentekijäksi väitetty oli koskaan lukenut ja käsitellyt aineistoa. Kaikissa Kavoniukseen kohdistetuissa tutkinnantapoissa on annettu etukäteen samat rikolliset ETL:n vastaiset syyttäjän ohjeet olla käsittelemättä todisteita ja lukematta mitään poliisissa. Esim. syyttäjä Leena Salovartio tunnusti laatineensa 28.11.2022 päätöksen kokonaan ilman esitutkinta-aineistoa ja päätös on tosiasiassa poliisien Simo Mamian ja Mats Sjöholmin rikolliseen valehteluun perustuva poliisien laatima 

Valtamedian uutisoimalla tavalla poliisin ja syyttäjien tutkinnantappoja on 120.000–160.000 vuodessa ja ne ovat jo noin 50 % rikosilmoituksista. Lounais-Suomen poliisi perusteli rikollisia käytäntöjään ylimielisesti jopa oikeusasiamiehelle ”ajan ja paperin säästämisellä”. Poliisit valehtelivat ylimmälle laillisuusvalvojalle muka lopettaneensa rikolliset käytännöt, vaikka niitä laajennettiin ja toteutetaan edelleen Lounais-Suomen, Länsi-Uudenmaan ja Helsingin poliisissa, KRP:ssä, syyttäjälaitoksessa ja virkamafian laajana rikollisverkostona (RL 6:5 § 2 mom.) Tutkinnantappoja tehtailtiin esim. vuonna 2018 ennätysmäärä epänormaali määrä yli 43  % tutkinnoista tappamalla ja samaan aikaan on toteutettu myös poliisien Merja Laitisen, Kari Siivon, Rauli Salosen, Keijo Suuripään, Markku Kukon, Aleksi Sulkon, Jari Riialin, Kimmo Halmeen, Jarmo Pitkämäen, Kimmo Markkulan, Sari Ryynäsen ym. tutkinnantapot Ruohosten kultin rikoksiin, LähiTapiolan laajan rikollisverkoston, kiinteistö- ja työsuhderiitojen petoskoplien rikoksiin, murhayritysten ja väkivaltarikosten ja raiskauskehotusten mahdollistaminen Kavoniukseen ja lapsiinsa kohdistettuna ”haitattomiksi” valehdeltuna ja syrjintäperusteella toteutettuna rikollisuutena.

Poliisit salailevat asiakirjoja rikoksilla, joista on käynnissä jo esitutkinta virallisen syyttäjän toimesta ja viimeksi on HS uutisoinut pari viikkoa sitten, että Lounais-Suomen poliisit ”käytäntönään” tunkeutuvat ihmisten koteihin ja repivät sieltä mielivaltaisesti uhrejaan ”kuulusteluihinsa”, joita kotirauha- ja törkeitä vapaudenriisto- ja virkarikoksia he siis toteuttavat ilman kotietsintälupaa, koska eivät noudata mitään lakeja. 

He toteuttavat tahallaan ja systemaattisesti törkeitä rikoksia, koska heidän rikollisverkostonsa estää tutkinnat, syytteet ja tuomiot juuri sellaisilla rikollisilla tutkinnantapoilla ja lavastuksilla, jotka Kavonius on ensimmäisenä suomalaisena näin hyvin dokumentoinut.    

Aamulehden ja Ylen uutiset 14.6.2022 LähiTapiolan korruptiosta 

Yle ja Aamulehti uutisoivat 14.6.2022 LähiTapiolan toiminnan laajasti rikolliseksi.  LähiTapiola-ryhmän toiminta Pirkanmaalla on laajasti rikollista ja takautuvia vakuutuksia on myönnetty jopa kuolleille hevosille, ja johtohenkilöt lahjoneet asiakkaita ja toteuttaneet törkeitä rikoksia. Rikokset Pirkanmaalla ovat vain jäävuoren huippu. 

Kavoniuksen rikosilmoituksissa 2008-2025 kuvataan ja todisteilla täysin todistetaan, että LähiTapiolalla on laaja törkeitä petoksia, väärennyksiä, sadistista työpaikkakiusaamista, henkirikoksen yrityksiä ja etukäteen sovittuja oikeudenkäyntihäviöitä toteuttava kopla, joka toteuttaa RL 6:5 §:n 2 momentin säätämää järjestäytyneen rikollisryhmittymän täysin törkeää rikollisuutta ja hankkii valtavat rikoshyödyt tutkinnantappoverkoston avulla ja sitä vastaan nostetut oikeudenkäynnit on sovittu etukäteen tuomarien kanssa, jotka vaihdetaan rikosten toteutuksia varten. KäT Hannu Vieno, KäT Tuula Myllykangas, KäT Kemppi, laamannit Tuomas Nurmi, Martti Juntikka, Ilkka Lahtinen, KäT Ranki, KäT Manninen, KäT Berg, hovioikeudenneuvokset, muut verkoston tuomarit, poliisit ja syyttäjät soittelevat LähiTapiolan petoskoplan jäsenten kanssa ja postittavat salaa materiaaleja ja järjestävät varjovalmisteluja, jotka näkyvät myös päätekijän AA Jarmo Henrikssonin laskusta vuodelta 2020. Niiden valehtelu ”siviiliriita-asioiksi” on törkeä virkarikos.

Finanssivalvonta totesi LähiTapiolan ja S-pankin toiminnan laajasti   rikolliseksi

Finanssivalvonta totesi LähiTapiolan ja S-pankin toiminnan laajasti rikolliseksi ja Kavonius teki jo 2009-2014 ennen häneen kohdistettua irtisanomista vuosia sitten ne samat havainnot laajasti rikollisesta toiminnasta. Rikoksiin osallistunut LähiTapiolan johto ja lakimiehet irtisanoivat rikoksista perille päässeen Kavoniuksen äitiyslomalla, jotta Kavonius ei päässyt raportoimaan rikoksista Fivalle laillisuusvalvojan tehtävässään.

LähiTapiolan laajan petosverkoston rikolliset irtisanoivat Kavoniuksen täysin rikollisilla menetelmillä äitiyslomalla ilman irtisanomisperustetta ja sitä ennen työpaikkakiusasivat hänet lähes hengiltä, aiheuttivat pysyvän ruumiinvamman ja halvaantumisen. Rikollinen irtisanomishanke oli meneillään jo vuosia ennen varsinaista irtisanomista samalla motiivilla eli koska Kavonius sai selville heidän laajan petosverkostonsa toiminnan ja oli ilmoittanut saapuvansa äitiyslomaltaan paljastamaan koko koplan. 

Kaikki Kavoniuksen havainnot ovat oikeita ja siitä todistavat myös valtamedian uutiset 2021-2022, joissa vakuutusalaa valvova viranomainen Fiva ja myös Vakuutuslautakunta ovat todenneet LähiTapiolan ja sen rahastoyhtiöiden raportoineen vuosia tahallaan väärin, salailleen tietoja, antedateeranneen vahinkotapahtumien jälkeen vakuutushakemuksia junaillakseen kavereilleen korvauksia laittomasti, toteuttaneen organisaatioissaan laajaa työpaikkakiusaamista ja törkeitä petoksia sekä johdon väärinkäytöksiä ja laajoja vakavia väärinkäytöksiä on myös S-pankissa ja sen johdon toiminnassa ja siihen pankkiin fuusioitui aiemmin LähiTapiolaPankki.

Kavoniukseen kohdistettu törkeä petos on toteutettu tahallaan sen tutkinnat, syytteet ja tuomiot estetty valtion vastuulla olevilla poliisien, syyttäjien ja tuomarien rikoksilla, Kavoniuksen korvausten estämisestä ja ulosottovelkuuttamisesta on päätetty etukäteen virkamafian, LähiTapiolan, verkoston petosrikokset laskuttaneiden asianajajien ja törkeiden tuhotöiden toteuttajien rikoksilla ja ne kaikki ovat perustuneet syrjintään. Juuri siksi valtio on vastuussa virkamafiaverkoston rikoksilla aiheutetuista kaikista vahingoista ja siksi Kavoniuksella on nyt oikeus vaatia ja saada korvaukset kaikista niistä rikoksista, joiden tutkintaa tämä laaja mafiaan tahallaan estänyt vuosikausia täysin rikollisin menetelmin.

Samat törkeiden rikosten ja tutkinnantappojen toteuttajat ovat lavastajia

Samat törkeiden petos- ja virkarikosten ja tutkinnantappopäätösten toteuttajat sopivat uhrinsa Jaana Kavoniuksen lavastamisesta syyttömänä vankilaan yli 5 vuodeksi ja samat virkamiehet toteuttavat syyttömän vangitsemista esteellisissä kokoonpanoissa

Tästä on kyse:

  1. Törkeiden petos- ja virkarikosten toteuttajat sopivat uhrinsa Kavoniuksen lavastamisesta syyttömänä vankilaan yli 5 vuodeksi, etukäteen häpäistyksi, vangituksi, etsintäkuulutetuksi ja mielipuolisille pakkokeinoille alistetuksi etukäteen sopimiensa väärin ilmiantojensa väärillä tiedoilla ja todistelu estämällä muka kunniansa loukkaajana ja vainoajana pitääkseen valtavat miljoonarikoshyötynsä.
  2. Kaikissa päätöksissä ja rekistereissä on käytetty vääriä ja väärennettyjä henkilötietoja, rikoksia, syyttömyyttä ja uhriasemaa arvioitu tahallaan väärin

Tapio Mäkisen, Jukka Rappen ja koko verkoston RL 40:1-2 §:n ja 17:1a §:n valheelliset tutkinnantapot ovat olennainen osa lavastusten rikoksia

Kavonius alistettiin ensin. tahallaan Tapio Mäkisen, Jukka Rappen ja koko verkoston RL 40:1-2 §:n ja 17:1a §:n tutkinnantapporikoksilla niiden aivan samojen virkamiesten ja henkilöiden törkeälle rikollisuudelle, jotka on todistelu estämällä sen jälkeen valehdeltu muka Kavoniuksen kunnianloukkaus- ja vainorikosten uhreiksi ja ”asianomistajiksi”, vaikka  muka kunnianloukkausten ja vainoamisen uhreina 22.3.2024 vangitsemisvaatimuksesta lähtien ja jo ennen sitä Tapio Mäkinen on 7.10.2022 lahjonut Nicholas Peltolan 10.000 eurolla ja Juntunen, Kohijoki, Mäkelä, Mäkinen, Jukka Rappe ja virkamafia järjestäneet tutkinnantapoillaan useiden miljoonien rikoshyötyjä ja sama verkosto sopi ja toteuttaa syyttömän Kavoniuksen vankeuden ja syytteiden lavastuksia näiden palkitsemiensa rikoskumppaneiden ja tuomittujen rikollisten Peltolan, Leppäsen, Ruohosten ja petosrikoshyödyt ja väkivallan toteuttaneiden avulla.

Tutkinnantappajat ja lavastajat ovat samoja verkoston rikollisia ja toteuttivat mielivaltaisia lavastusten kuulusteluja jouluksi ajoitettuna 

Jaana Kavoniusta tavoitteellisesti lavastettiin ja verkoston rikoksia ”tutkinnantapettiin”, ei ollut mitään normaalia. Samat esteelliset poliisit ja syyttäjät mahdollistivat Marttiin Laurentius-koulussa, Metsolan koulun kesäkerhossa ja iltapäiväkerhossa kohdistettua raakaa väkivaltaa, Marttia ja hänen vanhempia vainoavien virkamiesten, Martin pahoinpitelijöiden, heidän vanhempiensa, Juha Ruohosen, Elokapinan, Suokkaan vainoryhmän, Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen, Miko Vainion ja muiden heidän rikoskumppaninsa levittämiä Jaana Kavoniuksen kunniaa loukkaavia tietoja netissä, yhteistä törkeää rikollisuuttaan ja heidän väärillä tiedoilla tahallaan jatkuvasti tehtailemia perättömiä ilmiantoja lastensuojelulle, aikuishuoli-ilmoituksena ja poliisi- ja syyttäjärikoskumppaneilleen. 

Samat esteelliset asianosais- ja vastapuoliasemassa olevat poliisit toteuttivat täysin lainvastaista tutkintojen estämistä tutkinnantapoilla kaikissa Marttiin, Kavoniuksiin ja muihin oikeisiin uhreihin kohdistuvissa kultin, verkostojen ja niiden asiamiesten rikoksissa. Olennaista on, että Marttiin kohdistettua väkivaltaa ei tutkittu eikä koskaan kuulusteltu kertaakaan Marttia asianomistaja-asemassa väkivallan kohteena eikä vanhempia hänen edustajinaan eikä ketään lastensuojelusta ja lasta kouluväkivallan vuoksi hoitaneista sairaanhoitajista ja lääkäreistä. Väkivaltaa ja Jaana Kavoniukseen ja Kavoniuksen perheeseen kohdistettuja vääriä ilmiantoja ei tutkittu lainkaan, vaikka niistä on selvä näyttö.

Se verkoston oikeiden törkeiden rikosten tutkimatta jättäminen ja tahallinen tutkintojen estäminen on menetelmä kaikissa syytelavastuksissa eikä ETL, syyttäjälaitoslaki ja mikään laki oikeasti mahdollista heille tällaista rikollista toimintaa, jossa selvien rikosten tutkinta estetään, jotta etukäteen päätetylle verkoston uhrille saadaan lavastettua sitten muka väärien tietojen esittäjänä tekaistuja syytteitä ja vankeus. Kaikki asioiden R 23/1110, R 23/4516, R 23/4811, R 23/1220 ja R 23/1383 syytteet ja pakkotoimet on lavastettu tällä samalla metodilla:

  1. Vaikka Kavoniuksiin kohdistetut kaikki törkeät rikokset ovat näytöllisesti olemassa, niiden tutkinnat tahallaan estettiin ketään kuulustelematta ja rikosilmoituksia kirjaamatta ja vastapuolten petoksissa ja väärissä ilmiannoissa käytettyjä vääriä tietoja tutkimatta ja niiden tutkinta tahallaan estäen.
  2. Tutkinnantappopäätökset perustuvat tahalliseen valehteluun rikosten tapahtumista ja niissä Huldenin, Uskin ja muiden valheellisia tutkinnantappoja tehtailleiden päätöksissä mm. kiistetään vuosia jatkettu vakava väkivalta Marttiin ja muihin oppilaisiin kohdistettuna ja Samir Afzalin vuosien ajan kymmeniä kertoja esittämät tappouhkaukset Marttiin, satoihin oppilaisiin ja opettajiin ja kerhonohjaajaan Juliaan kohdistettuna. 
  3. Oikeat tiedot niistä rikoksista ovat Jaana Kavoniuksen rikosilmoituksissa ja niiden todisteissa, mutta tutkinnantapot laadittiin siis tahallaan ensin väärillä tiedoilla nimenomaan siinä tarkoituksessa, jotta Jaana Kavonius saataisiin lavastettua muka ”väärien tietojen” esittäjäksi juuri niiden samojen tutkinnantapojen avulla ja sitten samat tutkinnantappajat käynnistivät kuulusteluja omia rikoksiaan hyödyntäen tahallaan väärillä tiedolla muka Kavoniuksen tekemistä kunnianloukkauksista ja vainoamisesta näihin oikeisiin rikollisiin kohdistettuina.
  4. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut Jaana Kavoniuksen toteuttamista kunnianloukkauksista ja vainoamisesta, vaan kaikkeen asianomistajaksi syytelavastuksissa valehdeltujen virkamiesten, lasten pahoinpitelijöiden, heidän vanhempiensa sekä tutkintoja estävien ja lavastuksia toteuttavien poliisien ja syyttäjien yhteisestä rikoksesta, jossa kaikki perustuu heidän rikolliseen valehtelunsa ja todistelun estämiseen.
  5. Samaan aikaan, kun pahoinpitelyt ja Samirin toteuttamat murhauhkaukset jatkuivat ja Jaana Kavonius teki niistä oikeilla tiedoilla rikosilmoituksia, sitä väkivaltaa tahallaan mahdollistettiin poliisien tutkinnantapoilla ja samojen poliisien Kavoniukseen kohdistamilla laittomilla kuulusteluilla, joissa ei kertaakaan kuultu väkivallasta ja murhauhkauksista, vaan aina kuulusteltiin tahallaan Kavonius rikoksesta epäillyn asemassa muka ”väärien tietojen” esittäjänä muka ”törkeistä kunnianloukkauksista ja vainoamisesta”. 
  6. Myös Metsolan kesäkerhon väkivaltaa peiteltiin, vaikka videoista ja Hautamäen ja Saajosten laatimista vääristä ilmiannoista näkyy heidän varta vasten sopineen, että he tehtailevat vääriä ilmiantoja yhdessä eivätkä kertaakaan ota yhteyttä Martin vanhempiin, jotta kukaan Lohjan kaupungin virkamiesorganisaatiossa ja väärien ilmiantojen tehtailijat eivät joutuisi laissa säädettyyn vastuuseen väkivallasta ja siihen tahallisesta puuttumattomuudesta. Nämä kaikki olisi kuulunut tutkia törkeänä virkarikoksena ja törkeänä lapseen kohdistettuna pahoinpitelyinä ja Kavoniuksiin kohdistettuina väärinä ilmiantoina, joista oli selvä näyttö videoina ja heidän omilla kirjallisilla tunnustuksillaan. 
  7. Väärillä tiedoilla tahallaan Kavoniukseen kohdistettuja kuulusteluja käynnistivät samat poliisit, jotka tahallaan estivät lapseni kohdistetun väkivallan, jatkuvan murhauhkailun ja 26.5.2021 murhatyrityksen tutkinnat. 
  8. Oikeiden rikosten tutkintojen estäjät käynnistivät sitten tutkinnan tahallisen, valheellisen estämisen jälkeen Kavoniukseen kohdistettuja täysin epänormaaleja kuulusteluja lavastamistarkoituksessa ja niissäkään ei käsitelty kertaakaan todisteita oikeista koulun ja kerhon tapahtumista ja ketään Kavoniusten todistajaksi nimeämää ja Marttia ei kuultu.
  9. Jaana Kavoniusta eli tosiasiallista rikoksen uhria kuultiin pelkästään aina väärässä rikoksesta epäillyn asemassa ja aina vain tekaistuja ”törkeitä kunnianloukkauksia ja vainoamista” koskevilla rikosnimikkeillä, vaikka hänen tekonsa eivät olleet rikoksia, hänellä oli velvollisuus ja oikeus estää lapseensa ja itseensä kohdistettuja rikoksia laatimalla oikeilla tiedoilla rikosilmoituksia ja lastensuojeluilmoituksia ja julkistaa oikeita tietoja juuri siksi, että julkisuuden paineen avulla oli ainoa mahdollisuus heidän rikollista verkostoaan vastaan saada hengenvaarallinen väkivalta ja muu rikollisuus loppumaan. 
  10. Mitkään Kavoniuksen tiedot eivät olleet missään vaiheessa vääriä ja kaikki vastapuolen tiedot olivat väärissä ilmiannoissa aivan vääriä ja vääriksi lastensuojelun päätöksillä todettu ja väkivallan vuoksi lastensuojelu kävi koululla, mikä valheellisissa tutkinnantapoissa ja minuun kohdistetuissa lavastuksissa salattiin, jotta saatiin lavastettua kuulusteluja, syytteitä ja vangitsemiset ja muut pakkotoimet valehtelemalla oikeita tietoja vääriksi.   
  11. Näitä epänormaaleja kuulusteluja käynnistivät samat poliisit AINA samana päivänä tai muutaman päivän viiveellä siitä, kun Jaana Kavonius oli aivan oikeilla tiedoilla esim. 12.12.2022 ja 14.12.2022 tehnyt rikos- ja lastensuojeluilmoitukset koulu- ja kerhoväkivallasta. Kuulustelujen kohdistaminen väärässä roolissa ja koko perheeseen kohdistettujen rikosten tutkinnan estäminen on ollut kaikissa vaiheissa täysin tahallista.
  12. Epänormaaleja lavastusten kuulusteluja käynnistivät ja toteuttivat AINA samat verkoston rikolliset poliisit Hulden, Uski, Mujunen, Heikkilä, Mamia, Äijälä, Sjöholm ym., jotka tahallaan estivät samaan aikaan kultin rikosten tutkintaa, koulu- ja kerhoväkivallan tutkintaa, Baarmanin, Saksan, Kempin ja kaikkiin syytelavastuksiin ja koko verkoston rikoksiin osallistuneiden törkeiden rikosten tutkintaa AINA todistelun estämällä ja aivan mitä tahansa valheita päätöksiinsä ”väkivallattomuudesta” ja ”pieneen aitaan kaatumisesta” valehtelemalla, vaikka poliiseille Kavonius toimitti todisteet, että Samir hakkasi Martin päätä betonilattian, uhkasi pudottaa Martin ikkunasta kuolemaansa, töni hänet naulakkoon, Marttia potkittiin maahan kaadettuna ueita kertoja hengenvaarallisesti ja Kentin avustuksella yritettiin ajaa kuoliaaksi 26.5.2021 kuusi tuntia sen jälkeen, kun Ilkka Tiaisen dokumentti ja siinä oleva virkamafiarikoksia koskeva haastattelu julkaistiin.
  13. Kaikki lavastuksia varten toteutetut kuulustelut käynnistettiin AINA ilman esiselvityksiä ja MISSÄÄN minuun kohdistetuissa kuulusteluissa ei saanut koskaan MITÄÄN esitutkinta-aineistoa, väitettyjen rikosten yksilöintejä ja kuvaavaa Huldenin toteuttamille kuulusteluille on, että hän määräsi tahallaan moottoripyöräpoliisin toimittamaan 25.8.2023 McDonaldsiin loppulausuntovaatimuksen, jossa oli asettanut vastausajaksi 24.7.2023 klo 16.15
  14. Hän ajoitti tämän teon samalla kultin rikosten osateoksi RL 15:9 §:n painostustoimeksi 3 päivää ennen kulttia vastaan todistelua ja jatkoi rikostaan ajoittaen sen rikollisen uhkailunsa täsmälleen samalle päivälle ia kellonajalle 7.9.2023 klo 12.15, jona tiesi Kavoniuksen olevan Turun HO:ssa todistajana.
  15. Sitten Hulden, Mujunen, Juntunen, Mäkelä, Kohijoki ja Kavoniukselle yhteisillä rikoksillaan lavastetut syytteet, etsintäkuulutukset ja vangitsemisen aiheuttaneet ”asianomistajat” käyttivät omia rikoksiaan täysin laittomissa väärillä tiedoilla toteutetuissa kotietsinnöissä.
  16. Rikosten sadistisuutta alleviivattiin ajoittamalla mielivaltaisia kuulusteluja ja niiden määräaikoja jouluksi, vapuksi, äitienpäiviksi vuosikausia tahallaan ja myös sairaalassa oloajoille.

Joulua ennen vuonna 2022 ja mm. kaksi päivää ennen jouluaattoa lavastusten kuulusteluja toteuttivat ainakin 

  1. esteelliset poliisit Robin Hulden, Pekka Mujunen, mahdollisesti samaan kuulustelukokonaisuuden rikollisuuteen juhannuksena tekstiviesteillään osallistunut Jari Tuimala ja lähes 50 valheellista tutkinnantappoa toteuttanut Jasper Uski, kultin rikoksia ja automurhayrityksen toteutuksia mahdollistanut Sami Kari, poliisilakimies Keijo Suuripää, Mats Sjöholm, Simo Mamia, Taina Äijälä, Jari Riiali, Niina Heikkilä
  2. rikoksia taustalla käskyttäneet syyttäjät Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki, Leena Salovartio, Jukka Rappe, Anssi Hiivala,
  3. vääriä ilmiantoja asioiden R 23/1110, R 23/1220, R 23/4516, R 23/4811 ja R 23/1383 syytteisiin johtaneissa asioissa laatineet noissa R-asioissa asianomistajiksi valehdellut ja Marttiin kohdistetuissa väkivaltarikoksissa ja Jaana Kavoniukseen kohdistetuissa väärissä ilmiannoissa Lohjan kaupungin virkamiehet rehtori Pirjo Uutela-Morander, Satu-Kristiina Hautamäki, Kati Pikkarainen, Metsolan koulun kesäkerhon väkivaltaa Hautamäen, Limnellin ja Lindbergin kanssa peitellyt palveluesimies Liisa Saarniniemi, Teija Lindberg, Ritva Limnell, Anjelika Kent, 
  4. vääriä ilmiantoja lastensuojelulle laatineet Uutela-Moranderin, Salosen ja Sutisen kanssa tehtaillut ja 26.5.2021 Marttiin kohdistuvaa murhayrityksen tutkintaa estäneet opettajat Riikka Sutinen ja Sari Salonen, valehteleva lakimies Sanna Lundström, Martin lääketieteellistä apua tahallaan estänyt koulupsykologi Nina Wessman, joka valehteli wilma-rekisterin vastaisesti, että ei muka kuulu koulun henkilökuntan
  5. väkivaltaa toteuttaneista lapsista päätekijät Samir Afzali ja Daniel Isoniemi ja heidän vanhempansa Nina Afzali, Marika ja Paavo Isoniemi ja nettivainoja toteuttanut Crista Kortelainen
  6. Juha, Susanna, Lauri, Monika, Hanna ja Elina Ruohonen, Jukka Ritvanen, Lotta Kroneld ja Ruohosten kanssa yhteisessä Nina Heikkilän kuulusteluissa esiintyvä Nella Ovaskainen, rikoskumppanit Nicholas Peltola, Mika Leppänen ja asian R 23/1383 lavastusten toteuttajat Pontus Baarman, Heikki Saksa, Tuomas Nurmi ja KäT Noora Kemppi.

Lisäksi vastuussa koulu- ja kerhoväkivallan selvittämisen estämisestä, vääristä tiedoista ja kaikkien em. henkilöiden vääristä ilmiannoista ja niillä lapselle, perheelleni, puolueelle ja yhdistykselle aiheutetuista vahingoista ovat palvelujohtaja Juha-Pekka Lehmus, koko kaupunginhallitus, koko kaupunginvaltuusto, lakimies Mikko Kuosmanen, tietosuojavastaava Saara Karjalainen, sihteeri Kirsi Skyten, muut laiminlyöntivastuussa olevat ja Lohjan kaupunki.

Tuomittujen rikollisten käyttäminen lavastuksissa, kunnianloukkausten massalevityksessä ja vääristä ilmiannoista etukäteen sopiminen ”asianomistajien” rikoskumppanuutena 

Jaana Kavoniukseen kohdistetusta vankilaan syyttömänä lavastus on rikos, josta on sovittu viimeistään 7.7.2021 myös  

  1. Kolmen useista törkeistä rikoksista tuomitun miehen Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen ja Miko Vainion kanssa, jotka tehtailivat 2021 Ruohosten ja Terhi Suokkaan koplan kanssa yli 100 väärää/valheellista rikos-, lastensuojelu-, aikuishuoli-ilmoitusta Jaana Kavoniuksesta ja hänen perheestään
  2. Vääriä lastensuojelu, aikuishuoli- ja rikosilmoituksia tehtailleiden Lohjan kaupungin virkamiesten ja Kavoniuksen lasta Marttia vuosia pahoinpidelleiden lapsen ja heidän vanhempiensa kanssa (asioiden R 23/4516 ja R 23/4811 lavastukset, joissa kaikki Ruohoset ja Ritvanen ovat myös olleet mukana mm. perättömiä lastensuojelu- ja aikuishuoli-ilmoituksia toteuttamassa ja ainakin Mika Leppänen soittanut useita perättömiä hätäpuheluita.
  3. Vääriä lastensuojelu, aikuishuoli- ja rikosilmoituksia tehtailleiden Juha, Susanna, Lauri, Monika, Elina, Hanna Ruohosen, Jukka Ritvasen, Elokapinan henkilöiden ja rikoskumppanina toimivan Terhi Suokkaan kanssa.
  4. Heidän kaikkien teot ovat vääriä ilmiantoja ja todettu kaikki täysin perättömiksi lastensuojelussa ja niistä jokainen olisi kuulunut tuomita väärinä ilmiantoina ja törkeinä kunnianloukkauksinaan. 
  5. Poliisihallituksen lakimies Marko Savolaisen 24.3.2023 kirjeestä näkyy, että
  6. Poliisissa ja hätäkeskuslaitoksessa on tahallaan kirjattu vain Savolaisen rikoskumppanien Leppäsen, Peltolan, Vainion, Ruohosten rikosilmoitukset
  7. Niiden väärien ilmiantojen väärillä tiedoilla (tietojen valheellisuuden tutkiminen estäen) on tahallaan kirjattu Länsi-uudenmaan ja Lounais-Suomen poliisissa Jaana Kavoniuksen muka tekemiksi kunnianloukkausrikolliseksi ja vainoamiseksi mitään todistelua käsittelemättä, vaikka mikään heidän väärissä ilmiannoissaan laatimansa tieto ei pidä paikkansa, ja vaikka tilanne oli päinvastainen ja Jaana Kavoniusta oli vuosia vainottu ja edelleen 31.5.2023 ja 18.5.2022 tutkinnantappojen ja muiden tutkinnantappojen avulla loukataan ja vainotaan netissä, lehdissä ja lavastuksilla levittämällä huorittelua, mt-herjoja, murtovarkausvalheita, murha- ja raiskauskehotuksia Jaana Kavoniukseen kohdistettuna
  8. Mika Leppänen kehuu 23.7.2021 viestissään soitelleensa useita perättömiä hätäsoittoja valehtelemalla aivan perättömästi Kavoniuksen muka uhkaavan hänen henkeään. Nämä Leppäsen soittamat hätäpuhelut näkyvät myös Savolaisen 24.3.2023 kirjeessä.
  9. Savolaisen 24.3.2023 kirje paljastaa, että hätäkeskuksessa ja Savolaisen rikoksella on tahallaan poistettu ja Kavoniukselta salattu kaikkia Kavoniukseen 11.12.2019 ja lapseensa kohdistettuja hätäpuheluita ja valehdeltu niitä olemattomaksi 27.3.2023 aloitettua vankilaan lavastamista varten ja tahallaan estetty samaan aikaan Kavoniukseen kohdistettujen väärien ilmiantojen tutkiminen ja mahdollistettu niitä lavastuksia varten.
  10. Törkeitä kunnianloukkauksia Kavoniukseen kohdistettuna ei ole vähäinen määrä, ne eivät ole ”tuntemattomien ryhmittymien” toteuttamia, niiden viestien sisältö ei ole ”enimmäkseen asiallinen” eikä osaksikaan asiallinen, kuten 31.5.2023, 18.5.2022 ja muissa tutkinnantapoissa valehdellaan tahallaan. Ne ovat kaikki syvästi ihmisyyttä ja Kavoniusta myös naisena loukkaavia ja sisältävät vain rikollisia loukkauksia huoritteluineen ja seksuaalista väkivaltaa ja laittomia raiskaus-, väkivalta- ja murhaamiskehotuksia Kavoniukseen henkilönä kohdistettuna törkeänä rikollisuutena. Kavoniukseen kohdistettu nettivaino ja häneen kohdistetut loukkaavat ja valheelliset viestit eivät ole myöskään osaksikaan Kavoniuksen ammatin, elinkeinon ja politiikan laillista arvostelua, koska huorittelu, mielisairaaksi, murtovarkaaksi, lehmäksi, lasten veren juojaksi, ulosteeksi ja kullinlutkuttajaksi haukkuminen ei liity mitenkään mihinkään Kavoniuksen ammattiin, Totuuspuolueeseen, yhdistykseen eikä Kavoniuksen mihinkään elinkeinoon ja kaikki väitteet ovat valheellisia ja esitetty nimenomaan kunnianloukkaus-tarkoituksessa ja laajuudeltaan ja tekotavaltaan poikkeuksellisen törkeitä ja kohdistettu myös oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisrikoksena, syrjintänä ja poliittisena vainona juuri Kavoniukseen. 

Kyse ei ole miltään osin hyväksyttävästä sananvapauden käytöstä eikä virkatehtävien laillisesta päätöksenteosta. Kavoniuksen kaikki todisteeksi poliisille, syyttäjille ja asianomistajasyytteisiin toimittamat kuvakaappaukset todistavat kunnianloukkausten törkeydestä ja tahallisuudesta ja Kavoniuksen olevan niiden rikosten uhri eikä tekijä.  

Kavoniuksen mainetta on tahallisesti, laajasti, pitkäkestoisesti ja maksimaalisen kärsimyksen, haitan ja vahingon aiheuttamiseksi pilattu ja myös hänen puolueensa ja yhdistyksensä toimintaa estetty ja mainetta tarkoituksellisesti pilattu alistamalla Kavonius tahallaan näille ja kaikille mahdollisille rikoksille. 

Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Tapio Mäkisen, asianomistajasyytteet estäneiden KäT Päivi Rankin, KäT Mervi Kutvosen, KäT Anna-Kaisa Bymanin, Juho Angervon, laamanni Martti Juntikan, hovioikeudenneuvoksen Asko Nurmen ja kaikkien satojen tutkinnantappoja toteuttaneiden poliisien ja syyttäjien ja jatko- ja valituslupien estäjien valheelliset päätökset on kuulunut tutkia ja syyttää törkeinä virkarikoksina, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisena, poliittisena vainona, syrjintänä, törkeinä yksityiselämää loukkaavina tiedonlevitysrikoksina ja törkeinä kunnianloukkauksina, joissa tutkinnantappopäätöksiä laatineet, Kavoniuksen oikeussuojakeinojen vireille tuloa estäneet ja Kavoniusta ”kunnianloukkaus- ja vainorikolliseksi” näytön vastaisesti lavastaneet on tuomittava kuten varsinaisten kunnianloukkausten tekijät ja/tai avunannosta ja yllytyksestä kaikkiin netissä, soittamalla, uutisilla ja Ruohosten ja muiden sähköposteilla levitettyihin kunnianloukkauksiin. 

Iltalehden 30.5.2023 ”Totuuspuolueen kovia syytteitä” koskevilla uutisilla, Alibin toimittajan Mia Jussinniemen kesällä 2021 julkaisemalla artikkelilla, HS:n Reinbothin 19.-22.6.2023 artikkelin valheilla, Mikko Niskasaaren ja Terhi Suokkaan, Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen ja satojen heidän rikoskumppaniensa törkykirjoittelulla ja heidän rikoksiaan tutkinnantapoilla mahdollistamalla on toteutettu myös massiivinen törkeä pitkäkestoinen edelleen jatkuva kunnianloukkausrikos ja niitä mahdollistaneilla tutkinnantapoilla törkeä virkarikos-, kidutusrikos kärsimystä ja mainehaittaa maksimoimalla, syrjintärikos ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen. 

Lisäksi kyse on RL 6:5 §:n 2 momentin säätämästä järjestäytyneenä rikollisryhmittymänä toimimisesta Jaana Kavoniukseen, hänen lapsiinsa, Totuuspuolueeseen, Oikeusturvakeskukseen, Walliniin, Palosen omaisiin ja vainajaan Elisa Paloseen kohdistetusta poikkeuksellisen törkeästä ja huomattavan laajasta törkeästä kunnianloukkausrikollisuudesta.

Rikoslaki, ETL, syyttäjälaitoslaki, yhdenvertaisuuslaki, PL, EIS ja mikään muukaan laki ei ole mahdollistanut yhtäkään tutkinnantappoa, joilla näitä rikoksia on mahdollistettu vuosia eikä asioiden R 23/110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811 ja R 22/2464 syytelavastuksia, joissa törkeiden rikosten uhrit Jaana Kavonius ja Matti Wallin on määritelty olemattomissa kunnianloukkaus- ja vainorikoksissa syytetyiksi ja törkeitä rikoksia heihin kohdistaneet rikolliset näytön vastaisesti ”asianomistajiksi”. 

Kunnianloukkauslavastukset perustuvat em. rikoksiin, joilla oikeita tietoja on väitetty vääriksi, vääriä tietoja oikeiksi ja lavastajat ovat keksineet jopa olemattoman tappelua koskevan poliisitehtävän vangitakseen syyttömän Kavoniuksen olemattomista kunnianloukkaus- ja vainorikoksista ja kohdistaakseen Kavoniukseen tekaistut syytteet, pakkotoimia ja valtamediassa toteutettuja törkeitä kunnianloukkauksia. 

Lavastuksiin, etukäteisvangitsemiseen ja ”koviin” EIT:n kieltämiin yli 5 vuoden vankeusvaatimuksiin etukäteen sovitut verkoston valheelliset tutkinnantappopäätökset todistelu estämällä

Lavastuksesta ovat vastuussa syyttäjät, kultti, kaikki tutkinnantappajat, vangitsijat ja mm.

  1. päätöksen 30.5.2023 laatineet (KäT Päivi Ranki, KäT Mervi Kutvonen, KäT Anna-Kaisa Byman) ja samana 30.5.2023 päivänä häpäisevän uutisen ”Totuuspuolueen johtajan kovista syytteistä” laatinut toimittaja Jatta Lapinkangas ja rokotepropagandaa omalla naamallaan näyttävästi toteuttanut Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppinen (sama, joka sensuroi nimen nälkälakkoauton ikkunasta ”yksityisyyden suojaan vedoten),
  2. 31.5.2023 päätöksellään Kavoniuksen huorittelulle, raiskauksille ym. alistaneet Rappe, Hiivala ja ”tutkinnanjohtaja” ja 30.5-1.6.2023 rikoksista sopineet laamanni Martti Juntikka ja Jari Riiali, laamannit Asko ja Tuomas Nurmi ja Ilkka Lahtinen, lapset velkuuttaneet Mika Illman apureineen 
  3. Markku Brax (joka yritti lavastuksen aloituksen jälkeen ennen kulttia vastaan jatkuneen testamenttiriidan todistelua yliajoyrityksellä 7.8.2023), 
  4. Kavoniukselle asiassa L 17/261, L 16/352 ja L 15/649 velkuutuksia, korvausten estämistä ja 7.7.2022-9.7.2023rikoksilla tekaistun 40.000 euron ulosottoperintää toteuttanut laamanni Ilkka Lahtinen. kaikki, jotka ovat sopineet kaikista rikoksistaan, edeltävästä uutisoimattomuudesta ja maineen pilaavasta rikolliseksi lavastamisesta, laittomasta vangitsemisesta, Marko Savolaisen juuri sitä Juntusen, Kohijoen, Mäkelän ja ”asianomistajiksi” valehdeltujen sopimaa ja käynnistämää 27.3.2023 syytelavastusten aloitusta aiemmin aloittamasta 24.3.2023valehtelusta
  5. poliisi Kaarle Lönnrothin 8.6.2023 tutkinnantapon valheista ja virkamafiaverkosto, joiden kaikkien estämisten, valehtelun ja ratkaisutoiminnan tarkoituksena on ollut estää todistelu ja korvata se verkoston tuottamilla törkeillä valheilla.

Rappen, Mäkisen, Hiivalan ja ”tutkinnanjohtajan” 18.5.2022 ja 31.5.2023 päätökset perustuvat valehteluun, jolla alistettiin Kavonius törkeille kunnianloukkauksille, pornolle, uhkauksille ja Juntusen, Kohijoen, Mäkelän toteuttamien lavastusten uhriksi 

Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Tapio Mäkisen ja ”tutkinnanjohtajan” valheelliset 31.5.2023 ja 18.5.2022 päätökset ovat sadistisia törkeitä virkarikoksia, joilla Kavonius alistettiin huorittelulle, pornolle, väkivallalle, raiskauksille, törkeille petoksille ja kaikille verkoston rikoksille todistelu estämällä, Peltolan, Leppäsen, Lohjan virkamiesten, Terhi Suokkaan rikoskoplan, asioiden R 23/1110, R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516, R 23/4811, R 22/2464 ”asianomistajiksi” valehdeltujen virkamiesten ja henkilöiden mitään rikoksia ei tutkittu, heidän verkostossaan sopimien ilmoitusten valheellisuutta ja heidän tehtailemillaan perättömillä ilmoituksilla toteutettuja tuhansia Jaana Kavoniukseen ja muihin uhreihin kohdistettuja törkeitä kunnianloukkauksia ja uhkauksia ei tutkittu, vaan Rappe ja Hiivala ja nimeltään salattu Rappen 31.5.2023 päätöksessä mainittu ”tutkinnanjohtaja” valehtelivat niitä sallituksi.

Sitä ennen Tapio Mäkinen, Jasper Uski ja Mats Sjöholm valehtelivat niitä aivan samoja 18.5.2022tutkinnantapoillaan muka ”tuntemattomien ryhmittymien” toteuttamiksi 22.4.2022 rikosilmoituksen nimilistojen ja kuvakaappaustodisteiden vastaisesti samaan aikaan, kun syyttömään Kavoniukseen kohdistettiin tekaistut kunnianloukkaussyytteet ja uutisoitiin ne tahallaan Rappen ja Hiivalan 31.5.2023 virkarikoksen toteutusta edeltävänä päivänä 30.5.2023 ”Totuuspuolueen johtajan kovina syytteinä”. 

Samana Iltalehden kanssa sovittuna 30.5.2023 päivänä KäT Päivi Rankin, KäT Mervi Kutvosen, KäT Anna-Kaisa Bymanin ja Martti Juntikan kanssa oli sovittu, että Kavoniuksen täydellä näytöllä nostamien asianomistajasyytteiden vireille tulo estetään, jotta kaikki todistelu kulttia, sen asiamiehiä ja kaikkia lavastuskopan rikollisia vastaan estetään ja petosten, kouluväkivallan ja kulttirikosten toteuttajat määritellään todistelu estämällä muka Jaana Kavoniuksen ”väärien” tietojen ja ”törkeiden kunnianloukkausten” ja ”vainoamisen” uhreiksi ja  uhri  Kavonius lavastettiin jo etukäteen vangituksi, etsintäkuulutetuksi ja näyttävillä rikolliseksi leimaavilla uutisilla syylliseksi olemattomiin muka ”törkeisiin” rikoksiin, joiden keinotekoista törkeyttä pönkitettiin etsintäkuulutusuutisilla ja levittämällä tietoa ”kymmenistä syytteistä” ja ”kovista” (tosiasiassa kielletyistä” yli 5 vuoden vankeusvaatimuksista.

Kavoniukseen kohdistetut törkeät kunnianloukkausrikokset ja väärät ilmiannot on lavastuksia varten kirjattu tahallaan vuosien ajan väärin poliisissa ja syyttäjälaitoksessa Kavoniuksen rikoksiksi, vaikka ne ovat kaikki Kavoniukseen ja hänen lapseensa kohdistettuja törkeitä rikoksia eikä Kavonius ole saanut mitään itseensä, lapsiinsa ja läheisiinsä kohdistettua törkeää rikosta tutkittua.

Rappe ja Mäkinen ovat vuosikymmeniä olleet rikollisen verkoston päätekijät, jotka ovat tuhonneet putkakuolemissa valvontanauhoja, mahdollistaneet automurhayrityksiä, törkeitä virka-, petos-, seksuaali- ja väkivaltarikollisuutta ja johtaneet valtavia petosrikoshyötyjä hankkivaa verkostoa. 

Tutkinnat Kavoniuksiin kohdistetuissa kaikissa rikoksissa estettiin Tapio Mäkisen laatimalla 18.5.2022 tutkinnantappopäätöksellä, jossa omalla nimellä satoja vääriä ilmiantoja ja törkeitä kunnianloukkauksia ja vuosia jatkettua rikollista vainoamista Kavoniuksiin kohdistaneet Ruohoset, Leppänen, Peltola, Vainio, Suokas, Baarman, Saksa, Kemppi, Lohjan kaupungin virkamiehet, Martin pahoinpitelijät valehdeltiin ”tuntemattomiksi ryhmittymiksi”vastoin Kavoniuksen 22.4.-23.4.2022 laatimaa listaa ja kuvakaappaustodisteita ja palkitsemalla Peltola Mäkisen 7.10.2022 päätöksellä 10.000 eurolla ja keinotekoisella syytesuojalla. 

Marttiin kohdistettua vuosia jatkettua raakaa hengenvaarallista koulu- ja kerhoväkivaltaa valehdeltiin poliisien Huldenin, Uskin, Karin ym. valheellisissa tutkinnantapoissa ”olemattomaksi” sopimalla verkoston rikollisten kesken, että poliisit Pekka Mujunen, Robin Hulden, Taina Äijälä, Niina Heikkilä, Keijo Moilanen, Keijo Suuripää, Aleksi Sulkko, Jari Riiali, Simo Mamia, Sami Kari, Jasper Uski, Kimmo Halme, Mats Sjöholm, Simo Mamia ym. estävät väkivallan kohteena olevan Martin, Jaana ja Petter Kavoniuksen, Marttia kouluväkivallan vuoksi hoitaneiden lääkärien ja sairaanhoitajien kuulustelut ja kouluväkivaltaa koskevat Jaana Kavoniuksen ilmoitukset oikeiksi todenneiden lastensuojelun virkamiesten kuulustelut ja kaikissa lavastuksissa kaiken Jaana Kavoniuksen nimeämän todistelun vastapuolten rikoksista ja  syyttömyydestään.

Tapio Mäkinen, Jukka Rappe ja samat verkoston poliisit ja syyttäjät laativat etukäteen sovittuja valheellisia tutkinnantappoja salatun tutkinnanjohtajan kanssa, toteuttivat automurhayrityksiä ja syyttäjät, poliisit ja Lohjan virkamiehet tuhosivat valvontanauhoja

Poliisin ja syyttäjien virat ovat julkisen vallan käyttöön perustuvia julkisia virkatehtäviä. Niitä ei koskaan suhteessa päätöksenteon kohteeseen voi tehdä nimiä salamalla. Silti kaikki Kavoniukseen kohdistetut törkeät valheelliset tutkinnantaparatkaisut on tehty Rappen ja Mäkisen johdolla heidän nimissään ja kummakin heistä rikollinen ratkaisutoiminta perustuu salaperäisen nimeltään salatun tutkinnanjohtajan kertomuksiin. Mäkinen on 18.5.2024 päätöksensä kirjoittanut ”tutkinnanjohtajalta” saaneensa muka tiedon, että Kavoniukseen rikoksia kohdistaneet olisivat muka ”tuntemattomia ryhmittymiä” ja täysin tuntemattomia henkilöitä. Mäkisen rikollinen valehtelu on tahallista ja hän on itse siitä päätökseensä kirjoittamastaan valehtelusta virkarikosvastuussa, koska hän on suoraan Kavoniukselta henkilökohtaisesti itse saanut kuvakaappaustodisteet ja henkilölistat Kavoniukseen rikoksia kohdistaneista henkilöistä ja hän on varmasti saanut niistä tiedot, että kyseessä eivät ole tuntemattomat henkilöt. Mäkisen valehtelu näkyy myös siitä, että hän on samaan aikaan tehnyt itse nimillä tutkinnantappopäätöksiä niille henkilöille, joita valehtelee tuntemattomiksi. Salattu tutkinnanjohtaja ja kaikki poliisien tutkinnantappo- ja lavastuskoplan jäsenet ovat Mäkisen rikoskumppaneita, mutta vetoaminen tutkinnanjohtajan valheisiin ei vapauta Mäkistä vastuusta, koska hän itse vastaa PL 118 §:n perusteella päätöksistään ja on itse tahallaan valehdellut jokaisessa tutkinnantapossaan. 


Myös Rappen 31.5.2023 tutkinnantapossa, jolla hän alisti Kavoniuksen huorittelulle, väkivallalle, murhille ja törkeille kunnianloukkauksille, esiintyy samalla tavalla nimeltään salattu tutkinnanjohtaja. Rappe valehtele nimeltään salatun tutkinnanjohtajan muka kertoneen, että Kavoniukseen kohdistettuja rikoksia olisi vähäinen määrä, ja että ne olisivat enimmäkseen asiallisia ja koskisivat muka arvostelua Kavoniuksen elinkeinossa, ammatissa ja politiikassa, ja että niitä saisi muka Rappen ja ”tutkinnanjohtajan” mukaan laatia ”rokottamattomaan” Totuuspuolen johtajaan kohdistettuna syyllistymättä rikoksiin,

Mikään Rappen ja Mäkisen törkeässä valehtelussa ei pidä paikkaansa. He ovat varmasti ymmärtäneet toteuttavansa törkeää rikollisuutta Kavoniukseen kohdistettuna samaan aikaan, kun ovat lavastaneet raukkamaisesti tätä syytöntä uhriaan Kavoniusta syytteisiin, häpäistyksi sanomalehdissä, etsintäkuulutetuksi, vangituksi ja pyrkivät tavoitteellisesti aiheuttamaan valtavalle rikosmäärälle alistamansa rikosten uhrin Jaana Kavoniuksen joutumisen yli 5 vuodeksi vankeuteen syyttömänä ja hänen lapsensa Martin jäämisen äidittömäksi. 

Sama Mäkinen ja Rappe ovat rikoskumppaneina vuosikymmeniä Mika Illmanin, Simo Kolehmaisen, Heidi Savurinteen ja koko virkamafiaverkoston rikollisen organisaation sadoilla valheellisilla tutkinnantapoilla, missään vaiheessa mitään todistelua käsittelemättä ja tarkoituksellisesti todistelun estäen: 

  1. He ovat mahdollistaneet Martti Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä pahoinpitelyitä ja murhayrityksiä
  2. He ovat velkuuttaneet yhdessä raukkamaisilla sadistisilla rikoksillaan ja KäT Kirsti Hakolan, KäT Pekka Aaltosen, laamanni Markku Braxin, lohjalaisvirkamiesten ja AA Seppo Lindbergin rikoksilla Kavoniuksen kolme korvauksiin oikeutettua lasta 140.000 eurolla ja estivät tämän ”kohtuullisuudeksi” valehtelemansa rikoksen tutkinnat ja syytteet.
  3. Tapio Mäkinen ja Jukka Rappe ovat olleet aktiivisesti mukana toteuttamassa kaikkien autolla yliajojen ja niiden yritysten ja 11.12.2019 väkivaltarikoksen, Marttiin kohdistetun hengenvaarallisen väkivallan tutkinnan, todistelun ja syytteiden estämistä ja myös Martti Kavoniuksen kahteen veljeen ja Jaana Kavoniukseen samalla tavalla tilaustyönä kohdistettujen automurhayritysten tutkinnan ja syytteiden tahallista estämistä.
  4. Mäkinen on valtamediasta luettavissa olevien julkisten tietojen mukaan aina tilattu ja  ilmaantunut putkapahoinpitelyiden ja putkakuolemien (mahdollisten poliisien toteuttamien murhien) peittelijäksi, tutkintojen, syytteiden ja tuomioiden estäjäksi ja niissä kaikissa Mäkisen käsittelemissä jutuissa tuhotaan valvontanauhat tahallaan ja sellaiset todisteiden tuhoamiset on tehty Mäkisen, Kohijoen, Juntusen, Mäkelän ja poliisien Rauli Salosen, Jukka Koivusen, Robin Huldenin ja kaikkien heidän virkarikosverkostonsa päätöksentekoon osallistuneiden rikoksilla Lohjan koululla Martti Kavoniukseen kohdistetussa 26.5.2021 automurhayrityksessä, hänen kahteen veljeensä Lohjan poliisiaseman lähellä kohdistetussa kahdessa automurhayrityksessä  ja Mäkisen ”tutkinnassa” olevissa poliisien toteuttamissa putkahakkaamisissa ja putkakuolemissa.
  5. Valvontanauhat tuhotaan ja hätäkeskusäänitteet on jätetty liittämättä esitutkintamateriaaliin ja niitä valehdeltu olemattomiksi rikosten selviämisen estämiseksi samasta syystä.
  6. Juuri Mäkinen on kutsuttu valehtelemaan hätäkeskusäänitteitä olemattomiksi, rikollisia ”tuntemattomiksi”, asian 5530/R/74358/21 tutkintailmoitusta olemattomaksi, laatimaan tekaistun tarinan ”Juhonkatu 12 tappelusta” ja salailemaan 15.6.2022 vastauksessa Juntusen ja Mäkelän nimet ja Mäkinen jätti todisteet kirjaamatta jasyyteharkinnassa käsittelemättä, jotta he saivat Kavoniuksen etukäteen päättämällään tavalla vangituksi KäT Rankin, KäT Illmanin, KäT Tuulin, laamanni Lahtisen, laamanni Nurmen, laamanni Juntikan, hovioikeudenneuvosten Simo Kolehmaisen, Toni Pörstin, Kristian  Sjöblomin, KKO:n koplan Lena Engstrandin, Laura Stenbergin, Pasi Pölösen ja tutkintoja estäneiden, lavastajien epänormaaleja kuulusteluja toteuttaneiden kymmenien poliisirikoskumppanien sopimalla tavalla.

Valehtelu ”tuntemattomista ryhmittymistä” ja ”vähäisestä” rikosmäärästä

Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki ja Jukka Rappe sopivat rikoksista, joissa päätöksissään valehtelivat Anssi Hiivalan, Tapio Mäkisen, Aleksi Sulkon, Simo Mamian, Nina Heikkilän, Taina Äijälän, Mats Sjöholmin, Pertti Ventelän, Jasper Uskin, Robin Huldenin, Katja Haaviston ja ”tutkinnanjohtajan” kanssa tahallaan, että rikoksia olisi pieni määrä ja kaikki niistä olisivat ”haitattomia”, ”politiikkaan”, ”ammattiin”, ”rokottamattomuuteen” liittyviä ja ”mielipiteen vapauksia” ja jättivät kokonaan soveltamatta rikoslakiin säädetyn törkeän kunnianloukkauksen ja muidenkin rikosten teon kuvaukset. Kavoniuksen rikosilmoituksissa ja 9.10.2024 syyttämisvaatimuksessa ovat todisteena kaikki ne 2014–2025 Rappelle, Juntuselle, Kohijoelle, Mäkelälle, Mäkiselle, Sjöholmille, kaikille tutkinnantappajille, lavastajille ja vangitsijoille lähetetyt todisteet Kavoniukseen kohdistetuista viesteistä, joista he pystyivät näkemään määrän valtavaksi, ja että kaikki ovat asiattomia. He olivat itse niitä kaikkia toteuttamassa ja mahdollistamassa. 

Lisäksi he lausumillaan ja tutkinnantapoillaan huoraksi, mielisairaaksi, murtovarkaaksi, noidaksi, ”kullinlutkuttajaksi” ja ulosteeksi alistamalla ja törkeälle seksuaaliselle ahdistelulle alistamalla ovat itse todistaneet olevansa rikollisia, jotka ovat alistaneet näille kaikille rikoksille Kavoniuksen tahallaan. Verkoston rikolliset korvaavat puuttuvan älynsä epärehellisyydellä näissä päätöksissään, joissa toteuttavat verovaroin rikollista valehtelua vuosikymmenistä  toiseen ja väärentelevät tuhansia asiakirjoja, lavastavat syyttömiä ihmisiä vankilaan, hankkivat verkostonsa rikollisille ryöstösaaliinsa ja auttavat kidutuskulttia, petosrikollisia ja Lohjan virkamiehiä raiskauksissa, väkivallassa ja kaikissa mahdollisissa väärissä ilmiannoissa ja petoksissa ja ”setämies” Heikki Saksaa järjestämään ”neuvotteluja” pienten lasten kanssa yksikseen lakitoimistossaan ilman ketään aikuista. 

Mäkisen omat 21 tutkinnantappoa 12.5-13.5.2022 ja 7.10.2022 nimillä tehtynä todistavat hänen 18.5.2022 päätöksensä törkeäksi rikokseksi ja hänen valehtelevan 18.5.2022 jonkun ”tutkinnanjohtajan” kanssa tahallaan tiedossa olevia rikoskumppaneitaan ja satoja rikosten toteuttajia ”tuntemattomiksi” estääkseen Kavoniuksen saamasta korvauksiaan ja estääkseen laajan rikollisen verkoston rangaistukset ja tuomiot tahallaan. Kun joku virkamafian setämiesten pervoiluun ja muuhun rikollisuuteen puuttuu ja sitä paljastaa, uhrille järjestetään kostona mafian ”kuulustelut”, joissa ”rikoksia” ovat laissa säädetyt uhrin puolustautumiskeinot ja kaikki oikeussuojakeinot.

Vähäiseksi valehdeltu Kavoniukseen kohdistettu törkeä rikollisuus

Kyseessä ei ole Kavoniuksen mikään rikos, vaan hänen, perheensä, Wallinin, Elisa Palosen, hänen omaistensa alistaminen törkeälle rikollisuudelle, jota on tahallaan valehdeltu Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Tapio Mäkisen, poliisien, Juntusen, Kohijoen ja Mäkelän päätöksillä ”vähäiseksi sakotettavaksi” teoksi ja sen jälkeen ne törkeiden rikosten toteuttajat ovat sopineet rikostensa uhrin Kavoniuksen lavastamisesta syytteisiin ja vangituksi syyttömänä. 

Rikoskumppaneina toimivat Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki, Tapio Mäkinen, Jukka Rappe ja Anssi Hiivala estivät 18.5.2022 ja 31.5.2023 tahallaan syytteet kaikissa Kavoniukseen kohdistetuissa törkeissä rikoksissa valehtelemalla, että ne olisivat muka ”vähäiseksi katsottavia rikoksia”, joista rangaistukseksi olisi säädetty vain sakkorangaistus”, vaikka Kavoniukseen  kohdistettiin tuhansia törkeitä rikoksia, joiden rangaistus on ensisijaisesti ja osassa rikoksia vuosien ehdoton vankeus ja ovat tekotavaltaan ja rikoshyödyn määrältään törkeitä rikoksia, kuten  

  1. törkeät väkivaltarikokset
  2. törkeät vapaudenriistorikokset syytön rikosten uhri Kavonius vangitsemalla ja kultin rikoksina Elisa Paloseen kohdistettuna
  3. tahdonvastaisen katoamisen aiheuttaminen 
  4. pelastustoimen laiminlyönti
  5. useita henkirikoksen yrityksiä Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistettuna
  6. murha-, väkivalta-, raiskaus- ja sieppauskehotuksia ja niiden yllytettyjen rikosten konkreettisia yrityksiä
  7. törkeitä petoksia ja niiden rangaistavia yrityksiä
  8. satoja etukäteen sovittuja vääriä ilmiantoja
  9. Peltolan törkeät varkaus-, petos- ja kavallusrikokset ja useita laittomia uhkauksia, varastetun tavaran kätkemisrikos, väärät ilmiannot, viranomaisena esiintyminen, identiteettivarkaus, vahingonteko ja rikoshyödyn määrä on 10.000 euroa eikä kyseessä ole näpistys-, kuten Mäkinen 7.10.2022 Peltolan rikoksia mahdollistaneissa tutkinnantapoissaan valehteli.
  10. törkeä tuhotyö, jolla on aiheutettu yli miljoonan euron vahingot ja hankittu vastaava rikoshyöty 
  11. törkeät virkarikokset, joilla asianomistajasyytteiden, kanteiden ja valitusten estämistä toteutettiin verkoston virkarikoksina Kavoniuksen, hänen lastensa ja Wallinin vastapuolten ja heidän asianajajiensa miljoonien eurojen rikoshyötyjen hankintaorganisaationa
  12. Sulkon, Kukon, Lönnrothin, Sjöholmin, Huldenin, Äijälän, Riialin, Uskin, Laitisen, Karin, Salosen, Myöhäsen, Ryynäsen, Erikssonin, Halmeen, Suuripään, Moilasen ja muiden tutkintoja estäneiden poliisien ja syyttäjien Rappen, Mäkisen, Haaviston, Juntusen, Kohijoen, Mäkelän ja Tannerin rikoksilla Ruohosten kultille ja sen asiamiehille hankittu miljoonien rikoshyöty Palosen eläessä ja useiden miljoonien rikoshyödyn hankintayritykset vuosien ajan 2018-2025 rikoksen jatkuessa edelleen estämällä heidän prosessipetostensa, salassapitorikostensa ja törkeiden raiskaus-, väkivaltarikosten ja Kavoniukseen, Walliniin  ja Palosen omaisiin kohdistettujen vuosia jatkettujen törkeiden rikosten tutkinnat, syytteet, tuomiot ja asianomistajasyytteet tutkinnantapporikollisuudella aiheutettujen vahinkojen korjaamisen estämiseksi
  13. Ruohosten, Ritvasen, Kroneldin ja Havian tekeillä oleva törkeä petos ja veropetos salailemalla 2008 laadittua Havian kassakaapissa säilytettyä testamenttia ja henkivakuutusmuutoksilla hankittu 22.000 € rikoshyöty. 
  14. Peltolan tekona virkavallan anastus (viranomaisena esiintyminen, RL 16:8 §) ja valelakimiehenä esiintyminen ja laittomat uhkaukset tappamisesta, liivijengeillä ja vapaamuurarien rikoksilla uhkaaminen
  15. syrjintärikokset ja työsyrjintä
  16. kidutusrikos
  17. vainoaminen
  18. tuhansittain törkeitä kunnianloukkauksia
  19. törkeitä kotirauharikoksia
  20. salakuvaaminen
  21. laittomia uhkauksia
  22. julkisia kehotuksia raiskaamiseen, pahoinpitelyihin, sieppauksiin
  23. Kavoniuksen lapseen 2021 kohdistettua raaka väkivalta ja siihen puuttumattomuus ja Kavoniuksen lasten vainoaminen
  24. Kavoniuksen 5-vuotiaaseen lapseen kohdistettu sieppausyritys
  25. miljoonakorvausten estäminen
  26. kostosakotuksia olemattomista Kavoniuksen teoista
  27. salassapito- ja työrikoksia
  28. törkeitä yksityiselämää loukkaavia tiedonlevitysrikoksia
  29. törkeitä todistusaineiston vääristelemisiä, väärennetyn todistusaineiston hallussapito ja törkeät väärennykset
  30. henkilörekisteririkos HetiL:n voimassa ollessa ja tietosuojarikokset ja tarkastusoikeuden estäminen vuosia törkeiden petosten tunnusten, sitovien korvauspäätösten ja verkoston laajan väärennysrikollisuuden ja rikollisen maksuliikenteen peittelemiseksi
  31. rekisterimerkintärikos
  32. väärän todistuksen antaminen viranomaiselle 
  33. Ruohosten, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan ja hänen vainoverkostonsa ja kaikkien asianomistajina asioissa R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811 esiintyvien perättömät lausumat viranomaismenettelyssä ja Ruohosten, Kirsi Skytenin, Tarja Melakarin, Sanna Skomarsin törkeät perättömät lausumat tuomioistuimessa, joilla on aiheutettu Kavoniuksen lapsille 140.000 euron velat, Wallinille tuomio olemattomasta teosta, Elisa Paloselle, hänen omaisilleen ja Kavoniukselle valtavat vahingot.
  34. Ruohosten ja Ritvasen kultti raiskasi uhriaan Elisa Palosta, riisti hänen vapautensa ja toteutti oikeudenkäytössä kuultaviin kohdistettua uhkausta pitääkseen uhrin elinaikana hankkimansa miljoonien rikoshyödyn ja hankkiakseen uhrin jäämistön prosessipetoksilla ja todistajia (Kavoniusta ym.) ja asiantuntijakuultavaa Wallinia uhkaamalla ja rikolliseksi lavastamalla.
  35. Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen, törkeä lahjuksen ottaminen, törkeä vapaudenriisto, RL 15:9 §:n ja RL 11:4c§:n rikokset, joukkotuhonta rokotteilla, syrjintä, seksuaalinen ahdistelu, vainoaminen, törkeän väärennys, väärennys, perättömät  lausumat esitutkinnassa, törkeät ja perusmuotoiset perättömät lausumat tuomioistuimessa, sieppaukset ja niiden yritykset, salakuvaaminen, tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuden estäminen muun rikollisuuden toteuttamiseksi ja petosten ja sitovien korvausratkaisujen peittelemiseksi, väkivalta, murhayritykset, raiskaus-, sieppaus- kivitys-, ampumis-, väkivaltakehotukset, yllytys vääriin ilmiantoihin eri viranomaisille, Kavoniukseen kohdistettu massiivinen törkeä kunnianloukkaus- ja seksuaalirikollisuus, työrikokset ja niillä halvaannuttaminen, kreosootilla myrkyttäminen, Kavoniuksen lapsen vammauttaminen, salassapitorikokset, varjovalmistelut, järjestetyistä oikeudenkäyntihäviöistä ja vankilaan lavastuksista sopiminen, Kavoniuksen kodin tuhoaminen törkeillä tuhotyörikoksilla, törkeät väärentämiset, törkeät todistusaineiston vääristelemiset, törkeä yksityiselämää loukkaava tiedonlevitys, miljoonalaskutusten avulla toteutetut rikolliset ulosmittaukset, törkeät veropetokset.

Mikään Kavoniukseen, hänen perheeseensä, Elisa Paloseen, hänen omaisiinsa, Matti Walliniin, Rappen, Mäkisen, muun  virkamafian, petosverkostojen, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan, Lohjan virkamiesten, muiden asianomistajiksi valehdeltujen, LähiTapiolan rikollisen  verkoston, kultin ja RL 17:1a §:n ja RL 6:5 §:n 2 momentin rikollisuutta toteuttavien rikollisuus ei ole ollut miltään osin ”vähäinen sakotettava teko”, vaan törkeää vankeudella rangaistavaa rikollisuutta, jota Koivisto, Mäkinen, Rappe, Haavisto, Juntunen, Mäkelä, Kohijoki, Pyykkönen, Tanner, Savurinne ja muut tutkinnantappajat mahdollistivat ja siihen osallistuivat. 

Ruohosen, kultin ja muiden rikoksentekijöiden Kavoniukseen kohdistamien törkeiden rikosten valehtelu riitelyksi valehtelu asiassa R 21/3900 verrattuna yli 5 vuoden vankeuden vaatimiseen ja vangitsemiseen asiassa R 23/1220 

Kavonius on jättänyt erillisen kantelun valvontalautakunnalle AA Lotta Kroneldista. Kyse on mm. hänen ja päämiestensä Ruohosten ja Ritvasen salassapitorikoksista, törkeistä petoksista, vääristä ilmiannoista ja tapaohjeen kieltämästä Kroneldin valehtelusta. Kroneld mm. Kavoniuksen Ruohosta vastaan VarsKäO:ssa nostaman asianomistajasyytteen R 21/3900 käsittelyn estämiseksi valehteli Ruohosen toimintaa ja myös Kavoniuksen toimintaa ”riitelyksi”.  Samaan aikaan ja sitä ennen he olivat yhdessä syyttäjien Kohijoen, Mäkelän, Juntusen ja vangitsemispäätösten laatijoiden kanssa esittäneet rikosväitteitä, niihin perustuvia yli 5 vuoden vankeusvaatimuksia ja osallistuneet aktiivisesti (mm. Ruohoset 24.3.2024) Kavoniukseen kohdistamaansa laittomaan vangitsemiseen ja muiden pakkokeinojen toteuttamiseen Länsi-Uudenmaan KäO:ssa asianumeroilla R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811 ja aiemmin numerolla R 23/1110.

Rikosten uhrin Kavoniuksen vangitseminen ja yli 5 vuoden kielletyn vankeusrangaistuksen ajaminen syytelavastuksina ”vähäisestä sakotettavasta teosta” rikosten uhriin kohdistettuna

Kavonius on näytöllisesti rikosten uhri. Häneen kohdistetaan rikosten toteuttajien sopimilla törkeillä rikoksilla syyttömään kohdistetut syytteet, vangitseminen olemattomista rikoksista ja EIT:n kieltämä yli 5 vuoden vankeus samasta rikosnimikkeestä väitetysti törkeästä kunnianloukkauksesta, kunnianloukkauksesta ja vainoamisesta eli samoista rikosnimikkeistä, joka on Tapio Mäkisen ja Rappen tutkinnantappopäätöksillä 12.5.20-13.5.2023, 18.5.2022 ja 31.5.2023 määritelty ”vähäiseksi sakotettavaksi” Ruohosten, Ritvasen, Peltolan, Leppäsen, Suokkaan, Kortelaisen, Lohjan virkamiesten, Baarmanin, Saksan, Kempin ja tuhansien loukkaajien törkeissä viesteissä, kun  kohdistettiin Kavoniukseen.

Kavoniuksen nimen perusteella samaan rikosnimikkeeseen sovelletaan tahallaan yli 5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta Juntusen, Kohijoen, Mäkelän, Mäkisen, Peltolan, Leppäsen ja Ruohosten Kavoniukseen kohdistamissa täysin aiheettomissa syytteissä ja häntä on pidetty 22.3.2024 lukien syyttömänä vangittuna estämällä 10 vuoden ajan todistelu siitä, että hänen kaikki tietonsa ovat oikeita, hän on törkeiden rikosten uhri ja Peltolan, Leppäsen, Ruohosten, Suokkaan, Kortelaisen ja tuhansien Kavoniukseen rikoksia kohdistaneiden rikollisten tiedot ovat törkeitä kunnianloukkauksia, törkeitä petos-, virka-, väärennys- ja tuhotyörikoksia ja laittomia uhkauksia, joissa kehotetaan Kavoniuksen raiskaamiseen, tappamiseen ja hakkaamiseen ja samalle väkivallalle huorittelulle alistettiin Anne Vapa, joka tiedottaa virkamafian rikoksista ja auttaa syyttömän Kavoniuksen vapauttamisessa. 

Peltolan ja Leppäsen rikoksista sopiminen, Mäkisen valehtelema 10.000 euron ”näpistys” ja Mäkisen käänteinen lakiin perustumaton todistusvelvoite Peltolan rikoshyödyn hankinnassa 

Kavoniukseen kohdistetaan syytelavastuksilla, EIT:n kieltämillä rangaistuksilla ja vangitsemisella poikkeuksellisen törkeä rikos, jossa 

  1. ”Kunnian” suojaamiksi on määritelty ammattirikollisen Peltolan törkeät kavallus-, tuhotyö- huume- ja varkausrikokset
  2. Peltola, Leppänen, Ruohoset, Terhi Suokas, Crista Kortelainen ja tuhannet rikosten toteuttajat ovat levittäneet netissä, puhelimella, sähköpostilla ja kaikkialla tahallaan törkeitä valheita Kavoniuksesta kunnianloukkaustarkoituksessa 
  3. Peltola on aloittanut vankilaan lavastamisella uhkaamisen ja sen toteutuksen rikoskumppaniensa kanssa 7.7.2021 aivan samana päivänä, jona Kavonius teki oikeilla tiedoilla rikosilmoituksen hänen Kavoniukselta varastamistaan kameroista, rahoista, koruista, rahakokoelmasta, kaasupullosta, Luke Skywalkerin puvusta ja muusta omaisuudesta ja hänen rikoksensa motiivi on pitää varastettu omaisuus rikoskumppaninsa Tapio Mäkisen, Taina Äijälän, Robin Huldenin, Jukka Rappen, Anssi Hiivalan, Pekka Mujusen ym. rikoskumppanuudella, mikä heidän sopimansa rikos on toteutettu 13.5.2022, 18.5.2022 ja 7.10.2022 tutkinnantapoilla ja valehtelemalla yli 10.000 euron kavallettua ja varastettua omaisuutta Peltolan rikoksena ”näpistykseksi”
  4. Leppänen aloitti rikoskumppanina samat uhkaukset ja niiden rikosten toteutuksen jo 4.4.2021 ja jatkoi rikostaan 23.7.2021 ja he levittivät yli 200 törkeä kunnianloukkausta ympäri Suomea raiskaus- ja petoskultin Ruohosten kanssa.
  5. Sitten he lavastivat rikostensa uhrin vangituksi syyttömänä syytteisiin ja 24.3.2024 vangituksi edellä sitaateissa olevilla perusteluilla valehtelemalla uhrinsa rikokseksi sitä, että hän kirjoittaa heidän rikoksistaan niiltä puolustautuakseen ja oikaistakseen heidän rikollisesti levittämät huorittelut, uhkaukset, lehmäksi, ulosteeksi ja murtovarkaaksi leimaavat viestit ja estääkseen heitä levittämästä Baarmanin, Ranan Rimonin ym. 20.6.2019 laatimalla allekirjoittamattomalla wordilla valheellisia potilastietoja ja toteuttamasta muita salassapitorikoksiaan ja estääkseen kulttia ja sen asiamiehiä jatkamasta törkeitä petoksiaan testamentin moitekanteessa Palosen omaisia kohtaan.
  6. Tässä mielipuolisessa viranomaisrikollisuudessa esimerkiksi käräjätuomarit Marjatta Berg, Reetta Kannisto, hovioikeuden rikoskumppani Simo Kolehmainen ja kymmenet lavastusrikoksistaan sopineet, raiskaus- ja petosrikoksia kymmeniä vuosia toteuttaneet Ruohoset, ammattimaista varastetun tavaran kauppaa, väkivalta-, petos-, kavallus- huumerikoksia toteuttava liivijengiläinen Nicholas Peltola ja vakavista rikoksista tuomittu vainoamisrikoksia toteuttava Mika Leppänen ovat toimineet rikoskumppaneina ja vanginneet tahallaan täysin  syyttömän, johon ovat sitä ennen yhdessä vuosia kohdistaneet täysin sadistista rikollisuutta .
  7. Vain heidän levittämänsä ja laatimansa tiedot ovat vääriä ja Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä rikoksia eikä mikään niistä heidän Kavoniusta koskevista teksteistään pidä paikkansa ja he ovat kaikki törkeitä kunnianloukkauksia ja lisäksi potilastietojen levittelynä salassapitorikoksia.
  8. Mäkinen sovelsi 7.10.2022 päätöksissään lakiin perustumatonta todistelutaakkaa ja asetti Kavoniukselle lakiin perustumattoman velvollisuuden todistaa, että EI OLE saanut rahojaan takaisin, vaikka Kavoniukselle kuului lain mukaan vain todisteluvelvollisuus siitä, että kyseessä oli laina (minkä Kavonius todisti kirjallisilla todisteilla) 
  9. Peltolalle kuului todistustaakka siitä, että ei ole palauttanut rahoja ja varastamaansa ja kavaltamaansa omaisuutta, mutta Mäkinen sovelsi käänteistä lakiin perustumatonta todistustaakkaa nimenomaan siitä syystä, että järjesti sillä tavalla Peltolalle 10.000 euron rikoshyödyn tahallaan ja mahdollisuuden pitää anastettu omaisuus ja sen jälkeen Peltola vastapalveluksena osallistui Kavoniuksen vankilaan lavastushankkeeseen ja 22.3.2024 lukien .Leppäsen ja Ruohosten kanssa myös väärillä ilmiannoilla vangitsemisvaatimusten tekstien laatimiseen

Tapio Mäkinen järjesti 7.10.2022 tutkinnantapoilla Peltolalle 10.000 € rikoshyödyn ja koko verkoston koplalle keinotekoisen syytesuojan

Nicholas Peltola palkittiin poliisien ja syyttäjien tutkinnantappokoplan (Äijälä, Sjöholm, Uski, syyttäjät Tapio Mäkinen, Jukka Rappe, Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki ym.) päätöksillä mahdollistamalla hänelle Kavoniuksen omaisuuden kavaltaminen, varastaminen ja tuhoaminen 10.000 eurolla Tapio Mäkisen tehtailemilla 7.10.2022 valheellisilla tutkinnantapoilla ja antamalla hänelle, vainoajalle Mika Leppäselle ja koko koplalle 18.5.2022, 31.5.2023 (Rappe, Hiivala, Mäkinen, ”tutkinnanjohtaja”) ja muilla verkoston leipomilla tutkinnantapoilla keinotekoinen ”syytesuoja”, jolla täysin tahallisten törkeiden rikosten toteutuksia ja Kavoniuksen maineen pilaamista sosiaalisessa mediassa toteutettiin heidän laajan verkostonsa sadistisilla rikoksilla. Peltola esiintyi Äijälän rikoskumppanina netissä jopa ”laillisuusvalvojaviranomaisena”, mikä on rikosnimike, mutta sitäkään ei tutkittu lainkaan ja kaikki Peltolan törkeät rikokset mahdollistettiin näpistykseksi valehtelemalla.

Palkkioksi syyttömän Kavoniuksen lavastamiseen osallistumisesta poliisit Taina Äijälä, Robin Hulden, Sami Kari, Mats Sjöholm, Keijo Suuripää, Niina Heikkilä, Kimmo Halme, Aleksi Sulkko, Markku Kukko, Jasper Uski, Jari Riiali, Kaarle Lönnroth, Keijo Moilanen ym., syyttäjät Tapio Mäkinen, Katja Haavisto, Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki, Jukka Rappe, Anssi Hiivala ovat 

  1. mahdollistaneet heidän rikoksiaan tutkinnantapoillaan,
  2. auttaneet Peltolaa kavaltamaan, varastamaan ja tuhoamaan Kavoniuksen omaisuutta 10.000 eurolla ja auttaneet koko verkosta pitämään rikoshyödyt
  3. estäneet Kavoniusta saamasta kotinsa, omaisuutensa ja terveytensä tuhoajilta mitään korvauksia ja velkuuttaneet kostona Kavoniuksen ja hänen lapsensa maksamaan satoja tuhansia verkoston petosrikollisille, joiden törkeiden petosten ja väkivaltarikosten tutkinnat estettiin, jotta niiden samojen HEIDÄN väärien tietojen ja Savolaisen 24.3.2023 kanssa sovitun tekaistun ”Juhonkatu 12 tappelun” tapahtumien perusteella heidän yhteinen rikoskoplansa sai lavastettua 27.3.2023 nostetut syytteet aiheuttaakseen lavastamalleen Kavoniukselle väärillä tiedoilla yli 5 vuoden vankeuden. 
  4. TOIMINEET AIVAN KUTEN USEISTA TÖRKEISTÄ RIKOKSISTA TUOMITTU AMMATTI-RIKOLLINEN PELTOLA LIITTEENÄ OLEVASSA 7.7.2021 VIESTISSÄÄN UHKAA TOIMIVANSA JA TÄMÄ SAMA PELTOLA, LEPPÄNEN YM. OVAT SIIS SAVOLAISEN 24.3.2023 KIRJEESSÄ MAINITTUJA SAVOLAISEN LAVASTUSKOPLAN RIKOSKUMPPANEITA ja 22.3.2024 VANGITSEMISEN RIKOSTEN TOTEUTTAJIA.

Lavastukset, tutkinnantapot ja törkeiden petosten miljoonarikoshyötyjen hankinta toteutettiin törkeiden petosten tunnustusten ”ikuisella” salailulla

AA Heikki Saksan, Jani Jormanaisen, LP Vahinkosaneerauksen, AA Pontus Baarmanin, AA Juri Suveksen, AA Jarmo Henrikssonin, AA Elisa Mäkisen, Ranan Rimonin, LähiTapiolan ja rikoskumppanien törkeän petoksen tunnustuksia on vuosia salailtu ja törkeiden petos- ja virkarikosten toteuttajat ovat ”kunnianloukkausrikosten asianomistajiksi” valehdeltuina asian R 23/1383 syytelavastajina.

Baarman, Saksa, AA Leif Itäinen, Asianajotoimisto Itäinen & Ojantakanen Oy, Asianajotoimisto Sivenius & Suvanto Oy, AA Jarmo Henriksson, AA Elisa Mäkinen, AA Juri Suves, Asianajotoimisto Suves Oy, LP Vahinkosaneeraus Oy, LähiTapiolan petosverkosto (mm. AA Juri Suves, lakimies Teija Kerminen, lakimies Veera Konttinen, toimitusjohtaja Ari Lagerström, pääjohtaja Erkki Moisander), Ranan Rimon ja Jani Jormanainen sopivat törkeistä petoksista Kavoniuksen kodin tuhoamisessa, työsuhteen rikoksista, prosessipetostoiminnasta, ja vaikka he tunnustivat törkeät petoksensa kirjallisesti ja ne oli merkitty heidän rekistereihinsä he salailivat niitä omia tunnustuksiaan velkuuttaakseen rikostensa uhrin Jaana Kavoniuksen törkeillä prosessipetoksillaan ruhjeille hakattuna, tapetuksi uhattuna ja estivät rekisteröidyn tarkastusoikeutta vuosikausia. 

Kun Saksa ja Jormanainen valvontalautakunnassa toistamiseen tunnustivat 15.3.2017 sen törkeän petoksen, jota koskeva tunnustus oli ollut vuosia tehtynä myös LähiTapiolan rekisterissä 11.12.2014 alkaen, joku valvontalautakunnassa leimasi siihen tunnustukseen ”ikuisesti salainen”-leiman.

Sen jälkeen Saksa, Baarman, Jormanainen, LP Vahinkosaneerauksen petoskopla, Henriksson, Mäkinen, Suves ja LähiTapiolan petoskopla jatkoivat sitä samaa törkeää petosta Kempin ja Vienon valmistelussa, estivät sillä törkeällä petoksella tunnustuksestaan tietoisena Kavoniuksen korvaukset, aiheuttivat tahallaan Kavoniukselle miljoonavahingon, tuhottuaan Jormanaisen, Rauno Niskalan, Mikael Walveen, Tero Laakson, Janne Liimataisen ja Santeri Suoniemen toteuttamalla törkeällä tuhotyöllä koko kodin, koko  Kavoniuksen omaisuuden, hankkivat itselleen ja asianajotoimistoille 120.000 euron, 76.000 euron ja 40.000 euron petosrikoshyödyt laskuttamalla tunnustamistaan törkeistä petoksista ”asianajotyönä”, minkä rikoshyödyn ulosmittaisivat rikostensa uhrin Jaana Kavoniuksen tilitä ja eläketuloista samaan aikaan, kun heidän törkeiden petoksen tunnustukset olivat kaikissa heidän rekistereissään.

Salausleimoja käytettiin valvontalautakunnassa poliisi-, syyttäjä- ja oikeuslaitoksessa törkeiden petos-, väärennys-, tuhotyö-, työsyrjintä- ja virkarikosten toteutuksiin ja peittelyyn eli täysin rikolliseen tarkoitukseen miljoonarikoshyödyn hankintaan. AA Pontus Baarman, AA Leif Itäinen ja LP Vahinkosaneerauksen ja LähiTapiolan petoskoplat peittelivät ja jatkoivat törkeiden rikostensa toteutuksia ja törkeiden petosten tunnustusten salailua estääkseen korvaukset, laskuttaakseen törkeistä petoksistaan 120.000 euroa ja aiheuttaakseen syyttömälle rikostensa uhrille myös aiheettomat syytteet, etsintäkuulutukset ja vankeuden. 

Rikos jatkuu edelleen, samoin virkamafian avulla ulosmittaus heidän petosrikoshyötyinään tutkinnantappojen avulla ja lavastukset. Täysin selvän näytön eli mm. heidän omien törkeiden petosten tunnustustensa vastaisesti Jaana Kavoniukselle on tämän saman rikoskoplan sopimilla rikoksilla lavastettu syyte asianumerolla R 23/1383, jossa törkeiden petos- ja virkarikosten toteuttajat KäT Noora Kemppi, AA Pontus Baarman ja AA Heikki Saksa on valehdeltu kunnianloukkausrikosten asianomistajiksi, vaikka ovat törkeiden petos-, virka- ja väärennysrikosten ja salassapitorikosten toteuttajia.

Valelakimiesväitteiden ja mielisairausväitteiden levitys Kavoniuksen maineen pilaamiseksi ja niille alistaminen tutkinnantapoilla

Juha Ruohonen ja Crista Kortelainen levittivät netissä, Kasvihuoneilmiössä huutamalla ja sähköpostilla valelakimiesväitteitä, Ruohoset, Peltola, Leppänen, Suokas, Kortelainen ja kaikki heidän vainorikokseensa osallistuneet, Baarman, Henriksson, Elisa ja Tapio Mäkinen, Rappe, Juntunen, Mäkelä, Kohijoki, Haavisto ja kaikki tutkinnantappoja Kavoniukseen kohdistetuissa rikoksissa laatineet poliisit levittivät mielisairausväitteitä, Ruohonen levitti perättömiä pakkohoitoväitteitä ja he yhdessä estivät niiltä puolustautumisen ja määrittelivät lavastuksissaan niiltä puolustautumisen Kavoniuksen rikokseksi ja vangitsemisperusteeksi. 

Peltolan toteuttamien identiteettivarkauksien, valelakimiespetosten ja viranomaisena esiintymisrikosten tutkinnan estäminen

Peltola levitti Ruohosten, Leppäsen, Suokkaan, Kortelaisen ja satojen rikoskumppanien kanssa valelakimies-, murtovarkaus-, mielisairaus- ja väkivaltaväitteitä ja sai 10.000 euron lahjuksen Tapio Mäkiseltä 7.10.2022 tutkinnantapoilla. Hän esiintyi väärillä henkilötiedoilla, ilmeisesti 24.3.2024 esiintyy ”Michael” Peltolana ja toteutti Kavoniukseen kohdistettuja identiteettivarkauksia 2021 netissä Miko Vainion kanssa liittämällä Kavoniuksen nimen väärän henkilön kuvaan ja osoitetietoihin.

Crista Kortelaisen ja kultin levittämät valelakimiesväitteet ovat heidän Kavoniukseen kohdistamia rikoksia eivätkä Kavoniuksen rikoksia

Asiassa R 23/4516 asianomistajaksi väitetty Crista Kortelainen on levittänyt valelakimiesväitteitä ja muita törkeitä kunnianloukkauksia Nicholas Peltolan, Mika Leppäsen, Ruohosten ja muiden asioissa R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811 asianomistajiksi valehdeltujen kanssa eli Kavonius on jokaisen heistä Kavoniukseen kohdistamien rikosten uhri eikä minkään teon rikoksentekijä.  Asiassa R 23/4516 asianomistajaksi valehdeltu Crista Kortelainen ei ole millään perusteella näytöllisesti Kavoniuksen toteuttamien kunnianloukkausten, vainoamisen ja minkään rikoksen uhri, vaan Terhi Suokkaan, Ruohosten, Peltolan, Leppäsen ja kaikkien niiden rikoskumppani, jotka levittivät NaistenhuoneOriginal-ryhmässä ja muualla netissä Kavoniukseen kohdistettuja poikkeuksellisen törkeitä kunnianloukkauksia vuosien ajan massalevityksenä. Kortelainen levitti vihjausta, että Kavonius ei olisi oikea juristi, vaan laati nettilevitykseen tekstin, jossa vihjasi Kavoniuksen tutkinnon olevan peräisin muropaketista. Ruohoset levittivät vastaavia valelakimieskunnianloukkauksia pesänselvityksessä, Kasvihuoneilmiössä ja Palosen omaisille.

Koko verkoston törkeiden kavallus-, varkaus- ja petosrikosten valehtelu näpistykseksi, ”mielipiteenvapaudeksi” ja ”siviiliasioiksi”

Mäkinen valehteli Peltolan törkeän kavallus-, varkaus-, petos- ja väkivaltarikoksen ja väärät ilmiannot 7.10.2022 ”näpistykseksi”, vaikka hänen rikoshyötynsä 10.000 euroa toteuttaa törkeän tekotavan teonkuvauksen eikä 10.000 euron rikoshyödyn rikoksia koskaan kuulua tulkita näpistykseksi eikä vähäiseksi teoksi. Mäkisen päätös on RL 40:1-2 §:n säätämä lahjontarikos, jolla hän osti Peltolan 24.3.2024 rikoksen ja muiden rikosten toteuttajaksi.

Vuosien ajan poliisien ja syyttäjien tutkinnantapoilla ja KäT Kempin, KäT Vienon ja verkoston tuomarien toteuttamilla kanteiden, valitusten, ulosottovalitusten, kanteluiden ja asianomistaja-syytteiden estämisellä on mahdollistettu asioiden L 15/649, L 16/352, L 17/261, L 18/36145, L 19/12892 (testamenttiriidan) ja niiden valitusvaiheiden törkeät petokset ja niistä laskutus. Sen jälkeen virkamafiarikollisuuden ja lavastusten pääasiallinen johtaja Jukka Rappe mahdollisti koko verkoston törkeät rikokset 31.5.2023 tutkinnantapponsa rikollisella valehtelulla niiden törkeiden rikosten jatkamiseksi ja nimenomaan osana lavastuksia, joita olivat Kavoniuksen häpäisemiseksi Iltalehden Lapinkankaan kanssa sopimillaan rikoksilla 30.5.2023 uutisoineet edellisenä päivänä ”Totuuspuolueen johtajan kovina syytteinä”.

Samana päivänä 30.5.2023 rikoskumppanit KäT Ranki, KäT Byman ja KäT Kutvonen estivät Kavoniuksen asianomistajasyytteen ja todistelun kulttia ja sen asiamiehiä vastaan valehdellakseen kulttia Kavoniuksen rikosten uhriksi asiassa R 23/1220 ja valehdellakseen todisteiden Kavoniuksen syyttömyydestä ja kultin rikoksista ja Kavoniuksen laillisista tarkoituksista muka puuttuvan, vaikka verkosto esti kaiken laillisen käsittelyn ja todistelun rikolliseen valehteluun ja muuhun törkeään rikollisuuteensa perustuvien   lavastusten toteutuksissa.

Murtovarkausvalheiden levitys Kavoniuksen olemattomista rikoksista ja kultin oikeiden murtovarkauksien tutkintojen estäminen

Peltola levitti perätöntä itse keksimäänsä väitettä, että Kavonius olisi murtautunut Peltolan entisen puolison kotiin 4.7.2021. Kavonius oli tuona päivänä Lohjalla tekemässä Oikeusturvakeskuksen nettisivuja yhteistyökumppaninsa kanssa. Ruohoset levittivät netissä, rikosilmoituksissa ja oikeudessa perätöntä väitettä, että Kavonius olisi murtautunut Palosen kotiin Kiimakalliontielle Nummi-Pusulassa, vaikka sekin väite on täysin perätön ja useat Kasvihuoneilmiön työntekijät, Kavoniuksen järjestämä lukonvaihtaja ja poliisit vahvistivat (mm. Sulkko 2020 päätöksillään), että Ruohoset ja Ritvanen tunkeutuivat luvattu kuolleen asuntoon ja anastivat sieltä tavaraa.

Huorittelu ja raiskaus-, väkivalta- ja henkirikoskehotukset eivät ole ”vähäisiä sakotettavia tekoja”

Koivisto, Mäkinen, Rappe, Haavisto, Juntunen, Mäkelä, Kohijoki ja poliisit Sulkko, Kukko, Riiali, Halme, Suuripää, Äijälä, Sjöholm, Hulden, Uski, Kari ja muut tutkinnantappoja toteuttaneet poliisit valehtelivat Kavoniukseen kohdistettua huorittelua, vääriä ilmiantoja ja poikkeuksellisen törkeitä tahallaan levitettyjä kunnianloukkauksia ”haitattomiksi” ja ”vähäisiksi sakotettaviksi teoiksi” ja kohdistivat syrjintärikoksen, törkeän kunnianloukkauksen, törkeän virkarikoksen ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkailun Kavoniukseen vastoin täysin selvää oikeuskäytäntöä, jossa on vahvistettu, että huorittelu on aina vähäistä törkeämpi rikos.


”Asialliseksi” ja ”haitattomiksi” valehdeltu huorittelu, raiskaus- ja kivityskehotukset ja Kavoniukseen kohdistetut törkeät kunnian-loukkaukset ja uhkaukset 

Luettelo Jaana Kavoniukseen kohdistetuista törkeistä kunnianloukkauksista, seksuaalisesta häirinnästä ja uhkauksista todistaa rikoksille alistamisen tahallisuuden, törkeyden ja että syytettynä ja vangittuna on kunnianloukkausten ja vainoamisen uhri eikä tekijä. Huorittelu ja mielisairaaksi herjaaminen katsotaan aina oikeuskäytännössä muuksi kuin vähäiseksi rikokseksi. He levittivät niitä, raiskaus-, kivitys-, ampumis- ja muita väkivaltakehotuksia, murhakehotuksia, potilastietoja ja yllyttivät satoja rikollisia tehtailemaan perättömiä viranomaisilmoituksia ja olivat niiden perusteella sopineet virkamafian poliisien, syyttäjien ja vangitsijoiden kanssa rikostensa uhrin lavastuksista ja niitä varten Uski, Rappe, Halme, Suuripää, Mäkinen, Hulden. Mujunen, Äijälä, Sjöholm, Mamia, Sulkko, Kukko, Riiali ja sadat sadistiset rikoskumppanit alistivat omille törkeille rikoksilleen lavastustensa uhrin Jaana Kavoniuksen. 

Huorittelulle ja muulle törkeälle kunnianloukkaus- ja muulle rikollisuudelle alistettuna hänet alistettiin myös

  1. rikolliseksi leimaamiselle, 
  2. mielivaltaisille vangitsemisille, 
  3. etsintäkuulutuksille ja kotietsinnöille muka kunnianloukkaus-, vainorikosten toteuttajana, vaikka hän on niiden uhri ja tekijät ”asianomistajiksi” lavastettuna.
  4. kaikkien oikeussuojakeinojen estämiselle
  5. Salaisille pakkokeinoille ja kaikille verkoston rikoksille, PL 15 §:n ja 19 §:n vastaiselle omaisuutensa, eläketulonsa, sosiaaliturvansa anastamiselle, perhe-elämänsä, yksityiselämänsä tuhoamiselle, seksuaalirikollisuudelle, täysin mielivaltaisille verkoston rikollisten toteuttamille kuulusteluille, kotiinsa tunkeutumiselle, televalvonnalle, lehdistössä valtavalla volyymillä toteutetulle poliittisen maineensa ja lakimiehen ja äidin maineen pilaamiselle.

Seksuaalinen ahdistelu (RL 20:6 §) ja sille alistaminen 31.5.2023, 18.5.2022 Rappen, Mäkisen, Hiivalan, ”tutkinnanjohtajan”, Juntusen, Kohijoen ja Mäkelän tutkinnantapoilla

Syyttäjien Jukka Rappen, Tapio Mäkisen, Anssi Hiivalan, Annukka Juntusen, Heikki Kohijoen, Pertti Ventelän, Mika Mäkelän, Outi Pyykkösen ja poliisin tutkinnantapoilla ja asianomistajasyytteitä estämällä on RL 20:6 §:n säätämän teonkuvauksen seksuaalisen ahdistelun rikoksilla kosketteluun voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla sanallisesti, lähettämällä tai esittämällä viestin tai kuvan ja muulla vastaavalla tavalla tehneet Jaana Kavoniukselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Rikoksiin sovelletaan teonkuvauksen arvioimisessa mm. virallista THL:n määritelmää seksuaalisesta häirinnästä. 

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/vakivalta-ja-hairinta/seksuaalinen-hairinta

Seksuaalinen häirintä

Seksuaalinen häirintä ja häirintä sukupuolen perusteella ovat tasa-arvolain tarkoittamaa syrjintää. Häirintää voi tapahtua ympäristöstä riippumatta, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Myös vihapuhe voi olla häirintää – tai rikos. 

Seksuaalinen ahdistelu on ollut rikos vuodesta 2014 alkaen. Vuoden 2023 alussa uudistuneen rikoslain mukaan seksuaalinen ahdistelu tarkoittaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavaa fyysistä tekoa tai voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi sellaiseen rinnastuvaa sanallista tai muuta tekoa. Uudistuksen myötä seksuaalista ahdistelua voi olla myös esitetty tai lähetty viesti tai kuva.

Häirinnän yleisyys

Tasa-arvobarometrin 2017 mukaan seksuaalista häirintää kahden viime vuoden aikana oli kokenut 39 prosenttia naisista ja 17 prosenttia miehistä. 

Seksuaalinen häirintä kohdistui erityisesti alle 35-vuotiaisiin naisiin, joista häirintää oli kokenut yli puolet.  

Yleisimpiä naisten kokemia seksuaalisen häirinnän muotoja olivat 

  • kaksimieliset vitsit ja härskit puheet 28 % 
  • asiattomat vartaloon tai seksuaalisuuteen kohdistuvat huomautukset 24 %
  • fyysinen lähentely 15 % 
  • seksin ehdottaminen epäasiallisessa yhteydessä 11 %. 
  •  

Miehillä seksuaalisen häirinnän eri muotojen osuudet jäivät alle kymmenen prosentin.

Valtaosa seksuaalista häirintää kokeneista naisista ilmoitti, että heitä häirinnyt henkilö oli mies. Miehet taas kertovat huomattavasti naisia useammin kokeneensa häirintää sekä naisten että miesten taholta. Häiritsijä ei useimmiten kuulunut henkilön lähipiiriin. 

Barometrissa vastaajat saivat ilmoittaa itse sukupuolensa. Muun kuin nainen tai mies valinneiden määrä jäi kuitenkin vähäiseksi. 

EU:n perusoikeusviraston selvityksen Suomessa asuvista transsukupuolisista vastaajista 42 prosenttia oli kokenut häirintää taustansa takia edellisen vuoden aikana.

Naiset kohtaavat häirintää verkossa miehiä useammin

Vuoden 2018 Kansallisessa rikosuhritutkimuksessa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa verkossa tapahtuvaa seksuaalista häirintää ja muuta häirintää.

Naiset olivat joutuneet miehiä useammin seksuaalisen häirinnän ja muun häirinnän kohteeksi verkossa. Naisista 19 prosenttia ja miehistä 10 prosenttia oli kokenut elämänsä aikana seksuaalista häirintää verkossa. Muuta häirintää oli kokenut 18 prosenttia naisista ja 15 prosenttia miehistä.

Noin kymmenen prosenttia naisista ja vajaat kahdeksan prosenttia miehistä oli kokenut seksuaalista häirintää tai muuta häirintää verkossa viimeisen 12 kuukauden aikana.

Vähemmistöön kuuluminen lisää häirinnän riskiä

Tasa-arvobarometrin aineistosta tehdyn tilastollisen analyysin perusteella naissukupuoli, nuori ikä, vähemmistöön kuuluminen ja pienituloisuus lisäsivät merkittävällä tavalla häirinnän kasautumisen riskiä. Nuori ikä on etenkin naisille merkittävä seksuaalisen häirinnän riskitekijä. 

Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyn mukaan 8. ja 9. -luokkalaisista tytöistä ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista nuorista lähes puolet ja pojista joka kymmenes oli kokenut seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua viimeisen vuoden aikana.

Häirinnällä tarkoitettiin häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua ja seksuaalisuutta loukkaavaa nimittelyä.Kokemukset olivat muita yleisempiä ulkomaalaistaustaisilla nuorilla, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla sekä toimintarajoitteisilla. 

Erillisen sateenkaarinuorten hyvinvointia kartoittaneen tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia transnuorista oli kokenut jonkinlaista häirintää.

Seksistinen vihapuhe

Seksistinen vihapuhe on loukkaavaa puhetta tai ilmaisua, joka levittää, lietsoo, edistää tai oikeuttaa vihaa sukupuolen perusteella. Se kumpuaa yhteiskunnan valtarakenteista ja tuottaa epätasa-arvoa sukupuolten välille. Seksistinen vihapuhe kohdistuu pääasiassa tyttöihin ja naisiin. 

Seksistisen vihapuheen muotoja ovat:

  • seksuaalisen väkivallan uhrin syyllistäminen 
  • huorittelu 
  • nöyryyttäminen pilkkaamalla tai kritisoimalla toisen kehoa 
  • intiimien tai seksuaalisten kuvien jakaminen ilman lupaa
  • seksualisoidut uhkaukset kuolemasta, raiskauksesta tai väkivallasta
  • ulkonäköön, seksuaalisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuolirooleihin liittyvät uhkaavat kommentit.

Seksistinen vihapuhe voi kohdistua keneen tahansa, mutta erityisen alttiita sille ovat nuoret naiset, vähemmistöryhmiin kuuluvat sekä julkisuudessa toimivat naiset, kuten poliitikot, toimittajat ja tutkijat. 

Tasa-arvobarometrissa 2017 sukupuoleen liittyvää vihapuhetta oli kokenut 15 prosenttia naisista ja 8 prosenttia miehistä. 

Nuoremmissa ikäryhmissä sukupuoleen liittyvää vihapuhetta oli koettu useammin kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Alle 35-vuotiaista vastaajista vihapuhetta oli kokenut naisista lähes joka viides ja miehistä 12 prosenttia. Myös vähemmistöön kuuluminen altistaa vihapuheelle etenkin naisia. Vähemmistöön itsensä määrittävistä naisista yli viidesosa (27 %) oli kokenut vihapuhetta.

Seksistinen vihapuhe rajoittaa kohteensa sananvapautta. Sen tarkoitus on nöyryyttää, esineellistää, vähätellä toisen mielipiteitä ja taitoja, saada tuntemaan pelkoa ja haavoittuvuutta sekä kontrolloida ja rangaista tietystä käytöksestä poikkeamisesta.

Lähteet

Alanko, Katarina (2014) Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa? (pdf 4,7 Mt) Ruotsista suomentanut Olavi Kaljunen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 146, verkkojulkaisuja 72 & Seta, Seta-julkaisuja 23. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Attila, Henna & Pietiläinen, Marjut & Keski-Petäjä, Miina & Hokka, Päivi & Nieminen, Markku (2018) Tasa-arvobarometri 2017. Julkaisuja 8/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Bladini Moa (2017) Hat och hot på nätet. En kartläggning av den rättsliga regleringen i Norden från ett jämställdhetsperspektiv. Göteborg: NIKK. 

Combating Sexist Hate Speech. Fact Sheet. Council of Europe 2016.

Danielsson, Petri & Näsi, Matti (2019) Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2018 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Katsauksia 35/2019. Helsinki: Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.

European Union Agency for Fundamental Rights (2020) EU-LGBTI II Survey data explorer.

Ikonen, Riikka & Halme Nina. 2018. Lasten ja nuorten kokema seksuaalinen häirintä ja väkivalta: Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 6/2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kivimäki, Henna & Halme, Nina (2016) Nuoret kokevat runsaasti seksuaalista häirintää. Haaste 2/2016, 7–9.

Kouluterveyskyselyn tulokset

Kouluterveyskysely 2021: Sukupuolivähemmistöjen tulokset (pdf 368 kt)

Ollus, Natalia & Tanskanen, Maiju &Honkatukia, Päivi & Kainulainen, Heini (2019) Sukupuolistunut vihapuhe, seksuaalinen häirintä ja risteävät yhteiskunnalliset erot. Teoksessa Teräsaho, Mia & Närvi, Johanna (toim.) (2019) Näkökulmia sukupuolten tasa-arvoon – Analyysejä tasa-arvobarometrista 2017. Raportti 6/2019, 32–56. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Pöyhtäri, Reeta & Haara, Paula & Raittila, Pentti (2013) Vihapuhe sananvapautta kaventamassa (pdf 4,4 Mt). Tampere: Tampere University Press.  

Päivitetty: 16.1.2023”

Heti päivityksen jälkeen ja jo sitä ennen Rappe, Hiivala, Juntunen, Mäkinen, Kohijoki, Mäkelä, Nurmi, Sjöholm, Heikkilä, Äijälä, Salonen, Huldén, Suuripää, Moilanen, Pitkämäki, Markkula, Halme, Haavisto, Kukko, Sulkko, Riiali, Mamia, Kari, Tuimala, Mujunen, Uski, Ventelä, Rappe, Hiivala, Ranki, Ruohoset, Ritvanen, Kroneld-Virtanen, Suokas NaistenhuoneOriginal-nettivainoryhmässä ja muut verkoston rikolliset tahallaan alistivat Jaana Kavoniuksen juuri sellaisille rikoksille ja toteuttivat sellaista ”loukkausten” tulkintaa, että kaikki mahdolliset törkeät loukkaukset mahdollistettiin Rappen, Mäkisen, ”tutkinnanjohtajien”, tutkinnantappajien, Juntusen, Kohijoen, Ventelän, Pyykkösen, Haaviston, Salovartion, Ventelän päätöksillä valehtelemalla niitä sallituiksi Jaana Kavoniukseen kohdistettuna samaan aikaan, kun totuuden heidän rikoksistaan paljastanut on lavastettu koplan rikoksilla Ilmanin ja Kolehmaisen sopimilla vangitsemispäätöksillä vangituksi muka ”törkeistä kunnianloukkauksista” (tosiasiassa olemattomista, lavastajien valehtelemista teoista) 

Sulkko, Haavisto, Kukko, Uski, Halme, Hyytiäinen, Suuripää, Markkula, Pitkämäki, Moilanen, Sjöholm, Äijälä, Huldén ja Salonen ja LIITE 2-3 verkoston rikolliset laativat vuosina 2018-2023 jokaiseen jättämääni rikosilmoitukseen näytöstä riippumatta tutkinnantapot. 

Päätöksillä mahdollistettiin huorittelua ja Tuomas Nurmen alias Thomas Foxin operaationa toteutettua rikollista velvoittamista Baarmanin, Saksan, Suveksen, Kempin, Henrikssonin, Jormanaisen, Helinin, Aron, Penttilän, Pekka Koposen, Liisa Lehikoisen, Päivi Hirvelän ja muiden koston osallistuvien törkeillä rikoksilla ja mahdollistamalla vastapuolille ja niiden asiamiehille sekä Ruohosten ja Ritvasen kultille törkeitä petoksia ja niistä laskutuksia ”mielipiteen vapautena”. Kaikki virkarikokset, petokset ja huorittelun, tappamis-, raiskaus- ja väkivaltarikosten yllyttäminen, syrjintäperusteiden käyttäminen rikoksille alistamisessa, rikosten salliminen erityisesti ylimmän syyttäjän, poliisin ja erikoissyyttäjien virkatehtävissä, lavastettujen syytteiden ajaminen epänormaaleilla rangaistuksilla sananvapauden estämiseksi olemattomista rikoksista ja verkoston todellisten rikosten peittely- ja jatkamistarkoituksessa ovat heidän verkostonsa törkeitä rikoksia, joilla on syrjitty Jaana Kavoniusta, alistettu rikollisuudelle, vammautettu hänet ja ylitetty virkaan ja tehtävään säädetty harkintavalta.

Asianajaja Heikki Saksa houkutteli lapsia yksikseen toimistoonsa

Heikki Saksa on jo vuonna 2008 lähettänyt Kavoniuksen alaikäisille lapsille ”vaatimuksia”, että alakouluikäiset lapset saapuisivat hänen  toimistoonsa ”yksin ilman ketään aikuista” ja kun lapset eivät suostuneet menemän epärehellisen keski-ikäisen äijän laittoman pervoilevan kutsun perusteella ties mitä pervoa toteuttamaan hänen toimistoonsa, Saksa tehtaili kostona perättömiä lastensuojelu- ja rikosilmoituksia ja äitiä Jaana Kavoniusta painostivat poliisit Ismo Kauranen ja Paavo Myöhänen 5 tuntia kestäneillä Heikki Saksan väärään ilmiantoon perustuvilla olemattomien rikosten kuulusteluilla, jotta äiti lähettäisi alaikäiset lapsensa keski-ikäisen täysin rikollista toimintaa toteuttavan kuvottavan äijän Heikki Saksan eli silloin ”Laki-Hessun”-nimellä pyörittämäänsä bisnekseen sen kuvottavan perheen vihamiehen toimistoon yksikseen. 

Jaana Kavoniuksen tukijoiden alistaminen seksuaalirikollisuudelle, uhkauksille ja törkeille kunnianloukkauksille 

Kavoniukseen kohdistettiin netissä tuhansia törkeitä kunnianloukkauksia, huorittelua ja uhattiin kivittämisellä, kuristamisella, sieppauksella, ampumisella ja raiskauksilla. Ne kaikki ovat rikoksia myös Kavoniukseen kohdistettuna. Kavonius toimitti Rappelle, muille syyttäjille ja poliiseille niistä todisteet. Todisteena oli mm. Julia Lumisen viesti ”Raiskatkaa Jaana!”. Julkinen kehottaminen raiskaukseen säädetään rikokseksi ja loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Sitä ei voi perustella politiikalla. 

Vastaavia törkeitä tappamis-, väkivalta-, vainoamis- ja huoritteluviestejä lähetettiin Anne Vapalle sähköpostilla. Helsingin poliisissa Lasse Manninen esti 26.6.2024 niidenkin tutkinnat alistaakseen Vapan rikoksille ja aiheuttaakseen Anne Vapan kuoleman. Vapa toteuttaa Kavoniukseen kohdistetun rikollisen lavastamisen paljastustoimintaa ohjelmissaan ja on Rappen verkoston lavastusten kohteena. 

Jukka Rappe, Ari-Pekka Koivisto, Tapio Mäkinen, Annukka Juntunen, Heikki Kohijoki, Mika Mäkelä, Katja Haavisto, poliisi Lasse Manninen, KäT Mette Manninen, KäT Päivi Ranki, Mervi Kutvonen, Juho, Anna-Kaisa Byman, laamanni Martti Juntikka, poliisit Taina Äijälä, Robin Hulden, Aleksi Sulkko ja sadat verkoston tutkinnantappajat väärinkäyttävät virka-asemaansa alistaakseen Kavoniuksen ja rokottamattomat raiskauksille ja kaikelle rikollisuudelle. 

Mäkinen ja Rappe valehtelevat 18.5.2022 ja 31.5.2023 tutkinnantappopäätöksessään raiskausten ja huorittelun liittyvän Kavoniuksen ammattiin, elinkeinoon ja politiikkaan ja olevan sallittuja rokottamattomuuden ja Totuuspuolueen johtamisen vuoksi. He ja muut tutkinnantappajat päätöksillään määrittelevät Kavoniukseen kohdistetut tuhannet törkeät kunnianloukkaukset vähäisiksi sakotettaviksi rikoksiksi, vaikka samaan aikaan on meneillään Rappen virkamafian toteuttama hanke rikosten uhrin Jaana Kavoniuksen lavastamiseksi syyttömänä yli 5 vuodeksi vankilaan hänen tekemikseen väitetyistä kunnianloukkauksista, joita ei ole olemassa ja Rappen, Pyykkösen, Koiviston, Mäkisen, Juntusen, Mäkelän, Kohijoen, Peltolan, Leppäsen, Ruohosten mafian toteuttama lavastus Kavoniuksen, Wallinin, Auerin, Kukan, Koskisen, Anne, Mikko ja Marko Vapan lavastus olemattomista rikoksista.

Kavoniuksen tiedot virkamafian rikoksista eivät ole vääriä, joten ne eivät ole kunnianloukkauksia eivätkä Kavoniuksen totuudet ole rikoksia. Kavoniuksen ja Anne Vapan huorittelu, mielisairaaksi, valelakimieheksi ja murtovarkaaksi perättömästi haukkuminen ovat törkeitä kunnianloukkauksia, koska huoraksi väittäminen on väärä tieto ja vakiintuneessa oikeuskäytännössä huorittelu katsotaan aina muuksi kuin vähäiseksi rikokseksi ja muidenkin heidän valheidensa ja loukkausten levitys on tahallista. Raiskauksille ja väkivallalle alistaminen on törkeä virkarikos heidän päätöksillään tahallaan toteutettuna ja he yllyttävät. poliittisia raiskauksia, vainoamista, väkivaltaa ja poliittisia murhia ja tilaavat niitä Peltolan kaltaisilta ammattirikollisilta ja toteuttavat niitä rikoksia itse ja alamaailman rikoskumppanien ja ”asianomistajiksi” valehdeltujen petos- ja raiskausrikollisten kanssa.  

”Rokottamattomuuteen” ja Totuuspuolueen johtamiseen perustuva huorittelulle, raiskauksille, pornolle ja muille rikoksille alistaminen syrjintäperusteella

Jaana Kavoniukseen on apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen, valtiosyyttäjä Anssi Hiivalan ja poliisien 31.5.2023 päätöksellä ja KäT Päivi Rankin 30.5.2023 päätöksellä sekä laamannien Ilkka Lahtisen, Martti Juntikan, Asko ja Tuomas Nurmen sopimalla tavalla kohdistettu tahallaan törkeää rikollisuutta ja ilmoitettu rikoksille alistamisen perusteeksi nimenomaan ”rokottamattomuus” ja asema Totuuspuolueen johtajana

Syrjintä terveydentilan ja poliittisen mielipiteen perusteella on säädetty RL 11:11 §:ssä rikokseksi. Syyttäjien ja poliisien päätöksillä Jaana Kavonius, Oikeusturvakeskuksen ja Totuuspuolueen jäsenet ja Kavoniuksen perhe, myös kaikki 7 lasta on tahallaan alistettu valtavalle rikosmäärälle, jota rikollisuutta syyttäjien ja poliisien päätöksissä perustellaan kielletyillä syrjintäperusteilla. Ihmisoikeussopimuksen, perustuslain ja rikoslain säätämä harkintavalta on ylitetty päätösperusteluilla ja kaikilla verkoston päätöksillä. Jokainen tutkinnantappopäätös, niillä uhrien rikoksille alistaminen ja syyttömän uhrin Jaana Kavoniuksen tahallinen aiheeton syyttäminen, vangitseminen (törkeä vapaudenriisto 26.3.2024, 10.4.2024 ja 28.6.2024 päätöksillä), etsintäkuulutus ja vankilaan lavastaminen ovat kaikki törkeitä virkarikoksia ja paljastamani verkoston yhdessä sopimia ja toteuttamia törkeitä rikoksia. 

Jaana Kavoniuksen todistemateriaali todentaa viranomaisvainojen ja kultin rikosten sadistisuuden koko laajuudessaan. Kansiossa ”MINUN ALISTAMINEN TÖRKEILLE KUNNIANLOUKKAUKSILLE JA VAINOILLE” on koottuna niitä oikeita törkeitä kunnianloukkauksia, uhkauksia ja seksuaalista väkivaltaa, joille hänet on tahallaan alistettu tutkinnantapoilla vuosikymmeniä ja erityisesti ”rokottamattomana” ja Totuuspuolueen johtajana Jukka Rappen ja Anssi Hiivalan 31.5.2023 tutkinnantappopäätöksellä. 

Jaana Kavoniuksen saamissa viesteissä on peniksen kuvia, väkivaltaista pornoa, useita kivittämis- ja murhauhkauksia ja kymmeniätuhansia erittäin törkeitä häneen naisena kohdistettuja kunnianloukkauksia. 

Lisätutkinnassa, tässä rikosasiassa ja myös OM:ssä tulee selvittää vastaukset kysymyksiin: 

  1. Miksi poliisit, ylin syyttäjäviranomainen Jukka Rappe, valtionsyyttäjä Anssi Hiivala ja KäT Päivi Ranki ovat virallisilla 30.5-31.5.2023 päätöksillä ja erikoissyyttäjä Tapio Mäkinen ja poliisi Mats Sjöholm 18.5.2022 päätöksellä Kavoniuksen tahallaan näille rikoksille alistaneet?
  2. Miksi he päätöksissään väittävät näitä viestejä (peniksen kuvia ym.) Jaana Kavoniuksen politiikkaan, ammattiin ja elinkeinoon liittyviksi, ”pääosin asiallisiksi”, ja että hänen muka tulee ”rokottamattomana” ja vain tämän yhden tietyn juuri perustamansa puolueen Totuuspuolueen johtajana päätösten mukaan ”sietää” näitä törkeitä rikoksia?
  3. Miksi syyttäjät Annukka Juntunen, Heikki Kohijoki, Mika Mäkelä, KäT Mika Ilman (entinen valtiosyyttäjä, joka velkuutti 2006–2010 lapset 140.000 eurolla rikosten uhrin asemassa) ajavat tahallaan syytteitä täysin selvää rikosten uhria vastaan muka Kavoniuksen   tekemistä törkeistä (olemattomista) kunnianloukkaus- ja vainorikoksista, vaikka näytöllisesti on aivan selvää, että olen itse sellaisten rikosten uhri?
  4. Miksi nämä syytteiden lavastajat ja tutkinnantappajat ovat nimenomaisesti Jaana Kavoniuksen alistaneet massiiviselle törkeälle kunnianloukkausrikollisuudelle, viranomaisten, kultin ja nettirikoskoplien vainoille?
  5. Miksi selvästi esteellinen KäT Mika Illman, KäT Reetta Kannisto, Helsingin HO:n oikeusneuvokset Simo Kolehmainen, Kristian Sjöblom ja Toni Pörsti ja KKO:n kopla Pasi Pölönen, Lena Engstrand ja Laura Stenberg vangitsivat syyttömän uhrin Jaana Kavoniuksen 26.3.2024 ja 10.4.2024 tämän selvän todistemateriaalin vastaisesti?
  6. Miksi he päätöksissään todisteiden lähetystietojen vastaisesti valehtelevat, että Jaana Kavonius ei olisi muka esittänyt näitä todisteita, jotka on esitetty ja lähetetty todistettavasti ennen tekaistujen syytteiden nostamista poliiseille, syyttäjille ja oikeuslaitoksiin?
  7. Miksi kaikki ratkaisut perustuvat rikolliseen tahalliseen valehteluun, tekaistuun ”Juhonkatu 12 tappeluun”, salailuun ja muuhun törkeään heidän rikollisuuteensa?

Syytteet ja pakkokeinot asiassa R 23/1383 ovat Jaana Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä rikoksia ja Kavoniuksen tiedot niistä oikeita

Jaana Kavoniukseen kohdistetaan syytteet, vangitseminen ja muita pakkokeinoja asiassa R 23/1383 valehtelemalla vääriksi hänen oikeita tietojaan Baarmanin, Saksan, heidän päämiestensä, LähiTapiolan petoskoplan, Suveksen, Henrikssonin, Mäkisten, Rimonin, Kempin Nurmen ja virkamafian törkeästä rikollisuudesta ja kaikki Jaana Kavoniuksen esittämät ja laatimat tiedot ovat täysin oikeita. Asianomistajiksi asiassa R 23/1383 valehdellut ovat törkeiden petos-, virka, väärennys-, väkivalta- ja tuhotyörikosten toteuttajia. Heidän motiivinsa Kavoniuksen lavastukselle ovat ne asioissa L 17/649, L 16/352, L 17/261 ja L 18/36145 hankitut valtavat rikoshyödyt ja ”siviiliasioiksi” valehdeltuihin törkeisiin rikoksiinsa säädetyiltä vankeus- ja korvausvastuilta välttyminen.

Syytteet ja pakkokeinot asiassa R 23/4516 ja R 23/4811 ovat Jaana ja Martti Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä rikoksia ja Kavoniuksen tiedot niistä oikeita

Jaana Kavoniukseen kohdistetaan syytteet, vangitseminen ja muita pakkokeinoja asioissa R 23/4516 ja R 23/4811 valehtelemalla vääriksi hänen oikeita tietojaan törkeästä lapseen Martti Kavoniukseen ja muihin lapsiin kohdistetusta hengenvaarallisesta koulu- ja kerhoväkivallasta ja Samir Afzali-nimisen oppilaan jatkuvasti kohdistamista murhauhkauksista, vaikka kaikki Jaana Kavoniuksen esittämät ja laatimat tiedot ovat täysin oikeita

Jaana Kavonius teki lapsensa ja muiden koulun oppilaiden ja opettajien suojelemiseksi 103 rikos- ja lastensuojeluilmoitusta oikeilla tiedoilla. Terveyskeskuslääkärit tekivät useita rikos- ja lastensuojeluilmoituksia oikeilla tiedoilla. Niistä mitään ei tutkittu eikä ketään kuultu. Samaan aikaan, kun aivan oikeilla tiedoilla koulu- ja kerhoväkivallasta ilmoittanut syytön Martin äiti Jaana Kavonius on ollut yli vuoden em. tavoin lavastettuna 27.3.2023 lukien aiheettomasti syytteissä ja verkoston sopimilla törkeillä vapaudenriisto- ja virkarikoksilla toteutettuna syyttömänä kertaa vangittu poissaolevana PKL 3:6.3 §:n, 2:13 §:n ja 3.15 §:n vastaisesti, ne aivan samat todelliset Samirin murhauhkaukset, väkivalta ja koko verkoston ja kultin rikollisuus ovat jatkuneet ja niitä on mahdollistettu Rappen ja Mäkisen johdolla koko valtavalle verkostolle.

Uutena näyttönä olevia todisteita ei ole käsitelty missään vangitsemispäätöksessä, vaan niiden käsittely on tahallaan estetty:

  1. lastensuojelun pöytäkirjaukset 27.5.2024, joissa myönnetään Jaana Kavoniuksen tiedot oikeiksi ja koulu- ja kerhoväkivalta vähentyneen äidin oikealla puuttumisella
  2. Petter Kavoniuksen 19.9.2024 sähköposti pöytäkirjauksista
  3. Petter Kavoniuksen 12.4.2024 ja 26.9.2024 Wilma-ilmoitukset väkivallasta ja Samirin murhauhkauksista
  4. Hätäkeskuslaitoksen 8.7.2024 luovuttama 21.3.2024 hätäkeskuspuhelu Samirin satoihin oppilaisiin kohdistamasta koulusurmauhkailusta
  5. Martti Kavoniuksen 25.-27.9.2024 äänitetyt puhelut, joissa hän kertoo pelkäävänsä välitunneilla jatkuvaa väkivaltaa, johon ei puututa ja jota Samir ja Daniel (asian R 23/4516 asianomistajiksi väitetyt) toteuttavat ja kertoo Samirin uhanneen Marttia ja useita oppilaita puukottamisella ja kuristaneen oppilasta

Syytteet ja pakkokeinot asiassa R 23/1220, kultin rikosten valehtelu ”kunnian” ja ”yksityiselämän” suojaamiksi ja niille alistaminen tutkinnantapoilla ovat Kavoniukseen kohdistettuja törkeitä rikoksia

Kultin rikoksia mahdollistanut virkamafia valehteli ”haitattomuudesta”, ”vähäisestä sakotettavasta teosta” ja kaikesta muustakin.  Jaana Kavoniuksen kirjelmissä on selvitetty ”asianomistajiksi” valehdeltujen Ruohosten ja Ritvasen (kultin), heidän asiamiestensä törkeät rikokset ja niiden tutkintojen ja syytteiden tahallisen estämisen ja vangitsemispäätösten rikolliset menetelmät ja syyttäjä Anja Rantanen-Lahden, poliisien Aleksi Sulkon, Mikko Perämäen, Jari Riialin, Markku Kukon ja muiden rikolliset menetelmät ja motiivit asianumerolla 5650/R/43808/21käynnissä olevassa Ruohosiin kohdistuvissa tutkinnoissa ja ristiriidoissa suhteessa lavastukseen asiassa R 23/1220rikosten uhriin Kavoniukseen kohdistettuna. 

Rikosten uhri Kavonius on syytteissä ja hänen 1.11.2021 tutkinnanrajauksestaan johtuu, että Kavonius on alistettu törkeille kultin rikoksille, joita Sulkko ja syyttäjät Katja Haavisto, Annukka Juntunen, Mika Mäkelä, Heikki Kohijoki, Tapio Mäkinen, poliisit Taina Äijälä, Pekka Mujunen, Robin Hulden, Mats Sjöholm, Aleksi Sulkko, Jari Riiali, Jussi Helesvirta, Kaarle Lönnroth, Markku Kukko, Maria ja Jutta Sainio, Simo Mamia, Kimmo Halme, Keijo Suuripää, Keijo Moilanen ja muut tutkinnantappajat ja Juntikan kopla ovat tahallaan mahdollistaneet. 

Lavastusten ja tutkinnantappojen toteutukset ohjattiin etukäteen valituille samaan rikokseen osallistuneille ja rikokset toteutettiin esteellisissä kokoonpanoissa kaikissa vaiheissa ja päätöksissä

Esteellisenä ei saa toteuttaa kuulusteluja eikä syyteharkintaa eikä laatia vangitsemispäätöksiä. Kavonius on joutunut vakavien rikosten kohteeksi, vangituksi, etsintäkuulutetuksi, julkisesti lehdistössä laajasti häpäistyksi, laittomien kotietsintöjen kohteeksi ja kaikkien päätösten motiivit liittyvät sen verkoston rikoksiin, jotka Kavonius on paljastanut. Kaikki päätöksiä tässä asiassa tehneet ja sen taustavalmisteluun osallistuneet ovat osa RL 17:1a §:n ja RL 6:5 §:n 2 momentin säätämää verkostoa, joka toteuttaa syyttömän totuudenkertojan vangitsemisia, valehtelee päätöksissään esteellisenä asianosais- ja vastapuoliasemassa sananvapauden estämiseksi oman rikollisuutensa peittelemiseksi ja jatkamiseksi.   

Lainvastaiset päätökset johtuvat esteellisyydestä, joka on jo yksin EIS 6 artiklan loukkaus ja ratkaisun poistamisperuste. Esteellisyysperusteet ovat täysin selviä ja vahvin mahdollinen:

  1. Kaikki ratkaisuja laatineet ovat Kavoniukseen nähden hänen vastapuoliansa ja asianosaisasemassa myös suhteessa Kavoniuksen ”rikokseksi” väitettyyn julkaisutoimintaan. 
  2. He ovat julkaisujen, valitusten ja muiden oikeussuojakeinojen kohteena, Kavoniuksen kirjoitusten suorana kohteena ja ovat ryhtyneet esteellisinä tutkimaan ”rikoksena” ja syyttämään ja vangitsemaan kirjoituksista ja ohjelmista, jotka kertovat heistä itsestään ja ottavat kantaa omiin rikoksiinsa (valehtelemalla niitä laillisuudeksi välttyäkseen itse vankeus- ja korvausvastuulta, henkilökohtainen hyötymistarkoitus syytelavastuksilla syytön totuudenkertoja vaientamalla vankilaan lavastamalla)
  3. Heidän varjovalmistelunsa, epäviralliset aineistot, päätösten rikollinen syntytapa, todistelun  estäminen, vääristä ja oikeista tiedoista valehtelu ja päätösten sisältämä totaalinen rikollisuus kertovat esteellisyydestä ja puolueettomuuden puuttumisesta kaiken: he ovat väärinkäyttäneet virka-asemaansa mahdollistamalla siviiliriidoissa ensin petosrikoshyötyjä anastaakseen Kavoniuksen ja hänen lastensa korvaukset, vahingoittaakseen häntä prosessipetoslaskutuksiin perustuvilla ulosmittauksilla, rikoksille alistamisella ja leipoakseen uhrista ”rikollisen joka vaiheessa todistelu estämällä.

Ratkaisut on laadittu esteellisinä, vahingoittamis- ja rikoshyötytarkoituksissa ja käyttämällä päätösperusteluna väitettä, että Kavoniuksen teoissa olisi kyse ”jostain muutakin” kuin sananvapauden käytöstä ja että Kavonius olisi käyttänyt sananvapautta rikollisiin tarkoituksiin, vaikka 

  1. mitään muuta kuin puhumalla ja kirjoittamalla toteutettu teko ei ole olemassa
  2. kaikki Kavoniuksen teot ovat oikeussuojakeinoiksi säädettyjä PL 21 §:n, PL 118 §:n ja EIS 6 artiklan erityisesti suojaamia laillisia tekoja
  3. kaikki julkistetut tiedot oikeita ja tehty laillisessa, erityisen hyödyllisessä tarkoituksessa ja erityisesti niiden virkamiesten ja henkilöiden rikosten paljastamiseksi, jotka ajavat tekaistuja syytteitä ja toteuttavat laittomia pakkotoimia väärillä tiedoilla laittoman ennakkosensuurin toteuttamiseksi ja valehtelevat ”jostain muustakin” peitelläkseen laittoman vankeuden luonnetta kiellettynä ennakkosensuurina.

Kaikki syytelavastukset, vangitsemisvaatimukset, kotietsinnät syyttömän vangitsemiseksi ja etsintäkuulutukset ja EIT:n kieltämät yli 5 vuoden vankeusrangaistukset syyttömään kohdistettuna on toteutettu syyttäjien Juntusen, Mäkelän, Kohijoen, Mäkelän ja laajan verkoston sopimilla rikoksilla tahallaan. He ovat olleet alusta saakka esteellisiä ja asioiden R 23/1220, R 23/1383, R 23/4516 ja R 23/4811 rikollisuus johtuu esteellisyydestä. Normaalia tutkintaa ja syyteharkintaa varten on välittömästi nimettävä syyttäjälaitoksessa esteettömät syyttäjät ajamaan aivan päinvastaisia syytteitä entisiä asianomistajaksi väitettyjä vastaan ja koko verkostoa vastaan. Kaikki LIITE 1-4 asiakirjoissa luetteloidut ovat esteellisiä ja edeltävästi vangitsemiset toteuttaneet ovat olleet esteellisiä ja rikoskumppaneita keskenään ja esteellisyys on määräävästi vaikuttanut kaikkiin ratkaisuihin. 

Pirjo Aaltosen ja Miikka Kärjen rikoskumppanuus Kempin, Baarmanin, Saksan ja syyttäjien rikoksissa

Pirjo Aaltosen ja Miikka Kärjen hakeutuminen rikollisen vangitsemisen ylläpitämisen ja laittomien kotietsintöjen toteuttajiksi johtuu heidän rikoskumppanuudestaan Kempin 20.1.2020 päätöksen, väkivaltarikoksen ja Baarmanin, Saksan ja asioiden L 15/649, L 16/352 ja L 17261 törkeiden petosten ja rikoshyötyjen toteutuksissa ja syyttäjien ja poliisin tutkinnantapporikollisuudesta. Syyttömän vangitsemista ja rikollista kotietsintää toteuttava 18.2.2024 päätöksentekijä Pirjo Aaltonen ja vangitsemista ylläpitänyt Miikka Kärki osallistuivat törkeän väkivaltarikoksen avulla asioiden R 23/1383 asianomistajiksi valehdeltujen  Kempin, Baarmanin ja Saksan törkeiden petos- ja virkarikosten toteutuksiin ja auttanut näitä rikoskumppaneitaan hankkimaan miljoonien rikoshyötyjä, laskuttamaan 200.000 euroa törkeistä petoksista ja salassapitorikoksistaan eli osallistunut myös asian  R 23/1383 ja PK 24/1215 rikosten toteutuksiin Jaana Kavoniusta vastaan.

Valehtelun motiiveihin ja esteellisyys asianosaisaseman perusteella

Vangitsemisten ja kotietsintöjen riitautusten vireilletuloa estäneistä Pirjo Aaltonen, Miikka Kärki, Mika Illman ja Simo Kolehmainen ja kaikki vangitsijat ja kotietsintöjen toteuttajat ovat sekaantuneet asianosaisasemassa myös Jaana Kavoniukseen ja hänen lapsiinsa kohdistettuihin rikoksiin, joilla heidät velkuutettiin sadoilla tuhansilla euroilla verkoston virka- ja petosrikoksilla, korvauksensa estettiin ja Kavoniukseen kohdistettu rikos toteutettiin uhkaamalla häntä tappamisella ja kohdistamalla häneen 11.12.2019 törkeä väkivaltarikos. Nämä ovat Kavoniuksen julkaisemia tosiasioita oikeista rikoksista ja niiden toteuttajat ovat asian R 23/1383 ”asianomistajiksi” väitetyt KäT Noora Kemppi, AA Pontus Baarman ja Heikki Saksa ja heidän rikoskumppaneinaan toimineet Pirjo Aaltonen ja Miikka Kärki, jotka ovat mukana rikostensa uhrin Jaana Kavoniuksen lavastamisessa syyttömänä vankilaan, vangitsemisessa ilman todisteiden käsittelyä, laittomissa kotietsinnöissä ja estämällä niiden kaikkien laittomien pakkokeinojen lopettamis- ja tutkintavaatimustemme vireille tuloa ja juuri siksi osana rikoksiaan valehtelevat päätöksissään ja yrittävät saada estettyä Saarelaa auttamasta rikostensa uhreja Kavoniuksia. Juuri siitä nämä heidän kanteluidensakin valheet johtuvat.

Lisäksi Tuure ja Jaana Kavoniuksen kotietsintäasiassa on Emma Hakala-Manninen sähköpostillaan estänyt sekä kotietsintäasian että vangitsemisedellytysten vireille tuloa ja hän oli valmiiksi rikosilmoituksen kohteena ja hänen sähköpostissaan oli asiassa PK 24/2106 kielletty ennakkoasenne, että vangitsemisen edellytyksiä ei saa tutkittua ja sitten hän esteellisenä samaa rikostaan jatkaakseen 27.1.2025 toteutti viimeisimmän vangitun Jaana Kavoniuksen esittämän vapauttamisvaatimuksen estämisen ja vireille tuloin estämisen 27.1.2025 esteellisenä. Esteellisyysperusteet ovat a) vastapuoliasema, b) asianosaisasema, c) kielletty ennakkoasenne ja edeltävä rikollinen toiminta d) odotettavissa oleva henkilökohtainen rikoshyöty ja vahingoittamistarkoitus EIS 5 artiklan 5-kohdan ja PL 118 §:n rikos- ja korvausvastuunsa estämismotiivilla päätöksiä ylläpitämällä ja rikollisessa valehtelussaan. 

OK 13:1 §: ”Tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on tässä luvussa tarkoitetuin tavoin esteellinen.”

He olivat edeltäneissä päätöksissään ja ovat kanteluita väärillä tiedoilla tehtaillessaan kaikki esteellisiä

  1. vastapuoliaseman perusteella
  2. asianosaisaseman perusteella (OK 13:4 § 1 mom. 1-kohta)
  3. odotettavissa olevan hyödyn ja aiheuttamansa vahingon perusteella (OK 13:4 § 1 mom 5-kohta)
  4. vastapuoliasema (OK 13:6 § 1 momentti 1-2-kohdat)
  5. kaikilla OK 13 luvun 7 §:n säätämillä perusteilla

”Tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Tuomari on esteellinen myös, jos hän on asianosaisena samanlaisessa asiassa ja tämän asian laatu tai käsiteltävänä olevan asian ratkaisun vaikutus tuomarin asiaan antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.” OK 13:7 § 1 mom.

”Tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.” OK 13:7 § 2 mom.

”Tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.” OK 13:7 § 3 mom.

Kyse ei ollut OK 13:1 §:n 2 momentin tarkoittamasta tilanteesta ” Tuomari saa kuitenkin 1 momentin estämättä ratkaista kiireellisen kysymyksen, joka ei vaikuta pääasiassa tehtävään ratkaisuun, jollei esteetöntä tuomaria ole viivytyksettä saatavissa.”

Syyttäjiä ja poliiseja koskivat aivan vastaavat esteellisyysnormit ja Juntunen, Mäkelä, Kohijoki, Mäkinen, Rappe, kaikki tutkinnantappoihin, lavastuksiin ja syyttömän Kavoniuksen vangitsemiseen osallistuneet ovat ymmärtäneet myös rikoskumppaneina toimineiden tuomarien esteellisyyden, ja syyttäjien olisi kuulunut syyttää rikoksina niitä kaikkia tuomarien rikoksia, joiden toteutuksiin syyttäjät osallistuivat. Rikosten toteutuksiin ei ole missään vaiheessa osallistunut yhtään esteetöntä kokoonpanoa, vaan ainoastaan virkamafiaverkoston rikoksista sopineet. 

He hakeutuivat rikoskumppaneina väärinkäyttämään virka-asemaansa törkeään rikollisuuteen moninkertaisessa esteellisyystilanteessa juuri 

  1. vaikuttaakseen esteellisinä pääasian ratkaisuihin
  2. kohdistaakseen törkeää rikollisuutta Kavoniukseen ja muihin uhreihinsa ja alistaakseen törkeälle virkarikollisuudelle, viranomaismielivallalle ja koko verkoston törkeälle rikollisuudelleen
  3. estääkseen oikeussuojakeinot niiltä rikoksilta puolustautumisen estämiseksi
  4. estääkseen perus- ja ihmisoikeudeksi säädetyn vireille laitto-oikeuden
  5. aiheuttaakseen syyttömän vangitsemisen
  6. mahdollistaakseen useita törkeitä kotirauharikoksia ja väärinkäyttääkseen pakkokeinonormistoa syyttömään uhriin kohdistettuna rikollisena mielivaltana
  7. estääkseen EIS 13 artiklan ja PL 118 §:n oikeudet ja estääkseen törkeitä rikoksia toteuttaneita koko verkoston henkilöitä ja virkamiehiä joutumasta vankilaan, jonne he rikostensa törkeyden perusteella kuuluvat ja estääkseen heille kuuluvan miljoonien kollegiaalisen korvausvastuun.

Rikoskumppaneina toimineet tuomarit ovat salanneet hakeutuneensa OK 13:1 §:n vastaisesti tahallaan asioihin ja esimerkiksi 18.2.2024 päätöksentekijöiden esteellisyys on tullut tietoon vasta 18.12.2024 päätöksestä jälkikäteen. Näin he ovat menetelleet estääkseen myös OK 13:8 §:n säätämän reagoinnin ennen päätöksillä toteutettuja törkeitä rikoksiaan aiheuttaakseen maksimaalista vahinkoa. OK 13:8 §:n mukaan ”Asianosainen ei voi vedota tiedossaan olleeseen, esteellisyyden arvioinnin kannalta harkinnanvaraiseen seikkaan enää sen jälkeen, kun tuomari on ratkaissut asian, paitsi jos asianosainen osoittaa, että hänellä oli pätevä syy olla tekemättä väitettä aikaisemmin.” Pätevä syy on se, että Aaltosen ym. osallistuminen tuli tietoon vasta päätöksen laatimisen jälkeen ja toisaalta syyttäjien ja muiden rikoskumppanien verkostossa millään reklamaatiolla ei saa mitään oikeussuojaa uhrille.

Esteellisyysnormien rikkominen on tahallista eli törkeä virkarikos, jonka he toteuttivat toteuttaakseen kaikki muutkin rikoksensa ja mahdollistaakseen rikostensa jatkumisen. Syyttäjät ja kaikki rikoskumppanit ovat esteellisiä asianosaisaseman, vastapuoliaseman, rikoskumppanuuden, rikoshyötyä ja vahingoittamismotiivin perusteella ja rikolliset menetelmät on valittu ja päätöksessä valehdeltu syyttömän vapauden estämiseksi ja asianomistajien ja syyttäjien rikollisuuden toteuttamiseksi ja jokaisen edeltävän vangitsijan rikollisuuden rangaistus- ja korvausvastuun estämiseksi. He eivät ole lukeneet mitään ja käsitelleet mitään todisteita. Rikollisen verkoston ratkaisut on päätetty etukäteen. 

Subjektiivinen ja objektiivinen puolueettomuus puuttuivat (KKO 2004:14 ja EIT 24428/03 ja 26977/03 ja I. vs. Suomi 20511/03)  

Esteellisenä käsittely on vaikuttanut kaikkiin ratkaisuihin, niiden rikollisen syntytavan syy, pakollinen purkuperuste ja myös syrjintärikos, josta syntyy korvausvastuu myös syrjintäperusteella. 

EIT on 27.1.2009 antamallaan tuomiolla asioissa 24428/03 ja 26977/03 katsonut, että EIS 6 artiklaa rikkoi menettely, jossa korkein oikeus toimi mielivaltaisesti, vaikka korkeimman oikeuden tehtävänä on poistaa mielivaltaisuuksia. EIT:n ratkaisukäytännössä puolueettomuusvaatimuksen on katsottu merkitsevän sekä subjektiivista että objektiivista puolueettomuutta. Edellinen tarkoittaa sitä, ettei tuomarilla ja muulla päätöksentekijällä ole tosiasiallisesti ennakkokäsitystä asiasta tai halua edistää oikeudenkäynnin toisen osapuolen etua ja jälkimmäinen sitä, ettei objektiivisesti arvioiden synny epäilyä tuomioistuimen ja virkamiesten puolueettomuudesta. Tuomioistuimen ja virkamiesten ei ainoastaan pidä olla puolueettomia, vaan näyttää puolueettomalta ulospäin.

Koko LIITE 1-4 luetteloiden kuvaaman virkamafia- ja petosverkoston puolueettomuusedellytyksen puute on tahallista ja aiheuttanut, että korvausoikeudet, EIS 6 artiklan oikeudet, tiedolliset ja muutkaan oikeudet eivät ole lainkaan toteutuneet, vaikka EIT on Suomen valtiolle langettavassa ratkaisussa I. vs. Suomi 20511/03 vahvistanut, että tiedollisten oikeuksien on toteuduttava myös käytännössä. Vaikka EU-parlamentti ja komissio ovat syksyllä 2007 vaatineet jäsenvaltiota panemaan täytäntöön syrjinnän kieltävät direktiivit, tässä asiassa on kyse siitä, että syyttäjä-, poliisi-, tuomioistuin- ja ulosottolaitoksessa ja kaikissa viranomaisissa on samaan aikaan toteutettu häikäilemätöntä ja suunnitelmallista syrjintää.Tätä vähäisemmälläkin määrällä väärinkäytöksiä apulaisoikeuskansleri on vertailukelpoisessa tapauksessa nostanut syytteen ja katsonut, että tekoa ei voida virkavelvollisuuden rikkomista sääntelevän rikoslain 40 luvun 9 §:n tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla sen haitallisuus ja vahingollisuus ja tekoon liittyvät muut seikat huomioon ottaen pitää vähäisenä. (AOK 7.12.2006 Dnro 26/31/05, OKV 22.1.2008 Dnro 15/31/2008, OKV 9.3.2009 80/2006 ja 1320/2/2007ja KKO 2000:14).

Syyttäjien, poliisien, tuomarien, muiden viranomaisten, vastaajien ja asianajajien toiminta on ratkaisussa KKO 2000:14 kuvatulla tavalla selvästi ollut ilmeisen virheellistä, suunnitelmallista ja tahallista.

Laillisuusvalvojien havainnot poliisien ja syyttäjien ja laajasta törkeästä rikollisuudesta

POLIISIN EETTISET OHJEET, JOITA EI NOUDATETTU KOSKAAN

Poliisien eettisiä ohjeita voi verrata alla kuvattuun poliisien ja muiden tutkinnantappajien ja lavastajie sadistiseen rikollisuuteen.

VIRKAMAFIA JA KULTTI KÄYTTÄVÄT ZERSETSUNG-KIDUTUSMENETELMIN JA PSYKOTERRORIN MENETELMIÄ

Eettisten ohjeiden ja lakien sijaan tutkinnantappajat, lavastajat ja Kavoniuksen vainoajat kohdistivat Jaanan ja hänen koko perheeseensä Stasin käyttämiä ZerSetzung-kidutusmenetelmiä ja psykologisen terrorin menetelmiä.